Mikä kesä! (Ja syksy!)

26.10.2018

Tervehdys pitkästä aikaa!

Mulla on ollut koko kesän ja syksyn ikävä blogin pariin, eikä ollut missään nimessä tarkoitus pitää näin pitkää taukoa. Aika on kuitenkin vain mennyt kaikkeen muuhun. Kesällä oli helpompaa olla vapaahetket ihan vain "tekemättä  mitään", siis siinä määrin, kuin se pikkuväen kanssa on mahdollista, ilman, että mietti missä välissä ehtisi kirjoittaa jotain.

Olen valokuvannut jonkun verran, mutta ihan rennolla otteella - sen verran, kuin luontevasti on ehtinyt. (En siis tietenkään lainkaan niin paljon, kuin olisin halunnut.) Vapaahetkinä olen mieluummin liikkunut, siitä kun tulee pääkoppaan(kin) niin hyvä olo. Ja muina luppoaikoina olen vähän lukenut. Ja miettinyt jälleen kerran, mikä minusta tulee isona :D Tälläkin hetkellä ajatukset ovat ihan solmussa, kun niin moni juttu kiinnostaisi kovastikin. Mielessä on pari kolme hommaa ylitse muiden, katsotaan mikä vie lopulta voiton.




Ja se kesä - miten se meni? No ihanasti, kuten varmasti monilla muillakin. Pienten lasten kanssa on kyllä niin paljon antoisampaa viettää kesää, kun kelit ovat kohdallaan ja lämpöä riittää! Meillä ei muuten sairastettu yhtään koko kesänä, kun ei ollut mistään vilustumisesta tietoakaan :D Kauempana merelläkin veneiltiin huolettomasti hihattomissa. Syksykin on ollut lempeä ja lämmin, joten ei voi valittaa.

Tässäpä meidän kesä ja syksy pähkinänkuoressa:

 Oltiin mökillä, pojat enemmän (jopa pari viikkoa yhtä soittoa), minä sen mukaan kuin olin vapaalla, oma lomani kun oli vasta loppukesästä.

 Käytiin laivalla Tukholmassa ja Gröna Lundissa, oli yksi kivoimmista reissuista ikinä.

 Pojat uivat. Ja uivat. Ja uivat. Ja tekivät veneretkiä. Ja uivat. Ja söivät jäätelöä :D Ja uivat...




♡ Pojalta lähti kaksi hammasta!

♡ Ja hän aloitti eskarin!

♡ Ja täytti syyskuussa KUUSI vuotta! Herranen aika sentään, miten tämä aika rientää.






♡ Pikkuveli on oppinut ärrän. Ja kirjoittamaan :)




♡ Minä täytin 40 vuotta (KÄÄK) ja kävin sen kunniaksi muutaman päivän reissulla Nykissä. Katsoin pari musikaalia (Chicagon ja Donna Summerin) ja vain nautin olostani.

Olin pitänyt itsestään selvänä, että pidän isot juhlat pyöreiden kunniaksi. Huomasin kuitenkin koko ajan lykkääväni ja lykkääväni niitä, ja lopulta tulin siihen tulokseen, että en tässä kohtaa jaksa/halua järjestää mitään sen suurempaa. Juhlat ovat ihania, mutta juuri nyt kaikessa muussa elämässä on ihan tarpeeksi touhua. Katsotaan, jos myöhemmin iskee inspiraatio - ja kymmenen vuoden päästä sitten viimeistään :D




Syksy tuntui alkavan vauhdilla, niin kuin arki aina. Molemmilla pojilla on pari haluamaansa harrastusta, Pojalla jalkapallo ja telinevoimistelu, Pikkuveljellä kuvataidekoulu ja telinevoimistelu. Melkoista sukkulointiahan tämä on, mutta tahti on tuntunut vähän rauhallisemmalta, kuin esim. viime keväänä - ehkäpä vähän vähemmän vauhdista läpsyjä kuin silloin. Tosin nytkin blogin päivittäminen olisi varmaan jäänyt, jos en pyörittäisi parhaillaan sairastupaa kotosalla (kuvat olin päivittänyt tänne jo valmiiksi ja postaus on odotellut vain tekstiä).








Miten sinun kesäsi sujui? :)


Seuraavassa postauksessa kuullaan, mitä perheen pienimmäinen tuumasi minusta "Lasten suusta" -haastattelussa :D

Kivaa viikonloppua! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti