29.3.2016

Pääsiäisen jälkeen


Miten pääsiäinen meni?

Meillä nopeasti ja touhukkaasti. Se näkyy taas siinä, että olen ollut kerrassaan surkea bloginpitäjä.

En vain yksinkertaisesti pysty kirjoittamaan mitään koko perheen ollessa kotona. Poikien kanssa mennään sata lasissa aamusta iltaan ja he vaativat ( = ottavat) meidän molempien huomion lähes koko ajan. Ja niinä hetkinä, kun eivät... noh, ne kotityötkin on jossain välissä hoidettava. Mutta hei! Sain viime viikolla vietyä loputkin esillä olleet joulutontut ja -kortit kellariin parempaan talteen, ja pääsiäisenä sitten loputkin joulurekvisiitat. (Arvatkaa muuten, muistettiinko kasvattaa rairuohoa...?)

Minulla oli kerrankin vapaata yhtä aikaa muiden kanssa. Pääsiäinen sujuikin kyläillen, kotona touhuillen, kyläillen ja kotona touhuillen.

Leppoisinta poikien kanssa on, kun toinen meistä puuhailee toisen kanssa ja toinen toisen.

Pikkuveljen kanssa käytiin eilen kaksistaan kaupassa. (Poika autteli sillä välin isiä kasvimaalla.) Hän on erittäin puhelias tapaus ja hiljaisia hetkiä ei juurikaan ole. Jos hän ei keksi juteltavaa, hän laulaa.

Eilisenkin kauppareissun automatkat täyttyivät takapenkin iloisesta puheensorinasta.

"Se villi koira meni pönttöön!"

"Ai mikä villi koira?"

"No se villi koira sieltä lattialta. Se okka (roska)."

"Jaa niiin, siis se villakoira? Joka laitettiin vessanpönttöön."

"Niin. Se. Mä en syö niitä. Se on ÄLLÖTTÄVÄÄ."

Pikkuveljen kanssa keskustelut ovat astetta helpompia kysymysten ollessa vielä enimmäkseen mikä ja missä -tyyppisiä.

Kolmevuotiaankaan kanssa emme vielä ole kimuranttisimmalla miksi-tasolla, hankalia kysymykset alkavat kuitenkin jo olla. Kuten esimerkiksi: "Mikä on luontoäiti?"

Tai: "Mikä on enkeli?" kuten kysäisi pari iltaa sitten ihan ohimennen hän, joka oli myös yöllä herätessään ollut hämmästynyt, että ai sä oot isi olemassa, et siis olekaan kuollut.

Paljon mahtuu jo suuria ajatuksia pieneen päähän.

Tähän väsyneeseen ja viime yönä töitä tehneeseen päähän ei sen sijaan mahdu tällä hetkellä kovinkaan suuria ajatuksia, joten taidanpa vilkuilla hetken "aamu"kahvi kourassani eilen Yle Teemalta tullutta dokkaria katuvalokuvaaja Vivian Maierista. (Paitsi että taisi kyllä nyt sekin aika livahtaa tähän kirjoittamiseen, hmph.)

Pirteämpää päivää teille muille! <3



23.3.2016

Chongqing

Ni hao ja terkkusia Kiinan Chongqingista! Sateisesta Chongqingista.

Tämä on ensimmäinen kertani kaupungissa ja olen tykännyt hurjasti! Ensimmäinen päivä meni nukkuessa ja pikaisilla ostoksilla: olin unohtanut kokonaan pakata mukaan takin... Eilen kävimme katsastamassa Dazun kalliokaiverrukset.

Tänään oli tarkoitus kierrellä valokuvailemassa oikein urakalla, mutta sää oli erittäin sateinen, hmph.
Päivän saldo joitakuita kuvia ja kaksi paria litimärkiä lenkkareita ja sukkia.

Chongqing on kuuluisa hot pot -ruuasta ja - ainakin eilisen oppaamme mukaan kauniista naisista. Tänään käväisin tsekkaamassa tuon hot potin :D Laitan jossain vaiheessa kuvia iloisesti porisevasta liemiastiasta.

Tällä kertaa tämmöinen pikapäivitys :) Leppoisaa viikon jatkoa! <3













16.3.2016

Kevätpäivä Oulussa

Vietin eilisen päivän Oulussa. Aamupäivällä kävin pitkällä kävelyllä Olympuksen kanssa, välissä piipahdin lounaalla ja sen jälkeen ennätin vielä elokuviin! Time well spent, sanon minä.

En erityisemmin innostu talvisista kuvista. En välitä lumesta tai kylmästä, ja etenkin kirkkaan kevätauringon valo on yleensä liian räikeä ja kova. Lisäksi lehdettömät puut ahdistavat minua ja on vaikea nähdä niissä mitään kaunista.

Yritin kuitenkin antaa keväälle mahdollisuuden ja löytää jotain kaunista kuvattavaa. Harmitti ihan hirveästi, että Pikisaaressa sijaitseva Merimiehenkotimuseo (juuh, se näemmä kirjoitetaan noin yhteen pötköön...) on auki vain kesäkaudella. Nyyh! Siellä haluan kyllä mennä käymään. Nyt tyydyin vain ihastelemaan somaa rakennusta ulkopuolelta. Ympäristö oli kyllä idyllinen - tämä oli oiva kohde kevätkävelylle ja voin vain kuvitella kuinka sievää siellä on kesäisin!

Katsomani elokuva oli Carol. Rakastuin sen viipyilevään tunnelmaan, kauniiseen kuvaukseen ja tarinaa kauniisti mukailevaan musiikkiin - karismaattisista näyttelijöistä, kauniista puvustuksesta ja huolellisesta lavastuksesta puhumattakaan. Lämmin suositus tälle! (Vilkaise vaikkapa traileria täältä.)



















13.3.2016

Ruusu

Viimeksi oli tarkoitus kirjoittaa naistenpäivän ruususta. Rakkaudesta. Siitä, miten joskus asiat vain loksahtelevat paikoilleen. Ystävyydestä.

Väsynyt koiraystävä kuitenkin valtasi ajatukset - tuli siitä sitten kirjoitus ystävyydestä kuitenkin.

Kulunut viikko on pitänyt sisällään rakkaan ystävän tapaamisen. Olen kiitollinen siitä. Ystävistä. Sellaisista, joiden kanssa voi tapaamisten välissä kulua ihmisiältä tuntuva aika ja silti tuntuu, kuin aikaa ei olisi kulunut yhtään.

Ja se naistenpäivän ruusu... Se pääsi mukaan kuvausharjoituksiin.

"Yksi ruusu voi olla puutarhani, yksi ystävä maailmani."
(Leo Buscaglia)









10.3.2016

Rakas, vanha karvakorva ♥

Pikkuhiljaa, salakavalasti, se on hiipinyt tänne. Vanhuus.

Koira ei ole enää nuori. Koira on 17 vuotta 7 kuukautta 1 viikon ja 2 päivää vanha.

Nyt huomaa, että ikä ei ole enää vain pelkkä numero - se myös on alkanut näkyä Koiran olemuksessa.

Tähän asti olemme pärjänneet ihan ilman lääkkeitä, vain virtsankarkailuun on tarvittu yksi pilleri päivässä. Kipuja Koiralla ei tunnu olevan. Sen sijaan se on ihan varkain muuttunut kovin pelokkaaksi - luullakseni siksi, että se ei enää näe, eikä kuule kunnolla. Lisäksi se on dementoitunut, kävelee vähän väliä ympäri asuntoa ja menee käymään ulkona aina kun vain avataan ovi.

Vielä eilen se juoksi kävelylenkin jälkeen tuttuun tapaansa kotirinteen ylös. Se kuitenkin toisinaan itseään ravistellessaan horjahtaa, ja pitkien unien jälkeen jalat tuntuvat kankeilta. Takajalat vapisevat välillä aavistuksen ja tasapainokaan ei ole enää kovin hyvä.

Kun tulin toissapäivänä Japanista, Mies oli poikien kanssa pulkkamäessä kotirinteessä. Minulle tuotiin naistenpäiväruusu onnitteluiden kera. Samaan syssyyn Mies joutui varoittamaan, että sisällä on vähän surkea tilanne. Koira nukkui sohvalla, oli pissannut alleen, eikä ollut jaksanut heidän kotiin tultuaan nousta ylös.

Pelkäsin pahinta ja menin Koiran luokse. Se heräsi sikeästä unesta, eikä heti minunkaan tultuani jaksanut nousta. Kunhan se ensin vähän heräili, kehotin sitä nousemaan. Se lähti liikkeelle ja meni ulos, asioiden siellä ihan normaalisti. Oli tainnut vain nukkua niin sikeästi, ettei ollut edes huomannut pissanneensa.

Vein ystävän pesulle ja laitoimme sille uuden roiskeenkestävämmän makuualustan pesulle lähteneen sohvapalan paikalle.

Näyttää siltä, että joudumme tässä vähitellen varautumaan pahimpaan. Siihen, että Koira ei ehkä enää tule mukaamme mökille ensi kesänä. Meidän oli tarkoitus lähteä tänä viikonloppuna käymään Ruotsissa, mutta toissapäivänä päätimme perua matkan. Emme halua, että kukaan muu tulee hoitamaan Koiraa. Haluan sen voivan viettää loppuaikansa meidän, omien ihmistensä kanssa tuttujen hajujen ympäröimänä.

Olen kulkenut Koiran kanssa pitkän matkan - enpä olisi silloin parikymppisenä opiskelijana osannut aavistaakaan, miten pitkään saan maailman hurmaavimman otuksen luonani pitää.




Minä rakastan tätä koiraa.
Silkkikorvat, mantelisilmät
ja leuanalus samettia.

Kun ei mitään jaksaisi
se tulee, huokaa,
laittaa korvat linttaan.
"Ei oltaisi surullisia."

Olen onnekas:
kaikista maailman ihmisistä
juuri minä sain tämän koiran.

(Minna Lumirae)


Koirasta olen kirjoittanut aiemmin mm. täällä.
Muut kirjoitukset, joissa Koira on mukana, löytyvät sivupalkin Koira-tunnisteella.



5.3.2016

Äidit neuvovat. Mummit myös.

Mummini oli leikannut lehdestä talteen elämänohjeita, jotka hän jakoi kanssani. Osaa olen noudattanut, osaa en.

Joukossa on joitain suosikkeja:

Alusvaatejuttu. Juttelinpa vähän aikaa sitten ensihoitajaksi opiskelevan tuttavan kanssa, joka oli tehnyt vastikään työharjoittelunsa ensiavussa. Tämä on asia, jonka hänkin nosti spontaanisti esille. Oli kuulemma pistänyt miettimään minkä näköisenä (päällysvaatteiden alla) sitä lähtee ihmisten ilmoille. Tätä Mummikin aina minulle teroitti.


"Kylässä on kohteliasta valita huonoin paikka." Tätä olen yrittänyt opetella. Minulla on ollut huono tapa istahtaa esim. kahvilla tai lounaalla ystävän kanssa ollessani parhaalle paikalle (sehän on aina sohva). Olen yrittänyt päästä tästä pois ja muistaa aina tarjota paikkaa ensin toiselle.

"Miehelle pitää olla ruoka valmiina, kun hän palaa töistä."
"Miehelle pitää olla tarjolla myös jälkiruokaa."
Tämä olisi ihanaa! Pätee tosin kumpaankin puolisoon. Kyllä se Mies kovasti ilahtuu, jos saa ruokaa töistä tultuaan. Ja itsekin olen jälkiruokafriikki, eli mielestäni jotain jälkiruokaa pitäisi olla aina. Tosin painonvartioimissyistä alistun arjessa usein skippaamaan sen, tai ainakin siirtämään myöhemmäksi vähentääkseni päivän kokonaissyömisen määrää.

Kodin siistinäpitämiskohta on suosikkejani, koska se lähinnä naurattaa: minusta kodin siistinä pitäminen on molempien/kaikkien homma.

Naisena tiedän, että villahousut ( = tarpeeksi lämmin vaatetus) on ensiarvoisen tärkeää, samoin pois kylmältä kiveltä pysytteleminen.

Minusta on yksi ja sama, miten nainen aivastaa, mutta siinä olen samaa mieltä, että elämä pitää järjestää niin, että selviäisi jos jäisikin yksin.

Valehtelemattomuus helpottaa elämää myös. Itse en oikein osaa valehdella, en edes pieniä valkoisia valheita. Välillä pääsisi tosin helpommalla jos pystyisi sanomaan, että mehu on loppu vaikka se ei oikeasti olisikaan, jos sitä ei vain halua antaa...





Ylläolevan lappusen Mummi oli sujauttanut minulle antamani ruokaohjekirjan väliin: "Jauhelihakastike ym. jauheliharuuat mm. pihvit ja lihapullat ruskistan aina rasvassa, ettei tartu pannuun. Mummi"

Mummi tykkäsi neuvoa ja opastaa. Silloin se tuppasi hermostuttamaan. Nyt antaisin mitä vaan, että hän olisi vielä täällä neuvomassa <3



1.3.2016

Arkiruokavinkki: Tonnikala-pastakastike

Meillä sairastetaan. Luonnollisesti olen vastikään sanonut (uhkarohkeasti useammallekin eri taholle), että meillä on oltu tosi pitkään terveinä. Ei olla enää. Pojalla on ollut useamman päivän ajan kova kuume ja yskä, Pikkuveljellä vähän vähemmän kuumetta ja yskää, mutta vähän enemmän nuhaa. Sairastelut sattuivat optimaalisesti Miehen ja minun (eriaikaisille) vapaapäiville...

En ole tässä ehtinyt sen puoleen valokuvaamaan, kuin ajattelemaankaan yhtään mitään - saati kirjoittelemaan ajatuksia muistiin. Laitetaanpa siis tähän väliin helppo arkiruokaohje.

En erityisemmin välitä ruuanlaitosta. Tai välittäisin, jos siihen olisi kunnolla aikaa. Ja mahdollisuus keskittyä. (Vaikka silloinkin ennemmin leipoisin...)

Minulla on jatkuvasti hakusessa helppoja ja nopeita arkiruokia, joita bongailen milloin mistäkin. Kännykässäni on valokuvissa erillinen kansio "Ruokavinkit", jonne kuvaan ja tallennan lehdistä ja netistä bongaamiani ruokaohjeita. (Olen muuten luonut sinne myös erilliset kansiot mm. kirjavinkeille, ostosvinkeille, sisustuskuville jne...)

Haastetta ruuanlaittoon ovat tuoneet oma lihaton ruokavalioni ja poikien aiempi maitoproteiiniallergia, joka tosin näyttää tänä päivänä olevan jo menneen talven lumia - IHANAA! :) Muutaman viime viikon aikana olemme antaneet Pikkuveljenkin testata jo raakaa lehmänmaitoa, eikä sillä ole ollut mitään vaikutusta. Se on tosin sitten asia erikseen, että viime aikoina on kiistelty koko maidosta ylipäätään, ja meilläkin on korvattu jo suuri osa maitopohjaisista vaihtoehdoista kasviperäisillä, esim. ruokakermat ja minun kahvimaitoni (käytän nykyisin soijamaitoa).

Tässä yksi viime aikojen ehdoton ruokasuosikki (kollegan vinkkaama), joka on helppo ja erittäin nopea. Jos paheksut valmiskastikkeiden käyttöä, niin tee toki kastike itse, mutta minä olen tämän arjen keskellä alistunut suosiolla skippaamaan ainakin osan vaiheista.

Kastike valmistuu siinä ajassa, kun spagetit kiehuvat.

Tarvitset:
2 prk tonnikalaa (hiutaleina öljyssä)
Sipuli
Valkosipulia
2 prk tomaattikastiketta (Dolmio, Barilla...)
Fetaa
Katkarapuja
(Oliiveja)

(Itse käytän yleensä toisena kastikepurkkina oliiveja sisältävää versiota, niin en lisää oliiveja enää erikseen.)

Silppua sipuli ja valkosipuli ja kuullota niitä pannulla tonnikalan öljyssä. Lisää joukkoon tonnikalat. Lisää joukkoon kastikkeet. Anna purpattaa hetken aikaa ( = sen aikaa, kun pilkot fetan).  Lisää joukkoon feta. Anna taas purpattaa hetken aikaa ja lisää lopuksi mukaan kourallinen katkarapuja.

Tässä vaiheessa pitäisi munakellon pirahtaa spagetin valmistumisen merkiksi ja voilà!
"Syömään!" Annoksen päälle voit ripottaa parmesania ja nam!

Viimeksi, kun syötiin tätä (eli ne kaksi iltaa ennen flunssan hyökkäystä), Pikkuveli totesi kolme kertaa ruokailun lomassa, että "Tämä ruoka on tosi hyvää!" ja molemmat pojat tankkasivat kaksi lautasellista. Pikkuveli kaivoi tosin ruokailun lomassa annoksestaan yhden pienen sipulinmurusen, nosti sen pöydälle ja ilmoitti, että "mä en tykkää tästä". Hymyilin lempeästi ja totesin, että ei se mitään, voit jättää sen syömättä, ja jätin mainitsematta, että hyvä jos ne about 467 muuta annoksessa ollutta murusta sen sijaan maistuivat :D

Vahva suositus tälle siis! :)

PS. Viimeisin(kin) erä hupeni niin nopeasti, että en ehtinyt saamaan kuvaa. Joudut käyttämään vähän mielikuvitustasi.