26.7.2014

Kesäisellä pellolla



 
Jos voisin jäädä tähän,
kun kaikkialla soi,
kun niitty usvan alla
hiljaa unelmoi.
 
Jos voisin jäädä tähän,
kun laulaa kesäyö,
kun tuoksuu tuore heinä
ja alkaa tuulen työ.
 
Ja vaikka en voi jäädä,
se kaikki minuun jää,
yökehrääjän ääni
kaislan hento pää.
 
- Anna-Mari Kaskinen -
 


 
Kerran on annettu meille
elämä ihmeellinen,
kirkkaana loistavat värit
ilon ja ystävyyden.
 
Välillä kohottiin tähtiin
siivillä rohkeuden.
Matkalla ihmeitä nähtiin.
Mieli on kiitollinen.
 
Kaikki on tallella kyllä
pohjalla sydämen,
jokainen eletty hetki
onnen ja kaipauksen.
 
- Anna-Mari Kaskinen -
 
 
 

23.7.2014

Communication breakdowns...

... eli Naisen (ja miehen) kanssa meikäläisittäin.

Vaimo sanoo: Pitää varmaan jo laittaa tuo Pikkuveli nukkumaan.

Vaimo tarkoittaa: Voi itku. Tää meinaa nyt jo nukahtaa. Ei onnistu taas millään, että saatais näitä yhtä aikaa nukkumaan. Eli mulla ei tule olemaan yhtään omaa aikaa tänään. Eli mulla ei tule olemaan yhtään omaa aikaa enää ikinä tässä elämässä. Voitko tehdä jotain??? Sano vaikka, että ei se haittaa, voin viedä esikoisen pihalle siksi aikaa, kun pienempi nukkuu, niin saat hetken touhuta rauhassa. Sano, että voit olla sen kanssa hetken sitten, kun esikoinen nukkuu. SANO JOTAIN!!!

Mies kuulee: Pitää varmaan jo laittaa tuo Pikkuveli nukkumaan.

Mies vastaa: Joo.

Mies tarkoittaa: Joo.

Vaimo kuulee: Eipä voisi vähempää kiinnostaa.

---------------------------------------------------------------------------------

Vaimo sanoo (automatkalla): Alkaa kyllä varmaan kohta tulla vähän nälkä.

Vaimo tarkoittaa: Voi itku. En ehtinyt syödä taaskaan ennen lähtöä mitään. Kohta tulee nälkä ja sitten tuun ihan pirun huonotuuliseksi. Ja tulee huono olo. Oikeastaan on jo vähän nälkä. Oikeastaan on jo paljon nälkä. Ootko ajatellut, milloin syödään? Pysähdytäänkö matkalla? Ootko selvittänyt, tarjotaanko meille perillä ruokaa? SANO JOTAIN!!!

Mies kuulee: Alkaa kyllä tulla jo vähän nälkä.

Mies vastaa: Niin.

Mies tarkoittaa: Niin.

Vaimo kuulee: Eipä voisi vähempää kiinnostaa.

Been there, done that. Lienee turha mainitakaan, että blogi-inspiraationi lähteenä toimii ihan oma normiarkemme.
 



Pöytäkirjaan merkittäköön, että uskoakseni annoin kyllä tässä armon käydä oikeudesta. On nimittäin luullakseni vahvasti perusteltua olettaa miehen "Niin." -toteamuksen tarkoittavan oikeasti: Oma vikasi, senkin hölmö nainen, kun et taaskaan syönyt ennen lähtöä. Siinähän nyt mietit, mistä saat ruokaa. Hmph.

Kuvat kirjahyllystä löytyneestä Naisen kanssa -sarjakuvakirjasta.

21.7.2014

Heinäkuisia kuulumisia


Cutest little Brother ever kävi neuvolassa. 8815g/69,5cm. "Liikkuu kierien, hyvä kämmennoja. Istuu selkä suorana. Näkee helmen. Kuulee tiu´un. Harjoittelee erilaisia ääniä.", lukee neuvolakortissa. Vauvasta on kuoriutunut Pikkuveli - ei ole näet enää kovinkaan vauvamainen tämä jässikkä.

Pikkuveljellä otti oman aikansa oppia syömisen konsepti - ruoka lusikkaan, lusikka ja ruoka suuhun, nielaisu - mutta kun hän sen lopulta oppi, ruokaa menee ja paljon. Tyyppi on melkoinen suursyömäri ja herkkusuu. Yleensä maiskuttelee ruuan tyynenä monalisamainen hymy huulillaan sitä mukaa kuin sitä ehtii lappaa suuhun. Hetkittäin heiluu kuin heinämies, välillä potkii lautasen ilmaan. Syö vielä sitterissä, kun syöttötuolikokeilu näytti sen verran hasardilta hommalta.

Pikkuveljen yöt ovat vähän levottomia. Silloin tällöin nukkuu pidempiä pätkiä, mutta on melkoisen pätkäuninen. Jos ei parannusta ala lähiaikoina näkyä, pitänee perehtyä joihinkin lempeisiin unikouluohjeisiin. Levottomia öitä lukuun ottamatta Pikkuveli on edelleen maailman tyytyväisin tyyppi.


Käsityöpajasta on valmistunut Pojalle pöllö ja äidille töppöset. Tuntui kesäkuun kylmyydessä hyvältä ajatukselta tuo töppösten neulominen, nyt tilanne näyttää kuitenkin sen verran heinäkuiselta, että jäänevät odottamaan syksyä. Nuo palatossut ovat maailman helpoimmat neuloa! Meidän Mummi teki noita paljon ja itse katselin mallia vanhoista tossuistani. Anoppi oli kuitenkin löytänyt ohjeen myös netistä. Siitä vain neulomaan - kyllä se syksy sieltä ennen pitkää saapuu!



 
Ei käsityöhetkeä ilman Kissaa!




 
Tässä muuten edellisessä postauksessa mainittu Saana Ulpukka. Tallessa on, kuten niin moni muukin tavara. Veikkaan rohkeasti, että jossain vaiheessa meidät nähdään Himohamstraajat-ohjelmassa.

Luultavasti komeilemme hamstrausohjelman lisäksi tähtinä myös Supernannyssä. Se lienee vain ajan kysymys.

Keskustelua illallispöydässä:

"Se on purjo."
"Pirjo."
"Joo, se on purjo."
"Pirjo."
"Purjo."
"Pahaa."
"Ei se ole pahaa, se on vain aika väkevää."
"Pahaa."
"Väkevää."
"Pahaa."
"No niin, sinä et ehkä vain tykkää siitä."
"Pahaa."

Eilen käytiin Turun saaristossa katselemassa kesämökkejä (kun ei ole tarpeeksi tekemistä tässä nykyisessä tönössä eloisine asukkaineen...). Mies tuumasi poikien ravintolaruokailua seuraillessaan (tai no ei se vierestä seurannut - kyllä siihen saa molemmat osallistua ihan sata lasissa), että meno on kuin linja-autoaseman ravintolassa ennen muinoin: toinen ärjyy ja haastaa riitaa isompien kanssa ruuat rinnuksillaan, toinen mölisee jotain käsittämätöntä maan tasalla. Homma päättyi sirpaleisiin ja henkilökunnan paikalle kutsumiseen. Olenkin ihmetellyt, ettei olla vielä onnistuttu kaiken sättäämisen ohessa rikkomaan ainuttakaan pilttipurkkia. Nyt on siinäkin hommassa pää avattu.

Saaristossa oli ihanaa! Juuri se meidän the mökki ei tainnut olla näkemiemme joukossa, valitettavasti. Tällä kertaa nähtiin vääränlainen mökki oikeanlaisella tontilla ja oikeanlainen huvila vääränlaisella tontilla. Jospa se oikea paikka vielä eteen tulisi ja kolahtaisi sitten kertalaakista. Näen sieluni silmillä pojat juoksentelemassa pitkin lämpimiä rantakallioita paljain jaloin, aurinkoisina kesäpäivinä, jotka jatkuvat ja jatkuvat... Pulahtamassa uimaan suoraan saunasta ja auttamassa veneen kiinnittämisessä, kun pistäydytään jossain lähisatamassa jäätelöllä. Oih...! (Kieltäydyn ehdottomasti näkemästä niitä hermoraunioina vietettyjä kahden aikuisen ja kahden lapsen, koiran ja kissan, tavaroiden ja ruokien pakkaushetkiä. Ensin autoon ja sitten veneeseen. Tai takapenkillä riitelyä ja muita hilpeitä oheistoimintoja....) Pojalle saaristolaiselämä tuntui sopivan - sai hetkellisen hermoromahduksen vain, kun jouduttiin pitämään ukkosta paikoillamme tunnin verran. Ei huono!


Haluuuun lisää tätä!






Kesä yllätti veneilijän. Ukkosta pitämässä Kuckulotissa.

12.7.2014

Kun olin pieni

”Kun olin pieni” on hyvä alku kouluaineelle, sanoi Olga Koo* radiossa. En tiedä, millaiseksi oma aineeni muodostuisi. Jäin kuitenkin miettimään, millaista elämäni oli, kun olin pieni.

Olen kahdeksankymmentäluvun lapsi. Minulla oli Kaalimaan Kakara, Pikku Piski ja My Little Poneja. Kaalimaan Kakaralla oli nimi valmiina jo minulle saapuessaan. Saana Ulpukka. En tykännyt nimestä, mutta mieleenikään ei tullut vaihtaa sitä, kun oli kerran ihan ristimänimi.

Tykkäsin Bill Cosby Show´sta ja Tyttökullista. Tenavatähdestä ja Levyraadista. Peukaloisen retkistä, Tao Tao:sta ja Maija Mehiläisestä. Ritari Ässästä tykkäsin myös, mutta en saanut katsella sitä. Katsoin salaa kaverin luona. Rakastin Lintu-kappaletta (Belle ja Sebastian -elokuvasta), Lounatuulen laulua ja Teddykarhu Tarvaista. Haaveilin Commodore kuusinelosesta, turhaan. Myöhemmin sain onneksi Nintendon, jota palvoin jolla tuli pelattua paljon.

Kun olin pieni, vietin tuntikausia kirjastossa, istuen kuulokkeet päässäni kuuntelemassa satukasetteja. Yksi parhaista oli Jaakko ja pavunvarsi. Sen tunnusmusiikki oli mielestäni ihana. Oli muuten Carpentersin Top of the world. Mietin, miten ihanalta kaikki varmasti näytti pehmeiden pumpulipilvien päällä, sinnehän sillä pavunvarrella pääsi. Jo pienenä lainani olivat aina myöhässä.

Yksin kotona ollessani kuuntelin äidin c-kaseteilta täysillä Holliesin Bus stopia ja Kake Randelinin Tätä kukkaa en hukkaa -laulua. Eräänä päivänä mankka nielaisi Tätä kukkaa en hukkaa -kasetin ja itkin silmät päästäni. Olin varma, etten saa kuulla sitä enää koskaan. Se helpotus, kun äiti näytti, että nauhan saa rullattua takaisin kasetin sisään! Rakastin myös I just called to say I love you´ta, Katson autiota hiekkarantaa ja Kari Tapion Kaipuuta. Pitkillä automatkoilla ukinkorvikkeen kyydissä kuunneltiin sota-ajan iskelmiä.

C-kasettimuistot ovat suuressa roolissa pienuusmuistoissani. Ensimmäiset ikiomani sain yhdeksänvuotiaana. Madonnan Who´s that girl, Whitneyn Whitney, ja Pet Shop Boysin Actually. Edelleenkin muistan aina Actually-levyn kappaleita kuullessani miten ne soivat taustalla maatessani sängyllä lukemassa Viisikkoja ja syömässä isoja merkkareita. Kerran sängyllä makuullaan syömiseen tuli stoppi, kun merkkari meni kurkkuun ja lähti pois vasta äidin tarrattua kiinni nilkoista ja heiluteltua pää ylösalaisin. (Tässä olen nyt ja aina omien lasteni suhteen ehdoton: syöminen tapahtuu pystyasennossa.)

Muutenkin kuulemani musiikki tuo lähes aina muistoja kirjoista, joita olen kuunnellessani lukenut. Billy Idolista ja Belinda Carlislesta tulevat mieleen Neiti Etsivät, Pet Shop Boysista (esim. It couldn´t happen here ja King´s cross - huh, mikä flashback tuli, kun kuuntelin noita tätä kirjoitellessani!) Viisikoiden ja Seikkailu-sarjan lisäksi Salainen puutarha. Terry Jacksin Seasons in the sun ja Ray Petersonin Tell Laura I love her kuuluivat taustalla, kun kymmenvuotiaana luin Stephen Kingin Tulisilmää ja Danielle Steelin Kaleidoskooppia.

 
Tästä se alkoi...

 
... ja tällä se jatkui. True Blue oli jotain tajunnan räjäyttävää.

Kun olin pieni, kirjoitin myös päiväkirjaa. Aloin kirjoittaa sitä kuusivuotiaana. Kannessa oli hevosia. Ihan alkuun esittäydyin kohteliaasti ja kirjoitin itse keksimäni runon. Myöhemmin liimasin kirjaan opettajaltamme saamani missien nimikirjoitukset. Välistä on revitty tukuittain sivuja - omat kirjoitukset ovat tuntuneet noloilta jo silloin.


 
 
 
Olisi punakynälle töitä. Yhdyssana ei ollut vielä tuolloin yhdyssana.

 
Uusi vuosi raketteineen on viehättänyt jo silloin.




 
 
Jestas. Tämähän on kulttuurihistoriallisesti arvokasta materiaalia.


*) Kyllä on muuten kotoisaa kuulla Olga K:n ääntä. Sitä kuulee Radio Suomesta, jota yours truly kuuntelee lähes tauotta kotona ollessaan. Ainakin kun Pikku Kakkonen ja telkkari ovat vaiti.


10.7.2014

Hurmaava Naantali




Kuten viimeksi mainitsin, Muumimaailmassa käynnin jälkeen ennätin vilkaista pikaisesti kaupunkia. En ollut ennen käynyt Naantalissa, joten Mies ehdotti minulle pyörähdystä siellä samalla, kun hän meni poikien kanssa hakemaan autoa ja hyvä, että ehdotti! Täsmäisku oli täydellinen. Ennätin kävellä ostoskadun päästä päähän ja takaisin ja - aivan kuin tilauksesta - aloitellessani visiittiäni paikalle tupsahti myös neitonen haitarin kanssa. Tein kierrokseni nautiskellen samalla kesään täydellisesti sopivasta taustamusiikista - Kesäillan valssista, Uralin pihlajasta, Metsäkukista, Satumaasta... Arvosanani visiitille on 10-. Jäätelö olisi tuonut täyden kympin ;)
























Tästä Hårmony-galleriasta oli PAKKO ostaa mukaan nämä helmet, kuulemma värjätyistä näkinkengistä tehdyt.






Eilen olikin sitten taas se aika kuukaudesta. Kun aurinko nyt lopultakin suostuu näyttäytymään ja kesä tuntuu taas kesältä, piti tietysti ottaa kesäkynnet :)

Meinasin kyllä yllättäen myöhästyä koko hommasta. Olin jo valmiina lähtöön, päälläni sinivalkoinen mekko ja kultaiset korut. Naantalin helmet kuitenkin sattuivat silmään ja huhuilivat vetoavasti vaatien päästä mukaan. Helmet eivät sopineet jo päälläni olleeseen mekkoon, vaan suorastaan huusivat seurakseen valkoista viime kesän Italian-mekkoa, jonka olin jo lähes unohtanut. Italian-mekko puolestaan vaati kavereikseen samalta reissulta ostetut kengät. Ne puolestaan ruskean laukun. Kengät ja laukku olisivatkin kullanvärisine somisteineen kaivanneet kullanvärisiä koruja... You know how it goes. Tässä vaiheessa oli pakko pistää touhulle stoppi ja lähteä liikenteeseen...