31.12.2015

Minne vaiheissani joudunkin

Vuoden viimeisen päivän kunniaksi pitääkin mainita yksi sitku-juttu, jonka sain tämän vuoden nimiin hoidettua. Tietty kuva ihoon on ollut mielessä jo kauan, aikomuksena hommata sitten joskus.

En halunnut odottaa enää yhtään, joten tartuin lopultakin tuumasta toimeen.


Ankkuri symboloi toivoa. Sitä, että koskaan ei ole liian myöhäistä. Ja lisäksi miestäni. Kaksi tähteä edustavat maailman parhaita poikia <3


Nuottiavaimen päätin ottaa, koska musiikki on minulle niin tärkeää.

Lapsuusaikani merkittävin kappale oli Lintu elokuvasta Belle ja Sebastian. Sitä kuuntelin kasetilta ja lauloin koulussa. Sitä hyräilin sivellessäni kyyneleet silmissäni kotikatumme kalliota kuultuani, että muuttaisimme pois kotimaasta.

Jännä sattuma, että ajellessani ottamaan ensimmäistä kuvaa, juuri tämä laulu kuului autoradiosta, Diandran esittämänä. En ole koskaan ennen kuullut sitä radiosta. Ja kun ajelin kotiin päin otettuani toisen kuvan, se soi jälleen.

Lintu (L´oiseau)

Maailmaan mä avaraan, jos mennä voisin vaeltamaan
ja voisin nähdä kaiken sen, myös paikankin niin lämpöisen.
Mikä ohjaa kohtaloa?
Mikä on ollut ainiaan?

Maailmaan mä avaraan, jos mennä voisin vaeltamaan
ja voisin nähdä kaiken sen
mi viepi ihmisen onnehen.

Kaihoten nyt katselen, kun lentää tuolla lintu pienoinen.
Se nousta korkealle saa
ja näkee kauniin, kauniin maan.
Täällä nurmet, metsät vihannoi,
puut vetten pintaan heijastua voi.

Miksi jäisin ikävään, kun lintu siivin lähtee lentämään?
Mä lapsi maanhan olen vain ja täällä tehtäväni sain.

Vaikka joskus vaeltaa mä voisin kauas merienkin taa,
en omaa maata unhoittaa mä silti tahdo milloinkaan.

Minne vaiheissani joudunkin, taas mieli tänne palaa takaisin.
Niin kuin muuttolinnun tie ain´ elon polku varmaan kotiin vie,
ja mielen lämmön suuren saa tää kaunis, armas synnyinmaa.

(Säv. Eric Demarsan/Daniel Jerome A. White, suom. san. Sundqvist/Norkamo)



Monien haaveiden toteutuminen on kiinni vain omasta rohkeudesta.


Ihanaa, onnellista uutta vuotta!

Tuokoon se tullessaan lisää toteutuneita haaveita.
Ja ainakin tilaisuuksia nauttia niistä (monista) jo todeksi käyneistä.





29.12.2015

Metsässä

Tein eilen pienen kierroksen lähimetsässä kameran kanssa. Sen lisäksi kävin Koiran kanssa kunnon metsälenkin toisella suunnalla.

Vielä nousee kinttu 17,5 vuoden kunnioitettavassa iässä, voi onnea!

Koira ei enää näe juuri lainkaan, ja kuule ei sitäkään vähää, vaan toimii lähinnä haju- ja tuntoaistinsa varassa. Lisäksi se on sen verran horjuvan oloinen, että en ole vähään aikaan raaskinut kiusata pesulla tai kampauksella. Ensi viikolla mennäänkin trimmauttamaan takkuturkki käytännöllisempään kuosiin. Mennään tutulle tekijälle ja minä menen mukaan turvaksi vanhalle rouvalle <3

Metsässä oli eilen todella kaunista. En kuitenkaan nähnyt yhtä ainoaa eläintä! Kuulin ainoastaan tikan nakutusta, mutta siitäkään en onnistunut näkemään edes vilausta.

Jospa se talvi kuitenkin tuli nyt jäädäkseen. Viime viikolla parina iltana töistä tullessani linnut lauleskelivat iloisesti vielä yhden-kahden aikaan yöllä...











Täällä koitti joulun jälkeen paluu arkeen. Minä päivystän pari päivää, eli mitä luultavimmin lähden töihin.

Mies puolestaan käynnisteli jo eilen remonttihommia - tehdään lopultakin Pikkuveljelle oma huone.

Onnenpoika on nimittäin nukkunut pari vuotta meidän makkarissamme... Viime aikoina kuitenkin oikeastaan ilman sen kummempaa syytä, hän kun nukkuu jo yönsä aika lailla putkeen. Herää välillä hakemaan tuttia, mutta löytää sen ilman meitä. Lisäksi höpöttelee aika usein unissaan.

Yöllisiä seikkailuja meillä vielä riittää jonkun verran, sillä Poika tulee joka yö sänkyymme nukkumaan (jos ei sitten nukahda sinne jo valmiiksi). Pakko koittaa ruveta tässä vähitellen rauhoittamaan meininkiä ja minimoimaan kaikkien ylimääräiset heräilyt...


Kivaa viikon jatkoa! :)






28.12.2015

Näin olen nähnyt -valokuvakirja

Miehen täti tietää minun pitävän valokuvauksesta, joten saimme häneltä Skett och sett. Näin olen nähnyt -valokuvakirjan. Kirja koostuu lehtikuvaaja Hans Paulin kuvista vuosilta 1965-2001.

Olen sanaton.

Katselin kuvat läpi hartaan tunnelman vallitessa. Jokainen otos ansaitsi tulla nähdyksi ajatuksella, keskittyen juuri kyseisen kuvan tunnelmaan ja hetkeen.

Kuvissa näkyvät niin erinomaiset valokuvaustaidot, kuin journalistinenkin näkökulma. Mitä paikkoja hän onkaan nähnyt! Ja mitä mielettömiä ihmisiä... Monia todellisia legendoja, kuka missäkin mielessä. Kuvia on tilanteista, ihmisistä ja ilmiöistä niin Kabulista, kuin Islannistakin. Täältä kotimaasta ja maailmalta.

Filmille (!) on tallentunut niin mielettömiä voiton ja hurmoksen hetkiä, kuin suuria romahduksiakin. Talojen raunioita. Ihmisraunioita. Elämäniloa. Lohduttomuutta. Toivoa ja silmäkulman pilkettä.

Alla joitakuita suosikkejani. Kaikki kirjan kuvat ovat kyllä ihan käsittämättömän hyviä, eikä kirjassa ole yhtään turhaa kuvaa. Huh. Olenkohan nyt hehkuttanut tarpeeksi...? :D Mutta trust me, tämä on ihana.









Mainittakoon, että ylläolevan aukeaman vasemman puolen daamin nähdessään Pikkuveli huudahti: "Äiti!"
Tähän semmoinen itkunauruhymiö :D









27.12.2015

Rannekoru

Pukinkonttiin löysi tiensä aivan hurmaava Leena Collectionin rannekoru.


Tunnen tekijän, joten tiesin, kenen puoleen kääntyä, kun taannoin sain päähäni tarvitsevani juuri tietynlaisen korun.

Pähkäilin, haluaisinko mieluummin nuottiavaimen vai rauhanmerkin, mutta koska minulla on jo parikin rauhanmerkkikorua, päädyin nuottiavaimeen. Se soveltuikin tällaiseen koruun mainiosti. Kerroin kaipaavani siroa, hopeista ketjua, jossa nuottiavain on osa ketjua.

Kyselin korua ennen joulua, mutta ei tullut mieleenikään, että löytäisin sen aattoiltana paketista.
Sieltä se vaan kuitenkin tupsahti ja oli juuri sellainen, kuin olin toivonutkin!

Aika helppoa, kun voi vain itse kuvailla millaisen ihanuuden haluaa, ja kohta se juuri toivotunlainen yksilö jo killuukin ranteessa :D Kiinnitysmekanismi on käytännöllinen - ketjun voi kiinnittää mihin kohtaan vain, eli sen saa juuri haluamansa mittaiseksi.



Kiitoskiitoskiitos ♥ Sekä lahjan taitavalle tekijälle, että pukin apulaisena toimineelle ;)




26.12.2015

Hyvä joulu

Joulu oli tosi onnistunut.

Niin myös Pojan mielestä. Kysyin aattoiltana häntä nukkumaan viedessäni, oliko kiva, kun joulupukki kävi. Poika totesi, että oli, eikä häntä pelottanut yhtään: "Pukki ei syönyt pieniä poikia!" Että jos se on onnistuneen joulun mittari, niin meillä meni oikein mallikkaasti - kaikki pienet (ja isotkin) pojat on tallella :D

Muutoin kaikki on ollut ihan normi pyhä-/lomasettiä: tunnelmat ovat vaihdelleet euforiasta hermoromahdukseen ja takaisin. Niin vanhemmilla, kuin jälkikasvullakin. Pojat ovat riehuneet niin keskenään, kuin jouluvieraidenkin kanssa. Ollaan istuttu pitkän kaavan mukaan pöydässä ja telkkarin ääressä. Leikitty junaradalla (johon tuli pukilta lisää osia) ja monsteriautoilla.

Jossain vaiheessa huomattiin, että ei olla koskaan muistettu erikseen kertoa pojille, että lattialle pudonnutta aterinta ei ole tapana putsata (valkoiseen) verhoon, mutta tulipahan sekin osuus kasvatusvelvollisuudesta tänä jouluna hoidettua.














Leppoisaa tapaninpäivän ja viikonlopun jatkoa! ♥




24.12.2015

Hyvää joulua!

Blogiriepu on jäänyt taas hetkellisesti perhe-, joulu- ja työkiireiden jalkoihin. Elämän jalkoihin.

Ja hyvä niin. Ihanaa, että on elämää elettävänä ja läheisiä, joiden seurassa tunnelmoida ja pysähtyä viettämään tätä vuoden taianomaisinta aikaa.

Pukki kävi vierailulla, kilttinä oltiin oltu. Pöytä täynnä herkkuja ja jälkkäriksi vihreitä kuulia. Kynttilän tuiketta ja lasten hihkumista, siinäpä se.

Lämmintä ja tunnelmallista joulua!





Joululahja minulta minulle... toinen kahdesta :) 

 Ostettiin Miehen kanssa itsellemme joululahja: "uusi" sohva...

 ... ja sohvapöytä.


PS. Pöytäkirjaan merkittäköön, että meillä on ensimmäinen joulu pariin vuoteen, kun kuusi ei joudu kainostelemaan aidan takana, vaan patsastelee reteästi keskellä olkkaria niin kuin normaaleilla ihmisillä :D





17.12.2015

"Pari" kuvaa Teneriffalta

Oli piiitkästä aikaa työmatka Teneriffalle. Yksi suosikkipaikoistani :)

Harkitsin autonvuokrausta, mutta en sitten kuitenkaan jaksanut lähteä merta edemmäs kalaan, joten kuvailin aika paljon lähirannalla merta ja surffaajia. 

Ranta on vulkaanista kiveä, ja surffaaminen näytti välillä aika hurjalta isojen, särmikkäiden kivenlohkareiden pilkistäessä kuohujen seasta. Aallot näyttivät ihan mielettömiltä, mutta eivät ilmeisesti kuitenkaan ole kovin "pitkiä" (en itse tiedä surffauksesta mitään, mutta ilmeisesti tätä termiä niistä käytetään...?) ja harrastajat näyttivät kyllä osaavan asiansa.












Yritin harjoitella auringonlaskun kuvaamista jalustan kanssa pitkällä valotusajalla saadakseni veden pinnan näyttämään utuisen samettiselta. Onnistui ihan kohtalaisesti, mutta suuri on kaipuuni parempaan objektiiviin.







Yhtenä aamuna heräsin viiden jälkeen (Suomessahan kello oli pari tuntia enemmän), enkä saanut enää unta, joten päätin pyörähtää rannassa auringonnousua kuvaamassa.

Ensimmäiset surffaajat olivat metsästämässä juuri sitä täydellistä aaltoa jo heti ensimmäisen auringonkajon vähän valaistessa maisemaa. Ymmärrän hyvin sen täydellisen aallon kaipuun - ihan samalla tavalla itsellänikin lähtee ajantaju, kun jään odottelemaan, että olisiko juuri se seuraava aalto se, josta saisi täydellisen otoksen. Ja aina jää odottamaan "vielä yhtä" :D




Nyt hoitamaan joulupukin hommia - siihen ei ole tilaisuus kuin enää parina päivänä ennen joulua!

Kivaa viikon jatkoa! :)