Kun olin pieni

12.7.2014

”Kun olin pieni” on hyvä alku kouluaineelle, sanoi Olga Koo* radiossa. En tiedä, millaiseksi oma aineeni muodostuisi. Jäin kuitenkin miettimään, millaista elämäni oli, kun olin pieni.

Olen kahdeksankymmentäluvun lapsi. Minulla oli Kaalimaan Kakara, Pikku Piski ja My Little Poneja. Kaalimaan Kakaralla oli nimi valmiina jo minulle saapuessaan. Saana Ulpukka. En tykännyt nimestä, mutta mieleenikään ei tullut vaihtaa sitä, kun oli kerran ihan ristimänimi.

Tykkäsin Bill Cosby Show´sta ja Tyttökullista. Tenavatähdestä ja Levyraadista. Peukaloisen retkistä, Tao Tao:sta ja Maija Mehiläisestä. Ritari Ässästä tykkäsin myös, mutta en saanut katsella sitä. Katsoin salaa kaverin luona. Rakastin Lintu-kappaletta (Belle ja Sebastian -elokuvasta), Lounatuulen laulua ja Teddykarhu Tarvaista. Haaveilin Commodore kuusinelosesta, turhaan. Myöhemmin sain onneksi Nintendon, jota palvoin jolla tuli pelattua paljon.

Kun olin pieni, vietin tuntikausia kirjastossa, istuen kuulokkeet päässäni kuuntelemassa satukasetteja. Yksi parhaista oli Jaakko ja pavunvarsi. Sen tunnusmusiikki oli mielestäni ihana. Oli muuten Carpentersin Top of the world. Mietin, miten ihanalta kaikki varmasti näytti pehmeiden pumpulipilvien päällä, sinnehän sillä pavunvarrella pääsi. Jo pienenä lainani olivat aina myöhässä.

Yksin kotona ollessani kuuntelin äidin c-kaseteilta täysillä Holliesin Bus stopia ja Kake Randelinin Tätä kukkaa en hukkaa -laulua. Eräänä päivänä mankka nielaisi Tätä kukkaa en hukkaa -kasetin ja itkin silmät päästäni. Olin varma, etten saa kuulla sitä enää koskaan. Se helpotus, kun äiti näytti, että nauhan saa rullattua takaisin kasetin sisään! Rakastin myös I just called to say I love you´ta, Katson autiota hiekkarantaa ja Kari Tapion Kaipuuta. Pitkillä automatkoilla ukinkorvikkeen kyydissä kuunneltiin sota-ajan iskelmiä.

C-kasettimuistot ovat suuressa roolissa pienuusmuistoissani. Ensimmäiset ikiomani sain yhdeksänvuotiaana. Madonnan Who´s that girl, Whitneyn Whitney, ja Pet Shop Boysin Actually. Edelleenkin muistan aina Actually-levyn kappaleita kuullessani miten ne soivat taustalla maatessani sängyllä lukemassa Viisikkoja ja syömässä isoja merkkareita. Kerran sängyllä makuullaan syömiseen tuli stoppi, kun merkkari meni kurkkuun ja lähti pois vasta äidin tarrattua kiinni nilkoista ja heiluteltua pää ylösalaisin. (Tässä olen nyt ja aina omien lasteni suhteen ehdoton: syöminen tapahtuu pystyasennossa.)

Muutenkin kuulemani musiikki tuo lähes aina muistoja kirjoista, joita olen kuunnellessani lukenut. Billy Idolista ja Belinda Carlislesta tulevat mieleen Neiti Etsivät, Pet Shop Boysista (esim. It couldn´t happen here ja King´s cross - huh, mikä flashback tuli, kun kuuntelin noita tätä kirjoitellessani!) Viisikoiden ja Seikkailu-sarjan lisäksi Salainen puutarha. Terry Jacksin Seasons in the sun ja Ray Petersonin Tell Laura I love her kuuluivat taustalla, kun kymmenvuotiaana luin Stephen Kingin Tulisilmää ja Danielle Steelin Kaleidoskooppia.

 
Tästä se alkoi...

 
... ja tällä se jatkui. True Blue oli jotain tajunnan räjäyttävää.

Kun olin pieni, kirjoitin myös päiväkirjaa. Aloin kirjoittaa sitä kuusivuotiaana. Kannessa oli hevosia. Ihan alkuun esittäydyin kohteliaasti ja kirjoitin itse keksimäni runon. Myöhemmin liimasin kirjaan opettajaltamme saamani missien nimikirjoitukset. Välistä on revitty tukuittain sivuja - omat kirjoitukset ovat tuntuneet noloilta jo silloin.


 
 
 
Olisi punakynälle töitä. Yhdyssana ei ollut vielä tuolloin yhdyssana.

 
Uusi vuosi raketteineen on viehättänyt jo silloin.




 
 
Jestas. Tämähän on kulttuurihistoriallisesti arvokasta materiaalia.


*) Kyllä on muuten kotoisaa kuulla Olga K:n ääntä. Sitä kuulee Radio Suomesta, jota yours truly kuuntelee lähes tauotta kotona ollessaan. Ainakin kun Pikku Kakkonen ja telkkari ovat vaiti.


2 kommenttia:

  1. Hauska kirjoitus! Minä muistelin omaa lapsuuttani huhtikuussa teemalla "Suosikkeja omasta lapsuudesta"

    http://taikasaappaat.blogspot.fi/2014/04/suosikkeja-omasta-lapsuudesta.html

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! Ihanasti olit itsekin kirjoittanut, piti heti käydä vilkaisemassa! :) Unohdin kokonaan mainita Ihmemiehen, Pätkiksen ja Napakympin. Ja muuten myös Wiseguyn ;)
    Meillä syötiin myös paljon makkara- ja nakkikastiketta, mutta ne menevät alas vieläkin. Keitettyjä nakkeja sen sijaan sain yliannostuksen, niitä en vieläkään voi sietää...
    Kiva blogi sulla, meni lukulistalle! :)

    VastaaPoista

Sisällön tarjoaa Blogger.