23.10.2014

Villasukkia ja lämpimiä tunteita

Parikin ystävää on kysellyt viime aikoina villasukan tekovinkkejä, joten innostuin pitkästä aikaa kokeilemaan. Neuloin Pojalle sukat.

Niin kuin kaikessa muussakin tässä elämässä Olen vähän ronkeli, ja haluan juuri tietynlaiset kavennukset kantapäähän ja kärkeen, joten yhdistelin paria kolmea eri ohjetta. Nyt, kun katson sukkia, muuttaisin vielä yhtä kavennusta, nimittäin nuo kantapään ylivetokavennukset sellaisiksi, joissa neulotaan kaksi silmukkaa yhteen. Sillä tavalla tulee mielestäni kauniimpi jälki.

Pitää jossain vaiheessa laittaa tänne joku hyväksi havaittu ohje!



Sukkien kuvaaminen in action oli hitusen haasteellista johtuen niiden käyttäjän eloisuudesta.



Poika ilahtui sukista, mutta vaati, että ne pitää pukea Nallelle. Näin toimittiin.



Lisäksi tein ystävän vauvalle pöllön.



Nyt työn alla ovat sukat Pikkuveljelle.


Pojasta on sanavaraston karttumisen myötä tullut mukavan puhelias - juttua riittää koko ajan. Tosin Mies kertoi, että kun hän vie Pojan aamulla hoitoon, molemmat istuvat ihan hiljaa omissa ajatuksissaan. Se oli vähän liikkistä. Poika menee kuitenkin hoitoon tosi mielellään, eli on vain vähän aamuvaisu isänsä tavoin. Mulla riittää juttua heti aamusta alkaen ;) Tosin pohjille vaaditaan pari saavillista kupillista kahvia.

Eilen kuultiin ensimmäinen kolmen sanan lause: "Vaippa on tuolla."

Eilen poistuin hetkeksi eri huoneeseen ja sen jälkeen kuulin pari muksahdusta, jotka johtivat Pikkuveljen pikkuiseen itkuun. Kysyin Pojalta tiukalla äänensävyllä: Mitä sinä teet? Kiusaatko sinä Pikkuveljeä?  Vastaus: Joo!

Huoh.

Onneksi Pikkuveljelle riittää kuitenkin hellyyttäkin vaikka muille jakaa.


Nyt 9,5-kuisella Pikkuveljellä ei ole vielä ollut kiire liikkumaan. Ryömii ketterästi ja istuu, jos laitetaan istumaan, mutta ei vielä nouse itse. Lisäksi nousee konttausasentoon, ja yhtä rappusta vasten polvilleen.

Isoveljensä seisoi paria kuukautta nuorempana ja lähti kävelemään 11-kuisena. Olen enemmän kuin tyytyväinen päätökseemme pitää Pikkuveli kotona vielä pari kuukautta. Tuntui paljon luontevammalta viedä päivähoitoon lapsi, joka jo edes käveli reippaasti itse, vaikkei vielä puhunutkaan.


Pimeys innosti aloittamaan aamun puuhat tänään kynttilänvalossa.



Leppoisaa viikon jatkoa! :)



21.10.2014

Sitaattitauluja

Aika on ollut taas ihan kortilla, mutta tärväsin sitä kuitenkin tämmöiseen hömppään. Ystävän tyttären huoneessa oli ihana lauluntekstitaulu ja siitä se ajatus sitten lähti. Kotona oli valmiina vino pino Ikean kehyksiä, joten ei kun tuumasta toimeksi. (Kehykset oli kyllä varattu toiseen tarkoitukseen, mutta voin taipua uuteen reissuun sinne hakemaan lisää...)

Askartelinpaskartelin tällaisen taulun meille tärkeän kappaleen tekstistä:



Innostuin samalla tekemään taulut myös parista suosikkisitaatistani. On pitänyt hommata näitä jostain valmiina, mutta en jaksanut alkaa googlailla, mistä löytäisin halajamani tekstit. Itse tekemällä sain myös juuri ne fontit, jotka halusin.

Näitä tulee varmasti jossain vaiheessa lisää, ihania sitaatteja kun riittäisi vaikka kuinka, samoin tietysti laulujen sanoja...









16.10.2014

Kellarin uusi lattia

Päättelin taannoin, että siivouksen määrää voisi vähän lisätä, kun kappale kauneinta Suomea tupsahti ulos Pikkuveljen suusta (Täällä).

Vihaan siivoamista En ole erityisen ahkera siivoaja. Joskus se on kuitenkin vaivan arvoista. Niin kuin silloin, jos sen hoitaa joku muu. Ja erityisesti myös silloin, jos sen jälkeen palkitaan uudella lattialla.

Mies siivosi roinat pois kellarista, että saatiin revittyä vanha laminaatti pois ja tilalle uusi.

Tämä sai lähteä...

 
... tämä tuli tilalle. (Kuvausassistenttina toimi jälleen Kissa.)


(Laajempia kuvia tulee joskus, kunhan homma etenee seinien maalaamiseen ja listoihin asti...)


Ilmeni, että myös kellaria voisi siivota vähän taajemmin.
Mies perkasi rompetta ja bongasi vaatteitteni joukosta nämä.

 
Tämä muodikas setti on päätynyt minulle sisareltani, jolla oli tapana lahjoittaa minulle vanhoja vaatteitaan. (Tällaisia yya-vaatteidenvaihto- ja lahjoituskäytäntöjä oli muuten takavuosina käytössä enemmänkin, niin siskosten, kuin ystävystenkin välillä.)
 
Nämä helmet ovat jääneet mulle. Olen sanaton.
 
Myydään eniten tarjoavalle.
 

14.10.2014

Just chillin

Taas se iski.
 
Ihan huikaiseva onnentunne siitä, että saa tällaisen setin kanssa käydä kävelyllä.

 
Kaksi nauravaista pipopäätä rattaissa.
 
 
Karvakuono häntä vipattaen lehtiä nuuskimassa.



Syksy on lopuillaan, talvi tulossa.

 
Pistäydyttiin viikonloppuna mökillä. Tarkoitus oli viettää vuosipäivää,
mutta moottoririkko teki päivästä toisenlaisen, kuin oltiin suunniteltu.
Mökille päästiin kyllä, mutta ei fiilistelemään ihan sillä tavalla, kun oltiin ajateltu.
 
Ei haittaa - ehditään myöhemmin!
Elämä on ihanaa ihan tällaisenakin.
 
Epätäydellisenä, täynnä säätöä ja sählinkiä.
 
Just näin on hyvä.


 

Jätin kameran kotiin keskittyäkseni ihan vain nauttimaan olostani.
Eihän sitä kuitenkaan malttanut olla jotain kuvia ottamatta kännykkään muistoksi.

10.10.2014

Se puhuu sittenkin!

Pojalla on äitivaihe.

Tervetuloa, sanon minä tämmöiselle vaiheelle! Äitivaihe on meikäläisen mielestä oikeinkin tervetullut tähänastisen elämänmittaisen isivaiheen jälkeen.

Oli ongelmia sitten pukeutumisessa tai tavaroiden löytämisessä, äiti tarvitaan paikalle. Tai jos pännii ihan muuten vaan. (Sitäkin tiedetään tapahtuneen.) Ja jos äiti on hetkellisesti estynyt (esimerkiksi vankina pyykkivuoren keskellä kodinhoitohuoneessa), tämän olinpaikka on välittömästi selvitettävä, eikä aikaakaan, kun pätkä höpisee äidin ilona kodinhoitohuoneen portin raossa.

Poika on nimittäin ottanut aimo harppauksen puhumisessa! Hän nauttii keskustelemisesta ja on loputtoman kiinnostunut tietämään, mikä mikäkin on. Hän osoittaa esineitä ja hihkuu: "Toi? Toi?" Ja äiti kertoo.

Lauseita on tullut pari. Tyypiltään toteamuksia: "Äiti laulaa", "Äiti ajaa", "(Oma nimi) syö!" Lisäksi hän treenaa kovasti yhdyssanoja, joista sujuvasti on käytössä kolme: Muumitalo. Kanapihvi. Rekka-auto.

(Edit. Pakko lisätä vielä jälkeenpäin yksi listasta unohtunut lause: "Rekka, äiti ajaa!" Ihanaa, kun lapsen usko äidin kykyihin on vielä rajaton.)

Pojan lisäksi täällä puhui hetken aikaa myös uusi perheenjäsen. Digiboksi.

Vanhan digiboksin ja meidän välisessä suhteessa tuli seitsemän vuoden kriisi, joka kulminoitui siihen pisteeseen, että ajauduimme eroon. Ei ole nimittäin kärsimättömän ihmisen juttu odotella tunti, että boksi suvaitsee käynnistyä. Eikä tuntunut muutenkaan mielekkäältä uhrata koko happy houria (= se tunti lasten nukkumaanmenon ja oman nukkumaanmenon välissä) aparaatin käynnistymisen odotteluun.

Kotiin kärrättiin iloisesti uusi boksi.

Uudella boksilla oli hienoisia sopeutumisvaikeuksia. Siinä meni vähän väliä itsestään päälle puhetoiminto, joka luki ääneen ohjelmien tekstitykset. Toiminnon sai aina hetkellisesti pois vaihtamalla kieleksi hollannin (?), kunnes se alkoi taas ihan randomisti uudelleen. Vähän verotti muuten Kovan lain tunnelmaa, kun monotoninen miesääni pajatti tekstit läpi.

Luottoni siihen, että Mies osaa hoitaa kaiken on vahva, eikä yleismies jantuseni tuottanut nytkään pettymystä. Hetken asiaan syvennyttyään hän onnistui vaientamaan kilpailevan miesäänen. Nyt saadaan taas katsella ohjelmat alkuperäisäänistä nauttien. (Tai siis saataisiin, jos joskus jotain ehdittäisi katsoa.)

Siivoamaankin pitäisi vissiin ehtiä.

Sellainen aavistus tuli, kun Pikkuveli istui äsken sylissäni, aivasti, ja aivastuksen mukana tyypin suusta pulpahti ulos lehti. Siis puun lehti! Siis tämmöinen:

Semmoinen matkaeväs se sieltä pulpahti.
 

No, siivousmoodissa täällä periaatteessa jo ollaankin, tämä perjantaiaamu kun alkoi Koiran lätäkköön astumisella. Heti herättyäni. Ennen aamukahvia. MURR!

Jos aamu alkaa niin, voisi ajatella, että päivän suunta olisi vain ylöspäin, eikö!?
Kaatua saa, vaan ei jäädä makaamaan, vai mitä ne positiivarit sanoo.


KIVAA PERJANTAITA JUST SULLE! =)
 
 
 

8.10.2014

Huomioita

Pojat sairastivat pikaflunssat. Sairastupaa pyörittäessä, nessuvuoren alle hautautuneena, ei ennätä edes ajattelemaan, saati kirjoittamaan mitään. Pystyy suorittamaan vain ihan alkeellista perushavainnointia. Jotkut havainnot saattavat jättää pysyvän muistijäljen.

Ostin Pikkuveljelle lelun. Ajattelin, että olisi kiva, jos sillä olisi joku uusi lelu tutkittavaksi, kun vanhat eivät enää jaksa kiinnostaa.

 
 
Se leikkii mieluummin tällä:


Onneksi isoveli tutki uutta lelua kotimatkan ajan. Ei siis mennyt sekään 26 euroa ihan hukkaan.


Synti on kivempaa kahdestaan.

Ilmoitin Miehelle, että nyt alkoi herkkulakko. Siis minulla. Ei enää iltaisin jäätelöä tai muita herkkuja. (Tähän asti olen syönyt jäätelöä joka ilta kesä-veruketta käyttäen. Tässä vaiheessa, kun vain suhina käy lehtien hävitessä puista, joutunen myöntämään kesän olevan auttamattomasti ohi.)

Tuli ilta. Miehellä teki mieli jotain makeaa. "Mutta en minä kyllä yksin halua syödä..."  Mikähän siinäkin on, että omatunto kevenee, kun saa vedettyä toisenkin mukaan paheeseen?


Eilen illalla saatiin peikot ajallaan nukkumaan. Mies totesi: "Katsotaan joku tunnin ohjelma ja mennään tänään itsekin aikaisin nukkumaan!"

VÄÄRIN! Rookie mistake. Sanomattakin selvää, että universumi kuuli tämän, ja nokitti valvomishaasteella. Poika heräsi pahoilla mielin kesken unen, eikä rauhoittunut ennen puoltayötä.

Luulen, että välittömästi flunssan jälkeen on ainakin lyhyt suojapuskuri, jonka aikana uskaltaa sanoa, että meillä on nyt parannuttu. Että käytänkin nyt tilaisuuden hyväkseni ja totean rohkeasti: me ollaan kaikki terveinä. Tämän jälkeen pysyn asiasta hiljaa, enkä ärsytä kohtaloa. Kului aikaa kuinka kauan tahansa sanon kysyttäessä, että juu meillä oli pojat ihan vasta kipeinä.


4.10.2014

Päivitetty CV

Vissiin kaikki Jotkut ajautuvat äitiyslomalla miettimään (lue: hajanaisia ajatuksen riekaleita, jotka tulevat ja menevät sen mukaan, mikä on vallitseva uupumustila): Mikä minusta tulee isona?

Joskus on esitetty näkemyksiä, joiden mukaan äitiys"lomailu" näkyy aukkona ansiolistassa.

Eipäs vain näykään! Työelämässä vaadittavia ominaisuuksia on a) treenattu ja b) omaksuttu lisää. Ylpeänä voit lisätä mahdolliseen tulevaisuuden työhakemukseesi muun muassa seuraavaa:

Suhtaudut luontevasti siihen, että homma on kausiluontoista.
Kevät-, kesä-, syys-, ja talvisesongin ja "flunssakausien" lisäksi pakkaa sotkee milloin mikäkin uusi "vaihe".

Pidät langat tehokkaasti käsissäsi.


Väliäkö sillä jos vyyhti näyttää tältä?

Siedät epävarmuutta.
Kaikki menot sovitaan ehdollisina: Jos vain ollaan terveinä...

Varhain herääminen on enemmän sääntö, kuin poikkeus.
Poikkeuksia ei edes ole.

Olet tottunut jatkuviin keskeytyksiin.
Jätä kuitenkin pois ceeveestä se, että ei toivoakaan, että enää koskaan myöhemmin muistaisit, mikä ajatus tai tekeminen jäi kesken.

Et stressaannu metelistä, tai provosoidu vastaansanomisesta ja öykkäröimisestä.
Olet kehittynyt mielenhallinnan mestariksi ja tilanteen niin vaatiessa pystyt poistumaan ruumiistasi. (Aurinkotuoliin jonnekin palmusaaren rannalle.)

Saat ihmiset viihtymään hyvin askeettisissakin oloissa.
Tästä on etua ainakin siinä tapauksessa, että palaveriseuralaisesi kautta bisnestuttavasi on henkisesti sellaisella tasolla, että kiinnostuu edes joksikin aikaa tyhjästä limsapullosta tai herneillä helistimeksi tuunatusta maustepurkista.


En tosin tiedä, mihin hommaan näillä meriiteillä olisi luontevaa lähteä pyrkimään.

Juoppoputkan tai eläintenhoitajaksi? Pokeksi? Leijonankesyttäjäksi?


2.10.2014

Banaanikakku

Semmoinen merkkipaalu on nyt saavutettu, että leivoin elämäni ensimmäisen kuivakakun. (Joka ei ollut mielestäni lainkaan kuiva.)

Ikä ei tule yksin. Se tuo mukanaan kuivakakkujen leipomista ja muita vaivoja. Muihin vaivoihin voidaan lukea saituus. Saituus johtaa siihen, että sitä takertuu kuin hukkuva oljenkorteen pilaantumisen rajamailla keikkuviin elintarvikkeisiin. Aina tämä ei jalostu teoiksi asti. Ehkä jonain päivänä alistun ja hyväksyn sen, että en tule missään vaiheessa pyöräyttämään sämpylöitä niistä muksujen aamupuurojen jämistä. Vielä toistaiseksi olen yrittänyt pakkomielteisesti pitää niistä kiinni kynsin hampain: niin kauan kuin ruoka on syömäkelpoista, en vain kykene heittämään sitä roskiin.

Voin ostaa surutta monen euron laten ja kietaista sen huiviin muutamassa minuutissa. Siitä huolimatta hätäännyn huomatessani, että parin euron arvosta banaaneja on vähitellen menossa huonoksi. Tai jos nyt ihan tarkkoja ollaan, niin eilen pöydällä pyöri kyllä jo mustunut kasa eilispäivän herkkuja. Vaihtoehtoina poisheittäminen tai jatkojalostaminen.

On ollut jo pitkään tarkoituksena kokeilla banaanikakkua. Tummuneita herkkupötköjä oli jäänyt käsiini neljä, joten päädyin testaamaan kahta eri kakkua. Tässä niistä toinen, mielestäni se parempi. (Sen toisen ohjeen laitan sitten semmoisena päivänä kun en keksi muutakaan kirjoitettavaa. Ihan kelpo kakku sekin kuitenkin oli.)

Jonkun mielenkiinnon olisi voinut herättää alkuperäisen ohjeen nimi:
Helppo banaanikakku.

Minä tartuin tähän, koska huomasin ohjeen olevan maidoton. (Alkuperäinen Kotilieden ohje täällä.)

Kakku ON tosiaan helppo! Taikina tulee kymmenessä minuutissa ja luomus viettää uunissa puolisen tuntia. Voit turvautua tähän, vaikka vieraat kuikuilisivat jo ovella.

Ja noin teoriassa raaka-aineet ovat sellaisia, että löytyvät aina kotoa. Paitsi että meillähän kaikki ei tietenkään mene koskaan sillä lailla mukavan juohevasti ja kätevästi. Siinä vaiheessa, kun molempien kakkujen ainekset olivat viimeistä lukuun ottamatta iloisesti sekaisin kulhoissa, havaitsin, että leivinjauhe oli loppu. Tai no, eihän se ole vielä loppu, jos pohjalla heiluu puoli teelusikallista. Ainakin jos oikein kovasti heiluttaa. Niin vähän hätiköityähän sitä kyllä olisi ollutkaan vielä ostoslistalle lisätä. Voinkin siis iloisena todeta, että kakku onnistuu, vaikka ainekset odottelisivatkin rauhassa kauppareissun tai jonkin muun hässäkän ajan, jos teilläkin on sellaiseen taipumusta.

Poika tykkäsi kakusta kovasti! Tätä tehdään ehdottomasti uudelleen.

Ikävä kyllä pilkoin tekeleen siltä seisomalta paloiksi ja nappasin mukaan leikkipuistoevääksi.
Pyydän sinua siis kuvittelemaan kännykkäkuvaan kakkua koristamaan kauniin tomusokerihunnun ja alle tyylikkään pitsiliinan. Kiitos.

 

Ja näin se tehdään:

100 g margariinia (tarvittaessa maidotonta)
1 1/4 dl sokeria
1 muna
2 banaania
2,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta

1. Vaahdota rasva ja sokeri. Vatkaa muna joukkoon.
2. Murskaa banaanit haarukalla ja sekoita taikinaan.
(Itse en kyllä jaksanut, vaan survoin kaikki loput ainekset surutta kerralla sekaisin.)
3. Lisää lopuksi jauho ja leivinjauhe ja pyöräytä tasainen taikina.
4. Levitä taikina jauhotettuun pitkään vuokaan ja kypsennä 200-asteisessa uunissa runsas puoli tuntia.

Voit tehdä taikinan monitoimikoneessa tai sähkövatkaimella, joka murskaa myös pehmeät banaanit. Säilyvä kakku.

Minä en halunnut taikinaan sattumia, joten pyöräytin ainekset tasaiseksi blenderissä.

Makoisia kahvihetkiä! :)


1.10.2014

Voihan pojat!

REPESIN.

Iltalehden (The Next Familyltä lainaama) juttu poikien kasvattamisesta.
"11 asiaa, jotka vain poikien vanhemmat ymmärtävät".

Mies bongasi tämän ja kiikutti nenäni eteen luettavaksi. Oli vissiin havainnut joitain yhtymäkohtia arkeemme.

Niin sitä vain itsekin olin ajatellut istuvani somasti sohvannurkassa kertoilemassa tarinoita tuhkimoista ja rumista ankanpojista. Sisustavani nukkekotia, ja esitteleväni ihastuksesta voihkivalle tenavalle soittorasiassa pyörivän kauniin, tyllihameisen ballerinan.

Olin ostanut vuosia aiemmin New Yorkista somat, vaaleanpunaiset nukenrattaat, jotka halusin antaa lapselleni, mikäli sellainen minulle joskus suotaisiin. Pojan ollessa vuoden ikäinen katsoin, miten hän kohteli serkkujensa vastaavia rattaita. Käänsi ne ylösalaisin ja koitti repiä renkaita irti. Ei onnistunut, joten ryhtyi hakkaamaan rattaita lattiaa vasten. Kun ilmeni, että toinenkin lapsistamme on poika, luovutin, ja lahjoitin rattaat läheisen ystävän tyttärelle. Meille on hankittu sen sijaan puisia ja muovisia kärryjä ja vaunuja, jotka ovat niin lujaa tekoa, että kestäisivät vaikka katolta alas heittämisen.

Jotkut kohdat artikkelissa kiinnittivät erityisesti huomioni.

Tähtien sota vastaa uskontoa.

En ole koskaan nähnyt yhtään Star Warsia (saakohan tällaista edes sanoa ääneen...?)  Mies on (järkytyksestä toivuttuaan) ilmoittanut asianlaidan muuttuvan jossain vaiheessa. Uhannut Tähtien sota -sulkeisilla. Aika näyttää, kauanko pystyn välttelemään tätä.

Pojilta saa parhaat halaukset.

Kuulemma vilpittömimmät ja vailla taka-ajatuksia. No kyllä! Siinä on jotain kertakaikkisen vilpitöntä ja valloittavaa, kun poika kietoo kätensä kaulaan ja halaa. Tai silittää. <3

Pierut ovat hauskoja.

Voin tässä vaiheessa todeta, että pelkkä poikalapsien synnyttäminen ei vielä automaattisesti tuo muutosta tähän. Ei naurata. Olen kuitenkin avoin ajatukselle ja jään odottamaan sitä artikkelin lupaamaa päivää, jona nauran muiden mukana.

Pojat ovat fyysisiä.

Valtaavat elintilaa tönimällä ja höykyttämällä toisiaan. Muksivat ilman syytä. Halaavat ja sitten möyhentävät. Näin on. Pojan halaukset Pikkuveljelle muuttuvat ihan järjestään sen luokan pihtiotteeksi, että hänet on pakko komentaa (tai repiä) irti kaverista. Ilman järjellistä (tai edes näkyvää) syytäkin tulee muksaistua säännöllisin väliajoin. Tuntuu kyllä kieltämättä tämmöisenä perus-naisihmisenä vähän erikoiselta käytökseltä.

Halit ovat kovakouraisia, mutta täynnä tunnetta ♥

Pojat eivät kuuntele.

Tutkimukset kuulemma todistavat, että poikien kuulo ei ole yhtä herkkä kuin tytöillä ja kuulosta vastaava aivojen osa kehittyy hitaammin.

Jep. Eikö sana kuulu vai eikö se vaan mene perille -huutojen kanssa kannattaa siis odottaa vielä tovi.

Siihen saakka pitää yrittää stoalaisen tyynesti hyväksyä se, että mukelo jatkaa ilmeenkään värähtämättä touhujaan, ja kutsut tulla ruokapöytään kaikuvat kuin (tai siis ehkä oikeasti) kuuroille korville.

Vaatteilla ei ole merkitystä.

Pojat eivät välitä siitä, mitä niiden päälle puetaan. Ja ne rytkyt, jotka päälle sattuvat, menevät saman tien likaiseksi ja rikki. Aamen tälle. Lisäisin myös, että mikäli joku mielipide pukemiseen ja vaatteisiin sattuu muodostumaan, se on ehdottomasti kielteinen. Ja jossain vaiheessa ainakin joillekin tulee pakkomielteinen hinku autoihin ja muihin värkkeihin paitaa koristamaan.

Pojat rakastavat ehdoitta.

Ilman mitään juonitteluita.

Parikin Pojan kanssa saman ikäisistä tyttökavereista on äitiensä kertoman mukaan kesken kiukuttelun muuttanut lähestymistapaa: lopettanut kiukuttelunsa kuin seinään, katsonut äitiään silmäripsiään räpäyttäen ja sanonut hymyillen, mitä hunajaisimmalla äänellä: Saisinko...?

Jos meillä kiukutellaan, niin meillä kiukutellaan. Ja sitten kun rakastetaan, niin rakastetaan.


Enkä tosiaan osaa sanoa, kumpi on kovempi kaveri - Batman vai Hämähäkkimies. Saako sanoa James Bond? ;) Ilmeisesti minulta odotetaan jossain vaiheessa asiaan jonkinlaista kannanottoa.

Yksi oleellinen seikka muuten on unohtunut listalta:

Kaikki menee rikki.

Eli se kaikkien poikien (ja niiden ikuisten pikkupoikien eli rakkaiden miesten) tarve pilkkoa kaikki esineet atomeiksi ja tutkia, mitä ne pitävät sisällään. Tai rikkoa ihan vaan huvin vuoksi, ilman mitään sen jalompia tarkoitusperiä.

MOT: Katselin juuri äsken, kuinka Pikkuveli puristi ilmapallon rikki.

Poksahdusta seurasi korviin saakka ulottuva kahdeksanhampainen hymy.



 
See the pattern...?


 
I rest my case.
 
 
 
© AINA LÄHELLÄNI. Made with love by The Dutch Lady Designs.