31.5.2014

Meidän Koira

Pääsin eilen aamulla suoraan sängystä koiranpesuhommiin. Koira oli jälleen säikähtänyt jotain, karannut, ja rämpinyt pitkän tovin sateessa taloamme ympäröivässä metsässä. Se ei lähde kauas, mutta ei vain jostain syystä uskalla tulla ovesta sisään. Iän mukanaan tuomaa seniiliyttä ja niin kovin surullista. Tänä aamuna reppanaan oli lisäksi iskenyt silmätulehdus ja nyt ovatkin sekä Vauva, että Koira silmätippakuurilla. Olin ajatellut kirjoittaa jostain ihan muusta, mutta tästä inspiroituneena muutin suunnitelmiani.


Kerron teille Koirasta.

Kiltistä, persoonallisesta, elokuussa 16 vuotta täyttävästä, maailman rakkaimmasta Koirasta.

Koirasta, jota hakemaan lähtiessäni olin niin innosta sekaisin, että unohdin jalkaani töissä käyttämäni sisäsandaalit, vaikka lokakuisena iltana satoi kaatamalla vettä. Koirasta, joka saa nukkua sohvalla ja sängyssä, ja joka pysyy sille osoitetun pyyhkeen päällä jos tassut ovat kosteat. Koirasta, joka istui tuntikausia, lopulta siis päivä-, ja vuosikausia, entisen kotinsa parvekkeella seuraillen ohikulkijoita parvekelasin läpi.

Koirasta, jonka otin vuonna 1998 muutettuani takaisin Helsinkiin opiskelemaan. Tuntui omituiselta olla ilman koiraa, meillä kun oli ollut koira (siinäpä vasta olikin erittäin persoonallinen tapaus....) siitä lähtien, kun olin kahdentoista vanha. Päätöstä ei tarvinnutkaan kauan kypsytellä. Kaksi rotua oli toiveissa: borderterrieri (joka nyt oli vain niin söpö) tai tiibetinterrieri, jollaisen olin kerran nähnyt vilaukselta kotikaupungin katua ylittämässä ja ihastunut kertaheitolla.

Päädyin tiibetinterrieriin.

Koira tuli minulle sijoitukseen, eli oli pentueensa lupaavin narttupentu. Tarkoitus oli, että kasvattaja käyttää sitä näyttelyissä, ja sitten hienon ja voitokkaan näyttelyuran vähän edettyä teettää sillä pennut. Koira ajatteli toisin. Ensimmäisellä näyttelyreissullaan oli jännittänyt niin, ettei ollut suostunut tulemaan häkistä ulos. Koira kävi siis näyttelyssä saman tien kaksi kertaa: ensimmäisen ja viimeisen. Tulimme hyvässä yhteisymmärryksessä siihen tulokseen, että näyttelyura unohdetaan ja maksamani takuumaksu jää kasvattajalle. Salaa mielessäni olin hyvilläni tapahtuneesta.

Koiran kasvatus muistuttaa monella tapaa lasten kasvatusta - ihan yhtä lailla hoo moilasena olen ollut molempien kanssa. Koiran kanssa lepsuilin heti ensimmäisenä yönä. Kimakka, tyytymätön haukku yön pimeydessä sai minut kapuamaan takaisin parvelta ja tekemään vuoteen vuodesohvaan. Siihen jäin. Joka ilta Koiraan iski pikkulasten tapaan iltavilli, ja avattuani vuodesohvan se juoksi hetken häntä suorana ympäri Ruusulankadun pikkuruista asuntoa.

Alkuun Koira tuhosi yksin jäätyään ja hampaita saadessaan kaiken, mikä eteen tuli. Muutaman kännykän laturin, kirjoja, mitä milloinkin. Muuttaessani pistäydyin pikaisesti kaupassa, missä välissä Koira oli silpunnut paketillisen talouspaperia ympäri kämppää. Kirjastossa kävin lunastamassa itselleni pureskellun "Näin hemmottelen koiraani" -kirjan. Lisäksi Koira haukkui yksin jäädessään. Siihen auttoi sitruunapanta. Koira haukahti panta kaulassaan kerran, hölmistyi, eikä sen jälkeen enää yksin ollessaan haukkunut.

Tuhoamiset loppuivat lopulta yhtäkkiä kuin seinään. Koirasta kasvoi viisas, kiltti ja rauhallinen koira. Joko kasvatusponnisteluideni ansiosta, tai niistä huolimatta. Ehkä olin tehnyt vahingossa jotain oikein.


Koira on ollut muutamaa luppakorville tyypillistä korvatulehdusta lukuun ottamatta erittäin terve. Herkän vatsan sain aikoinaan kuriin löydettyäni oikean ruuan (Masteryn Sensitive), jota Koira on tyytyväisenä popsinut ainakin yli kymmenen vuotta. Nuoruutensa Koira kärsi valeraskauksista. Arastelin sterilointia, mutta onneksi siihen lopulta päädyin. Sen jälkeen Koirasta tuli kuin eri koira. Säännöllisesti masentuneesta karvakorvasta tuli aina iloinen ja häntää heiluttava otus.


Tikkien nuolemista estävä muovitötterö ei ollut meidän Koiran juttu. Se seisoi apeana pää painuksissa, tötterön reunat maassa, kunnes koko tötterö meni huuruun. Luovuin tötteröstä, tuunasin vähän omaa t-paitaani ja puin sen Koiran päälle tikkejä peittämään. Mikki-paita yllään Koira sitten istuskeli parvekkeella tuttuun tapaansa ulos katselemassa. Paidan olen säästänyt muistona.

Koira ei tykkää sateesta tai uimisesta, mutta ei ole koskaan pelännyt ukkosta. Sen sijaan se on pelännyt postinjakajan kärryjä, tuulen mukana lentäviä muovipusseja ja paikallaan seisovia tai oudosti liikkuvia ihmisiä. Belgianpaimenkoiria Koira on vihannut sydämensä pohjasta siitä lähtien, kun yksi ja sama koira kävi sen kimppuun nuorena kolme kertaa. Vähän oudoksuen se on aina suhtautunut myös dalmatialaisiin (täplät?) ja boksereihin (tuhina?). Kaikkiin pieniin ja valkoisiin koiriin Koira on aivan lääpällään, ja sen elämän suuri rakkaus on ollut skyenterrieri Liisa. Liisan tavattuaan Koira nojaili siihen haaveellisena nuuhkien, kunnes jouduin kiskomaan sen väkisin jatkamaan matkaa.

 
Rotuvalintani oli onnistunut. Tiibetinterrieri ei sovi täysin sohvaperunalle, ja jos turkin pitää pitkänä, siinä on hommaa. Me ollaan pidetty turkki lyhyenä, kun sen verran paljon lenkkeillään metsässä ja hiekkateillä. Omaan tahtiini Koira on ollut täydellinen valinta. Nuorempana se jaksoi lenkkeillä pitkiäkin matkoja. Oli leikkisä ja pirteä, sisällä kuitenkin rauhallinen. Nyt vanhemmiten ihan mielellään löysäilee, vaikka lenkkejä kävelee mieluusti vieläkin ja vielä ihan viime aikoinakin on juossut kotirinnettä häntä suorana ylös alas aina lenkille päästessään. Kaksitoista kiloa ja kohta kuusitoista vuotta puhdasta rakkautta.


Kas näin. Nyt olen kertonut teille Koirasta. Wilmasta, jonka tarinan toivon pituudellaan lyövän kaikki koiramaailman ennätykset.


 
Viimeisen kuvan on ottanut Kimmon Gallerian Kimmo, joka otti Pojan yksivuotiskuvat ja näppäsi samalla Koirasta 15-vuotispotretin. Muut kuvat kotialbumista.

29.5.2014

Note to self: Siivoa Spotify-listasi. Mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.

Mitä tänään koulussa opit poika pellavapäinen, mitä tänään maailmasta koit tytär silkkihapsinen?

No, elämänkoulussa opin, että siivoa, hyvä ihminen, aika ajoin Spotify-listojasi!

Lähdin lenkille. Lenkki oli muilta osin täydellinen - polvi kesti juoksemisen, tihkusateisessa säässä oli helppo hengittää ja vauhtikin tyydytti (6km/45min) - mutta Spotify päätti tarvita päivityksen heti alkumetreillä. Verkko maanteillä ei riittänyt kuunteluun, saati listan lataamiseen offlinena kuunneltavaksi. Värkki ehti ladata tasan 3 biisiä: yhden Anna Erikssonin, yhden Blue Systemin ja yhden Bad Boys Bluen biisin...!?! Miksi, oi miksi olen joskus ladannut tällaisia???  Koko lenkin kuuntelin näitä kolmea kappaletta.

Aihetta erityisen onnelliseen kuvaan tänään kuitenkin on. Polvi tosiaan kesti juoksemisen (voi kun ei alkaisi tästä nyt uudelleen vihoitella) ja uusissa juoksutrikoissa (joiden käyttöönottoa olen pitkään odottanut) oli ihana juosta!


Kuvassa trikoiden (lahkeen) lisäksi nuo iänikuiset juoksukenkäni, joista en vain lakkaa iloitsemasta. Näillä on juostu jo vuosikausia niin Itä-Helsingin, kuin Kanariansaartenkin merenrantoja, Nykin Central Parkissa, Kainuun korpien hiekkateitä ja läntisen Uudenmaan maanteitä, ja yhä edelleen tuntuvat ihan taivaallisilta jalassa.

Epätoivoiset tilanteet vaativat epätoivoisia tekoja. Taas oli haasteita taaperon ruokailussa. Nalleherran osallistuminen lounashetkeen auttoi vähän. Lautanen ja haarukka on lavastettu jälkikäteen kuvanottoa varten. Tositilanteessa myös nallella oli ruokaa lautasellaan.

28.5.2014

Tuoksua, tuoksua, tuoksua rakkauden

Alkukesän tuoksumaailma ja juuri nyt huumaavasti kieloilta tuoksuva kotipiha toivat jälleen mieleen miljoona muistoa ja saivat miettimään tuoksumuistia. Sanovat, että vaikka muu muisti heikentyy tai menee, tuoksumuisti säilyy. Lisäksi ainakin itselläni on vahva biisimuisti (vai miksi sitä nimittäisi?) ja monesti nämä kaksi yhdistyvät mielessäni. Yksi minulle rakkaimmista tuoksuista on tuomenkukkien tuoksu. Siitä tulee aina mieleeni Suvivirsi. Ja se, miltä koivut neitseellisen vihreine, tuulessa havisevine lehtineen näyttivät kevätkirkon ikkunoiden läpi, kun Suvivirttä laulettiin. Se tunne, kun koulutyöt oli tehty ja alkoi pitkä, joutilas kesäloma täynnä pelkästään mieluista tekemistä.


Varoittelevat, että minkä tänne nettiin laittaa, sitä ei enää ikinä saa pois. Lasken sen varaan. Halusin kirjoittaa muistiin tuoksuja ja muistoja, joita en ikinä halua unohtaa.

Leppeiden kesäiltojen tuoksu. Nuoruuden vaniljahajuveden tuoksu. Nuoruuden punaisen Date -hajuveden tuoksu. Nuoruuden Gloria Vanderbilt-hajuveden tuoksu. En usko, että voisin enää käyttää sitä, vaikka voisinkin nuuhkia sitä loputtomiin. Se liittyy niin vahvasti nuoruuden kesäiltoihin. Saa muistamaan, miltä kotikaupungin paloasema näytti ilta-auringossa saunan ikkunasta ennen kuin ystävä pyöräili pihaan ja tuli hakemaan kaupungille. Miten Mummin pesuhuoneen kaapissa oli tätä tuoksua loppuun asti.

Nivea- ja Yves Rocherin aurinkovoiteet. Kiireettömät aurinkopäivät uimarannalla. Nuorena kotikaupungissani järven rannalla. Myöhemmin meren rannalla aaltojen kohistessa tai hotellin uima-altaalla iloisia uimisen ääniä kuunnellen. Tästä muistuttaa erityisesti myös yksi Blistex -huulirasvoista tuoksuineen.

Meren suolainen tuoksu tuulen leyhyttäessä hiuksia ja aaltojen kohistessa rantaan

Linna Shampoo. Kesäilta ja mökkisauna. Kiukaan äänet, napsumista ja puiden pauketta. Kuinka katosta valui päähän pihkaa jos sauna kuumeni liikaa. Miltä polun laattakivet poimuineen tuntuivat paljaan jalkapohjan alla uimaan juostessa, kun piti päättää, meneekö järveen laiturin portaita vai laiturin sivusta. Miltä ruosteenruskea järvenpohja kivineen näytti peilityynellä säällä kesäillan auringossa. Miten roskat tarttuivat jalkapohjiin, ja ne piti huuhtaista portaille laitetussa vesiämpärissä ennen saunaan palaamista.

Terva. Bensiini. Kesä. Mökki. Vene. Perämoottorin pärinä. Telkkarista Formulaa ja Levyraati. Dallas ja Dynastia, jonka tunnusmusiikkia rakastin (verestä muistiasi täällä). Saunan jälkeen lettuja tai makkaraa. Vuode takkatuvan vuodesohvassa, ikkunan raosta veden liplatusta rantakivissä ja koivunlehtien havinaa.

Mankeloidut lakanat. Se tunne, kun saa upota saunan jälkeen, iho vielä viimeisestä uinnista viileänä puhtaiden, ulkona kuivuneiden, mankeloitujen lakanoiden väliin.

Sima. Iloinen vappu. Syksyn tuoksu ilmassa jo aavistuksen kirpeinä elokuun päivinä. Kuinka ihanaa oli, kun joutilaan kesän jälkeen alkoi taas koulu. Näki kaikki kaverit ja sai ostaa uuden repun ja penaalin tarvikkeineen. Joulukinkun tuoksu leijailemassa uunista talvisena pakkasyönä. Sellaisena yönä, jona puut paukahtelevat ja lumi narskuu jalkojen alla.

Lasissa sihisevä Coca-cola jäillä. Se opiskeluaikojen kiireetön kesä, kun töitä oli vain osaksi kesää. Kun vietin kaikki päivät meren rannalla auringossa maaten ja kaikki illat luin parvekkeella Robin Cookia ja Patricia Cornwellia aamuyöhön asti cocista juoden ja Santanan Smoothia kuunnellen.

Ruskea mokkatakki. Body Shopin mantelikäsivoide. Se, kun olin päässyt työhön josta olin kauan haaveillut ja joka on ainoa työ jota toistaiseksi olen rakastanut.


Koiran asfaltilla kävelystä kuumien ja karheiden anturoiden tuoksu ja tuntu poskea vasten.

Bossin Bottled -miestentuoksu. Kun olimme vasta tavanneet Mieheni kanssa ja hän vei minut katsomaan Supremesiä (siitä muuten aavistin tiesin tästä tulevan jotain). Kuinka hän luonani yövyttyään silitti paitaansa eteisessäni ja tämä tuoksu jäi leijailemaan jälkeen, kun hän lähti töihin.


Valentinon Rock´n Rose, YSL:n Cinéma, Salvatore Ferragamon Incanto Shine. Rakkaimmat hajuveteni. Rock´n Rose ja Cinéma kilpailevat paikasta tärkeiden iltojen ylellisenä tuoksuna. Niitä olen suihkaissut aina kun on ollut tiedossa oikein erityinen ilta. Incanto Shineen ihastuin jossain Aasiassa, ehkäpä Hong Kongissa. Suihkaisin tuoksua kokeeksi ja huomasin palaavani nuuhkimaan sitä vähän väliä ostosreissun lomassa. Ostin pullon ja jäin sille tielle. Moni on kysellyt tästä tuoksusta, ja tähän ihastui myös miespuolinen asiakas, joka vähän hämillään kysyi mitä hajuvettä minulla on, kun hän kovin mielellään ostaisi sitä vaimolleen. Ei ollut kuulemma koskaan ennen tehnyt sellaista, tai yleensäkään osannut ostaa mitään hajuvettä.

Vauvan tuoksu. Aiemmin luulin tämän olevan joku ihan abstrakti asia, mutta elämä osoitti toisin. Se ainutlaatuinen, vastasyntyneen pienokaisen tuoksu, joka kestää vain hetken, mutta jää viipyilemään vanhemman nenään lopuksi elämää.

Mitkä tuoksumuistot ovat sinulle tärkeitä?

27.5.2014

Hei hei, helle, tavataanhan taas pian!

Blogissa on ollut kuluneen hellejakson aikana hiljaista. Olen ollut busy little bee pihalla. Hellejakso väistyi tänään pilvisen ja kylmän sään tieltä, ja samalla poistui hetkeksi pakkomielteenomainen ulkona olon tarve.

Mikäli joku on ihmetellyt (As if...) mihin onnellisuushaaste unohtui, niin rest assured, ei ole periaatteessa unohtunut mihinkään. Onnellisia hetkiä on tallennettu kovalevylle edelleen. Joko tietokoneen, tai mielen kovalevylle. Asia on siis ollut mielessä, mutta havaitsin, että onnelliset hetket ovat hyvin pitkälti joka päivä niitä samoja. Ei ole siis mitään mieltä ottaa joka päivä kuvia. Tai siis ainakaan postata niitä kaikkia tänne. Kamera on toki kasvanut käteen kiinni lasten kanssa touhutessa.

Allaolevassa kuvassa ihmetellään "kuukkuja" (= murkku) ja popsitaan viinirypäleitä aurinkotuolissa. Pojan olemus näyttää pihapäivinä juuri niin nuhruiselta kuin elämästä nauttivan pikkupojan kuuluukin.


Kesän tullessa iskee kukkahulluus. Puutarhamyymälässä haluaisi ottaa mukaan kaiken.


Täältä luottokaupasta tarttui tällä kertaa mukaan vain kosmoskukkia, joita menin varta vasten hakemaan. Muut kukat olin hakenut muualta jo aiemmin. Kosmoskukka on yksi lemppareistani! Sitä ei ollut vielä esillä, joten jouduin sitä varta vasten kysymään.

Kanssani yhtä aikaa oli kukkaostoksille lähtenyt vähän varttuneempi pariskunta. Rouva kiinnostui kyselystäni ja halusi tietää millainen tämä kosmoskukka oikein on. Näytin kukkiani (jotka eivät vielä olleet kukassa) ja kerroin sen olevan oikein ihana ja erittäin kiitollinen hoidettava.  Vain kuivuneiden kukkien nyppiminen ja runsas kastelu, ja kukkii iloisesti koko kesän ajan. Kerroin kukkien muistuttavan vähän marketan kukkaa. Rouva siihen tuumaamaan, että "Jaa, no minä en sitä margariittaa ole koskaan saanut menemään..." Ka, mikäpä siinä sitten :D

Tänä kesänä paritin kosmoskukat englanninpelargonien kanssa.
 

Tämmöiset veijarit vilvoittelivat hellepäivänä suihkulähteessä. Tekivät Poikaan suuren vaikutuksen. Osoitteli sen jälkeen vähän väliä suihkulähdettä ja päivitteli: "Kvaak, kvaak!".






Tänään ohjelmassa onkin sitten sisällä oloa, ja mahalleen kääntyvän ja siinä viihtymättömän Vauvan kääntelyä. Ja sitä kuulkaas riittää.

Iloa päivään!

26.5.2014

"Luku"vinkki taaperolle

Tässäpä kirjavinkki taaperon vanhemmille, tai vaikkapa lahjavinkki, jos mietit hyvää lahjaa suunnilleen yksivuotiaalle piltille.
 
Piti kyllä kirjoittaa ihan muusta, mutta tulipa tämmöinen mieleen, kun sattui silmään Pojan vessalukeminen. Ajattelin esitellä suosituimmat kuvakirjamme. Näitä on luettu PALJON. Hommasin kirjat joskus Pojan yksivuotispäivän tienoilla (Muumikirjan jo paljon aiemmin) eikä viehätys ole vielä haihtunut, ikää nyt 1v 9kk. Poika tuli muuten eilen iltapuuron jälkeen (joo, aloitin tämän jo eilen, mutta väsymys ja sohva veivät voiton) vilkaisemaan mitä teen koneella, ja hihkui saman tien nämä kuvat nähdessään: "Vauva! Murrr! Hi-hi-hi! (= apina) Kiikkaa! Piipii! (= lintu)".
 
100 hauskaa sanaa -kirja sattui silmään muistaakseni Prismassa. Tämä on luukkukirja (kuten tarkkaavaisimmat ehkä päättelivät ilman, että erikseen mainitsin). Luukkukirjat ovat olleet meillä aina tosi pop.


Minun maailmani -kirjasta vinkkasi ystävä, kun kaipailin kirjaa jossa olisi ihan tavallisia, jokapäiväisiä juttuja. Tilasin sen Vaukirjasta (maksaa nyt näköjään vain 11,18e). Myös sen tilasin viime syksynä, kun ajattelin, että puhumaan oppiminen on ihan just ajankohtaista... Justiinsa joo. Ei ollut vielä silloin, mutta nytpäs on! Puheessa ja sanavarastossa on tapahtunut ihan viikon, kahden aikana hurja kehitys! Ihanaa ♥ Tosin useat sanat muodostuvat toistamalla viimeinen tavu. Ote Poika-suomi -sanakirjasta: ruoka = kakka, roska = kakka, kakka = kakka. Arvaile siinä sitten.

Merkittävä virstanpylväs saavutettiin pari päivää sitten, kun Poika sanoi ekan kerran pikkuveljeä (ja siitä lähtien kaikkia muitakin vauvoja) vauvaksi. Tähän saakka vauvat ovat olleet "hei hei", siitä lähtien kun pikkuveli syntyi. Liekö jotain freudilaista siinäkin... :D

Tämä Minun maailmani on muuten Pojan pottatreenilukemisena. Jaksaa istuskella vähän pidempiäkin aikoja kun tätä katsellaan. Ainakin jos sopivalla tuulella sattuu olemaan.


Muumien kurkistusleikki -kirjan ostin muistaakseni Kirjatorilta. Sitä on katseltu  niin paljon, että lähes jokainen sivu on pitänyt teipata takaisin kiinni. Poika alkoi tykätä tästä jo tosi pienenä ja joka kerta se vain jännitti yhtä lailla, kuka sieltä luukun alta paljastuukaan.


Tämä ei ikävä kyllä ollut maksettu mainos.

Koska ruokailussa on aina silloin tällöin ihan helvetinmoisia ongelmia haasteita, ollaan turvauduttu vähän väliä toisinaan kirjoihin tai lehtiin. Joskus ollaan katseltu samalla esim. mainoksia. Hullujen päivien kuvasto oli muuten kiva! Näytä äitille missä lamppu... missä laukku...  missä sohva... missä kengät... missä koru. Koska en halunnut sotkea kirjoja ruokaan, ja suurin osa mainoslehtisistä on tosi tylsiä, eikä äitikään keksi niistä loputtomiin juttua (Öööö, no tässä on nyt joku työkalu), keksin ostaa Miina ja Manu -sarjiksia. 3,90e/kpl. Niissä on tosi paljon yksityiskohtia katseltavaksi. Kun ovat tarpeeksi sotkuisia, voi heivata suht surutta roskiin. Lisäksi Jurottaja -bussi/junakirja on ollut kiva, ja poika on oppinut siitä kaikkia tosi hyödyllisiä juttuja, kuten vaikkapa puhelinkopin. (Ehkä pikkuisen abstrakti asia, mutta hienosti osaa yhdistää kuvan ja sanan!)







Kun nyt pääsin vinkkien antamisen makuun, tässä vielä niksi-Pirkka -osio: nypynpoisto vaatteista.

Otin eilen käyttöön hellemekon viime kesältä ja huomasin kainaloiden nyppyyntyneen kovin. Mikä avuksi? Miehen partahöylä! Soveltuu loistavasti nyppyjen poistamiseen.





21.5.2014

Oh my... He definitely swung!

En jaksanut/ehtinyt/viitsinyt/malttanut kirjoitella eilen mitään. Koneella istumisen sijasta säntäsin helteestä huumaantuneena Vauvan kanssa kesäkukkaostoksille.

Olipa todellakin näkemisen arvoinen spektaakkeli tämä (tähden omia sanoja lainatakseni) International Superstar Robert Peter Williamsin toissailtainen esitys.

Mietittiin Miehen kanssa, mikä sana keikkaa kuvaisi parhaiten. Konsertti, musikaali, keikka... mikään ei oikein tuntunut tarpeeksi kuvaavalta. Päädyttiin sitten termiin revyy. Kaveri kyllä pursuaa karismaa ja kuten asiaan kuuluu, vaatimattomuus ei tätäkään esiintyvää taiteilijaa kaunista. Kunnon rock-kukkomeiningillä tyyppi veti svengaavan big band -ilottelunsa. Liikuttaviakin hetkiä koettiin Robbien kertoillessa kauniisti tyttärestään (ihan samanikäisestä muuten, kuin meidän Poika), tulossa olevasta vauvasta - ja vetäistessä dueton isänsä (!) kanssa ♥ (Robbie mainitsi tyttärensä oppineen vastikään sanomaan Ai lab blu. Mietittiin, että meidän Poika sanoo ihi. Myös äidistä.)

Omat odotukseni ainakin täyttyivät ja paikoin jopa ylittyivät, mutta olin toki odottanutkin kunnon show´ta. Ja sellainen saatiin! Aika paljon on keikkoja tullut nähtyä, mutta kyllä tämä taisi olla paras näkemistäni. Vain James Blunt on pystynyt omalla mittapuullani lähes samaan. Kappaleista puuttuivat esimerkiksi The road to Mandalay ja I will talk and Hollywood will listen (josta soitettiin kyllä pätkä konsertin introna), mutta enpä tiedä olisinko niistä halunnut edes mitään kovin erikoista sovitusta kuullakaan. Yhden kummallisen apinailottelun olisin kyllä voinut vaihtaa johonkin toiseen laulelmaan.

Oli kerrassaan hieno ilta!

Ja mainittakoon, että Robbien suomen kielen taito oli meidän 20-kuisemme tasoinen. "Huvaa ilta!"







19.5.2014

I soooo let you entertain me!

TÄNÄÄN. VIHDOINKIN.

Tätä päivää olen odottanut. Livemusiikin saralla suurimmat haaveeni ovat olleet Madonnan, Whitneyn ja Robbien näkeminen. Madonna ja Whitney - DONE.

Ja lopultakin...! Tänään on vuorossa Robbie.

Heräsin aamulla Vauvan kanssa vähän turhan aikaisin ja jäin peiton alle vetkuttelemaan ja kuulostelemaan, vieläkö uni tulisi. Vilkaisin samalla päivän aikataulutusta varten kännykkääni nähdäkseni onko herra Williams aloittanut eilisen konserttinsa ajoissa. Olin kiertueen (ja levyn) nimestä päätellyt (ja toivonut) kiertueen mahdollisesti olevan toteutettu mielestäni Robbien parhaimman, Swing when you´re winning -levyn hengessä. Vilkaistuani pikaisesti eilisen konsertin arvostelua viimeisetkin unenrippeet katosivat silmistäni. Nyt on kuulkaa odotukset korkealla!

Säntäsin tohkeissani kertomaan Miehelle lukemastani.

Minä: Eipä toivoakaan, että olisin enää saanut unta, kun vilkaisin keikkauutista nähdäkseni, onko Robbie eilen aloittanut ajoissa. Siellä kerrottiin, että...
Mies: Niin. New York, New York.

Nyt on tämmöinen swingistä (ja herra W:stä) tykkääjä täpinöissään.

Tunnelman nostamiseksi valkkasin tähän omat herran kaikkien aikojen Top5 -vetoni.

1. I will talk and Hollywood will listen
2. The Road to Mandalay
3. Do nothin´ till you hear from me (tähän en löytänyt mitään virallista videota)
4. Something beautiful
5. Mr. Bojangles

Ja bonusbiiseinä mainittakoon Supreme iki-ihanan videonsa kera ja No regrets (jossa muuten laulaa taustoja mm. Pet Shop Boysin Neil Tennant!).

Nyt olisi sitten se päivä, kun toivoisin lasten sairastumisista päättävien jumalien olevan suosiolliset. Please, ei tänään sitä puhelua. You know. Sitä vaan soittelen, että Poika on oksentanut. Ei tänään. Jos on pakko, niin huomenna vasta. Jookoskookos.



 

18.5.2014

Ihan pihalla

Eipä tarvitse olla terävin kynä penaalissa päätelläkseen mikä on Pojan mielipuuhaa. Itse asiassa siihen riittää, kunhan on edes osa muumeista laaksossa.

Minä: Oliko sulla kiva päivä?
Poika: PIHA!
Minä: Mikä oli tänään kivointa?
Poika: PIHA!
Minä: Hyvää yötä, kulta. Huomenna touhutaan taas uusia touhuja.
Poika: PIHA!

Eipä siinä mittään. Pihalla olo (tällä kertaa ihan siinä konkreettisessa merkityksessä) oli omalla esityslistallanikin ainoana asiana, kun aamun strategiapalaveria päivän ohjelman tiimoilta pidettiin.

 


 

16.5.2014

Pulla päivässä pitää mielen iloisena ja kurvit kunnossa

Niin ne väittää. Itse en pullasta tykkää. Tänään uhrasin siis päikkäriajan epäitsekkäästi ja leivoin perjantain kunniaksi pullaa. Muille. Sanomattakin on selvää, että homma ei taaskaan mennyt tyylikkäimmällä mahdollisella tavalla. Kaikki valmistuksessa meni vähän sinne päin.

Ei ollut leivinpaperia, paistoin paljaalla pellillä. Koska ei voinut käyttää maitoa (hyvin onnistuu pullat onneksi kauramaidollakin!), eikä siten myöskään voita, unohdin rasvan kokonaan. Olin jo ehtinyt jättää taikinan nousemaan, mutta tungin sitten kuitenkin vielä jälkikäteen mukaan rypsiöljyä. Raesokeri oli loppu, korvasin luomuruokosokerilla. Lisäksi unohdin - tietysti -  pullat uuniin vähän liian pitkäksi aikaa.

Sen verran maistoin, että pullaltahan se suunnilleen maistui. Olisihan niitä voinut vaikka kermavaahdolla tuunata, mutta näillä mennään. Mies kehui, mutta eihän se tietysti älyllisenä olentona oikein muutakaan voi. Ainakaan jos mielii kohtalaisen miellyttävässä ilmapiirissä perjantai-iltansa viettää.

Kivaa viikonloppua! :)


15.5.2014

Twilight zone

Nyt se on virallista. Olen liian väsynyt. Vaarallisen väsynyt.

Olin laittanut vessapaperirullan kuvan osoittamalla tavalla.


Mitä seuraavaksi?  Unohdanko jonain päivänä käydä Facebookissa? Unohdanko kaivata aamukahvia ennen minkään muun tekemistä? Tulenko lopulta niin välinpitämättömäksi, että en enää ärsyynny kengässä pyörivästä pikkukivestä, omista jenkkakahvoistani, Eero Heinäluomasta tai Päivi Räsäsestä? Tai Kauppias hoitaa homman -mainoksista? Etten enää jaksa vaihtaa kanavaa jos kuulen Boney M:ää tai Bee Geesiä? Että ei enää ärsytä, kun kuulen sanottavan enään, kotoota, pieno tai olumpialaiset?

Pelottaa.

Luulen olevani ihan lähitulevaisuudessa pakotettu tarttumaan Miehen tarjoukseen hyvin nukutusta yöstä.

13.5.2014

Linssin läpi nähtyä

 
 
Muistan kuulleeni Pepe Willbergin joskus sanoneen, että siitä tietää tulleensa vanhaksi kun aamunaama kestää koko päivän. Arvannette miksi otan asian puheeksi. Kyllä. Omalla kohdallani se päivä on nyt.

Sain viikonloppuna nukkua kaksi yötä autuaasti pimeässä ja hiirenhiljaisessa vierashuoneessa. Vaikutus? Päänsisäinen vaikutus suunnaton. Olo on huomattavasti skarpimpi ja henkinen tila taas astetta kauempana romahduksen rajamailla häälymisestä. Entäs ulkoinen vaikutus? Nada. Look on tismalleen yhtä väsähtänyt kuin ennen univarastojen täydentämistä.

Mutta eipä anneta sen seikan vaivata mieltä. Elämä on siitäkin huolimatta vielä elämisen arvoista.

Viikonloppu hipoi lähes täydellisyyttä. Ensinnäkin, mikä parasta, Vauva voi paljon paremmin. Tarkemmin sanottuna hyvin. Tähän hitokseen sydämiä, hymynaamoja ja kaikkea muuta iloista. Toisekseen, äitienpäivän aamua vietettiin asiankuuluvan hempeissä merkeissä ruusuineen ja kakkuineen. Kakku oli persoonallinen, sisältäen mm. Weetabixiä ja Yosa-kaurajugurttia, mutta oikein maistuva ja ilo silmälle siinä missä perinteisemmätkin kakut.

Viikonloppuni kruunasi molempien päivien kuluminen valokuvauskurssin merkeissä. Ja se oli kuulkaas kivaa se! Kyseessä oli digijärkkärin käyttökurssi. On harmittanut, kun on suhteellisen potentiaalinen kamera, jota ei ole osannut käyttää siten kuin haluaisi. Paljon taitavammaksi en kurssin johdosta tullut. Se oli vain pintaraapaisu tähän ah, niin mielenkiintoiseen aiheeseen. Kameran käyttöön tuli kuitenkin rutkasti lisää varmuutta. Ja ainakin pienoinen aavistus siitä, mihin suuntaan lähteä muokkaamaan asetuksia, jotta saisi kulloisenkin kohteen ja tilanteen näyttämään edes vähän sinnepäin, jollaisena sen näkee.

Olen aina rakastanut kuvien ottamista ja katselua. Varmaa on, että siitä aiheesta haluan oppia vielä paljon lisää! Ikävää, että harrastus on näin äitiyslomalaiselle taloudellinen itsemurha. Jo tämän lyhyen kurssin perusteella tulevaisuuden hankintalista muodostui pitkäksi. Tarvitaan ainakin jalusta ja laukaisin, parempi objektiivi, vara-akku(ja), muistikortteja, suotimia ja loittorenkaita nyt ainakin ensi alkuun... Ja tuplasti lisää tunteja vuorokauteen. Tätä kirjoitan hiusväri päässä Vauvan nukkuessa.

Kurssin innoittamana testailin asetuksia ja näpsin viikonloppuna kuvia vähän sieltä sun täältä. Tänään kuvasatoa saavat edustaa hyötykäyttöön päässeet äitienpäiväruusut. Koska valintojen tekeminen ei missään määrin lukeudu vahvuusalueisiini, kuvia on miljoona. Ruusu edestä, ruusu takaa, ruusu istuu, ruusu makaa... Sorry. Tulppaanikuva on Helsingin Tullisaaresta, muut kotipihasta ja keittiöstä.

Lisäksi yritän ottaa vähän kiinni jäljessä laahaavaa onnellisten hetkien haastetta. Itseoikeutetusti mukaan pääsee kuva nro 29 sunnuntailta: Äitienpäiväkortti. Lisäksi kuva 28 (taisi saada hymyn huulille lauantaina): Kirjan ääreen nukahtanut Koira. (Tässä huushollissa kaikki nukahtavat näköjään kirjan ääreen.)


 
Ihana äitienpäivälahja ja ehkä tyylikkäin ostoskassi ever ♥