29.9.2014

Kännykkä korvalla liikenteessä

Radiossa keskustellaan parhaillaan kännykän käytöstä liikenteessä. Keskustelun pääpaino on autoilijoissa. Tämä oli syytä mainita, sillä myös muut tiellä liikkujat törttöilevät kännykät kourassaan. Kuulin juuri pari päivää sitten radiosta, että jossain Aasian maassa (Kiina?) on erilliset kaistat kännykässä roikkuville jalankulkijoille, nämä kun tuppaavat muuten törmäilemään häiriöksi asti.

En lähde ottamaan kantaa muihin mielipiteisiin, sattui vain korvaan erään miessoittajan näkemys.

Miessoittaja oli sitä mieltä, että kännykän käyttö pitäisi sallia liikenteessä - joillekin. Toiset kun pystyvät keskittymään ajamiseen hyvin kännykkään puhuessaan. Kaikki sen sijaan eivät. Kehaisi sitten itse juuri kääräisseensä sätkänkin ajon aikana puhelimessa puhuessaan ja oikein tutkineensa samalla omaa keskittymiskykyään. Pysyi kuulemma hyvänä.

Se on vaan jännä, kun lähes jokainen meistä taitaa ajatella, että kyllä minä ainakin pystyn keskittymään. Paremmin kuin muut. Niin ihan pienen epäkohdan näen kyllä siinä, että suurin osa ajattelee tässäkin asiassa olevansa keskimääräistä parempia. Ja sitä mietin myös, että kuka sen sitten ratkaisee, kuka pystyy keskittymään? Joku ulkopuolinen taho? Vai jokainen ihan itse? Voipi olla, että ihan aukotonta systeemiä ei pystytä tällä lähestymistavalla luomaan.

Lopuksi miessoittaja kertoi naureskellen saaneensa sakot kännykkään puhumisesta. Poliisi kun oli antanut hänen valita, ottaako sakot turvavyön käyttämättä jättämisestä, vilkun käyttämättä jättämisestä, ajokortitta ajamisesta vai kännykkään puhumisesta. Hän nauroi valinneensa jälkimmäisen, "siitä kun ei ollut vielä koskaan sakkoja saanutkaan".

Olen sanaton.



28.9.2014

Lapsiperheiden teemaviikonloppu Wäinö Aaltosen museossa

Pyörähdettiin eilen Turussa synttäreillä ja käytiin siinä sivussa tsekkaamassa Wäinö Aaltosen museon lapsiperheille suunnattu teemaviikonloppu (menossa parhaillaan!).

Museoon sai tutustua opastetuilla kierroksilla ja työpajassa. Ne jätimme väliin - emme uskoneet niistä olevan kovinkaan paljon iloa kaksivuotiaalle ja kahdeksankuiselle - ja kiertelimme museossa omin päin. Mukanamme oli myös 7-vuotias, jonka kanssa olikin ihan eri tavalla antoisaa keskustella näkemästään.

Kaarina Kaikkosen Uuden kasvun aika -näyttelyssä pohdittiin erilaisia kasvuun ja luonnon kiertokulkuun liittyviä asioita. Teemoja Kaikkonen on käsitellyt mm. tekstiilitaiteen ja erilaisten luontoaiheisten teosten kautta. Muksu innostui tunnistaessaan teoksista paitoja ja kenkiä.

Taiteilija oli käyttänyt teoksissaan tavallisia, taaperonkin tunnistamia arkipäiväisiä tavaroita. Miesten paitoja, mekkoja ja edesmenneen äitinsä jäämistön tavaroita aina hiuskiinteestä kenkiin.

Museo ja näyttely olivat kooltaan lapsille sopivia. Kaksivuotias taaperokin jaksoi hyvin kiertää (rattaisiin kahlittuna) koko spektaakkelin läpi. Portaita oli paljon, joten yksin rattaiden kanssa olisi hidasta kiertää pelkästään invahissien turvin...

Pojat innostuivat rakennuksen akustiikasta siinä määrin, että inspiroituivat testailemaan sitä iloisin kiljahteluin. Virkaintoinen vartija kävi hyssyttelemässä, mutta koska kyseessä oli nimenomaan lapsille suunnattu teemaviikonloppu, emme lotkauttaneet korvaammekaan... Museossa oli melko väljää - vain joitakuita lapsiperheitä tutustumassa näyttelyyn. Enimmät olivat kansoittaneet kahvilan.

Teemaviikonlopun mainoksessa kehotettiin ottamaan mukaan tarpeettomia omia roskia (esim. tyhjä pillimehutetra), joille kävijä halusi antaa uuden elämän. Roskista oltaisiin sitten askarreltu työpajassa ötököitä ja muita olentoja.

Teemaviikonloppu jatkuu vielä tänään klo 10-15, että vink vink vaan, jos olet just nyt Turussa ja lasten kanssa on tekemisestä on pula. Näyttely kustansi meiltä varttuneemmilta 6e/hlö, alle 16-vuotiailta maksuton.

Vessapaperitaidetta. Lapseni, ethän testaa tätä kotona.








Meitsi.
 
 
Pahoittelut kerrassaan surkeista kuvista. Joku (kröhöm) oli unohtanut kameran muistikortin kotiin. Nyyh.

27.9.2014

Isot pojat

Näistä merkeistä huomaat lastesi kasvaneen:

Valehtelu. Juksaaminen, narraaminen.

Poika ruokapöydässä. Osoittaa ulos keittiön ikkunasta.
"PUPU!"
"Ai tuollako meidän pihalla?"
Ponteva päännyökkäys. "JOO! Pomppii. Pom, pom."

Typötyhjässä sängyssä seisova Poika.
"OHO!"
"No oho tosiaan. Ihanko itse nämä pupu, peitto ja tutit lensivät lattialle?"
Poika nyökkää suu naurussa. "JOO!"

Pikkuveljeä muksaissut Poika. (Osoittaa naaman punaista jälkeä.)
"PAARMA!"

Huumori.

Huumorintaju on löytynyt. Kommelluksen sattuessa päästää hörönaurun ja toteaa: "Hau(s)kkaa!" Pojalla on myös omia inside-vitsejä eri läheisten kanssa.

Leluriidat.

Mies kotiutui parin yön työreissulta. Vaadin odottamaan, että minäkin herään ennen kuin muksut saavat tuliaisensa - halusin nähdä miten he ilahtuvat.

Pojat innostuivat saamisistaan kovasti. Ei mennyt kuitenkaan aikaakaan, kun ensimmäiset leluriidat syttyivät. Pikkuveli näytti pakahtuvan innostuksesta saatuaan oman helistimensä, mutta luonnollisesti isoveljen auto ja asuntovaunu alkoivat pian kiinnostaa enemmän. Poika ei ollut kiinnostunut jakamaan leluaan ja soppa oli valmis.

Kiistat ratkaistaan välimiesmenettelyllä* äidin tai isän toimesta.



"ÄITIIIIIIIIII...!"

Naisia muuten aina soimataan siitä, että puoliso jää paitsioon, kun lapset menevät aina edelle.
Niin ihan sillä vain mainitsin, että arvatkaa, kuka jäi nuolemaan näppejään, kun tuliaiskassia tyhjennettiin?
Onneksi lapsen onni on äidinkin onni.

Yhteinen iltariehu.

Pojat villitsevät toinen toisensa. Toissailtana vetivät kilpaa ympyrää akselilla olohuone-keittiö-eteinen. Pikkuveli ryömi niin vauhdikkaasti kuin pystyi. Poika ajoi traktorin ja perävaunun kanssa. Molemmat kirkuivat innoissaan. Aina kun Poika ohitti Pikkuveljen, molemmat nauroivat tikahtuakseen.

Keskustelemme havainnoistamme.

Journalistisen työn kurssilla painotettiin havaintojen tekemistä.

Lapset voisivat kenties pitää tuleville toimittajille tästä oppitunteja. Meillä ainakin havainnoidaan ja raportoidaan kaikesta silmiin osuvasta. Siis kaikesta. Edelleen Poika katsoo tarpeelliseksi ilmoittaa kaikista vastaantulijoista, ovatko nämä setiä vai tätejä. Tyttöjä vai poikia. Kassajonossa edellämme oli nuori, tumma tyttö, jolla pirteät afrokiharat. Poika tuijotti silmät suurina ja ilmoitti hetken päästä: "TUKKA!" Tyttöä nauratti, minua myös.

Suomalaiseen tapaan myös sääilmiöistä keskusteleminen käy luontevasti. Eilen noustiin autosta kaupan pihalla. Poika totesi: "Kylmä. Tuulee. Pilve."

Joka ilta käydään sama keskustelu.
"Pimee!"
"Kyllä, nyt on jo pimeää."
"Inko. Nukkuu."
"Niin. Aurinko on myös mennyt nukkumaan."

Tänään ohjelmassa jälleen synttärihumua.

AURINKOA SUN LAUANTAIHIN! :)


*) Välimiesoikeus = Yksityinen tapa ratkaista riita käyttämättä julkisia tuomioistuimia. Välimiesmenettely on riidanratkaisukeino, jossa olemassa olevan tai tulevan siviiliriidan osapuolet päättävät antaa asian välimiehen ratkaistavaksi. Välimiesoikeuden toiminta on salaista, eikä päätöksestä voi valittaa. (Wikipedia)

26.9.2014

Ripsiseerumi oikotie onneen?

Päätin luopua ripsipidennyksistä.

Ärsytti, että ne menivät aina aika nopeasti huonoon kuntoon. Ripset pysyivät hyvännäköisinä niin lyhyen ajan, että niiden pitäminen ei tuntunut rahanmenon (ja huoltokäynnin vaivan) arvoiselta. Toki on myös kiva, että kuukaudessa on jatkossa yksi "pakollinen" (heh) meno vähemmän.

Omat ripset tuntuvat nyt kovin lyhyiltä. Eivätkä kyllä pelkästään tunnu, vaan ovat selkeästi lyhyemmät ja ohuemmat kuin ennen pidennyksiä. En tosin tiedä, johtuuko huono kunto pelkästään (jos ollenkaan) pidennyksistä, vai mahdollisesti myös imetyksestä. Hiuksia kun on ainakin lähtenyt ihan tolkuttomasti... Vasta nyt (3 kk:n kuluttua loppumisesta) tilanne alkaa lähestyä normaalia. Olen ajatellut, että saattoi kyllä johtua myös tuosta omien ripsien lyhyydestä, että pidennykset pysyivät hyvinä aina vain lyhyeltä tuntuvan ajan: kolmisen viikkoa.

En jaksaisi odottaa, että omat ripset kasvavat edes jonkunlaisiksi, ja ajattelin, että jostain ripsiravinteesta voisi olla apua. Ainakin ystäväni ovat saaneet niillä näkyviä tuloksia aikaan ja vieläpä yllättävän nopeassa ajassa. Julkisuudessa on kuitenkin varoiteltu yhdestä jos toisestakin aineesta, joten suhtaudun niihin vähän varauksella.

Törmäsin sattumalta Kicksissä tällaiseen ravinteeseen, jonka kerrotaan sisältävän vain luonnollisia aineita!


Sattuuko jollain olemaan tästä kokemusta?

Ainesosaluettelo ei itselleni kerro juurikaan mitään... Tuoteseloste kertoo aineen sisältävän yrtti- ja kasviuutteita, arginiinia, trehaloosia ja pantenolia. Noiden luontaisten kasviuutteiden on tarkoitus edistää ripsien kasvua ehkäisemällä karvanlähtöä ja stimuloimalla verenkiertoa. Tuotteelle on myönnetty kansainvälinen ecocert-sertifikaatti. Sen saa, jos raaka-aineista vähintään 95 % on kasviperäisiä ja vähintään 10 % kaikista raaka-aineista on luomuviljeltyjä. Lisäksi tuote ei saa sisältää geenimuunneltuja organismeja, parabeeneja (kosmetiikassa käytettyjä säilöntäaineita), nanopartikkeleja, phenoxyethanolia, silikonia, synteettisiä hajusteita tai väriaineita, eikä eläinperäisiä ainesosia.



Olen kokeillut ainetta nyt viikon, ja ihan kuin voisin jo havaita jotain muutosta...? Kuvitteluako?

Ainetta sivellään iltaisin eyelinerin tapaan, puhtaiden ripsien tyveen. Toistaiseksi olen unohtanut homman vain yhtenä iltana... Tökötti oli kallista - satasen - mutta se on kahden ripsihuollon hinta. Toivon näiden uhrattujen pennosten tuovan paljon pidempiaikaisia tuloksia, kuin pari huoltoväliä.

Tässä "ennen" -kuvia. Katsotaan miten homma etenee. Toivottavasti saan laittaa jokusen viikon päästä "jälkeen" -kuvia näkyvin tuloksin ;)


Ylemmässä kuvassa ripset ilman ripsiväriä, alemmassa ripsarin kanssa.



♥  LEPPOISAA PERJANTAITA!  ♥


25.9.2014

I hate mondays and sometimes other days too

Parina päivänä olisi ollut - harvinaista kyllä - aikaa kirjoittaa jotain, mutta olen ollut niin huonolla tuulella, että ei vain ole huvittanut. En halua kirjoittaa kiukkuisena ja toki voi olla viisaintakin pysyä silloin vaiti. Kiukkuun ei ole ollut mitään erityistä syytä. Tai no, ehkä sade. Heti se tuntuu mielialassa, jos ei hetkeen näe aurinkoa.

Eiliseen huonoon tuuleen vaikuttivat kyllä yöunet. Tai siis niiden puute. Toissayönä molemmat pojat heräsivät vuorotellen itkemään. Poika heräsi kahdesti, eikä meinannut rauhoittua millään. Pikkuveli korvasi heräämisten laadun määrällä heräten vähän väliä. Eilisestä päivästä tulikin sen tyyppinen, että jos en olisi paremmin tiennyt, olisin voinut vaikka vannoa maanantaiksi. Kaikki meni pieleen. Ongelmat eivät olleet isoja, mutta ärsytti silti, kun mikään ei tuntunut onnistuvan.

Kävin leikkauttamassa otsatukkaa - päin honkia. Se oli edellisellä kerralla leikattu pieleen ja olin odottanut malttamattomana monta viikkoa sen kasvavan sen verran, että sitä pystyy leikkaamaan. Sanoin, että tuosta sivulta, mistä se on lyhyempi kuin muualta, ei saisi ottaa ollenkaan. Ja ensimmäinen asia, minkä kampaaja teki? Nipsautti juuri sieltä. Huoh. (Maailmanlaajuisessa mittakaavassa pieni murhe, mutta pienen, yksittäisen naisihmisen kohdalla suuri ja joka kerta peiliin vilkaistessa havaittava ärsytyksenaihe.)

Muut vastoinkäymiset olivat pieniä.

Koiranruoka loppui kesken. (Ihan ykskaks yllättäen... kröhöm...)

Poika oli ihan kohtuuhyvällä tuulella, mutta kypsyi odotteluun, kun minä asioin vessassa (mikä ei muuten kestänyt kuin nanosekunnin) ja heitti Pikkuveljen sukat ja tutin kauppakeskuksen vessan lattialle. Tutin, joka oli juuri putsattu kampaamon hiuksia tulvivan lattian jäljiltä.

Laskin, että aikamme riittää juuri ruokakaupassa käymiseen, jos ostan kaupasta Pojalle pussipuuron kotimatkan aikana syötäväksi. Sanomattakin selvää, että kyseisessä (näköjään pienen valikoiman) Citymarketissa ei ollut noita puuroja lainkaan. (En muista minkä merkkisiä nuo puurot ovat, mutta ne imetään siis suoraan pussista - ihan loistavia reissupuuroja!) Olen muuten tullut iltapala-aikataulunatsiksi - saan hermoromahduksen jos homma ei tapahdu ajallaan ja nukkumaanmeno viivästyy... Ihanan rentoa, eikö? :D

Kotiin tultuamme totesin Koiran syöneen lähes kokonaisen leivän. Mysteeri on, miten se on sen saarekkeen keskeltä pyydystänyt. Varmaan vetreänä kuusitoistakesäisenä kiivennyt tuolia pitkin.

Otin jääkaapista kauramaidon laittaakseni sitä Pojan myöhästyneeseen iltapalaan (niitä syntisiä muroja, heh). Ravistin purkkia. Joku (terkkuja vaan sinne!) oli laittanut korkin huonosti kiinni ja maito roiskui ympäriinsä.

Iltapalaksi söin sitä osaa leivästä, johon Koira ei ollut koskenut.

Kostoksi söin jälkiruuaksi suklaamuffinssin. Ähäkutti! Vähän se kyllä lohdutti.

Tänään on hyvä päivä. Sateesta huolimatta. Kukaan ei inahtanutkaan koko yön aikana (näin ne tilanteet vaihtelee) ja akut on ladattu. Tänään alkaa uusi kirjoittamiskurssi, ihanaa :) Sain edellisestä kurssista hyvän palautteen, mikä ilahdutti ihan älyttömästi, ja nyt tuntuu tosi kivalta aloittaa uusi.

Alla äidin ja Pojan taidonnäyte. Olkoon teosten nimet vaikkapa "Kaksi kettua". Voin sanoa, että ei näytä ihan justiinsa samalta kuin siinä kuvassa, josta inspiraation sain, mutta ollaanpahan todistettavasti askarreltu syksyn lehdistä jotain ;) Haastan sut tekemään paremman!

Kivaa syyspäivää sulle!





22.9.2014

Tutti. Uhka vai mahdollisuus?



NYT alkaa mennä hermo kuvassa näkyvään kapistukseen. Aargh! 

Puhun siis Pojasta, jonka yksi jos toinenkin ikätoveri on päässyt tästä (epäilemättä paholaisen keksinnöstä) eroon. Useimmat jo aikapäiviä sitten. Hyvä te! Nostan hattua. Please, kertokaa miten se tapahtuu.
 
Meillä tilanne on mennyt vain huonompaan suuntaan - koko homma on lähtenyt lapasesta. Mukana kaikkialla pitää olla ei vain yksi, eikä kaksi, vaan monta tuttia. Mielellään sata. Edelleenkin se lohduttaa mielipahassa, mutta siihenkään ei riitä yksi. Pitää löytyä sekunnin sadasosassa vähintään kaksi. Mielellään joka kädelle oma. Ja jalalle.
 
Ja koska meille on ainakin uskoakseni rantautunut the uhma, tutti jo ihan itsessään auttaa hermojen kiristymisessä. Kun oikein pännii (ja vähempikin riittää), sen voi heittää kauas pois ulottuvilta ja saada siitä vähän lisää aihetta kiukkuun. Autossahan se on ihan erityisen siistiä.
 
Olen lykännyt tämän, jälleen yhden uuden trauman tuottamista tulevaisuuteen. Ajatellut, että ei ole kiva ottaa isoveljeltä tuttia, kun Pikkuveli luputtaa sitä vieressä, mutta eiköhän aika ala olla kypsä. Pikkuveli suhtautuu onneksi kapistukseen maltillisesti - olen varovaisen toiveikas, että hänen osaltaan saataisiin ehkä kytkettyä koko toiminta pelkästään unien yhteyteen. Nyt kun unikoulu on toteutettu, kerätään tässä hiljalleen voimia seuraavaan projektiin.


Koska meillä onneksi vielä on myös sellaisia hetkiä, että käyttäydytään ihmisiksi ja ollaan raivoamatta, tänään vähän "askarreltiin".

Poika sai synttärilahjaksi Play-Doh -muovailuvahaa (Suurkiitos! ). Tuoksui muuten tosi herkulliselta, paketissa ohjeistettiin kuitenkin olemaan syömättä.

 "KIVAA!" oli Pojan kommentti. Ja niinhän se oli!




Vain mielikuvitus on rajana: ylläolevassa, epäselvässä kuvassa peitellään muumia nukkumaan :D


Toki yhteinen askartelu tarjoaa myös vanhemmalle oivan tilaisuuden päteä. Ainakin äidin taide oli Pojan silmissä jälleen kerran tunnistettavaa ^_^

Tänään ohjelmassa on Pojan kaksivuotiskuvaus. Kokoonpanolla äiti ja kaksi poikaa.
I´m sure that´s going to work out just great...! ;)



21.9.2014

Vain elämää, ei sen enempää

Me töllötetään innolla kaikki mahdolliset musiikkiohjelmat, joita telkusta tulee. (Tartu mikkiin on poikkeus, mutta sitä en musiikkiohjelmaksi mielläkään, vaikka se genrensä puolesta sellaiseksi luettaisiinkin ;) Jostain syystä muuten hyvätkin artistit kuulostavat siinä aina ihan kaameilta.)

Ja perjantaina se sitten taas alkoi: Vain elämää -ohjelman kolmas kierros!

(Niin, ja musiikkiohjelmista puheen ollen, meillä kyllä yleensä skipataan ne ohjelman harrasteluosiot, ainakin jos boksilta katsotaan. Niin kuin meillä yleensä kaikki).

Ensimmäisellä tuotantokaudella olivat mukana Jari Sillanpää, Kaija Koo, Katri Helena, Neumann, Cheek, Jonne Aaron ja Erin. Ensimmäisen tuotantokauden aikana leikittelimme Miehen kanssa ajatuksella, ketä seuraavalla kerralla voisi vielä olla mukana (Daa! Tottakai me viisaat arvattiin, että jatkoa tulee!), että olisi yhtä kovat nimet. Mieleen tulivat ainakin Paula Koivuniemi, Elastinen ja Jenni Vartiainen. Voi olla, että Samuli Edelmanniakin ajattelimme.

Eipä ollut heti toisella kaudella mukana näitä nimiä. Jos minulta kysytään (vaikkei kysyttäisikään niin mieluusti kyllä kerron), toisella kierroksella olivat mukana Juha Tapio ja Pauli Hanhiniemi. Joku mainitsisi ehkä myös Maaritin, Ilkka Alangon, Jukka Pojan, Anna Abreun ja Laura Närhen.

Toinen kausi meni minulta vähän ohi. Odotin kovasti Juha Tapiota (henkilökohtainen All Time Favouriteni!) ja Pauli Hanhiniemeä. Sekä molempien päiviä (kummallakin järjetön määrä hittejä) ja kummankin tulkintoja muiden kappaleista. Muuten kausi jätti vähän kylmäksi.

Kun kuulin kolmannen kauden artistit - Paula Koivuniemi, Vesa-Matti Loiri, Samuli Edelmann, Elastinen, Jenni Vartiainen, Toni Wirtanen ja Paula Vesala - innostuin taas ohjelmasta ihan eri tavalla.

Eikä ensimmäinen jakso tuottanut pettymystä. Päivä oli Veskun. Tuntui oikeutetulta, että toinen pisimmän uran omaavista (Paula K. ja Vesku ovat ikätovereita 2 vuoden ikäerolla ja heillä on yhtä pitkät urat takanaan) sai kunnian aloittaa ohjelman.

Ensimmäisenä kuultiin Elastisen versioimana Naurava kulkuri. Kyllä - hymyilytti! Oikein viihdyttävä esitys ja Cheekin tapaan Elastinen a.k.a. Kimmo oli tuunannut biisistä oikein viihdyttävän, omannäköisensä version. Toni Wirtasen tulkinta Loirin Syksyn sävel -kilpailukappaleesta vuodelta 1972 - Brontosauruksen yö - oli myös tosi onnistunut. Kappale ei ollut minulle tuttu (ööh, olikohan monelle...?), mutta pidin kuulemastani. Olen aina tiennyt, että Wirtanen on loistava, karismaattinen esiintyjä, enkä ole sitä missään vaiheessa unohtanut, mutta tämä esitys kyllä virkisti muistia kummasti. Pointsit dramaturgiasta/draaman kaaresta.

Myös Paula Vesalan olen tiennyt hyväksi laulajaksi ja tulkitsijaksi. Siitä huolimatta Elegia yllätti jopa positiivisesti. Ihana, vangitseva tulkinta. Samoin Jenni Vartiaisen (jonka lookista tykkäsin muuten kovasti) Kohtalokas samba oli ihan loistava! Vartiaista olen nähnyt "livenä" aika vähän. Tämän perusteella menisin kyllä katsomaan - hänen sambassaan oli mielestäni tavoitettu täydellisesti originaalin sanoma. Kujeileva, houkutuksia pursuileva sambantäyteinen alkuilta. Yö, josta on tuleva turmiollinen ja joka myöhemmin on tuottava erittäin huonon omantunnon. Ja seuraava, katumuksen täyteinen aamu. Tuo alkuperäinen sambahan on muuten Georg Malmsténin tekemä ja myös esittämä, mutta tunnetuksi se on tullut sittemmin ensin hänen veljensä Eugenin, ja myöhemmin Loirin esittämänä.

Koska olen pitkän, pitkän linjan Paula-fani (Tummat silmät, ruskea tukka -kappaleesta se jo pienenä lähti) ja ihan tunteellinen siili, liikutuin Paulan Lapin kesästä. Vanha klassikko, jonka uskon tosin tulleen suuren yleisön (ainakin "niiden nuorempien", tällä viitataan siis allekirjoittanutta nuorempiin tyyppeihin) tietoisuuteen Kristian Meurmanin Idols-vedon ansiosta... (En harmistuisi yhtään, jos olisin kuitenkin tulkinnassani väärässä.) Olin toivonut, että juuri Paula esittäisi juuri sen, ja nappiin meni. Ihana tulkinta. Tykkäsin tulkinnan vähäeleisestä dramaattisuudesta, joka ei tuntunut millään muotoa teennäiseltä.

Niin, ja vähäeleisestä dramaattisuudesta puheenollen... Samulin Väliaikainen. HUH. Ihan jäätävän hienon tulkinnan kyllä veti. Joku ohjelmassa käytti esityksen tunnelmaa sanalla "uhma". Me mietimme oikeampaa termiä ja Mies sen totesi: vimma. Sillä kyllä - jos jotain, niin esitys oli juuri vimmainen. Jotain häjyjen kaltaista, alkukantaista voimaa siinä oli. Ja ihana biisivalinta - tuo Rautavaaran Tapsan klassikko on aina ollut lähellä sydäntäni.

Kuten ohjelmassa on ollut tapana, illan tähtiartisti valitsi jonkun esittämään kappalevalintansa hänen kanssaan duettona. Vesku valitsi Paulan Lapin kesän kera. Viimeistä duettoa ei kuultu ohjelmassa. (Kyllä minä muuten niin mieleni pahoitan niistä "katso koko esitys netistä" -vinkeistä ja linkeistä, aargh!) Sääli, sillä se oli aivan hurmaava! Katsottiin se tänään netistä, ja tykättiin kovasti. (Täällä!) Veskun olemuksesta luonnollisesti paistaa kaikki eletty elämä - ei onneksi häiritsevässä määrin. Mittarissa tällä kansan rakastamalla taiteilijalla on kuitenkin aika tavalla kilometrejä.

Pakko myös mainita, että julkisuudessahan kerrottiin erään ohjelman naispuolisista osallistujista eronneen ihan vastikään pitkäaikaisesta kumppanistaan. Me sensaationhakuiset tavikset ollaankin katselemassa ohjelmaa nyt vähän sillä silmällä, että onkohan ohjelmaan osallistumisella ollut jotain osuutta asiaan. Jotain viittausta siihen suuntaan oltiin kyllä jo huomaavinamme...

Tässä muutama kaikkien aikojen suosikkivedoistani. Jonne Aaronin Lintu ja lapsi. En tule ikinä unohtamaan Katri Helenaa kyynelsilmin kertomassa, kuinka hänelläkin oli joskus sellainen poika. Nytkin alkaa itkettää, kun ajattelen sitä, biisin kuuntelemisesta puhumattakaan. Myös Jukka Pojan Lautalla -versiosta tykkäsin ihan hirveästi, vaikka en Jukka Pojasta itsestään niin välitäkään. Juha Tapion ja Ilkka Alangon duetto Anna pois itkuista puolet oli myös aika liikkis. Ja oli se Ilkan Äiti pojastaan pappia toivoi kanssa ihan kohtuullinen veto.

Ekan kauden parhaat vedot on soitettu jo radioissa aika puhki, mutta tokihan loistavia olivat Siltsun Liekeissä ja Kaunis, rietas, onnellinen, Cheekin Tinakenkätyttö (Love this! Vaikka ei alkuperäisen voittanutta olekaan ♥) ja Kaduilla tuulee. Jonnen Rio Ohoi´sta tykkäsin myös kovasti!

Ihan varmaan joku kyllä unohtuikin, mutta aika monta sentään tuli heittämällä mieleen.

Mikä on sinun kaikkien aikojen suosikkisi? :)


18.9.2014

Unikouluohjeet

Silläkin uhalla, että manaan nyt tässä taas jotain uusia vastoinkäymisiä, uskaltaudun sanomaan sen ääneen: unikoulu on toiminut.

Ollaan nukuttu nyt kolme yötä putkeen heräämättä kertaakaan! Ihan huippua :) Ja aika epätodellista. Joka yö olen itse herännyt jossain vaiheessa aamuyöllä vessaan, ja ihmetellyt hetken tilannetta ihan hoo moilasena. Ja ilahtunut niin kovasti, että on hetken aikaa kestänyt saada taas uudestaan unen päästä kiinni... :D

Laitan tähän aiemmin lupaamani yksityiskohtaiset unikouluohjeet. Sain ohjeen ystävältäni (Kiitos, ihana!  ♥ ), joka oli tuunannut parista eri unikouluohjeesta juuri heille sopivat. Ja nämä sopivat siis myös meille.

Kuten jo ensimmäisessä unikoulupostauksessa kerroin, en olisi voinut huudattaa pientä yksinään. Myöskään suosittu tassutteluversio ei sellaisenaan sopinut meille - Pikkuveli veti kauheat raivarit aina kun yritin pitää kättä hänen päällään tai silittää. Tuo pistäytyminen, tutti suuhun, nopea silitys (no en kyllä  malttanut olla aina lisäksi myös suukottamatta päälakea :) ) ja saman mantran (hyssyttely ja "Hyvää yötä, kulta, nyt nukutaan") hokeminen sopivat meille.

Muistikuvat ensimmäisistä unikouluöistä olivat jo hämärtyneet, ja piti oikein tarkistaa mitä olen silloin kirjoitellut (täällä ja täällä). Ensimmäisenä iltana olen ravannut huoneessa tunnin, toisena iltana vartin ja kolmantena viisi minuuttia. Lisäksi parina yönä pari kertaa viiden minuutin setti jossain välissä. Sitten kuviot sotki flunssa, ja Pikkuveljen toivuttua siitä, se sunnuntainen episodi ja aivotärähdysseuranta. (Muistelin muuten unikoulun alkaneen viikko sitten, mutta sehän olikin näköjään alkanut jo 18 päivää sitten... Mihin tästä välistä on päiviä livahtanut!?!)

Ja nyt vihdoin - kun päästiin taas kiinni normaaliin elämänsyrjään ilman sairastelua ja muuta hässäkkää - ollaan nukuttu tosiaan kolme yötä ilman yhtään herätystä. (Ei lasketa tähän isoveljen viimeöistä puolen tunnin itkeskelysettiä...) Tuntuu ihan käsittämättömän hyvältä!

Alun perin tarkoitus oli siirtää Pikkuveli nukkumaan eri huoneeseen meidän kanssa, mutta en ole raskinut sen sunnuntain jälkeen nukkua hänestä erillään, enkä varmaan toviin raskikaan. Uni on onneksi maistunut hyvin myös samassa huoneessa :)

Tässä nuo meillä toimineet ohjeet:

Kun vauva herää / ei nukahda ja alkaa protesti-itku: odotetaan 30 sekuntia ja mennään viereen. Tassu/silitys + "nuku vaan"+ tutti suuhun tms. Viivytään vain pari sekuntia vauvan luona ja sitten pois, vaikka itku jatkuisi. Taas odotetaan 30s ja toistetaan sama setti. Tätä tehdään 10-15 minuuttia ja sen jälkeen pidennetään väli minuuttiin. Lyhyt käynti vauvan luona riittää kertomaan sen, että äiti/isä on lähellä ja on turvallista nukkua.

Yllätyin samasta seikasta, kuin ystäväni: edes ensimmäisenä yönä huudot eivät kestäneet kovin pitkään tai olleet erityisen hätääntyneitä. He olivat lisänneet ajan kolmantena yönä minuuttiin ja neljäntenä yönä kahteen. Itse sekoilin noissa ajoissa ja ravasin 30s välein, mutta tuloksia tuli silläkin. Ystäväni kertoi ensimmäisen illan olevan vaikein, niin oli myös meillä.

Vauvan pitäisi oppia uudet nukkumissäännöt 4-7 vuorokaudessa. Päiväunien korjaantumiseen voi mennä 2-4 viikkoa.

Ehdottomasti ei pulloa/rintaa yöllä. Ei edes aamuyöstä.
Aamulla sitten suoraan puurolle.

Nukkumaan omaan sänkyyn ja huoneeseen jos mahdollista.

Klo 16.00 on päiväunien takaraja, sen jälkeen ei päiväunia nukuta
.
Me olemme lipsuneet tästä jos uni on tullut esim. autossa, mutta ei ole vaikuttanut uniin, kunhan ei liian myöhään nuku. Viimeistään klo 18 ollaan herätetty.

Selkeät päivärutiinit ja nukkumaanmenorutiinit.

Itselle sopivat rutiinit. Me syömme iltapalan 19 jälkeen, sitten molemmat pojat suoraan pesulle, yöppärit päälle, hetki sohvalla istuskelua ja päivästä jutustelua (useimmiten isin sylissä) ja sänkyyn. Yleensä iltatoimet tehdään isin kanssa, hän kun ei saa niin paljon päivän mittaan olla poikien kanssa.

Nukkumaanmenon aikaistaminen saattaa pidentää aamuja.

Uskomatonta, mutta totta!

Aamu on aikaisintaan klo 7.
Vaikka vauva huhuilisikin sängystään jo aiemmin. Jos siis vain on tyytyväisenä siellä. Pikkuveli on joka aamu herännyt 7 aikaan pölisemään, mutta ollaan molemmat torkahdettu vielä uudelleen.

Vauvaa ei saa nukuttaa pullolle / rinnalle.

Lapsi ei muuten opi ikinä nukahtamaan itse. Tähän en itse pysty juurikaan ottamaan kantaa, sillä Pikkuveli on aina nukahtanut mieluiten (itse asiassa ainoastaan) yksin omaan sänkyynsä. Jos ollaan liian pitkään sylitelty, on alkanut kitistä tyytymättömänä.

Kaikissa unikouluissa saattaa tulla takapakkia, mutta kun pitää säännöistä tiukasti kiinni, niin protestivaiheen pitäisi mennä ohi.
Tärkeintä on johdonmukaisuus: että molemmat vanhemmat toimivat samalla lailla ja että säännöistä ei lipsuta.

Olen ymmärtänyt, että unikoulun voi toteuttaa aikaisintaan puolivuotiaan kanssa. Tärkeää on, että vauva syö päivän ja illan mittaan sen verran, että hänellä ei yöllä ole varmasti oikeasti nälkä.

Pikkuveli on kahdeksankuinen ja nyt aika tuntui olevan meille juuri oikea.


Olisi kiva kuulla muidenkin kokemuksista :)
 
Leppoisaa myöhäisiltaa!

17.9.2014

Tietävätkö jotkut enemmän?

Olen puhunut elämäni aikana kolmen selvänäkijän kanssa.

Kun muutin Helsinkiin opiskelemaan, varasin ajan mustalaisrouvalta, joka oli vakuuttanut lähipiirini. Sittemmin, vuosia myöhemmin, minulle selvisi, että hän oli alallaan muutenkin varsin tunnettu ja hyväksi tiedetty. Rouvan asunto oli vanha kerrostalohuoneisto Helsingissä. Sokkeloiselta tuntuva, pölyinen ja täynnä vanhoja tavaroita, kuten asiaan kuuluu. Viininpunaisia plyysisohvia ja tummapuisia pöytiä.

Istuimme olohuoneeseen vastatusten. Rouva siirtyi lähemmäs ja otti käteni omiin, iän jo uurtamiin käsiinsä. Hän tutki käsiäni hetken tarkkaan, hiljaisuuden vallitessa. Minua hermostutti. En muista keskustelustamme kaikkea, mutta paljon hänen sanomastaan piti paikkansa. Osaan en silloin uskonut, mutta olen jälkeenpäin todennut asioiden pitäneen paikkansa. Olin kirjoittanut hänen kertomansa silloiseen päiväkirjaani, jonka luin vasta vuosia, vuosia myöhemmin.

Aikamme oltua lopussa rouvalle tuli puhelu ja hän meni toiseen huoneeseen. Seisoskelin hetken hämmentyneenä eteisessä. Mahdollisesta hinnasta ei ollut missään vaiheessa ollut puhetta. Jätin lopulta eteispöydälle viidenkymmenen markan setelin (jep, siitä on kauan), huikkasin ovelta hyvästit ja poistuin.

Vuosia myöhemmin olin toisen ystäväni kanssa lomalla Gardajärvellä. Siellä, järven pohjoispuolella, jyrkkiä, rosoisia vuoria katsellessani sanoin, että minulle tuli ensimmäistä kertaa elämässäni sellainen tunne.  Selittämätön varmuus, että olen ollut siellä joskus aiemmin. Päivällä olisin voinut tuijottaa vuoria ja niiden ympäröimää järveä loputtomiin. Illan pimennyttyä en saanut silmiäni irti yönmustia vuoria vasten piirtyvästä valkoisesta rististä. Kenties joku pieni kappeli?

Toisen selvänäkijän tapasin ollessani ystäväni kanssa joillain huuhaa rajatietomessuilla. Menin huvin vuoksi selvänäkijälle, jonka oli määrä tietää edellisistä elämistä. Keskustelumme oli nopea ja muistan siitä vain, että hän kertoi minun eläneen entisessä elämässäni juuri Gardajärvellä ja maalanneen siellä tauluja. Jännä yhteensattuma! Ja ei - en ollut liikenteessä mikään I love Garda -paita ylläni ;)

Kolmannen selvänäkijän kanssa juttelin puhelimessa. Ystäväni oli kertonut oman ystävänsä jutelleen hänen kanssaan, ja tämän tienneen tosi paljon asioita. Kiinnostuin niin paljon, että varasin ajan puhelinkeskusteluun. Samoihin aikoihin tapasin mieheni. Kerroin hänelle heti tavattuamme, että minulla on parin päivän päästä soittoaika selvänäkijälle. Mies sai siitä muuten aika paljon pisteitä, että hymähtelemisen sijaan oli kiinnostunut ja kertoi haluavansa kuulla mitä tällä on sanottavanaan.

Aika koitti ja soitin tälle "matamille". Samoin kuin nuoruuteni mustalaisnainen, hänkin aloitti toteamalla, että olen poikkeuksellisen läheinen isoäitini kanssa. Hän kertoi Mummistani muitakin, paikkansa pitäviä asioita. Ja sanoi välillämme olevan entisten elämien kaikupohjan. Lisäksi hän kertoi monia muita yksityiskohtia elämästäni.

Mainitsin tietysti tavanneeni pari päivää aikaisemmin miehen, josta en vielä tiedä juuri mitään. Hän sanoi näkevänsä välillämme samanlaisen entisten elämien kaikupohjan, kuin Mumminkin kanssa. Lisäksi hän kertoi, että tällä miehellä pysyy kädessä niin kauha kuin rikkalapiokin. Että tämä on se.

Keskustelun päätteeksi hän totesi, että aikaa olisi jäljellä vielä pari minuuttia, ja kysyi haluaisinko vielä tietää jotain muuta. En keksinyt muutakaan, joten kysyin, miten tulen tulevaisuudessa asumaan. Sen hetkinen asumukseni oli kerrostaloyksiö. Hän kertoi näkevänsä omakotitaloalueen ja kallioisen rinnetontin. Punaruskean talon ja monia ulottuvuuksia. Pihalla hän näki vesielementin. Lopetimme puhelun.

En vielä tuolloin tiennyt millaisessa talossa Mies asuu. Muutamaa päivää myöhemmin heitin hänet kotiinsa. Oli pimeä ja sateinen loppusyksyn ilta. Ajoimme pihaan. Hän esitteli talon, joka sijaitsi rinnetontilla, jolla oli paljon kiviä. Monta kerrosta, kuisteja ja erkkeri. Pihalla hän kertoi olevan sekä suihkulähteen, että lammen. Koska oli pimeää, enkä nähnyt juuri mitään, kysyin minkä värinen talo on. Vastaus: "Punaruskea".

Uskotko sinä, että jotkut näkevät asioita, joita muut eivät?


16.9.2014

Kokeiltu: Syyskuun LivBox

No niin, pari sanaa tuosta kokeiluun saamastani syyskuun LivBoxista.

Olen nimittäin ehtinyt testata nyt muutaman päivän ajan Lumenen Bright Touch raikastavaa puhdistusvaahtoa ja olen tykästynyt siihen kovasti! Se tuntuu ihanan täyteläiseltä. Monet puhdistusvaahdot ovat vähän höttöä - tuntuu, että ne liukenevat iholta saman tien - tätä saa pyöritellä kunnolla ja huuhtoa pois hetken aikaa. Tykkään! Tuoksukin on tosi miellyttävä, sanoisin ehkä persikkaiseksi? Poisti hyvin myös silmämeikin.

Olen käyttänyt aiemmin mm. Biothermin vastaavanlaista vaahtoa ja tämä vetää mielestäni vertoja sille. Hinta-laatusuhde on erinomainen: maksaa kympin verran.

Katy Perryn Royal Revolution -tuoksunäyte oli positiivinen yllätys. Tuoksu ei ollut entuudestaan tuttu, ja olen melko ronkeli hajuvesien suhteen, joten en odottanut erityisemmin mitään. Tykkäsin tästä kovasti. Tuoksu tuntui tutulta ja kesti hetken tajuta miksi - se oli vähän kuin naisellinen versio Miehen all time favourite -tuoksustani (Bossin Bottled - tuoksuistahan kirjoittelin keväällä täällä)!

Tämän hankin jossain vaiheessa. Sama suomeksi: Vink vink  vaan Miehelle - sekä hääpäivä, että joulu ovat melko lähitulevaisuudessa ;)   (*


L´Occitanen käsivoide oli minulle entuudestaan tuttu ja juuri yhtä hyvä, kuin muistinkin! Käteni kuivuvat kovasti ja tämä on mukavan tuhti voide, joka kuitenkin imeytyy ainakin omiin rutikuiviin kätösiini tarpeeksi nopeasti. Toimisi kyllä myös käsien yövoiteena.





(Kuva lainattu luvan kanssa LivBoxin sivulta)

Pakko muuten viimeinkin mainita myös Garnierin Miracle Cream, joka tuli huhtikuun boksissa, ja on mielestäni vielä parempi, kuin aiemmin mainitsemani BB-voide. Tämä on purkissa valkoista, mutta ihon kanssa kosketuksiin joutuessaan siihen tulee pieni sävy. Voide vetää mielestäni vertoja kestosuosikilleni, huomattavasti tyyriimmälle Estée Lauderin DayWear-voiteelle, ja tämä sopii ehkä jopa paremmin. Ainakin silloin, kun päivetystä ei ole lainkaan. Myös tässä on loistava hinta-laatusuhde. Oma tuubini loppui juuri, eikä "meidän" Prismassa ollut sitä, höh. En halua olla pitkään ilman, joten pitää etsiä vielä muualta.

Kestosuosikki on saanut kilpailijan.

Tuo alennuskoodihan on voimassa syyskuun loppuun: blogini lukijat saavat koodilla ainalähelläni 15% alennuksen jatkuvan tilauksen ensimmäisestä boxista, tai 15% alennuksen kolmen kuukauden määräaikaisen tilauksen loppusummasta. (Koodia ei siis voi käyttää kuuden kuukauden määräaikaistilaukseen.) LivBoxin voi tilata täältä. Siellä voit myös tutustua aiempien boksien tuotteisiin! :)

Yksi parhaista bokseista on mielestäni ollut elokuun boksi, jossa oli bloggaajien suosikkituotteita. Esim. suursuosikkini Cliniquen All about eyes -silmänympärysvoide (5ml), Body Shopin hunaja-vartalovoi (50ml), Batisten kuivashampoo (50ml) ja Dolce & Gabbanan Dolce -suihkugeeli (100ml. Oli ihanan ylellisen tuoksuinen!).


*) Lahjavinkeistä puheen ollen, eikös tuossa Nomination -rannekorussani näyttäisi olevan juuri jonkun mökkiaiheisen palan mentävä aukko... ;)


Käsi ylös, kenelle tuli yllätyksenä, että Nominationin kuvauskokeiluun otti osaa myös Kissa :D


15.9.2014

Synttärihumua ja kauhunhetkiä

Lauantaina päästiin tosiaan juhlimaan synttäreitä. Kemut olivat mielestämme oikein onnistuneet! Oli ihanaa juhlia tirriäistä yhdessä tärkeiden, läheisten ihmisten kanssa ja tunnelma tuntui kivalta. Tarkoitus oli kirjoitella aiheesta jo eilen illalla, mutta se onkin sitten toinen tarina...



Hain Kehä III:n varrella olevasta Ilmapallokeskuksesta torstaina vähän rekvisiittaa juhliin. Todellakin vähän - aikatauluthan menivät kuumepotilaiden kanssa kokonaan uusiksi. Minulla oli aikaa vartti ennen kurssin alkua, siinä ajassa nykäisin mukaan vähän ilmapalloja, lapsille mukeja, servettejä, lautasia, pöytäliinan ja Miehen toivomia "säkenöiviä kynttilöitä".


 
 




Kynttilät puhallettiin kahdessa erässä, jotta kaikki vieraat pääsivät suureen tapahtumaan mukaan. Toiset olivat perinteiset kynttilät, toiset "säkenöivät".
 


 
Synttäreistä selvittiin kunnialla. Eilisestä sen sijaan ei ilman ambulanssia, että nyt on sitten pää avattu siinäkin hommassa.
 
Lähdettiin mökille hommiin. Jo ennalta oltiin sovittu, että Poika saa jäädä kotiin lähisukulaisten hoiviin ja leikkimään. Viime metreillä päätettiin, että Pikkuveli saa jäädä myös. Että on helpompi siivota ja silläkin on kivempaa kotona muiden kanssa.
 
Mökillä oli kivaa. Miesväki laittoi räystäitä ja minä siivosin. Lämmitin saunan ja saunoin itsekseni ihan rauhassa ennen kotiinlähtöä. Enpä muista milloin olisi ollut vastaava tilaisuus. Kotonakin tulee koko ajan kuulosteltua meininkiä ulkopuolella, vaikka kuinka olisin itsekseni saunassa. Hetken ajan nautiskelin, kun sain vain olla paikallani ja olla ajattelematta yhtään mitään.
 
Olimme lähdössä pois, kun saimme puhelun kotoa: Pikkuveli oli keikannut vaunuista naamalleen maahan. Silkka vahinko. Saimme puhelimitse jonkunlaisen käsityksen tilanteesta. Tiesimme, mitä kysyä. Sen verran esikoinenkin on itseään matkan varrella kolhinut, että on tullut googlailtua miten toimia.
 
Kuulimme, että hän oli alkanut heti tiputtuaan itkemään. Ja oli rauhoittunut kohtuullisessa ajassa. Emme kuitenkaan saaneet ihan täyttä varmuutta pikkuisen voinnista, ja silmät vaikuttivat kuulemma eri kokoisilta. Olimme itse pitkässä lauttajonossa, joten päätimme soittaa hätäkeskukseen ja pyytää ambulanssia paikalle.
 
Ensihoitajat olivat tutkineet pienen ja konsultoineet sekä sairaalaa, että Lastenklinikan kirurgia. Pikkuveljellä vaikutti olevan kaikki hyvin. "Itkee käsittelylle hieman, syliin rauhoittuu kuitenkin melko nopeasti. Tarkkailee ympäristöä mielekkäästi. Jokeltelee rauhoituttuaan."" Lapsella nukkumaanmenoaika klo 20 aikoihin ja iltapalakin vielä syömättä. Annetaan lapsen syödä koska ruoka maittaa. Syö mielekkäästi ja hyvin koko annoksen." lukee Pikkuveljen ensihoitokertomuksessa. Niisk. 
 
Mikään matka ei ole koskaan tuntunut niin pitkältä! Tuntui kuluvan ikuisuus, ennen kuin pääsimme kotiin. Minä pillitin, kun "jos oltaisiin otettu se mukaan niin se nukkuisi nyt tyytyväisenä tuolla takapenkillä" ja päätin lisäksi, että en enää ikinä suostu olemaan tyypeistä erossa kuin pakon edessä. Podin morkkista siitä, että olin hetken ajan nautiskellut olostani, kun ei tarvinnut huolehtia mistään. Että niin se universumi heti otti ja kosti.
 
Kun tulimme kotiin, ensihoitajat olivat lähteneet. Hoito-ohjeina olivat normaalit aivotärähdyspotilaan seurantaohjeet - herätys 2 tunnin välein ja soitto uudelleen, jos mitä tahansa epänormaalia (tajunnantason lasku, oksentaminen...) ilmenee. (Ohjeet esim. täällä.) Näin toimittiin. Pieni oli vielä aika väsynyt juhlista, ja melkoisen tovin sai aina herätellä, mutta joka kerta oli iloinen, oma itsensä. Hetkutti itseään iloisena ja innostui saadessaan yöllistä seuraa. Aamuun heräsi iloinen poika. Ja onnellinen äiti. Joka muuten nukkuu seuraavankin yön tiukasti pienen vieressä.
 
Eilen ajattelin hetken aikaa, että parhautta on tämä.
Saunomisen lomassa vilvoittelevat varpaat...
 
 
... mutta kyllä parhautta vaan kuitenkin on tämä.
Parikymmentä pikkuvarvasta sylissä ja pikkukakkoshetki ♥