10.3.2016

Rakas, vanha karvakorva ♥

Pikkuhiljaa, salakavalasti, se on hiipinyt tänne. Vanhuus.

Koira ei ole enää nuori. Koira on 17 vuotta 7 kuukautta 1 viikon ja 2 päivää vanha.

Nyt huomaa, että ikä ei ole enää vain pelkkä numero - se myös on alkanut näkyä Koiran olemuksessa.

Tähän asti olemme pärjänneet ihan ilman lääkkeitä, vain virtsankarkailuun on tarvittu yksi pilleri päivässä. Kipuja Koiralla ei tunnu olevan. Sen sijaan se on ihan varkain muuttunut kovin pelokkaaksi - luullakseni siksi, että se ei enää näe, eikä kuule kunnolla. Lisäksi se on dementoitunut, kävelee vähän väliä ympäri asuntoa ja menee käymään ulkona aina kun vain avataan ovi.

Vielä eilen se juoksi kävelylenkin jälkeen tuttuun tapaansa kotirinteen ylös. Se kuitenkin toisinaan itseään ravistellessaan horjahtaa, ja pitkien unien jälkeen jalat tuntuvat kankeilta. Takajalat vapisevat välillä aavistuksen ja tasapainokaan ei ole enää kovin hyvä.

Kun tulin toissapäivänä Japanista, Mies oli poikien kanssa pulkkamäessä kotirinteessä. Minulle tuotiin naistenpäiväruusu onnitteluiden kera. Samaan syssyyn Mies joutui varoittamaan, että sisällä on vähän surkea tilanne. Koira nukkui sohvalla, oli pissannut alleen, eikä ollut jaksanut heidän kotiin tultuaan nousta ylös.

Pelkäsin pahinta ja menin Koiran luokse. Se heräsi sikeästä unesta, eikä heti minunkaan tultuani jaksanut nousta. Kunhan se ensin vähän heräili, kehotin sitä nousemaan. Se lähti liikkeelle ja meni ulos, asioiden siellä ihan normaalisti. Oli tainnut vain nukkua niin sikeästi, ettei ollut edes huomannut pissanneensa.

Vein ystävän pesulle ja laitoimme sille uuden roiskeenkestävämmän makuualustan pesulle lähteneen sohvapalan paikalle.

Näyttää siltä, että joudumme tässä vähitellen varautumaan pahimpaan. Siihen, että Koira ei ehkä enää tule mukaamme mökille ensi kesänä. Meidän oli tarkoitus lähteä tänä viikonloppuna käymään Ruotsissa, mutta toissapäivänä päätimme perua matkan. Emme halua, että kukaan muu tulee hoitamaan Koiraa. Haluan sen voivan viettää loppuaikansa meidän, omien ihmistensä kanssa tuttujen hajujen ympäröimänä.

Olen kulkenut Koiran kanssa pitkän matkan - enpä olisi silloin parikymppisenä opiskelijana osannut aavistaakaan, miten pitkään saan maailman hurmaavimman otuksen luonani pitää.




Minä rakastan tätä koiraa.
Silkkikorvat, mantelisilmät
ja leuanalus samettia.

Kun ei mitään jaksaisi
se tulee, huokaa,
laittaa korvat linttaan.
"Ei oltaisi surullisia."

Olen onnekas:
kaikista maailman ihmisistä
juuri minä sain tämän koiran.

(Minna Lumirae)


Koirasta olen kirjoittanut aiemmin mm. täällä.
Muut kirjoitukset, joissa Koira on mukana, löytyvät sivupalkin Koira-tunnisteella.



7 kommenttia

  1. Voi ei.. täällä on kyynel silmässä jo valmiiksi. Sinun rakas ystävä on saanut elää kyllä minusta todella poikkeuksellisen pitkän elämän. Oman westieni jouduin viemään lopetettavaksi neljä vuotta sitten enkä vieläkään ole pystynt ottamaan uutta koiraa. Teitte todella viisaasti kun peruitte ruosin matkan. Ruotsiin pääsee milloin vaan mutta(ehkä) viimeiset päivät ystävän kanssa eivät tule toistumaan. Todella voimia ja voimahalauksia sinulle siihen päivään, kun joudut tekemään sen raskaan päätöksen että saattelet ystäväsi koirientaivaaseen <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katinka <3 Niitä voimia kyllä sitten tarvitaan. Toivottavasti ei ihan lähipäivinä vielä kuitenkaan <3 Mullakin on kyynel silmässä, kun vain ajattelenkin elämää ilman sitä. Olen kuitenkin kiitollinen, kun olen saanut viettää sen kanssa näin harvinaislaatuisen pitkän ajan.
      Ymmärrän oikein hyvin, ettet ole vieläkään halunnut uutta koiraa <3

      Poista
  2. Voi ei. Minullakin kyyneleet jo silmissä ja pala kurkussa tämän surullisen postauksen luettuani. Eron hetki on aina yhtä vaikea, mutta todella upeaa on se, että olette saaneet kulkea yhdessä aivan huikean pitkän matkan.
    Voimia sinulle kovasti tuohon tulevaan, niin kovin raskaaseen eron hetkeen ♥

    Jos tulisin joskus sairaaksi,
    väsyneeksi ja heikoksi,
    jos kipu untani häiritsisi,
    tee se silloin, ystäväni.
    Älä anna surunkaan estää,
    yritä minun vuokseni kestää
    ystävyytemme raskain koetus,
    jäähän meille rakkaus, luottamus,
    joka kesti monta yhteistä vuotta.
    Miksi pelkäämme tulevaa suotta?
    Kärsimystä et minulle halua,
    autathan pääsemään tuskasta.
    Ymmärrän syvän surusi,
    tuntuu lopulliselta lähtöni.
    Älä silti ole lohduton,
    menen sinne, missä hyvä on.
    Pysythän luonani, vieressäin,
    loppuun asti lähelläin.
    Se teko on oikean ystävän,
    rakastavan ja ymmärtävän.
    -Eve Kuismin-

    Olet ajatuksissani ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Ansku <3 Ja nyt mullakin on taas tippa linssissä, kun luin tuon Kuisminin tekstin. Kiitos, tulen kyllä tosiaan tarvitsemaan kovasti voimia. Ja sen olen rakkaalle ystävälleni velkaa, etten anna sen yhtään kärsiä <3 Nyt nautitaan vielä yhteisistä päivistä, rapsutellaan ja annetaan kovasti herkkuja :)

      Poista
  3. Voih <3. Voimia loppumatkalle! Pitkän ihanan elämän koirasi onkin saanut viettää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Elina <3 Ja niin on, ollaan kyllä tosi onnekkaita :)

      Poista

© AINA LÄHELLÄNI. Made with love by The Dutch Lady Designs.