25.2.2015

Pee niin kuin poskiontelontulehdus

Olen ollut flunssassa nyt reilut kuusi viikkoa.

Olen jotenkin turtunut tilanteeseen ja alistunut ajattelemaan, että tämä pohjaton uupumus on ihan normaalia tässä tilanteessa. Siis pikkulapsiarjessa huonoine öineen ja olemattomine lepotuokioineen. Ja että nuha nyt vain kestää tällä kertaa aika pitkään, samoin yskä. (Olivat muuten apteekissa sitä mieltä, että jos ei kuuteen viikkoon pärjää päivääkään ilman nenäsumutetta, niin se ei ole enää ihan normaalia...)

On ollut sumuinen fiilis, mutta en ole jaksanut mitata lämpöä enää pariin viikkoon. Eilen aamulla oli kuitenkin taas vielä viluisempi ja tukkoisempi olo, joten mittasin. 37,3c. Vähän, mutta lämmönnousua kuitenkin. Otin sitten itseäni niskasta kiinni ja varasin lääkäriajan.

Lääkäri oli vähän ihmeissään, kun katsoi koneelta minun käyneen viimeksi 17.1. (silloin epäiltiin angiinaa) ja kyseli, että kai olen sentään tässä välissä jo tervehtynyt. No, en ole, ja ainakin poskiontelontulehdus löytyi, joten nyt sitten määrättiin antibiootit ja sairaslomaa viikon verran. Antibiootti on sellainen, että sen pitäisi tehota myös mahdolliseen mykoplasmaan (? tämä ei ole mulle tuttu, mutta sitä on kuulemma liikkeellä... pitänee siis vähän googlettaa).

Jospa tämä tästä lähtisi nujertumaan. Nyt levätessäni, kun kerrankin olen ihan rauhassa paikallani, huomaan ainakin keuhkojen olevan "tulessa" ihan tavallisesti hengittäessäni. Enkä ole kyllä viikkokausiin voinut haukotella tai hengittää muutenkaan yhtään syvempään ilman, että joudun kauhean yskänpuuskan kouriin. Pitäkää peukkuja, että menee lopultakin ohi - tässä kun ei oikein voisi jäädä sohvan pohjalle lepäilemään.

Poikien sairastellessa viime viikolla (= hulinoidessa kuumeisina ja räkäisinä ympäri kämppää) ostin itselleni pienen neulomistuokion antamalla poikien leikkiä mittanauhallani (toki valvovan silmäni alla). Sellaisella, joka kelautuu napista painamalla takaisin rullan sisään. Poika sai sitten yhtenä iltana nukkumaan ruvetessaan hermoromahduksen, kun olisi vielä halunnut "leikkiä mittapatterilla". Kesti kyllä hetken tajuta, että puhui huoneen lattialle unohtuneesta mittanauhasta.

Sain hänet lopulta rauhoittumaan, kun kehotin pötköttelemään sängyssä ja kuuntelemaan, kun äiti ja isi kantaa sen uuden kaapin sisälle. Jäi iloisena kuuntelemaan. Ostettiin mökille astiakaappi. Jee, vihdoinkin alkaa vähän kerrassaan kalusteita löytyä!

Kuluneen viikon tapahtumista mainitsemisen arvoinen on myös vaa´an uusi kymmenluku. Lopultakin!!! Lämpimästi tervetuloa! Tavoitteena olisi hyvästellä vielä muutama kilo. Mies tosin totesi, että nyt hänellä on kyllä entistä vähemmän rakastettavaa, mutta uskalsin luvata, että pojat puolestaan kasvavat sitä tahtia, että tasaavat mukavasti kokonaistilannetta.

Matkan varrella tuli muuten taas muistutus siitä, millainen on tosiystävä. Nimittäin sellainen, joka sanoo rintaliivikaupassa, että jos sinä meinaat vielä reilusti laihduttaa, niin ei sun kannata noita yhtään useampia ostaa, tisseistä se lähtee kuitenkin. :D

Ettei pääse unohtumaan, niin pakko muuten laittaa meillä nyt jo useampaan kertaan kokeiltu helppo ja herkullinen arkiruokavinkki: PINAATTILETUT. Sortuisin useamminkin kaupan pinaattilettuihin (oma eineslempparini, oliiviöljyssä pannulla paistettuna), mutta niissä on maitoa, joten eivät käy Pikkuveljelle. Olen siis tehnyt taikinan itse. Paras ohje löytyi täältä. Maidon korvaan kauramaidolla.

Siis: 2 munaa, 5 dl maitoa, 3 dl vehnäjauhoja, 1 tl suolaa, 150 g sulatettua pakastepinaattia, 1 rkl öljyä. Riko kulhoon munat ja sekoita joukkoon loput ainekset. Anna taikinan turvota mielellään puoli tuntia. Paista kuumalla pannulla rasvassa (itse olen käyttänyt kookosöljyä, niin tulee nautittua sitäkin samalla). Tarjoa puolukkahillon kanssa.

Luokattoman ruma kännykkäkuva, mutta onpahan todistusaineistoa,että lettuja on paistettu :D


Meillä pojat vetävät näitä (viimeksi eilen) onnesta soikeina. Ja sotkuisina päästä varpaisiin. Pikkuveli haluaa nykyään myös syödä omin käsin, joten tämä on siitäkin hyvä ruoka, että mahdollistaa sen ;)

Jos alkuviikon kohokohta oli vaa´an lukema, niin kuluneen viikonlopun kohokohta sen sijaan olivat Pikkuveljen ensiaskeleet <3 Meillä asuu nyt kaksi taaperoa :)


Kivaa viikon jatkoa! Meillä jo aamuisin kevätlinnut laulelevat :)


PS. Kasvun ilo! -blogin ihana Elina oli muistanut aivan ihanalla haasteella. Kiitos, ilahdutti ihan hirveästi!!! :) <3 Onpa ollut vaikea päättää yhtä ainokaista, ketä itse haluaisin ilahduttaa. Vastaan kuitenkin haasteeseen pikapuoliin <3

PPS. Tilasin pojille hauskaa bussikangasta, jonka ajattelin käyttää paitoihin. Ompeluhommiin siis, kunhan täältä sohvan pohjalta joskus pääsen ylös ja sopiva aikaikkuna avautuu...
 


17.2.2015

Back in business

Täällä ollaan taas.

Pahoittelut pitkäksi venähtäneestä radiohiljaisuudesta. Jos siellä joku tätä vielä lukee ja on kenties mietttinyt, että ollaankohan täällä vielä hengissä, niin ilmoitettakoon se tässä ja nyt: hengissä ollaan.

Tosin vähän siinä ja tässä kunnossa. Ainakin tällä hetkellä.

Poika on kuumeessa, Pikkuveljellä on lämpöä, yskä ja nuha. Omaa flunssaani olen kyllä mielestäni potenut ihan kiitettävän pitkään, tässähän se nimittäin vielä seurana porskuttelee. Sängyn pohjalla en ole makoillut alkurysäystä lukuun ottamatta, mutta nuha ja yskä eivät ota millään lähteäkseen. Ärsyttävää.

Sen verran olen tässä kuluneen kuukauden aikana oppinut elämästä, että jos joutuu heti joulun jälkeen järjestämään yksivuotissynttäreitä, hautajaisia, asunnon tyhjentämistä, ja suoriutumaan työhönpaluukoulutuksista, sekä sattuu sairastamaan sekä lapset että itse, suhaten samalla joka välissä töissä, niin voipi käydä niin, että joulukuusi saadaan pihalle tuossa joskus tammikuun loppupuolella.

 
Sain Mieheltä ystävänpäivänä aivan ihania kukkia ja suklaata.
 
Mies sai olla tyhjin käsin. Ai miksi? No kas, kävi niin, että viime ystävänpäivänä en (ainakaan muistaakseni) saanut Mieheltä mitään. (Tai no ehkä hyvän ystävänpäivän toivotuksen.) Tästä vedin johtopäätöksen, että me ei erityisesti vietetä enää ystävänpäivää, enkä siten ollen vaivautunut hommaamaan Miehelle mitään.
 
Tässähän oli se riski olemassa, että pahoitan mieleni ihan kunnolla siitä, että Mies oli hommannut mulle jotain, ja minä en sille, mutta suhtauduin tilanteeseen kohtalaisen aikuismaisesti ja olin vain iloinen kukkasistani. Tästä kuitenkin opittiin, että johdonmukaisuus ennen kaikkea myös näissä lahjahommissa. Jos jättää jonkun lahjomistilaisuuden väliin, voi jäädä itse seuraavalla kerralla nuolemaan näppejään.

 
Työelämään paluu on sujunut kohtalaisen kivuttomasti. Kun vein Pikkuveljen hoitoon, itkin  minä. Pikkuveli tokeni alkuhämmennyksestä toivuttuaan äitiä nopsemmin.
 
Pojat ovat sopeutuneet ihan hyvin siihen, että hoitoon vie tai sieltä hakee milloin isi, milloin äiti. Itse olen ollut aika paljon töissä iltaisin, ja Miehellä on ollut usein vetovastuu koko arkipäivästä, siis poikien vieminen, hakeminen ja iltahommat. Suurin haaste taitaa olla oma ikävöintini. Onneksi on skarppi puoliso, eikä tarvitse yhtään miettiä, miten kotona pärjätään.
 
Sen verran on kuitenkin poikia ollut ikävä, että nyt kun saatiin arki tästä käyntiin, ilmoitin Pojan tarhaan ja Pikkuveljen hoitajalle, että vähennetään hoitopäiviä, ja pidän arkivapaillani poikia kotona niin paljon kuin mahdollista.

 
Työ vie silloin tällöin kauemmaskin kotoa, onneksi ei kuitenkaan kovin pitkiksi ajoiksi.
 
 
Tänään ollaan pienten potilaiden kanssa leikitty...

 
... sekä opeteltu lintujen ääniä ja laulettu.
 
Poika halusi ja sai syöttää Pikkuveljeä tänään useammallakin ruokailulla. Sopi meikäläiselle, varsinkin kun vielä kiikutti lopuksi tyhjän lautasen pois. Näkisin tämän kehityksen ihan hyvänä ;)

 
Pojan soitinpaita (kuvassa) on valmis, samoin tähtihousut. Vähän menee harjoittelun piikkiin - kauluksesta tuli ruma - joten kun Mies sanoi (ihanan tahdikkaasti), että näistähän tulisi tosi hyvä yöpuku, en käynyt vastustamaan ajatusta.


 
Lisäksi käsitöitä on meneillään vähän siellä sun täällä.
 
Rupesin jatkamaan äidiltäni kesken jääneitä sukkia...

 
... sekä, havaittuani orastavan villasukkavajeen, laitoin alulle villasukat Pojalle.


Lisäksi työn alla on ompeluksia Pojalle (paita ja housut), sekä suunnitteluasteella vaatteita itselle.

Samalla yritetään joka välissä metsästää kalusteita kesämökille, niitä kun pitäisi tässä talven mittaan saada haalittua.

Ei käy siis ihan hetkeen aika pitkäksi.

Miehelle pisteet siitä, että sai minun työreissussa ollessani hommattua Pikkuveljelle turvaistuimen molempiin autoihin! Kyllä, se on jo niin iso. Niisk <3

© AINA LÄHELLÄNI. Made with love by The Dutch Lady Designs.