28.6.2014

Tapahtui internet-aikana

Tapahtuma-aika: Kesäinen perjantai-ilta klo 18:58

Tapahtumapaikka: Kirjasto jossain päin Uuttamaata

Henkilöt: Allekirjoittanut ja muutama kirjastovirkailija

Mikäs muu action se siintelisi silmissä kesäisenä perjantai-iltana, kuin visiitti kirjastoon! Pikainen tarkistus netistä - auki on! Pyrähdän matkaan kulkuvälineelläni, jota kohteliaasti autoksi kutsumme.

Saavun kohteeseen ja päätän vilkaista nopeasti yhtä asiaa netistä ennen varsinaisen asiani (palautus ja lainaaminen) hoitamista. Istahdan tuoliin ja kirjaudun koneelle.

Kohtelias rykäisy selän takaa.

Virkailijanuorukainen: " Tuota... Pitäisi vähitellen lopetella hommia. Ollaan sulkemassa näillä minuuteilla."

Minä: "WTF? (No en sanonut, ajattelin vain.) Siis mitä? Juuri katsoin netistä, että olette auki vielä tunnin."

V: "Nyt on kesäaika, seitsemältä suljetaan."

Poistun kuuliaisesti ja säntään lainaustiskille.

Minä: "Hei, palauttaisin tämän ja onnistuisikohan mitenkään saada pari varausta, kun niitä tulin hakemaan? Teidän nettisivuilla sanotaan, että olette kahdeksaan asti auki."

Virkailijarouva(t): "Kyllä siellä on kesäaikataulut. Seitsemältä suljetaan."

Minä: "Ihan varmasti sanottiin, että kahdeksalta. Juuri äsken tarkistin ja sen takia tulin."

V: "Siellä on erillinen linkki kesäajoista."

M: "No eikös olisi hyvä, että tämänhetkiset aikataulut näkyisivät siinä heti, kun katsoo...?"

V: "No se nyt ei vain ole teknisesti mahdollista. (Yeah, right...)

M: "Itse asiassa joillain virastoilla ja liikkeillä on jopa etusivulla ihan reaaliaikaisesti kerrottu, ovatko auki juuri tällä hetkellä... Kyllä teknisesti on mahdollista ihan kaikki. Mutta tiedän, että tämä ei ole teidän vika, ärsyttää vain kun ajelin tänne 15 kilometriä ihan turhaan."

V: Niin no, sun pitää laittaa palautetta jollekin toiselle taholle.

Kivat virkailijat antoivat kuitenkin hoitaa asian.

Entä mitä tästä opittiin? No minusta ei kyllä juurikaan mitään. Eikä mennyt ilta muutenkaan ihan putkeen. Kaupassa ei ollut Ingman Creamy Mudcake -jäätelöä. Syvä huokaus.

 

27.6.2014

Next in line, please!


Tuli taas pakottava tarve avautua suosikkiaiheestani. Jonottamisesta. (Edellisestä kerrastahan on onneksi jo tovi aikaa.) Tämä asia se vain saa minut joka kerta kiihdyksiin.

Olin taannoin poikien kanssa lääkärissä. Molemmilla pojilla kuumetta 40c ja rapiat. Lääkärissä vierähti puolitoista tuntia. Vähän tuli pahaa mieltä, kun otettiin verikokeita väsyneistä ja kuumeisista pienokaisista, mutta ilahduttavan hienosti kuitenkin jaksoivat reissun. Kun homma oli hoidettu, suuntasimme kassalle.

Kassoille oli jonoa. Yksi jono, meitä edellä viitisen asiakasta. Jonotimme vartin verran. Jonossa seuraava meni sille kassalle, joka kulloinkin vapautui palvelemaan. Meidän päästessämme tiskille lähti jostain sivusta liikkeelle rouvashenkilö. Minä pääsin tiskille, mutta meitä edellä jonottanut mieshenkilö jäi rouvan jalkoihin. Mies huomautti asiasta, johon rouva tiuskaisi, että sille kassalle ei jonottanut kukaan. Mies kertoi, että kaikille kassoille oli ollut yksi jono, johon rouva väitti vastaan. En voinut olla kommentoimatta asiaa ja totesin ystävällisesti, että mies oli ihan oikeassa, olimme jonottaneet yhdessä jonossa melko pitkän tovin. Nainen suuttui ja tiuskaisi miehelle: "No mene sitten, jos on kerran niin tärkeää!"

Siis kamoon!? Eikö voisi kysäistä kohteliaasti, että anteeksi olittekohan jonossa, tai että missähän jono menee, jos saapuessasi asioimaan paikalla palloilee jo valmiiksi letka ihmisiä? Tai jos epähuomiossa (?) kiilaa jonkun ja asiasta kohteliaasti huomautetaan, eikö riitelyn sijaan voi pyytää anteeksi, ettei huomannut toisen olevan jonossa. En vain ymmärrä.

Saimme asiamme hoidettua ja poistuimme lääkäristä yhtä aikaa tämän daamin kanssa. Yllätytkö jos kerron, että hän tilanteen nähdessään seisahtui tyttärensä (!!! Siinäpä käyttäytymismallia jälkikasvulle...) kanssa katsomaan, kuinka yritin saada tuplarattaitani mahtumaan ensin ovesta ulos ja sitten hissiin? Vastustin mielitekoani ja nielaisin kysymyksen: "Anteeksi, hidastammeko kenties teidän kulkuanne?"

Olin jo unohtanut (tai ainakin unohtamassa) tämän tuoreen tapauksen, mutta sen nosti mieleen tämänpäiväinen kokemukseni. Ilahduin, kun kauppaan  mennessäni tuntematon mieshenkilö riensi kohteliaasti avaamaan oven. Ja vielä seuraavankin oven. Sen sijaan jonottaessani kassalle - kohtalaisen pitkään - avattiin viereen uusi kassa, ja kas vain! Sinne ryntäsivät tukka putkella kaikki meidän jälkeemme tulleet. Mikäpä siinä. Maksoimme ostoksemme ja poistuimme kaupasta. Yhtä matkaa kanssamme poistunut asiakas päästi oven läpsähtämään suoraan naamalle. Tai no. Eihän se ihan naamalle sentään tullut - siinä välissähän oli lapseni rattaineen.

Ihan oikeasti, hei haloo!?! Eikö olisi kaikilla pikkuisen kivempaa, jos yritettäisiin olla suhteellisen sivistyneitä, tai rohkeimmat jopa hyväntuulisen kohteliaita?!

En usko, että on koskaan ottanut päähän, jos kanssaihminen on kohdellut kivasti. Ugh. Olen puhunut.



26.6.2014

Koodikieltä...

... but luckily we were able to crack the code.

Lapsemme käyttää näet tällä hetkellä enimmäkseen taloudellista sähkösanomakieltä. Minimalismi rehottaa puheessa. Kuten niin moneen muuhunkin asiaan elämässä, myös tähän pätee se, että kumman vähälläpä sitä tulee toimeen.

Ote Poika-suomi -sanakirjasta:

To. = Katso, auto/pakettiauto/mitä tahansa mielenkiintoiselta näyttävää!

Tittu. = Haluaisin tuttini.

Tittu! = Anna tuttini!

Maa. = Tuttini tippui maahan/lattialle/mihin tahansa.

Päi. = Haluan pois turvaistuimesta/syöttötuolista/rattaista...

Iiiiiiiiiiiiiii! (turvaistuimessa, syöttötuolissa, rattaissa...) = Ota ?&%#”! minut pois täältä!

Kommunikaation lisääntyminen tietysti ilahduttaa kovasti, mutta vieläkin suurempia tunteita sain kokea eilen aamulla, kun Poika juoksi luokseni, levitti kätensä, halasi ja sanoi: ”ÄITI!”. Kahdesti. Priceless.
 
Tämä se niitä hassuja puhuu. Se pienempi.
 

25.6.2014

Lakka-Brita, juhannusmuistoja ja muuta höpinää

Pahoittelut hiljaisuudesta. On ollut kiirettä kuin kirpun tapossa. Nyt, kun sekä Mies, että Poika ovat lomalla, ovat meikäläisen omat hetket olleet aika kortilla. Joka päivälle on ollut jotain tekemistä ja turkasen juhannuskin pääsi häiritsemään tuossa välissä.

Toivottavasti juhannuksesi sujui hyvin! Meidän sujui. Leppoisasti sukuloiden ja jo perinteeksi muodostuneella yövierailulla ystävien luokse.

Mies on juhannuslapsi ja tänäkin vuonna homma huomioitiin asiaankuuluvin menoin. Tämä tarkoittaa kakkua, lahjaa ja somaa Paljon onnea vaan -laulantaa.

Anoppi antoi ystävällisesti pakastimestaan lakkoja kakkuun laitettavaksi. Kakku oli sen verran syömiskelpoinen, että päätettiin eilen tehdä siitä toisinto anopin vierailun kunniaksi.

Jotta sain tehtyä Pojalle maidottoman version, korvasin voin maidottomalla leivontamargariinilla. Lisäksi korvasin maidon kauramaidolla. Alun perin tarkoituksena oli tehdä kaikille yhteinen kakku ja käyttää kermavaahdon asemesta Sunnuntain Kuohkea Vispi -valmistetta (maidoton), mutta jäi huomaamatta, että siinä oli jo valmiina sokeria. Lisäsin sokeria ohjeen mukaan ja tuloksena oli siinä määrin ällömakea sotku, että hylättiin se.

Tein sitten Pojalle erikseen oman version, johon vaahdotin kermavaahdon sijaan Sunnuntain vaahtoutuvaa vaniljakastiketta. Itse emme soossista välittäneet, mutta Poika tykkäsi kuin hullu puurosta. Hoki vuoroin "lisää" ja "hyvää".

Sokeria laitoin muutoin ohjeen mukaan, mutta kermavaahtoon vähemmän kuin ohjeessa kehotettiin. Siitä huolimatta kakusta tuli mielestämme liian makeaa. Ja jos joku on minulle liian makeaa, se on sitä lähes poikkeuksetta myös suurimmalle osalle kanssaeläjistä... Suosittelen siis lisäämään sitä vain oman maun mukaan.

Alkuperäinen resepti löytyi täältä Valion sivulta.

BRITA-KAKKU

Valmistusaineet

125  g voita (tai margariinia)                        
1  dl sokeria
keltuaista
1 1/2  dl vehnäjauhoja
2  tl leivinjauhetta                         
1  dl maitoa (tai jotain vastaavaa)                  

Marenki
valkuaista
1 1/2  dl sokeria
1  tl vaniljasokeria
1  dl kuorellisia mantelilastuja 
                        
Täyte
5  dl raparperipaloja (tai marjoja) 
1  dl sokeria
2  dl vispikermaa (tai jotain vastaavaa)                        

         Valmistusohje
  • Aloita kakun valmistaminen vaahdottamalla voi ja sokeri. Lisää keltuaiset vatkaten. Sekoita joukkoon kuivat aineet seoksena vuorotellen maidon kera.
  • Levitä kakkutaikina suorakaiteeksi (25 x 30 cm) leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
  • Esikypsennä pohjaa uunin keskiosassa 180 asteessa 10 min.
  • Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri pieninä erinä. Vatkaa kunnes valkuaisvaahto pysyy kulhossa, vaikka kulho käännetään ylösalaisin. Levitä marenki lusikalla pohjalle. Ripota pinnalle mantelilastut. Paista vielä uunin keskiosassa 180 asteessa 15 min eli kunnes pinta on kauniin ruskea. Anna jäähtyä.
  • Valmista täyte: Pehmitä raparperipaloja sokerin kanssa laakeassa, tilavassa astiassa mikrossa 5 - 8 min. Valuta irronnut neste pois ja käytä esim. kiisseliin tai mehuna. Jäähdytä raparperihilloke.
  • Täytä kakku juuri ennen tarjoilua: Yhdistä raparperihilloke ja kovaksi vaahdoksi vatkattu kerma. Leikkaa pohja kahteen yhtä suureen osaan. Irrota puolikas pohjalevy leivinpaperista lastalla ja siirrä varoen tarjoiluvadille. Levitä täyte. Nosta toinen levy päälle.
MANSIKKA-BRITA
  • Korvaa raparperihilloke n. 1/2 litralla mansikoita. Voit käyttää myös vadelmia tai lakkoja. Vatkaa täytteeseen lisäksi 2 dl Valio kuohukermaa. Halutessasi voit lisätä joukkoon 1/2 prk (à 250 g) Valio maitorahkaa ja 2 rkl sokeria. Voit käyttää kermavaahdon joukossa myös Valio maustettua rahkaa vanilja, sitruuna, kuningatar tai valkosuklaa-lime.


Blogista on näemmä tullut viime aikoina ihan marttablogi. Leivontaa ja käsitöitä. No, sitä suu puhuu (ja käsi kirjoittaa), mitä sydän on täynnä, heh. Eli siitä jaaritellaan, mitä elämässä tapahtuu.

Unohtui muuten viimeksi mainita, että ompelunurkkauksen pystytys ei luonnollisestikaan mennyt niin kuin Strömsössä. Ei edes niin kuin Ratulassa. Kun nurkkaus oli saatu valmiiksi, oli tarkoitukseni käyttää saman tien pilttien päiväuniaika ompelemiseen. No, Mies oli sitten jemmannut ompelutarvikkeeni johonkin paikkaan nimeltä varma talsi. Hukassa olivat niin langat, nuppineulat, kuin ratkojakin.

Ensin etsittiin niitä muutama tunti (lienee sanomattakin selvää, että päikkäriaika ehti siinä sivussa tulla ja mennä), minkä jälkeen alistuin kohtalooni ja kävin ostamassa kaupasta kaikki uusiksi. Koko kotimatkan odotin Mieheltä puhelua, että löytyivät, mutta ihme kyllä ei. Eivätkä ole muuten vielä tähän päivään mennessä löytyneet. Rekvisiitta on siis kuitenkin hoidossa, enää tarvitaan vain aikaa värkkäilyyn. Vaunuverho on ommeltu, pitää vielä värvätä Mies askartelemaan siihen purjerenkaat. Kuva tulee, kun tekele on joskus valmis.

Ja apropå - jaarittelusta puheen ollen - elämä on taas helpottunut piirun verran, kun Pojan sanavarasto karttuu karttumistaan. Osaa nyt tiedottaa elämämme käänteistä myös suusanallisesti: "Rikki!", "Tippu!", "Kaakuun!". Lisäksi osaa esittää meille toiveitaan myös aavistuksen kaunopuheisemmin, kuin "ANNA-ANNA-ANNA!". Tänä aamuna Mies oli tarjonnut hänelle puuroa, mutta tämä optimistin alku oli osannut jo ehdottaa vaihtoehtoista menyytä: "Lettuja!".

Näin siinä käy, kun ei ehdi tarpeeksi usein postailemaan, juttu paisuu kuin pullataikina.

Tässä kuitenkin vielä pari kuvaa juhannukselta. Nuo ruokakuvat eivät muuten ole meikäläisen juttu - pahoittelut taas heikosta laadusta. En käsitä, miten muut saavat ruuistaan kauniita kuvia!

 
Juhannus. Kesäistä maalaismaisemaa...


... laukkaavia hevosia valoisassa suviyössä...


 
... ja rakkaita ystäviä



 

20.6.2014

Hyvää juhannusta!

Juhannus. Suosikkijuhlani.

Vihdan tuoksua, kuplivaa iloa. Saunan hämärää, kesäyön valoa. Toiveita, haaveita, kiitollisuutta. Onnea juuri tästä hetkestä.


Taianomaista juhannusta juuri Sinulle!
 
 

18.6.2014

Apua, ompelukärpänen puraisi!

Hiljaista on ollut. Nyt on nimittäin käynyt niin, että blogi jäi lapsipuolen asemaan, kun ylläpitäjään iski kova käsityövimma.

Kynnys ompeluhommien aloittamiseen on ollut korkea jo pitkään, eräät tietyt pikku kätöset kun ylettyvät joka paikkaan. Olisin siis joutunut joka kerta ottamaan ompelukoneen esiin esim. päikkäriaikana ja - mikä rasittavinta - siivoamaan sekä jäljet, että kaikki tavarat pois päikkäreiden loputtua. Liian vaivalloista! Niinpä sainkin tässä joitakin päiviä sitten inspiraation (en käsitä, miten en ole aiemmin tullut tehneeksi tätä!) ja järjestettiin vierashuoneeseen (jossa taapero ei vieraile) kunnon tilat ompelemista ja siihen liittyvää pipertämistä varten. Nyt voin pitää konetta pöydällä ja muita tilpehöörejä esillä. Säästyy aikaa ja kaiken (ah, niin kortilla olevan!) liikenevän ajan voi käyttää ihan pelkkään tekemiseen.

(Mahtuu meille vieraatkin vielä, vink vink, jos joku ystävä siellä ruudun toisella puolella nyt hätääntyi!)

Surauttelin parin päivän aikana lopultakin verhot Pojan huoneeseen. Pitää vain vielä silittää ne. Ai joo, ja vauhdittaisi se verhotankokin projektia jossain määrin. Huonetta on näet viimeistelty hiljaa hyvä tulee ja tehdään, kun ehditään -meiningillä.


Lisäksi väkersin testimielessä kukkaron ja pari neulatyynyä. Päivitin vanhat farkut shortseiksi ja käytin lahkeet näihin.





Seuraavaksi olisi tarkoitus tehdä lastenvaunuihin uusi verho mustavalkoisesta tähtikankaasta.


Taas tarvittaisiin lisää tunteja vuorokauteen, tuplasti vähintään.

Huomenna onkin jo juhannusaatto.
Kivaa keskikesän juhlan odotusta Sulle! :)
 
PS. Pojan sanavarasto se vain karttuu. Uusimpana ja erittäin käytettynä "kaakuun!" (= juoksee nauraen karkuun). Siinäpä sitä, vähän lisää jännitystä tähän elämään.

13.6.2014

Pillimehutyypin paras kaveri

Haluan vinkata hyödykkeestä, jota ollaan lopultakin päästy käyttämään ihan tositilanteessa. Ihan vain siitä ilosta, että jos jostain tykkään, kerron siitä mielelläni myös muille.

Siis, saanko esitellä: Mehujehu. Simppeli, mutta ah, niin nerokas!

Oletko joskus kuullut jonkun lapsiraukan puristaneen pillimehua liian lujaa? Ai? Että nähnyt ihan omin silmin? Niinpä. Meidän Poika on lopultakin oppinut juomaan pillillä. On juonut jo jonkun aikaa, mutta pillimehun antaminen omaan käteen on ollut vähän hasardia hommaa. Eikä puhettakaan, että olisi suostunut juomaan niin, että äiti pitää mehusta kiinni ja hän vain imee pilliä.

Tässä siis ratkaisu! Kova kuori mehutetran ympärille. Kiekura, josta pilli tulee kätevästi läpi ja klipsi josta systeemin voi ripustaa johonkin kiinni. Lisäksi reikä pohjassa, jotta tetran saa myös ulos. Tilattiin nämä parin työkaverin kanssa netistä (täältä), minimitilaus on näköjään edelleen 3 kpl.



Enkä muuten lainannut viimeksi kirjastosta kirjoja vain itselleni. Eräällä taannoisella kirjastokäynnillä galaksit räjähtivät, kun minulle selvisi, että siellä on kirjoja myös pienille lapsille! Jostain syystä olin aina olettanut, että kirjoja on vain isommille, mutta siellähän oli kirjoja myös ihan pienille. Paksusivuisia katselukirjoja niin vauvoille, kuin taaperoillekin! (En vieläkään uskalla antaa Pojalle omin päin lueskeltavaksi ohutsivuisia kirjoja. Ainakaan kenenkään muun omaisuutta, siihen kun on sisäänrakennettuna joku poikamainen kaikenhajottamisvietti.)

Meillä ollaan jämähdetty tuohon kuvien katseluun ja uusien sanojen opetteluun. Vielä ei riitä pitkäjänteisyyttä mihinkään pidempään tarinankerrontaan, tai pitäisi ainakin jaksaa ja osata elävöittää tarinaa siinä määrin, että pitäisi olla teatterikorkeasta maisterin paperit. Lisäksi kynnys ainakin uusien kirjojen ostamiseen on itselläni melko korkea, sillä parhaat kirjat on havaittu parhaiksi vasta pitkän käyttöajan perusteella.



Koska kuvien lisäksi äänestä saa aina Pojan silmissä (vai korvissa?) lisäpisteitä, samoin muumeista, löin taannoin kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja sijoitin Muumien soivaan kirjaan. Tästä on tykätty ja paljon!

11.6.2014

Puoli kuuta peipposesta, chic litistä ei päivääkään

Terveisiä lainastosta!

*)

Näyttääpä pahasti siltä, että blogin päivitys tulee takkuamaan. Kesä ja hömppäkirjat ne yhteen soppii.

Ei voi kyllä minusta pessimistiksi kukaan enää moittia. Vain tosioptimisti nimittäin lainaa tässä elämäntilanteessa tuollaisen kasan kirjoja.

Tämän lukemista olen odottanut, sillä tykkään kovasti herran telkkariohjelmasta.


Ai lav Guido. Kuuluu kesään. Samana toistuva kaava tuntuu tutun turvalliselta ja kesään sopivan leppoisalta.


(Silmänlumeeksi yksi asiapitoisempi opus.)


*) Pinosta puuttuu jostain syystä muista erilleen ajautunut, Miehelle lainattu, Anssi Kelan Kesä Kalevi Sorsan kanssa.

10.6.2014

Hei hei mitä kuuluu?

Ei ole tapahtunut mitään perusarkea kummempaa ja pääkin on ajatuksista tyhjä. Hyvä hetki päivittää vähän poikien kuulumisia.

Molemmille kuuluu hyvää.

Käytiin Vauvan kanssa viime viikolla neuvolassa ja strategiset mitat olivat 7715g/66,5cm. Pojat ovat mittojensa puolesta hyvin suunniteltuja. Vauva käyttää nimittäin nyt viisikuisena samoja kesävaatteita, kuin veljensä viime kesänä 10-11 -kuisena. Oppi kääntymään pari viikkoa sitten. Nyt viihtyy jo vähän pidempiä aikoja masullaan (ja kovasti pyrkii eteenpäin), eli äidin aikakaan ei mene ihan kokonaan vain vauvelin kääntelyyn.

Vauvan iho on ollut edelleen kuiva. Rasvailut auttoivat aina vain hetkellisesti. Kokeiltiin kortisonia, joka kyllä auttoi, mutta vain niin kauan kuin sitä käytettiin. Koska emme halua ja voi turvautua siihen jatkuvasti, käytimme häntä uudelleen lääkärissä. Samalla halusin tarkistuttaa hänet pitkittyneen yskän takia, sillä hän yski vieläkin flunssan jäljiltä. Harvakseltaan, mutta kuitenkin jonkin verran.

Lääkäri suositteli sekä iho-, että hengitystieoireiden takia kokeilemaan myös hänelle maidotonta ruokavaliota ja näin toimittiin. Vauva ei alkuun tykännyt uudesta maidosta, mutta kelpuutti sen vähitellen. Aluksi sekoitin sitä normikorvikkeeseen (Arlan luomu) ja lisäsin vähitellen uuden maidon määrää. Nyt hän on syönyt pelkkää uutta maitoa noin viikon verran ja iho on selvästi parempi! Ei taideta siis ihan lähiaikoina päästä tässä huushollissa takaisin normiruuanlaittoon, mutta eipä sen väliä - pääasia, että vaivat helpottavat.

Muuten Vauva on edelleen perustyytyväinen, iloinen tyyppi. Juuri laskeskelin, että ei ole elämänsä aikana tainnut kertaakaan itkeä edes varttia yhtä soittoa. Marisee vain jos on nälkäinen, väsynyt tai seuraa vailla ja on heti tyytyväinen, kun tilanne korjautuu. Syö kerran tai kaksi yössä.


"Jos et mun tyylii tajuu, se meinaa et sul ei oo tyylitajuu. AAA!", eli kuka muu muka osaa pukea lapsen oikein nukkumaan näillä säillä? En minä. Eilen lisäilin vaatetta vähitellen, näköjään lopulta lähes kaiken mitä kaapista löytyi. Tuohon vielä kruunuksi hymynaamatumput, ja niin oli värikäs pätkä päiväunilla.

Myös Pojan elo on entisellään. Iloinen tapaus tämäkin noin pääsääntöisesti. Uusia sanoja tupsahtelee päivittäin. Osaa sanoa "anna", mutta usein jää hämärän peittoon, mitä pitäisi antaa. Kävelee ja juoksee itse, mutta ei toivottuun suuntaan. Osaa syödä itse, mutta ei aina halua.

Mielialanvaihteluita tulee entiseen tahtiin ja olenkin pikkuhiljaa kallistunut siihen käsitykseen, että se ei ole mikään vaihe, vaan ihan vaan hänen perusluonteensa. Kuppi menee helposti nurin ja sen jälkeen kaikki ottaa päähän. Kovasti. Onneksi harmitus unohtuu lähes aina yhtä nopeasti kuin alkaakin. Tein eilen Facebookissa hömppätestin "Mikä luonnonilmiö olisit?". Tulos "tornado" ei yllättänyt Miestä. Itseäni ei puolestaan yllättäisi, jos Pojan tulos olisi sama.

 
 
Ollaan seurattu isin puuhia kasvimaalla ja puhalleltu voikukkia. Iltakävelyllä on ihasteltu villejä lupiineja. Juhannuskin tulla jollottaa. Pyörähdettiin kyläilemässä ja koiravauvaa ihastelemassa itäisellä Uudellamaalla, ja siellä olivat juhannusruusut ottaneet jo varaslähdön.


 
Edit. Pari lausetta lisätty heti julkaisun jälkeen. Ihan vaan siksi, kun lahopäisyyttäni unohdin ne kirjoittaa.

6.6.2014

Naurunremakkaa ja itkunsekaista tyrskimistä

Elo pikkulapsen kanssa vapauttaa ja avartaa maailmankatsomusta. Ei kainostelijoille tahi muuten heikkohermoisille!

Olen aina ollut sitä mieltä, että vessa-asiat ovat yksityisiä. En välitä kuulla kovin tarkkoja (enkä yleensä edes ylimalkaisia) raportteja mukavuuslaitoksen tapahtumista. Siinä ollaankin yhä aavistuksen verran epämukavuusalueen puolella, kun taapero ilmoittaa ruokakaupassa iloisena ja kuuluvalla äänellä: "KAKKA!". Ja niin monta kertaa, että asia tulee varmasti rekisteröidyksi, myös laajemmalla kuuluvuusalueella kuin omassa kärryseurueessa. Jään kauhun sekaisin tuntein mielenkiinnolla odottamaan näiden totuudentorvien puheliaampia aikoja.

Siitä tulee myös pikkuisen kiusaantunut olo, kun huomaat, että Vauva, jonka kanssa kassan täti pari minuuttia aiemmin iloisesti lirkutteli, istuu hilpeänä turvakaukalossaan retrovärisessä sinappilammikossa joka ei ole voinut jäädä huomaamatta. Ei - se ei ollut Auran sinappituubi joka sinne oli levinnyt.

Olen tässä tuumannut, että lasten ja eläinten kanssa on kolmenlaisia tapahtumia. Niitä, jotka naurattavat. Niitä, jotka saattavat joskus myöhemmin naurattaa. Ja niitä, jotka eivät naurata.

Jotkut vessajutut naurattavat jo samana päivänä. Niin kuin esimerkiksi se, kun Mies oli muutama päivä sitten Pojan kanssa kaupoilla. Olivat käyneet rautakaupassa vessassa ja - kuten tapana on - Mies oli toimittanut asiaansa seisaallaan. Poika oli tempaissut pöntön kannen kiinni kesken toimituksen. Märin seurauksin.

Onneksi aihetta nauruun löytyy muualtakin kuin toilettiosastolta.

Se naurattaa, kun Poika oppii sanomaan "päivää". Nimittäin ainakin, jos hämmennykseksesi huomaat siihen olevan sisäänrakennettuna Kainuun murteen. On kajautellut pari päivää iloisesti: "Päevvää!" No se tuli kyllä puun takaa.

Erimuotoiset yölliset järjestyshäiriöt ja selkkaukset eivät juurikaan naurata. Ainakaan vielä. En tiedä, naurammeko niille myöhemminkään, mutta onpahan jotain jutunjuurta sitten, kun kertoillaan erilaisissa kohtaamisissa vauva- ja pikkulapsiaikojen sotatarinoita. Tosin näissä toistaiseksi taitavat Kissa ja Koira viedä voiton.

Sitä kertaa ollaan jälkikäteen naureskeltu, kun herättiin kovaan töminään ja Miehen lähdettyä (vahvana ja rohkeana soturina) selvittämään mistä on kyse, ilmeni pian Kissan pyydystävän hiirtä. Siinä kerroksessa, jossa nukutaan. Meni kuin sähköjänis ympäri kortteeria. Sen episodin jälkeen ei heti tullut uni silmään.

Sekin taisi naurattaa jo samana iltana, kun Koira säikähti lampaan tuoksua ja säntäsi karkuun juuri kun valmis lammaspaisti vedettiin pääsiäisiltana uunista. Parin tunnin etsintöjen ja likomärän ja kylmettyneen Koiran pesun jälkeen päästiin kuin päästiinkin istumaan juhlallisesti illallispöytään jo ennen puoltayötä.

Kun nyt jäin asiaa oikein miettimään, tajusin, että vielä ei ole tullut sellaista tapahtumaa vastaan, jolle ei jälkikäteen oltaisi pystytty nauramaan.

Se on kuitenkin todettava, että vaikka parisuhde on pikkuhiljaa (lue: aimo harppauksin) edennyt pikkulapsiarjen myötä proosallisempaan suuntaan, menee omilla asioilla ollessa vessan ovi edelleen tiukasti lukkoon.

Iloista ja estotonta viikonloppua Sulle!
 
 
 
PS. En malta olla laittamatta tätä kuvaa tänne. Äiti piirsi muumin ja lapsi tunnisti sen. En tiedä kertooko se enemmän omasta lahjakkuudestani vai lapsen. Olen kuitenkin saanut lähipiiriltä piirroksesta palautetta ja olen kyllä rivien välistä lukenut ettei kannata vielä päivätyötä taiteilijanuran takia jättää.









 

4.6.2014

Pari vinkkiä toimivaan arkeen

Tämä aamu inspiroi jakamaan taas pari vinkkiä. Joissain asioissa on vain hyvä olla kaukaa viisas.

Herään. Vaipanvaihdon, Vauvan syöttämisen, Koiran ulos ja Kissan sisään päästämisen jälkeen (juu ei ihan tässä elämäntilanteessa toimi se pyrkimykseni "en-tee-mitään-ennen-aamukahvia") tartun lopultakin kahvipurkkiin. Tilanne on tämä.

 
Pohjahan se sieltä paistaa niin että silmiin sattuu.

Mikä neuvoksi? Varakahvipurkki?

 
Niinhän sitä luulisi. Sama tilanne, eli tässä vaiheessa jo code red.
 
Ja tässä tulee nyt se varsinainen vinkki: piilota kahvia jemma-nimiseen paikkaan, jonka olemassaolosta vain sinä tiedät.

 
Kas näin. Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto. Tai ainakin sulla. Ja jos lukeudut minun laillani ihmisiin, jotka ovat tyypiltään "jos mulla on ongelma, kaikilla muillakin on ongelma", tästä vinkistä on kyllä iloa koko ruokakunnallenne.
 
Vinkkiä olen yrittänyt toteuttaa myös kahvimaidon osalta jemmaamalla piiloon hyla-maitoa, joka säilyy pitkään. Sen osalta kynnys pitkittää oikean maidon ostamista ja turvautua herkästi varamaitoon on kuitenkin paljon matalampi, joten olen käytännössä huomannut sen toimivan heikosti.
 
Sen sijaan yrittämisen arvoinen on vessapaperijemma. Tämä tilanne nimittäin masentaa:
 
Kuva lavastettu jälkikäteen just for the show.
Siis: jemmaa vessapaperia paikkaan, josta vain sinä tiedät. Takaan, että tätä et tule katumaan.
 

3.6.2014

Maailman paras raparperipiirakka ja raparperimehu

Jos haluat yhden hyvän raparperipiirakkaohjeen, niin se on tämä: Maisemakahvilan raparperipiirakka. (Ohjeen olen bongannut täältä.) Tämä on joka kesä ihan must. Välillä myös talvella, raparperipaloja kun on helppo pakastaa valmiina annoksina tai voit käyttää myös marjoja.


"Maisemakahvilan raparperipiirakka on herkullinen ja helposti muunneltava piirakkaresepti, joka hurmaa poikkeuksetta niin leipurit kuin kyläilijätkin." sanotaan tuolla ohjesivulla, ja niinpä kyllä hurmaa. Joka kerta, kun olen tarjonnut tätä, on kysytty ohjetta.

Muruseos:
8 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
250 g voisulaa
 
Pohjataikina:
noin 2/3 muruseoksesta
2 dl piimää
1 kananmuna
 
Täyte:
1 l raparperipaloja
2 tölkkiä rahkaa (2 x 250g)
2 dl sokeria
2 kananmunaa
3 tl vaniljasokeria
 
Pinnalle:
noin 1/3 muruseoksesta
 
1. Sekoita muruseoksen kuivat aineet ja lisää lopuksi voisula. Jaa seos kahteen eri kulhoon.
Käytä 2/3 muruseoksesta pohjataikinaan. Jätä kolmannes pinnalle ripoteltavaksi.
2. Lisää pohjataikinaan keskenään sekoitetut piimä ja kananmuna.
Levitä seos leivinpaperilla peitetylle uunipannulle.
3. Ripottele pohjataikinan päälle noin litra raparperi- tai omenapaloja,
myös marjat kuten mustikka, puolukka, karviaiset tai herukat käyvät.
4. Sekoita rahka, sokeri,munat ja vaniljasokeri. Kaada seos piirakan päälle.
 Ripottele lopuksi muruseosta pinnalle ja paista raparperipiirakkaa
175-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.
Tarjoa Maisemakahvilan raparperipiirakan kanssa vaniljakastiketta tai jäätelöä.
 
VINKKI: Toisen maitorahkan voi korvata sitruuna- tai omenakanelirahkalla.
Maisemakahvilan raparperipiirakan reseptin antoi Hämeenkyrön
maisemakahvilan emäntä Katariina Pylsy.
 
Itse korvasin tällä kertaa toisen rahkoista Valion maustetulla vaniljarahkalla ja laitoin sokeria vähän vähemmän, kuin ohjeessa sanotaan. Yleensä olen vaniljakastikkeen vankkumaton ystävä, mutta tällä ohjeella tulee niin mehevää piirakkaa, että se maistuu mainiosti ilman mitään lisukkeitakin.
 

 
Lisäksi tarvitset: virvokkeita leipurille ja kaksi nukkuvaa pilttiä.
Vihreä valo -> GO!
 
 

 
Unohdin kuvata rahkaseoksen levittämisen jälkeisen työvaiheen, että siinä joudut nyt käyttämään omaa mielikuvitustasi. Näköjään ne nukkuvat lapsosetkaan eivät takaa sataprosenttista keskittymistä.


 
Kun aina ja kaiken kanssa ei voi nauttia shampanjaa,  Mikäpä sen parempi kyytipoika raparperipiirakalle kuin raparperimehu.
 
 
Kaipasin mammatreffejä varten ohjetta, jolla saa tehtyä mehua nopeasti, ja tämän löysin. Laitan ohjeen tähän, vaikka tehtiinkin tietysti lopuksi lähes kaikki eri tavalla...
 
Ainesosat:
 
1,5 kg raparperia
1 sitruuna
2,5 l vettä
500 g (6 dl) sokeria / 1 l siivilöityä mehua
 
Ohjeella valmistat noin 3 litraa raparperimehua.

1. Huuhtele raparperin varret. Pilko raparperit ja sitruuna ohuiksi viipaleiksi.
Mittaa raparperipalat ja vesi kattilaan, keitä noin 15 minuuttia.
Älä sekoita, ettei mehusta tule sameaa. Jäähdytä puolisen tuntia.
2. Siivilöi raparperipalat mehusta. Anna valua hetki ja mittaa mehun määrä.
3. Lisää sokeri, osa voi olla myös ruokosokeria. Keitä seosta,
kunnes sokeri on liuennut mehuun. Kaada raparperimehu puhtaisiin pulloihin.
Raparperimehu säilyy kylmässä muutaman päivän.
 
Meillä homma meni yllättäen taas säätämiseksi. Kehotan olemaan minua realistisempi valitessasi keittämiseen sopivan kokoista kattilaa. Pääset pikkuisen helpommalla. Lisäksi tuo "älä sekoita" -kohta on helpommin toteutettavissa.
 
Huomaat koon olevan riittämätön viimeistään, kun raparperipalat kurkistelevat iloisesti reunan yli.

Lisäksi huomaan näin jälkeenpäin unohtaneeni jäähdyttää mehun välillä. Sitruunaa ei ollut, joten käytin sitruunamehutiivistettä jääkaapista. Laitoimme myös sokeria reilusti vähemmän, kuin ohjeessa neuvotaan. Mies kävi auttamassa sörsselin siirtämisessä kattilasta toiseen, ja heitti samalla kuumaan mehuun sokeria oman makunsa mukaan. Mehua tuli kolmisen litraa ja (ruokokide)sokeria laitettiin 5 dl.

Säätämisestä huolimatta lopputulos oli oikein onnistunut. Me laimensimme mehua suhteessa 1 osa mehua + 1 osa vettä, mutta sen voi jokainen tehdä oman makunsa mukaan. Kokeile vaikkapa Vichyn kanssa!

Kokeile ja kerro mitä pidit!