11.7.2015

Naistenlehti

Sitten mökillä minä luen lehteä.

Odotan, kun lapset on saatu nukkumaan. Käyn saunassa ja uin, ja vetäydyn sitten iltateen jälkeen viileän, hyväntuoksuisen peiton alle lehteni pariin.

Ennen mökille lähtöä käydään kaikki punkkirokotuksilla. Kun tullaan pois lääkäristä, sanon Miehelle, että mulle pitää käydä sitten matkalla ostamassa joku lehti mukaan mökille. Koska Mies on viisas, se arvaa, että lehden unohtamisesta muodostuisi jonkinmoinen selkkaus, ja kaartaa samantien ärrän pihalle.

Pähkäilen lehtihyllyllä pitkän tovin. Millainen fiilis mulla oikein on?  Entä sitten illalla? Haluanko kauneutta vai terveyttä vai syntisiä leipomuksia vai jotain joka inspiroi hääräämään pirtissä? Päätös on vaikea. Päädyn ostamaan kaksi lehteä.

Asetan lehdet huolellisesti peräkonttiin mökille mukaan otettavien tavaroiden yhteyteen. Sillä lailla, etteivät vaan rypisty.

Matkaan tulee vielä pari ex tempore -mutkaa.

Kun matkaa ollaan tehty nelisen tuntia ja osimoilleen yksi tunti on jäljellä, sanon Miehelle, että oli se vaan tosi hyvä, että hommattiin tämä mökki tälleen vain parin tunnin matkan päästä, niin on sitten kätevä suihkaista sinne, eikä mene matkaan koko päivää. Mies mulkaisee pahasti.

Saunaan ei ehditty kaiken säätämisen jälkeen, kun piti vielä käydä hakemassa jotain jälkeen jääneitä tavaroita perävaunulta. Uimaan änkesin kuitenkin saunan puutteesta huolimatta. Nukkumaan ruvetessani kyselen Mieheltä, onko se nähnyt lehtiäni. Ei ole. Käy ilmi, että ne ovat edelleen siellä. Auton peräkontissa. Sängyssä lukea tihrustan jotain kännykän ruudulta.

Seuraavana päivänä lähdetään rannalle. Sanon Miehelle, että pitää sitten ehdottomasti muistaa ottaa ne lehdet mukaan autosta, kun tullaan takaisin.

Ilakoidaan rannalla pari tuntia. Kun purkaudutaan autosta takaisin veneelle, Mies ojentaa lehdet minulle ja naurahtaa: "Älä vaan unohda näitä!" Asetan lehdet muovivatiin turvaan, etteivät vaan kastu venematkalla.

Pitää käydä tankilla. Kun lähdetään ajelemaan, moottori kuulostaa oudolta. Meikäläisellä on sellainen karma, että jos ajopelissä kuulostaa jokin "vähän oudolta", matkan loppu häämöttää lähempänä kuin kulman takana. Hetken päästä odotellaankin bensa-asemalla hinaajaa.

Onni onnettomuudessa, että ollaan juuri käyty ruokakaupassa ja mukana on kaksi kassillista ruokaa. Pojan mielestä päivän suurin tragedia on se, että keksit loppuivat kesken (hätäpäissäni valehtelin niiden loppuneen, kun en halunnut sen syövän koko pakettia), mitä sitten päivittelee suureen ääneen kaikille ohikulkijoille.

Itse hinaus on perheen pienimmille suuri tapaus, jota vielä tulevinakin päivinä muistellaan.

Mies lastaa minut, pojat ja tavarat laiturille ja lähtee hinaajamiehen kanssa hakemaan mökiltä Kissan ja Koiran ja tuhat ja yksi tavaraa lisää.

Takaisin kotiinpäin lähdetään iltayhdeksän aikaan. Lautalle satutaan tietysti juuri pitkän tauon alkaessa. Kotona ollaan joskus puoliltaöin. Sanon Miehelle, että nyt kun ne lehdet sitten ois mukana, olen niin väsynyt, etten edes jaksa enää lukea. Sitä naurattaa vähän.

Minua sen sijaan ei naurata, kun havaitsen lehtien kastuneen muovikaukalossa. Hyvä juttu, että olen niin väsynyt, että en enää edes välitä.



Tästäpä on kiva katsella kuvia kauniista sisustuksista...


... lukea kauneusvinkkejä...


... ja täyttyä ideoilla, kun melkein kaikki sivutkin irtoavat onneksi toisistaan!


Lopuksi unohdin nämä kuvat otettuani lehden pihakeinuun sadekuuron yllättäessä. Ihan putkeen meni.

Toinen lehti säilyi muuten jossain määrin lukukelpoisena. Tapahtumasta on nyt viikko, enkä tähän päivään mennessä ole a) ehtinyt ja b) jaksanut lukea sitä.

Laskeskeltiin tässä, että puolet siitä Suomen kaksi päivää kestäneestä kesästä vietettiin autossa. Leijonanosa toisesta puolikkaasta kelluen Nauvon satama-altaassa konerikon uhrina.

Kyllä tälle kaikelle vielä jonain päivänä nauretaan.

Vettynyt lehti. The story of my life.