16.1.2015

Welcome ruuhkavuodet ja seuraava mekko uunista ulos

Aikaa kirjoittamiseen tai kuvaamiseen ei ole ollut, mutta näin ne asiat järjestyvät: nyt kaatoi flunssa meikäläisen sohvan pohjalle. Äsken mittasin lämpöä 38,4c.

Tässä kävi taas niin, että eilen ja toissapäivänä hehkutin parillekin ystävälle, kuinka olen ollut ihan älyttömän harvoin kipeänä viime vuosina. Ja kas! Universumi oli taas kuulolla.

Tästedes en koskaan kerro kenellekään iloisia asioita. Valitan vaan. Palaan suomalaiseen, nöyrään ajatteluun. Pessimisti ei pety. Ylpeys käy lankeemuksen edellä. Itku pitkästä ilosta. Kell´ onni on, se onnen kätkeköön. Mitä näitä nyt on?

No, työt alkavat maanantaina, joten tunnollinen työntekijä ehtii näin mukavasti sairastaa rästiflunssan alta pois ennen sitä ;) Ja hyvä niin! Soisin töihin paluun sujuvan ilman mitään sairasteluita. Kuluvalla viikolla jo jouduttiin säätämään (ja saatiin samalla aavistus siitä, mitä nämä ruuhkavuodet tuovat tullessaan), sillä molemmat pojat sairastuivat vuoronperään silmätulehdukseen. Pakollisia hoidettavia työhommia oli sekä minulla, että Miehellä, joten vaihdettiin aina hoitajaa lennosta. Eilen pojat olivat jo terveitä, mutta yours truly tosiaan nujertui.

Tukka putkella ollaan siis menty. Pikkuveljen sunnuntaiset synttärit 2/2 sujuivat kuitenkin kiireettömästi ja leppoisasti.





Näiden synttärijuhlien lihaton vaihtoehto: sipulipiirakka. Ohje Maku-lehden sivuilta (täällä). SUOSITTELEN! Tykkäsin tosi paljon :)


Seuraava mekko uunista ulos! Olen saanut ommeltua tätä pikkuhiljaa kuluneen viikon aikana. Matkassa on ollut paljon muuttuvia tekijöitä. Niin kuin vaikka ompelukoneen katkennut kaksoisneula.

Kysyin kangaskaupan tädiltä neulaa ostaessani, josko olisi viisasta ostaa toinen varalle.
Vastaus: "Ei sinun kannata, kun et sinä tätä heti onnistu rikkomaan." 
Jep. Have you met me...?!? :D

Tuotos olisi enemmän edukseen päälläni (tämä on siis ihan oma, erittäin subjektiivinen näkemykseni, mekko kun näyttää minusta jotenkin surkealta tuossa henkarissa roikkuessaan), mutta en jaksa nousta sohvalta. Ehkä vielä jonain päivänä ponnistan täältä ylös, nakitan sitten Miehen kuvaushommiin.


Mekko on tehty edellisen mekon tavoin Ruskamekon kaavalla pienin muokkauksin. Levensin taas aavistuksen M-koon kaavaa ja tein V-kaula-aukon, johon halusin pitsin.


Seuraavaksi aion kokeilla ommella Pojalle paidan.

Nyt ajattelin selata läpi uusimman Kodin Kuvalehden - en edes muista, milloin viimeksi olisin ehtinyt lukea naistenlehteä! Saati mitään muutakaan lehteä.



Yhden kirjan olen kuitenkin ehtinyt lukaista, tässä siis vielä lopuksi lukuvinkki:

Fredrik Backman:
Mies, joka rakasti järjestystä


Suosittelen antamaan tälle mahdollisuuden! Oli tosi hauska, erittäin liikuttava, ja lisäksi todella hyvin kirjoitettu. Olen joka ikinen ilta sänkyyn mennessäni ihan rättiväsynyt, mutta siitä huolimatta tämän olen jaksanut kahlata läpi.










KIVAA VIIKONLOPPUA! :)

9.1.2015

Yksivuotisbileet 1/2 ja ensiaskeleet päivähoidossa

Pikkuveljen kaverisynttäreitä vietettiin varsinaisena synttäripäivänä, eli loppiaisena. Oli kivaa, ja porukkaa juuri sopivasti. Hulinaa riitti, mutta ehdittiin seurustella kaikkien kanssa. Tulevana sunnuntaina pidetään juhlat sukulaisille.





Maidottomat mustikkamuffinsit


Mozzarella-pesto-tomaattipiirakka

Jauheliha-nachopiirakka


Sympaattinen, virkattu synttärilahjanorsu :)


Poikien hoidon aloitus sujui mukavan kivuttomasti.

Pojalla on mennyt tarhassa loistavasti. Paikka oli onneksi jo entuudestaan tuttu, sillä se oli aikaisempi varahoitopaikka.

Myös Pikkuveljen harjoittelu on sujunut hyvin. Hän kävi harjoittelemassa ensimmäisinä kahtena päivänä 1,5 tunnin pätkät. Vein aamulla aamiaisen jälkeen niin, että hän pääsi suoraan ulkoilemaan (= kävelylle rattaissa) muiden kanssa ja välipalalle. Sitten hain hänet kotiin nukkumaan päiväunet.

Ensimmäisenä aamuna hän oli ollut alkuun täysin tyytyväinen. Sitten oli kopsauttanut leikkiessään vähän päätään ja tullut sen verran pahalle mielelle, että oli sen jälkeen tuhertanut itkua. Kun menin hakemaan, tuli iso parku.

Toisena päivänä oli täysin tyytyväinen, ja itku tuli vain mennessäni hakemaan. Molempina päivinä pusersi hoitajalle kuitenkin lähtiessä kyynelsilmäisen hymyn ja vilkutti.

Tänään hän oli hoidossa jo neljän tunnin pätkän sisältäen aamiaisen, ulkoilun, lounaan, lyhyet torkut ja välipalan, ja kaikki oli sujunut hyväntuulisesti. Kiva homma :)


Itse kävin Pikkuveljen hoidossa ollessa hoitelemassa vähän työ- ja muita asioita, ja tuntuipa muuten oudolta olla liikenteessä ilman yhtään lasta! Ajaessa sattui välillä silmään takapenkillä oleva tyhjä turvakaukalo, ja hetkeksi tuli aina kauhea tunne, että onko unohtanut muksun johonkin...!
 
 
Eilen uhrasin Pikkuveljen päivähoitohetken tunikan ompeluun. Nyt ei ikävä kyllä ole ompeluun aikaa - pakko nimittäin ruveta listaamaan tarpeita huomista leipomista varten!

Kivaa ja rentoa viikonloppua!
 
 
 

5.1.2015

Viimeisiä

Lempinimi Nunu on äidin antama. Tuntuu omituiselta, ja kovin surulliselta, että en enää koskaan kuule hänen vastaavan puhelimeen ilahtuneena: "No heippa, Nunulainen!", niin kuin hänellä aina oli tapana vastata. Äänellä, jonka kuulen vielä helposti korvissani. Viimeisen puhelumme muistan vain hämärästi.

Olen muuttanut elämässäni monta kertaa. Äkkiä laskettuna noin kuusitoista. Vaikka muutot ovat olleet lähes aina iloisia tapahtumia, olen silti joka kerta vihannut asioiden muuttumista. Ajatusta siitä, että mikään ei enää koskaan tule olemaan niin kuin ennen.

Kun muutimme ulkomaille minun ollessani ala-asteikäinen, hyräilin mielessäni Jukka Kuoppamäen Sinistä ja valkoista ja sivelin sormillani kotikatuani reunustavaa kalliota surren sitä, että en välttämättä tule enää ikinä niitä näkemään. (Onneksi kuitenkin tulin - vielä lukuisten vuosien ajan.) Uuden kodin parvekkeella istuin ja katselin tumman yötaivaan tähtiä pohtien, sattuvatkohan kaverini kotimaassa katselemaan niitä kanssani samalla hetkellä.

Olen istunut rantakallioilla miettien, onko kuluva hetki viimeinen, jona saan katsella tuota maisemaa. Kuunnella juuri niiden aaltojen kohinaa juuri niitä kiviä vasten.

Tämä päivä on ainakin toistaiseksi viimeinen, jonka vietän kolmistaan poikien kanssa, vielä hoitovapaalaisena kotona. Huomenna juhlitaan Pikkuveljen yksivuotissynttäreitä (niisk) ja keskiviikkona alkaa meidän perheen oikea arki. Poika vaihtaa päiväkotiin ja Pikkuveli aloittaa vähitellen perhepäivähoidon. Itse palaan töihin siitä puolentoista viikon päästä. Pikkuveljen hoitoon totuttelu aloitetaan ensin ihan tunnin-parin pikkupätkissä. Jännittää, miten arki lähtee pyörimään. Miten saadaan yhdistettyä poikien päivähoito, minun vuorotyöni, ja Miehen työ menoineen? Sairastelut tietysti tuovat oman lisänsä soppaan.

Viimeinen päivä on sujunut onneksi hyvillä mielin. Poika vetää jo toista päivää putkeen ilman päiväunia, mutta on antanut äidin leipoa rauhassa huomisia synttäreitä varten päivänsankarin vedellessä päikkäreitä. (No sotki kyllä takasta vähän nokea lattialle ja kaatoi tahallaan lasillisen maitoa, mutta ei mietitä niitä...)

 
 
Poika on jo niin iso poika, että on tänään leikkinyt mielellään omassa huoneessaan leluillaan (toinen niisk). On käynyt välillä laulamassa soivan laulukirjan kanssa lauluja. Ja pärjännyt muuten ilman vaippaa koko päivän! (Yhtä lattiavahinkoa ei lasketa, eihän!)

Olen onnistunut tänään yksin poikien kanssa ollessani leipomaan kaksi suolaista piirakkaa! (Ja kirjoittamaan tämän postauksen.)

Ei ole meillä enää vauvoja, nyyh, vaan sen sijaan jo noin isoja poikia <3

Nyt jatkamaan päivän touhuja!
 
Leppoisaa loppiaista sinulle, toivottavasti saat nauttia pyhäpäivästä!

 

Edit. Pakko mainita, että saman tien, kun julkaisin tämän, radiosta alkoi soida J. Karjalaisen Viimeinen laulu.
 

4.1.2015

Hautajaiset

Eilinen. Hautajaispäivä. Yksi elämäni raskaimmista päivistä.


On vaikea pukea päässä risteileviä ajatuksia sanoiksi.

Kuolema vapauttaa. Olen menettänyt viime vuosina lapsuuteni merkittävimmät aikuishenkilöt. Tämä on saanut ymmärtämään tuon fraasin uudella tavalla. Kuolema vapauttaa antamaan mahdollisuuden ajatuksille, joita ei ole halunnut ajatella. Tai joita ei muuten vain ole elämän pyörityksessä ehtinyt ajatella. Mieleen tulvii tuhansia muistoja. Välähdyksiä elämästä, yhteisistä tuokioista. Yhteinen aika värittyy pääasiassa positiivisesti, ja se on oikein. Ihmissuhteet ovat täynnä ristiriitoja. Se kuuluu elämään. Kukaan meistä ei ole täydellinen. On vapauttavaa päästää irti huonoista muistoista, ja keskittyä niihin hyviin.

Hautajaispäivä oli pitkä ja raskas. Siitä lähtien, kun aamulla avasin silmäni, odotin vain, että päivä päättyisi. Että tulisi ilta, saisi nukahtaa ja herätä aamulla uuteen päivään.

Onneksi Mies oli tukena koko pitkän päivän, en tiedä miten olisin jaksanut päivän ilman häntä. Samoin muut läheiset. Tuntui tärkeältä kunnioittaa ja muistella äitiä yhdessä heidän kanssaan. Siitä huolimatta, että suhde oli varsinkin viime vuosina ristiriitainen ja vaikea, kyseessä on kuitenkin äiti. Yksi elämän merkittävimmistä ihmisistä. Ihminen, joka oli tehnyt virheitä, mutta niinhän olen tehnyt itsekin. Läheinen, jonka kanssa on takana pitkä, yhteinen taival ja niin paljon onnellisia vuosia.

Tuo uusi päivä on nyt.

Elämä tuntuu erilaiselta, kun oma äiti on lopullisesti poissa. Äidin mukana hautaa samalla oman lapsuutensa. Uudelleen, tällä kertaa lopullisesti. Edellisen kerran olin saman asian edessä menettäessäni Mummin. Mikään ei tule koskaan olemaan niin kuin ennen. Olo on orpo ja juureton, tuntuu kuin heittelehtisi entistä pienempänä elämän aallokossa. Olen sanattoman kiitollinen omasta perheestäni. Saa suunnata ajatukset poikien hoitamiseen ja kasvattamiseen.

Kiitos äiti yhteisistä vuosista ja muistoista. Lupaan ajatella sinua lämmöllä.


 
 
 

1.1.2015

Uusi vuosi vaatii uuden mekon

Hyvää alkanutta vuotta! Olkoon se sinulle menestyksekäs ja avokätinen.

Minä aloitin omani panemalla uudenvuodenlupauksen* täytäntöön jo ennen kuin vuosi ehti edes vaihtuakaan: ensimmäinen mekko on valmis :)

Tämä on tehty Pikku Piltin Ruskamekko -kaavalla. Tosin jätin savupiippukauluksen pois, hihat lyhyemmiksi, levensin ja lyhensin aavistuksen, enkä laittanut kuminauhaa helmaan. Olen kyllä tyytyväinen mekkoon.

 
Napsaistiin mekkosesta pari kuvaa eilisessä, harmaassa loskasäässä ennen uudenvuoden viettoon lähtöä.
 
Täytyy kyllä tunnustaa, että varsinainen vuodenvaihde vietettiin jo kotisängyissä. Tosin nukkuen vasta 10 minuuttia puolenyön jälkeen, kun paukuttelu hiljeni. Omat raketit ammuttiin jo alkuillasta, että pojatkin pääsivät kokemaan juhlahumun.


Mekon saumuriosuudet huristeltiin ystävän saumurilla ja kullanarvoisella avustuksella (kiitoskiitoskiitos!), viimeistelyn hoidin kotona ompelukoneella.

Suureksi ilokseni oma saumurini kotiutui toissapäivänä. Se olisi tuotu suoraan kotiin, mutta vietimme eilisen pois kotoa, joten ajelin jo toissailtana hakemaan sen lentokentältä.

Seuraavaksi ajattelin tehdä harmaa-valkoisesta tähtikankaasta (surkea kuva, kun kangas tupsahti juuri ulos pesukoneesta) tunikan...


... sydänkankaasta tunikan tai mekon...

 
 ... ja soitin- ja tähtikankaista Pojalle paidan ja housut.
 

 En jaksa odottaa, että löytyy aikaa vieras- ompeluhuoneeseen livahtamiseen! :)
 

*) Tietty tein myös muita lupauksia. Niitä jokavuotisia: Olen vastedes ajoissa kaikkialla ja kaikessa, syön terveellisemmin, liikun enemmän, kirjoitan blogiin useammin, pyyhin puuroroiskeet aina heti ruokailun jälkeen, hommaan rauhan maailmaan... tätä sanomattakin selvää peruskauraa.


© AINA LÄHELLÄNI. Made with love by The Dutch Lady Designs.