31.12.2013

Onnellista uutta vuotta!

 
 
Eilinen kului jälleen supistuksia laskiessa... Ja taas jännitettiin, että näinköhän se lähtö tulee. Vähän alettiin jo selvittelemään lähipiirin aikatauluja, mutta pidettiin kuitenkin mielessä kaikki aiemmat väärät hälytykset, ja jätettiin suuremmat järjestelyt (onneksi) jälleen kerran kyselyasteelle. Supisteli tuntikausia säännöllisesti ja tuntuvasti, mutta illalla ne taas lakkasivat. Taidetaan sitten kuitenkin saada ne synttärit ensi vuoden puolelle. Vähän siinä ja siinä on, tulisiko lähtö ensi yönä, mikä nyt ei paras mahdollinen ajankohta olisi - ainakaan jonoksi asti ei taitaisi innokkaita lapsenvahteja olla näin juuri vuoden vaihtuessa..?!

Tänään on siis uuden vuoden aatto - toinen vuoden suosikkijuhlistani! Joulun ja uudenvuoden lisäksi rakastan muuten tietysti keskikesän juhlaa, juhannusta. Ja vappukin on kiva... eli eipä kalenterista taida kovin montaa juhlaa löytyäkään, josta en välittäisi. Mutta mikäs siinä - juhlat ovat aina kivoja, oli syy sitten mikä tahansa!

Tapanamme on ollut, tietysti, juhlia vuodenvaihdetta perinteisesti. Olemme ampuneet raketteja tai ainakin hankkiutuneet johonkin ilotulitusta katsomaan. Viime vuodenvaihteet olemme viettäneet yhdessä ystäväpariskunnan kanssa. Tällä kertaa juhliminen jää, hmm, sanoisinko hillityksi... Pysymme kotosalla keskenämme, ja juuri naureskelin miehelle, että näinköhän jaksamme valvoa edes puoleenyöhön, vaan menemme sen sijaan kymmeneltä nukkumaan... Tuntuu kovin tärkeältä saada levättyä kunnolla ennen synnytystä, ja olen onneksi kovin onnekas siinä suhteessa, että uni maistuu yöllä kunnolla.

Vuodenvaihteessa on jotenkin omanlaistaan taikaa. Se on ihanan iloinen juhla ilotulituksineen (love them!!!), tinan valamisineen ja maljojen nosteluineen. Lisäksi pidän ajatuksesta jonkun uuden alkamisesta, voi aloittaa taas puhtaalta pöydältä. Olen myös uudenvuodenlupausten ystävä. Tänä vuonna aion luvata itselleni kaksi asiaa: hankkiutua eroon raskauskiloista (ei mikään erityisen yllättävä lupaus) ja huolehtia siitä, että mukana on aina käteistä rahaa. Ärsyttää, kun ei koskaan ole pikkurahaa mukana (ei sen puoleen isojakaan rahoja, heh...). Eivät ole erityisen dramaattisia muutoksia elämään, mutta sen valtavampia en uskalla tällä kertaa lupailla ;)

Viimeiset pari kolme vuotta ovat olleet elämäni onnellisimmat sisältäen häät, esikoisen odotuksen ja syntymän, vauvavuoden ja uuden raskauden. Kuluneesta vuodesta suurin osa kului Pojan kanssa kotona. Loppuvuodesta kävin muutaman kuukauden töissäkin, mutta ajatukset pyörivät jo tulevassa, perheenlisäyksen odottelussa. Tiedän jo nyt, kuinka tulen kaipaamaan tätä aikaa joskus myöhemmin, nyt pitääkin yrittää nauttia joka ikisestä hetkestä. Ainakin tämä kulunut vuosi tuntuu menneen niin hujauksessa ohi, että siinä onkin tavoitteeni tulevalle vuodelle - pysähtyä nauttimaan tästä ainutlaatuisesta ajasta!

Ps. Uutena vuotena on aina pakko kuunnella myös Abban Happy New Year. Se vie jotenkin aina juhlien jälkeiseen tunnelmaan ravintolassa, vuoden jo vaihduttua, kun ihmiset alkavat tehdä lähtöä kotiin ihanan, onnellisen illan jälkeen ♥


 

29.12.2013

Viikonlopun tunnelmia

Eilinen sujui vielä sukulaisvierailujen merkeissä. Pyörähdettiin Miehen sukulaisten luona Suomen Turussa. Joulu lienee nyt sitten virallisesti vietetty, ja suunnataan ajatukset jo vähitellen muihin juttuihin. Eilen taas supisteli kipeästi ja säännöllisesti (10 minuutin välein) jonkun aikaa. Viimeinen noista supistuksista oli niin kipeä, että sanoin jo Miehelle, että eiköhän se ole tässä - tänään varmasti lähdetään. Ja kas! Siihen ne taas jäivät. Illalla tuli vielä pari kipeämpää supistusta, mutta jälleen vain ummistin silmäni ja rupesin uinailemaan. Ja niin sitä taas aamulla yhtenä kappaleena sai herätä...

Vaikka tämä pikkukakkonen on ajatuksissa näin h-hetken lähestyessä koko ajan, pakko laittaa kuitenkin linkki Paula Norosen elokuiseen loistavaan kolumniin Hesarissa: Toinen lapsi jää lapsipuoleksi. Tämä on niiiiiin hauska :D Ja totta joka sana... Lisäisin vielä, että ilmiö tuntuu ikävä kyllä alkaneen jo raskausaikana. Esikoista odottaessani täyttelin ahkerasti odotusajan päiväkirjaa, kirjoitellen muistiin tuntemuksia, mittoja, vauvan liikkeitä... Toisen lapsen kanssa en halunnut ostaa uutta samanlaista kirjaa, joten jonkun aikaa oli mielessä, että kirjoittelisin samoja juttuja entisten viereen. En ole muistanut.

Esikoisen kanssa otettiin saman tien ultrakäyntien jälkeen valokuvat ultrakuvista siltä varalta, että alkuperäiset haalistuisivat. Tämän uuden tulokkaan kaikista ultrakuvista on vielä valokuvat ottamatta... Esikoisen kanssa oli aikaa viettää tuntikausia sohvalla makoillen ja liikkeitä kuulostellen. Silitellä masua ja höpötellä vauvalle. Soitella pikkuiselle musiikkia. Nyt Poika pitää niin kiireisenä, että huomaan monesti vierähtäneen tuntikausia niin, etten ole ennättänyt suoda ajatustakaan mahan asukkaalle... Onneksi rakkautta kuitenkin riittää tasapuolisesti! Ei auta kuin koittaa jotenkin jakaa riittävästi huomiota kummallekin muksulle :)

Tänä iltana olikin hyvä, että kaitsettavana on vain yksi kappale taaperoita - on onnistunut järjestämään hässäkkää ihan useammankin ipanan edestä...! Ensin oppi kiipeämään tuoliin - sellaiseen nojatuoliin, joka keikkaa helposti taaksepäin. Tämä johti armottomaan huonekalujen uudelleensijoitteluoperaatioon... Sen jälkeen onnistui nykäisemään pöydän laidalta kuuman kalakeiton päälleen, oi apua...! Siitä selvittiin onneksi säikähdyksellä. Ei voi valittaa tylsäksi tätä elämää, vaikka vähemmätkin sydämentykytykset kyllä riittäisivät ;)

Leppoisaa sunnuntaita! Täällä vetäydytään sohvan pohjalle henkeä vetämään...

27.12.2013

Joulun jälkeen

Joulu oli lämmin ja tunnelmallinen. Niin paljon on kuitenkin touhua riittänyt, että en ole ehtinyt kirjoittaa tänne mitään. Joulupäivä ja tapaninpäivä kuluivat sukulaisvierailujen merkeissä puolin ja toisin. Nytkin olen päivän päätteeksi aivan poikki ja todellakin valmis yöpuulle...




Aaton vietimme omalla porukalla, Joulupukkikin pistäytyi Pojan iloksi. Mies ei ikävä kyllä tänäkään jouluna nähnyt pukkia, kun oli sattumalta juuri silloin kellarissa käymässä ;) Poika ei tuntunut pukista juuri hätkähtävän - suhtautui vieraaseen viileän asiallisesti. Kohteliaasti kävi myös sylissä istumassa. Lahjat olivat tietysti kovasti mieleen, ja tuntuikin käyvän aika lailla ylikierroksilla koko loppuillan, samoin kuin muidenkin pyhien iltoina, kun actionia on riittänyt. Tänään pyörähdettiin muuten vielä Huimalassa, eli hulina on jatkunut näin joulun jälkeenkin. Meillä ei onneksi koittanut paluu arkeen heti joulun jälkeen kun ollaan molemmat vapailla, Mieskin onneksi vähän pidemmän tovin.

Joulupöytä koostui perinteisistä herkuista: alkuruuaksi kaloja, pääruuaksi kinkkua, laatikoita (peruna-, porkkana-, lanttu-), rosollia... Koska Mies on parempi kokki ja minun liikkumiseni on tällä hetkellä mitä on, jäi ruuanlaitto täysin Miehen harteille. Minun osakseni lankesivat jälkiruuat. Aattona jälkkäriksi nautittiin piparkakkutiramisua ja piparkakku-aurajuustorullia (työkaverit olivat jakaneet maukkaita ohjeita) ja eilen, tapaninpäivänä, juustokakkua persikoilla.

Vauva on pitänyt vanhempiaan varpaillaan myös joulun aikaan. Joulupäivänä supisteli viitisen tuntia napakasti ja säännöllisesti (tosin aika kivuttomasti) 5-10 minuutin välein. Olin jo aivan varma, että lähtö tulee, mutta ei -  niin ne vain loppuivat iltakymmeneltä kuin seinään. Esikoisen kanssa lähdettiin samanlaisen setin seurauksena sairaalaan. Eilen ja tänään onkin ollut sitten jo suht´ kipeitä supistuksia, mutta ovat olleet yksittäisiä ja tulleet vain harvakseltaan...  eli eipä tästä voi muuta ennustaa kuin että kovin kauaa ei enää mene. Tosin se olikin jo tiedossa, sillä lääkäri uumoili käynnistystä, mikäli Vauva ei ensi viikon perjantain kontrollikäyntiin mennessä ole tullut maailmaan.

Aika täällä kuluu siis jäitä poltellessa... Huomiselle on onneksi vielä ohjelmaa tiedossa. Hyvä, että on jotain joka vie ajatukset pois synnytyksen lähestymisestä. Sen jälkeen aika varmaan tuntuukin matelevan, kun ei ole mitään sen erityisempää ajanvietettä... Jännäksi menee!

Edit. Vielä tästä odottelusta... Sen verran on iltaisin aina supistellut (ei kylläkään tänään...), että joka ilta olen ollut varma, että lähtö tulee yöllä. Ja joka aamu olen yhtenä kappaleena herännyt. Aiemmin olin joka kerta ihan täpinöissäni, enkä hermostukseltani saanut oikein nukuttua. Eilen supisti kipeästi ennen nukahtamista, ja mikä oli reaktioni? Kohautin vain olkiani, suljin silmäni ja nukahdin. Tässä käy vielä niin kuin sille pojalle, joka huusi sutta...

24.12.2013

Joulu, suloinen joulu ♥

Se on täällä! Rakkain ja tunnelmallisin vuoden päivistä. Jouluaatto. Täynnä kauniita muistoja, onnea ja lupausta tulevasta.

Jouluaatto on saanut mielessäni taistella vuoden parhaan päivän paikasta yhdessä uuden vuoden aaton kanssa. Lapsen myötä se on kohonnut ykkössijalle, jotenkin se vain tuntuu nyt niin erityiseltä. Matka tähän on ollut pitkä ja hetkittäin kivinen, ja pitkään aikaan emme tienneet saammeko koskaan viettää joulua oman pikkuisen kanssa. Olemme olleet sanoinkuvaamattoman onnekkaita. Minulla on sylissäni taivas. Toivottavasti myös Sinulla ja ennemmin tai myöhemmin kaikilla omaansa kaipaavilla.

Carola: Himlen i min famn

Jouluaattona kaipaa erityisen paljon myös niitä, jotka ovat poissa. Olen molempien raskauksieni aikana kokenut suuret menetykset. Esikoista odottaessani menetin minulle maailman rakkaimman ja tärkeimmän ihmisen. Päivittäin suren, että hän ei ehtinyt nähdä Poikaa. Olen kuitenkin iloinen siitä, että ehdin kertoa hänelle odotuksestani. Toivon ja uskon, että hän jostain seuraa touhujamme ♥


Koska sekä Miehen, että minun poismenneet läheiset on haudattu kauas, emmekä pääse viemään haudoille kynttilöitä, meille on tullut perinteeksi sytyttää hautakynttilät oman pihamme suurelle kivelle, josta ne näkyvät myös joulupöytään.






Ihanaa, tunnelmallista joulua!
 
 


(Lumiukkokuva lainattu netistä vuosia sitten, alkuperäinen lähde ei tiedossa.)

23.12.2013

Pähkinä-suklaafudge, eli jos siihen tulee suklaata...

... pähkinöitä, sokeria ja voita, kovin pahasti ei voi mennä metsään!

Anna-lehdessä oli taannoin (47/2013) kiinnostavan oloisia suklaisten herkkujen ohjeita (jo pelkkä sana suklaa kyllä riitti herättämään mielenkiinnon...). Halusin kokeilla pariakin juttua, ensimmäiseksi valitsin pähkinä-suklaafudgen. Ohje oli mukavan simppeli, eikä tekemiseen tuhrautunut aikaakaan tuntia kauempaa. Valmistuksessa oli yhtä soittoa kiinni puolisen tuntia, eli tuon fudgen sekoittelun ajan. Tämä ainakin siinä tapauksessa, että omaat yhtä heikon keskittymiskyvyn kuin tämä leipuri... eli kovin monia asioita ei voi haalia samanaikaisesti suoritettavaksi. Vinkiksi siis, että sille ajalle kannattaa hommata lapsenvahti, jos taloudessanne pyörii joku puoliksikaan yhtä touhukas kuin meidän Poika. Itse jouduin hyppäämään taaperon perään vähän väliä siitäkin huolimatta, että meitä oli kaksi silmäparia vahtimassa. Onnistui, kun piti lieden matalalla lämmöllä.



Fudge onnistui niin kuin pitikin! Meille on povattu suurehkoa vauvaa, joten yritän (parhaan tahtoni mukaan) vältellä sokeria. Itse maistoin tätä suullisen verran. Makeaa se oli, ja oikein herkullista. (Eipä tosin taida ihan puun takaa tulla tieto, että makealtahan se maistuu noilla valmistusaineilla...) Ainoa koemaistajani toistaiseksi (Mies) kehui myös. Aikomuksenani oli pussittaa tuotokset nätisti sellofaaniin ja antaa eteenpäin, mutta sellofaani pääsi yllättäen loppumaan. Paketointiin pitää siis keksiä joku muu ratkaisu.

22.12.2013

Kauneudenhoitopäivä

Eilinen alkoi erittäin poikkeuksellisesti - pojat nukkuivat lähes puoli kymmeneen! Taisi olla Pojan nukkumisennätys, jos en ihan väärin muista. Hän on ollut erittäin, erittäin levoton nukkuja, emmekä ole uskaltaneet siirtää häntä vielä omaan huoneeseen. Olemme kyllä ajatelleet, että sekin voi aiheuttaa levottomuutta, että me olemme siinä vieressä. Reilu viikko sitten päätimme lopultakin ottaa riskin ja kokeilla, miten unet sujuvat omassa huoneessa. Kyllä kannatti! Öistä on tullut paljon rauhallisempia. Poika heräilee silloin tällöin, mutta ei läheskään niin usein kuin meidän kanssamme nukkuessaan. Lisäksi aamu-unet ovat tulleet pidemmiksi, ilmeisesti poika herättyään malttaa jatkaa uniaan, kun ei näe meitä siinä vieressä. Eilen hän siis uinaili yli yhdeksään. Minä heräsin, kuten nykyään aina, puoli seitsemän aikaan, ja kylläpä tuntui oudolta olla yksinään hereillä aamukahvia nauttimassa.

Päätinpä sitten aamuni ratoksi lopultakin värjätä hiusten juurikasvun. Vihaan värjätä hiuksiani itse, mutta nyt olo on ollut jo sellainen, että yritän minimoida kaiken liikuskelun, ja ostin värin kaupasta maailman taitavimman kampaajaystävän ohjeiden mukaan. Olin tyytyväinen värivalintaan, jei! Nyt pärjään taas muutaman viikon eteenpäin.

Päivän ohjelmassa olivat myös kynsi- ja ripsihuolto, kivaa! Helpottaa elämää kummasti pienen lapsen (ja kohta kahden) kanssa. Kotoa lähteminen on välillä ihan horroria vähän haasteellista ja mitä vähemmän tarvitsee itseään laittaa, sen parempi. Myöskään kynsien hoitamiseen/lakkaamiseen ei kovin helposti tunnu aikaa löytyvän, joten ihanaa, että ne on aina laitettu ja voi lakkailla vain huvin vuoksi sitten kun aikaa ja kiinnostusta löytyy. Tulomatkalla piipahdin vielä lyhennyttämässä otsatukkaa. Nyt kelpaa mennä synnyttämään, heh! Oikeasti halusin kuitenkin hoitaa nuo jutut nyt, kun sitten vauvan synnyttyä ei välttämättä voi/halua ihan heti lähteä mihinkään.

Ja taas oli pari muutakin lähtenyt kaupoille pyörimään (yllätys!)... Olinpa kyllä iloinen, etten sen pidempää aikaa joutunut siellä viettämään. Yhdessä kaupassa pyörähdin pikaisesti hiustenleikkuun jälkeen ostamassa vielä viimeiset lahjat, sitten takaisin kodin rauhaan! Kotona viimeiset lahjat sujahtivat pakettiin Jouluradion tahdittamana... tulee muuten raskausaikaa ikävä myös siksi, että nyt saa itkeskellä milloin millekin kappaleelle (tai tv-ohjelmalle, kirjalle, kuvalle, tapahtumalle, ajatukselle...) mielin määrin, ja läheiset vaan hymähtelevät ymmärtäväisesti. Olen melkoinen itkijänainen muutenkin, mutta normitilassa itkeskely ei tunnu saavan aivan samanlaista myötätuntoa osakseen...





Joululahja minulta minulle:

Iittalan Kastehelmi -tuikut. Tykkään ♥

Näihin ihastuin jo viime jouluna, mutta jätin silloin ostamatta. Kun ne vieläkin tuntuivat kivoilta, päätin lopultakin ne hommata. Kauniit ja mieleiset ovat!

20.12.2013

Sairaalavisiittiä (what else is new) ja muuta suhinaa...

Huh, mikä päivä oli eilen! Tämä mahan asukas se hyppyyttää äitiä (ja isiä). Toissailtana luulin lapsiveden lähteneen menemään, ja soittelin sairaalaan, että mitäs tehdään. Käskivät seurailla kotona tilannetta, ja tulla aamulla labran kautta osastolle. "Vettä" tuli reippaanlaisesti, ja oletin itsestään selvästi, että se on menoa nyt. Tämä tapahtui luonnollisesti illalla myöhään. Olimme sitten kumpikin vähän täpinöissämme, ja aloimme pakkailla ja järjestellä paikkoja lapsenhoitajaa varten. Nukkumisesta ei tullut mitään, kun olin niin innoissani.

Aamulla sitten lähdettiin kassit pakattuna sairaalaan. Minä sanoin aamulla kyynelehtien Pojalle heipat ja liikutuin, kun "ollaan tässä nyt viimeistä kertaa kolmistaan, ja kohta sillä on sisarus". No, eilen ei sitten lorahdellut "vettä" enää yhtään, ja sairaalassa tehty lapsivesitesti oli negatiivinen. Jouduttiin kuitenkin odottelemaan vielä verikokeiden tuloksia - katsottiin tulehdusarvot siltä varalta, että kyseessä olisikin ollut lapsivesi (samat kokeet otettiin uudelleen vielä tänä aamuna - niissä kaikki oli ok). Kuulemma se saattoi kuitenkin olla lapsivettä, mutta sitä ei vain tullut enempää... hmm.

Yleensä en lähde lääkäriin helpolla, mikä on lievästi ilmaistu; lähden siinä vaiheessa, kun Mies pakottaa. Viime raskaudessa kävin kerran ylimääräisellä lääkärikäynnillä, ja silloinkin ihan aiheesta. Tässä raskaudessa onkin hypätty sairaalassa laskujeni mukaan jo viisi kertaa, milloin mistäkin syystä... Tulipa vähän tyhmä olo, kun palattiin laukkujen kanssa kotiin. Mieskin järjesteli kaikki työmenonsa uudelleen, ja käytti sitten eilisen iltapäivän järjestääkseen ne uudelleen takaisin :D Niin ne sairaalassa kuitenkin tänään sanoivat, että ei meillä oikein muuta vaihtoehtoa ollut kuin mennä käymään. Enää en haluaisi mennä sinne kertaakaan palatakseni tyhjin käsin takaisin - siis ensi kerralla jo Vauvan kanssa kotiin, kiitos!

Kauppareissukin oli illalla vähän hässäkkää, oli nimittäin muutama muukin ihminen lähtenyt kaupoille näin joulun alla. Onneksi ei ollut paljon asioita hoidettavana. Poikakin oli... hmm... sanoisinko mielenkiintoisella tuulella, eikä suostunut olemaan ostoskärryssä, vaan halusi sen sijaan olla koko ajan isin sylissä. Siitä suostui poistumaan vain, kun sai kävellä itsekseen, mikä tarkoitti säntäilemistä ympäriinsä päämäärättömästi isän juostessa perässä. Koettiin muuten ensimmäinen itkupotkuraivarin poikanenkin siinä vaiheessa, kun omin jaloin kävelystä oltiin tekemässä loppua. Mentiin sitten kiukuttelevan poikasen kanssa hissiin, jossa Mies laski tämän sekunniksi lattialle seisomaan. Ei mennyt kuin sekunnin sadasosa, ja näin kuin hidastetussa filmissä miten pienenpieni sormi lähti lähestymään hälytysnappulaa... Onnistui painamaankin, mutta tällä kertaa ei onneksi tarpeeksi pitkään, kuului vain pieni piippaus. Hysteeristä nauruahan siitä seurasi.

Eilen illalla oli tarkoitus fiilistellä ja maistella lopultakin ystävältä saatua Blossa-glögiä. Olin kuitenkin jo alkuillasta niin naatti, että jätin pojat iltapuuhiin ja ilmoitin seitsemältä meneväni nukkumaan. Kävi vielä tuuri, ja Poika nukkui koko yön heräämättä (ne kerrat on kyllä yhden käden sormilla laskettavissa!) ja saimme kaikki kunnon yöunet. Nyt on akut ladattu seuraavia seikkailuja varten ;) Toivottavasti elo on kuitenkin jonkun aikaa rauhallista. Nyt on ohjelmassa lahjojen paketointisulkeiset, mitkä täydellistävät sopivasti eilen ostetut Vihreät kuulat - naminami! Glögi pääsee maisteluun illalla.

Leppoisaa viikonlopun alkua! ♥ 

Joulutähtiasetelma à la Mies ja Blossa-glögiä - nam.

18.12.2013

Kirjahaaste

(Kuvan otti Mies. Minä käskin pyysin.)
No nyt tuli kyllä Facebookissa vastaan haaste, johon en voi olla osallistumatta. Teen sen tässä:

"Laita statukseesi kymmenen kirjaa, jotka ovat koskettaneet sinua jollain tavalla. Älä mieti liikaa, käytä vain pari minuuttia... Kirjojen ei tarvitse olla suuria tai hienoja."

Itse olen lukenut aina paljon, kylläkin vain ihan pelkästään puhdasta viihdettä. Opin lukemaan 3-vuotiaana, joten olen ehtinyt lukea lasten- ja nuortenkirjojakin paljon (ja olen samalla todiste siitä, että varhainen lukemaan oppiminen ei tosiaankaan ole todiste mistään ylivertaisesta neroudesta...). Osa minuun eniten vaikuttaneista kirjoista on siis ilman muuta noita nuoruusvuosien kirjoja. Siitä lähtien, kun opin lukemaan, ei ole ollut sellaista aikaa, että yöpöydällä ei olisi jotain kesken olevaa kirjaa.

Lukemistyyli muuttui kuitenkin jo ensimmäisen raskauden myötä suuresti. Raskausaikana keskittymiskykyni oli olematon, enkä jaksanut keskittyä lukemaani kuin parin sivun verran kerrallaan. Ja jos tarina olisikin onnistunut tempaamaan mukaansa, olin iltaisin niin väsynyt, että kirja tippui naamalle saman tien (luen nykyisin lähes yksinomaan iltaisin sängyssä).

Ensimmäisen lapsen synnyttyä lukemisessa tapahtui uudenlainen muutos: en pysty lukemaan MITÄÄN, missä tapahtuu mitään murheellista, saati sellaista, jossa lapsille tapahtuu jotain epämiellyttävää. Tai eläimille. Tästä syystä uusin Khaled Hosseinin kirja (Ja vuoret kaikuivat) jäi ikäväkseni kesken heti ensimmäisillä sivuilla, vaikka olin odottanut sen lukemista kuin kuuta nousevaa. Tuli heti alkumetreillä sellainen olo, että itkuahan tästä seuraa, ja vieläpä kohtuuttoman paljon, joten lykkäsin suosiolla sen lukemista myöhempiin aikoihin (eläkkeeseen?).

Tässä lista, jonka laatimiseen ei tosiaan paria minuuttia kauempaa mennyt:

1. L.M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet.

Koko Anna-sarja on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen. Rakastin myös tv-sarjaa, jota rakkaan Mummini kanssa aikoinaan yhdessä seurasimme, ja sen VHS-kaseteille tallensimme. Oi ♥

2. Danielle Steel: Kaleidoskooppi

Ihanaa hömppää, kuten koko kirjailijan alkuvuosien tuotanto (viime vuosien liukuhihnatuotoksia en ole kyllä jaksanut enää edes vilkaista). Ensimmäinen aikuisten kirja, jonka luin 10-vuotiaana.

3. James Herriot: Kaikenkarvaiset ystäväni

Rakastin koko tuotantoa, mutta jos yksi on pakko valita, niin olkoon se tämä ensimmäinen kirja.

4. Laila Hietamies: Mäeltä näkyy toinen mäki

Olen lukenut Laila Hietamieheltä useita kirjasarjoja, ja rakastan hänen kirjojaan. Minussa asuu pieni maalaisromantikko (= maalainen). Tämä oli ensimmäinen lukemistani Hietamiehen kirjoista.

5. Kjell Westö: Missä kuljimme kerran

Myös Leijat Helsingin yllä oli loistava, mutta tämä oli jotenkin vielä vaikuttavampi. Sanat eivät riitä kuvaamaan. Luin viimeiset sivut säästellen, sivu-kaksi kerrallaan; harmitti niin kovasti kun tiesi sen kohta loppuvan.

6. Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa

Yhtä täydellinen kirja, kuin edellinen Westön teos. Kirjoitti muuten Kabulista niin kauniisti, että teki mieli lähteä siellä käymään.

7. Zadie Smith: Kauneudesta

En oikeastaan edes tiedä miksi, mutta jäi jotenkin vaikuttavana mieleen.

8. Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen

Olen iloinen, että tulin lukeneeksi tämän. En olisi varmaan koskaan tullut siihen tarttuneeksi, mutta keksimme Miehen kanssa, että molemmat joutuvat lukemaan jonkun toisen valitseman kirjan. Hän valitsi minulle tämän, ja hyvä niin. En osaa sanoin kuvailla, miten hyvä tämä kirja on, siis suosittelen antamaan sille mahdollisuuden! Kesti aika kauan, että lukeminen lähti rullaamaan, mutta kyllä se sitten siitä. Mies muuten luki tuon Laila Hietamiehen Mäeltä näkyy toinen mäki... ;) Tämä kokeilumme jäi jostain syystä siihen yhteen kertaan.

9. Anna-Leena Härkönen: Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia

Olen Anna-Leena Härkösen fani. Muutkin kirjat ovat loistavia, mutta kolumnikokoelmista en saa tarpeekseni. Hatunnosto!

10. Enid Blyton: Viisikko aarresaarella

Viimeinen valinta aiheutti hieman päänvaivaa. Ilman muuta valitsin jonkun Enid Blytonin kirjoista, mutta olen rakastanut kaikkia sarjoja. Viisikon lisäksi ylitse muiden olisi ollut Seikkailu-sarja. Näiden välillä päädyin Viisikoihin ja kun taas yksi on valittava, olkoon se kirjoista ensimmäinen. Kukapa ei näitä rakastaisi? Järkytyin aikoinaan, kun kuulin, että Enid Blyton on nainen. Samoin muuten järkytyin, kun ilmeni Sidney Sheldonin (jonka kirjoista jonkun olisin myös voinut listalle nostaa!) olevan mies.

Edellä mainittujen lisäksi on pakko antaa bonuspalkinnot Neiti Etsivä- ja Harry Potter -sarjoille. Neiti Etsivät nyt lienevät sanomattakin selviä nuoren tytön lukemisia. Harry Potterit löysin aikoinaan vähän vahingossa; kohu oli melkoinen, ja ajattelin lukea ensimmäisen kirjan ihan vain tietääkseni mistä puhutaan. Niinhän se vei mennessään, ja luin kaikki putkeen.

Huumorin ystäville suosittelen lisäksi Seppo Hyrkäksen hengentuotteita (mm. nämä: Tosimies ei ikäänsä itke, Tosimies ei torttuun tukehdu. Miten torjun naisten lähentelyn, Selityksiä, selityksiä! Hätävalehtelun käsikirja). Naurutakuu!

Koska blogini on hädintuskin nähnyt päivänvalon ja lukijoita on vasta kourallistakin vähemmän (ja nekin kavereita), en haasta mukaan sen kummemmin, kuin että jos nyt satut tämän bongaamaan, niin lähde ihmeessä mukaan! You know what to do: kommentoi joko kommenttiboxiin, tai laita linkki blogiin.

Innostuin kovin myös toisesta vastaan tulleesta haasteesta: karkkihaasteesta! (Täällä: http://www.projectmama.info/2013/12/karkkien-top-10.html)

Karkkien suhteen olen kuitenkin aika ronkeli, joten tämä vaatii kuitenkin jo hieman enemmän paneutumista. Jätän ajatuksen mietintämyssyyn, ja palaan siihen kun aika on kypsä.

17.12.2013

´Tis the season ♥

Rakastan joulua! Tänä vuonna emme kuitenkaan ole ihmeemmin voineet suunnitella sitä. Laskettu aika sattuu vasta loppiaiseen, mutta toki on mahdollista, että pikkuinen päättää tupsahtaa maailmaan jo aiemmin. En myöskään voi laskea sen varaan, että tulisin tässä raskauspäivien kertyessä yhtään ketterämmäksi. Aikani kuluu nyt jo sohvalla istuskellessa ja maatessa, lähes kaikki jouluostoksetkin tein eilen netissä. Oli muuten kätevää, voin suositella! Jos on joku tietty tuote mielessä, google vain sitä etsimään. Lisäksi tsekkasin eri alennussivustoja, ja jotain onnistuin löytämäänkin. Lähes kaikki nettikaupat tarjosivat myös ostosten toimituksen ilman postituskuluja. Siispä säästyi bensarahat hermojen lisäksi, kun ei tarvinnut sopulina jouluruuhkissa asioitaan toimittaa. Puolensa siis tässäkin kömpelyydessä. Olen muuten aina ajatellut, että olisi ihanaa olla raskaana juuri joulun aikaan - pitää näköjään varoa mitä toivoo... ;)

Jouluvalmisteluiden ollessa vaiheessa, ja oletettavasti jäädessä minimiin, on kuitenkin joitain jouluisia puuhia, joita en jätä väliin: perinteisiin kuuluu ilman muuta joulukorttien lähettäminen. Sitä en ole kovin usein jättänyt tekemättä, ehkä joskus opiskeluaikoina, jos silloinkaan. Yleensä olen/olemme askarrelleet ne itse. Mikäs sen ihanampaa kuin sytytellä kynttilöitä palamaan, kuumentaa maukas glögi, sujauttaa tunnelmallista joulumusiikkia soittimeen ja käynnistää joulukorttitehdas. (Musiikki, kynttilät ja glögi kuuluvat itsestään selvästi myös lahjojen paketoimiseen!) Viime vuonna oli esikoisemme ensimmäinen joulu, ja joulukorttimme oli jouluinen kuva hänestä. Ensi jouluna matkaan lähtee sitten varmasti kuva molemmista lapsista yhdessä :)
 
Tänä vuonna jouduin keksimään jonkun vaivattoman ratkaisun, joten päätin vähän oikaista, ja tehdä joulukortit tietokoneella itse ottamastani viimejouluisesta valokuvasta. Touhua siivittämässä ei muuten ollut joulumusiikkia (muuten kuin itseni hyräilemänä), saati kynttilöitä tai glögiä... Tänä jouluna tosiaan mennään sieltä missä aita on matalin.
 
Tällainen tuotos lähtee matkaan tänä vuonna:
 
 
Tämä eräänlainen DIY-osio jää muuten varmaan blogissani melko harvinaiseksi, hommien täällä harvemmin mennessä kuten Strömsössä :D

 

16.12.2013

Tunnelmia 38. raskausviikolla

Tämä raskaus on edellisen odotukseni tapaan sujunut hyvin. Ainoa mutka matkassa olivat yllätykseksemme rv:lla 34 alkaneet napakat supistukset, joiden vuoksi jouduin pariksi yöksi sairaalaan. Supistukset menivät ohi lääkkeillä ja kahden päivän vuodelevolla. Aiemmin mitään supistusherkkyyttä ei ole juurikaan ollut, eikä tuon episodin jälkeenkään. Sen taisi laukaista silloin vähän raskaampi uimahallireissu, kun kanniskelin yli kymmenkiloista esikoista pitkiä aikoja. Kotiin tultuamme alkoi tulla kipeitä supistuksia siinä määrin, että lähdin sairaalaan näytille. Tilanne onneksi rauhoittui, ja nyttemmin ei ole enää supistellut. Uusi vaiva sen sijaan ovat jo aiemmin mainitsemani kipeät lonkat, niin kipeät, että liikkuminen on jo erittäin hankalaa. Tuota vaivaahan viimeviikkoinen liukastuminen vain pahensi. Ehkä siitäkin sain kipinän lopultakin aloittaa tämän blogin, kun aika kuluu sohvalla läppäriin liimattuna ;) Miehellä on ollut kädet täynnä, kun on joutunut ottamaan täyden vetovastuun Pojan hoidosta... Onneksi on tolkku mies!

Kun lähdin myöhään illalla sairaalaan, lähdin ihan kotivaatteissa enkä napannut mukaan muuta kuin neuvolakortin. Ei tullut mieleenkään, että sinne joutuisi ainakaan yhtään pidemmäksi aikaa jäämään. Mies toi seuraavana päivänä vaatteita ja muita välttämättömyyksiä, mm. puhelimen laturin, siitä kun tietysti loppui virta heti kättelyssä, mutta oli aika orpo olo ilman mitään omia tavaroita. Siispä pakkasin heti kotiin tultuani sairaalakassin valmiiksi. Ohjeena oli levätä, joten touhusin juttuja vähän kerrassaan: seuraavan päivän ohjelmassa oli hommata pienokaiselle kotiintulovaatteet valmiiksi, sitä seuraavana päivänä kävin läpi esikoisen pieneksi käyneet vaatteet, ja laitoin uutta tulokasta varten vaatteet valmiiksi hyllyyn. Nyt pikkuinen voisi siis ulkoisten puitteiden puolesta tulla, mutta niinhän se menee, että nyt kun kaikki on valmista, merkkiäkään pikaisesta maailmaan tulosta ei vielä ole. Nythän Vauva olisi jo virallisesti täysiaikainen. Toiveissa kuitenkin olisi, että Vauva syntyisi vasta ensi vuoden puolella, siinä olisi varmasti iso ero, olisiko koulussa vanhimmasta vai nuorimmasta päästä. Vaikka kieltämättä ajatus esim. jouluna synnyttämisestä olisi aika romanttinen :) No, sama se milloin syntyy, pääasia olisi, että kaikki sujuu hyvin...

Viimeksi synnytys keskeytyi 12 tunnin jälkeen, ja jouduttiin päätymään kiireelliseen sektioon. Syynä oli mm. avotarjonta. Tälläkin kertaa tarkoitus olisi kuitenkin edelleen yrittää alatiesynnytystä. Painoarvio oli viikko sitten synnytystapa-arviossa 3,1 kg, ja näin ollen lasketun ajan painoarvioksi tulee nelisen kiloa. Esikoinen painoi syntyessään 3680g. Jännittää – katsotaan miten meidän käy! Kuulemma tällä historialla kynnys leikkaukseen on matalampi, jos synnytys ei alakaan edetä toivotunlaisesti.
















Tässä pikkuisen kotiintulovaatteet. Emme tosiaan tiedä kumpi sieltä tulee, joten päädyin valkoisiin ja vaaleanruskeisiin vaatteisiin. Talvivauva kun on kysymyksessä, tarvitaan lämpimiä vaatteita. Pakkasin mukaan mummun esikoiselle neulomat turkoosit tumput, sukat ja myssyn. Esikoisen kanssa huomasimme parhaaksi kääntöhihalliset bodyt (lapaset lensivät käsistä aina alta aikayksikön), joten niitä olen varannut toisellekin tulokkaalle, samoin puolipotkuhousuja (sukkien kanssa kun oli sama homma kuin lapasten, lähtivät kovin helposti pois). Kappahlista löysin tuon ihanan Newbie-neulehaalarin. Näiden jälkeen pikkuinen sujautetaan vielä toppapussukkaan.

Oih, on tämä jännää aikaa, ei mene enää montaa viikkoa niin saadaan Vauva kotiin!

15.12.2013

Ensimmäinen postaus

Olen halunnut aloittaa blogin jo pitkään. Pari viikkoa sitten alkaneen uuden äitiysloman kunniaksi tartuin viimein tuumasta toimeen. Motiivina sekä saada asioita itselle muistiin, ja toisaalta ihan vain se, että tykkään kirjoittamisesta. Olen 35-vuotias nainen, äiti ja vaimo. Bannerin kuvatekstillä ”Jos tämä on unta, älä herätä” on oma merkityksensä: tällä hetkellä elämä on niin mallillaan, että enimmän osan ajasta tuntuu, että kenties tämä kaikki onkin vain hyvää unta. Enkä tosiaan halua herätä :)

Olen aiemmin pitänyt anonyymisti suppeamman aihealueen blogia, nyt haluan kirjoitella ihan omana itsenäni. Tästä syystä olen pyöritellyt blogiasiaa mielessäni kauan, miettien sitä millaiseksi aihepiirin rajaisin. Luulen juttujeni pysyvän melko kevyinä, ei mitään liian vakavaa asiaa. (Jutut pysynevät ainakin toistaiseksi kevyinä ihan luontevasti keskittymiskykyni ollessa tässä vaiheessa raskautta kolmevuotiaan tasolla, jos edes sillä...) Aikomuksena siis kirjoittaa lähinnä omaksi ilokseni arkisista asioista: perhe-elämästä ja lapsista, kosmetiikasta ja naisellisesta hömpästä – siitä mikä mieleen juolahtaa ja eteen sattuu tulemaan. Olen innokas kosmetiikan käyttäjä (turhamainenkin, saattaisi joku sanoa) ja heräteostaja, mistä kiusallisena todisteena kotona valtavat purnukkavuoret...
Inspiraation yllättäessä leivon ja puuhastelen kotosalla, tosin niiltä osin saamattomuus vaivaa luvattoman usein. (Itse asiassa saamattomuus ja jahkailu vaivaavat elämässä ihan noin ylipäätään ajoittain siinä määrin, että Mies huumoriveikkona ehdotti tämän bloginikin nimeksi ”Mietitään”...!) Terveellinen elämä toki kiinnostaa myös – parin raskauden jälkeen on taas kohta saatava kunto ja olo entisenlaiseksi. Myös reissuista kirjoitan, kun niitä taas joskus tulee. Tähän saakka olen matkustellut kohtuullisen paljon, sekä työn puolesta, että muuten, mutta esikoisen syntymän jälkeen on ollut hiljaisempaa, vain yksi Italian reissu viime kesänä. Itse luen blogeja laidasta laitaan: erilaisia muoti-, kauneus-, lifestyle-, perhe- ja sisustusblogeja nyt ainakin. Luen blogeja naistenlehtien tapaan, selaillen ja jääden lukemaan kun jotain kiinnostavaa sattuu kohdalle. Olen itse hivenen myöhäisherännäinen blogimaailman suhteen, löysin blogit kunnolla oikeastaan vasta viime talvena.

Tällä hetkellä omat ajatukset täyttävät enimmäkseen lapset: perheeseemme odotetaan lisäystä vuodenvaihteessa, tänään tulee täyteen 37. raskausviikko. Pienokaista odottaa saapuvaksi 1v 3kk -ikäinen isoveli. Maailman ihanin ja rakkain Poika, eloisa ja touhukas nuoriherra. Tällä kertaa emme halunneet tietää uuden tulokkaan sukupuolta, joten jännityksellä nyt odottelemme, saadaanko meille toinen prinssi, vai kenties pieni prinsessa. Perheeseemme kuuluvat minun, Miehen ja Pojan lisäksi myös iäkäs koirarouva (Koira), ja keski-ikäinen kissaherra (Kissa). Ei siis käy aika pitkäksi, varsinkin kun yhtälöön lisää vielä omakotitalon ja suuren pihan.
Tarkoitukseni oli aloittaa blogi jo kuluneella viikolla, mutta hanke on ollut hieman vastatuulessa. Olen kärsinyt tässä raskaudessa melkoisista lonkkakivuista, ja muutama päivä sitten ne vain pahenivat, kun horjahdin pahasti jäisellä pihallamme nostaessani Poikaa pois turvaistuimesta. Tämä aiheutti jonkun asteista liikuntakyvyttömyyttä (mikä sinänsä oli omiaan läppärin ja blogin kanssa sohvan pohjalla tuhertamiseen), mutta myös pari pyrähdystä sairaalassa. Viikon kruunasi perjantainen sähkökatko. Aamulla herättyäni löysin Miehen keittiöstä kynttilänvalossa, ja hetken jo oikeasti luulin hänen vain fiilistelevän näin joulun alla... totuus paljastui toisenlaiseksi, olimme vajaan vuorokauden ilman sähköä ja vettä. Onneksi ei kuitenkaan sen pidempään!

Tästä tämä nyt lähtee.
Toivottavasti matkasta tulee pitkä, tervetuloa mukaan!

PS. Pienistä vastoinkäymisistä huolimatta viikko piti sisällään myös paljon hyvää: Leivoin torttuja (NAM!), sain joka päivä nauttia aamiaiseksi jugurttia, pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä (NAM!), ja mikä parasta, postilaatikkoon tupsahtivat työllä ja tuskalla metsästetyt ROBBIE WILLIAMS -LIPUT!!!

Siis viikko oli loppujen lopuksi oikein loistava :)