28.2.2014

Jauheliha-nachopiirakka

Ihana ystävä pistäytyi tyttärensä kanssa piristämässä päiväämme. Jälleen piti valmistaa jotain tarjottavaa. Halusin jotain jonka voi valmistaa jo edellisenä iltana, ja valmistamisen tuli onnistua touhukkaan taaperon ja vauvan läsnä ollessa. Muistelin meidän syöneen jossain kyläpaikassa herkullista jauhelihapiirakkaa, jossa oli pinnalla nachomuruja. Emme kuollaksemmekaan muistaneet missä. No, se on vain yksi puhelinsoitto ja jossain soi puhelin. Toisen ystävän kanssa pohdimme, mitä aineksia piirakassa oli (hän muisti meidän muistelleen piirakkaa heidän luonaan kyläillessämme) ja tähän tulokseen päädyttiin.




 


Ja taas saatiin kukkia ♥

26.2.2014

Rocky Roadia (aamu)päiväkahveille

Naapurinrouva piipahti kylässä. Ei ole ollut liiemmin aikaa hääriä kyökissä kaulimen ja jauhojen kanssa, eli päädyin helppoon, nopeaan ja hyvään tarjottavaan: Rocky Roadiin. Melkein harmitti, kun ei ollut sydänsuruja tai muita murheita vatvottavana, sillä tämä herkku olisi täydellinen niihin tilanteisiin, mutta menipä tuo alas ihan iloisellakin mielellä ;)




Tällä kertaa Rocky Road valmistui näin:




(Edit. Alin kuva lisätty jälkijunassa.)

25.2.2014

Löpinää Koiran ja rouvan kutreista

Niin se arki taas pyörähti käyntiin. Viikonloppu hurahti ohi nopeasti, kuten aina, ja viikonlopun loppuessa päättyi myös Miehen loma. Nyyh! Olipa ihanaa viettää aikaa kiireettömästi koko perheen voimin. No, onneksi tämä arkikin on ihan leppoisaa.

Tärkeimmät kuulumiset taitavat olla se, että Pojan ruokavalio alkaa nyt 1,5 viikon jälkeen vaikuttaa ja vatsa on ollut jo paljon parempi, ja se, että Koira käväisi tänään trimmattavana, siis ajeltiin rouvalta taas turkki pois. Koirahan on tiibetinterrieri, eli ei trimmattava rotu laisinkaan, mutta koska eletään metsän keskellä, on paljon käytännöllisempää pitää turkki lyhyenä. Yleensä kesätukka on leikattu paljon myöhemmin, mutta kuluvan talven ollessa sellainen kuin on, alkoi mennä normaalia aikaisemmin hermot hiekan sisälle tuloon ja suihkussa lotraamiseen. Tässäpä siis rouvan keväteleganssia :)

Ja turkista puheen ollen: huomasin kauhistuksekseni luottoshampooni ja hoitoaineiden vetelevän viimeisiään, joten ei auta kuin suunnata ostoksille. Siis taas nettiin! Hiukseni ovat aika paksut, kuivat ja karheat, ja etsittyäni vuosia sopivia tuotteita sellaiset lopultakin löytyivät. Nyt on siis kyllä pakko hehkuttaa Sebastianin Penetraitt -shampoota, hoitoainetta ja naamiota. Aivan loistavia! :) Sen jälkeen kun löysin ne, en ole voinut enää käyttää mitään muuta. Ovat Suomessa aika hintavia ja olenkin ostanut niitä yleensä Nykistä halvalla. Onneksi niitä löytyy netistä kuitenkin ihan kohtuuhintaan.


Suoristamiseen joko suoristusraudalla (itselläni ollut jo vuosia leveä ghd-rauta) tai kihartimella (Remingtonin volyymikiharrin) täydellinen aine on S-factorin Flat Iron Shine Spray. Aivan huipputuote!

Hiusten ollessa aikoinaan lyhyemmät rakastuin Tigin Bed Head After Party -kiiltovahaan, enkä ole siitä osannut, tai edes halunnut luopua vaikka hiukset ovat nyt pidemmät. Silottaa kivasti, ja tuoksu on taivaallinen. Tuo After Party -nimi kuvaakin sitä, että aine loihtii hiuksista pois juhlien jälkeisen tunkkaisen tuoksun. Lisäksi tökötti, josta en luovu, on Tigin Bed Head Brunette Goddess Shine Spray. Ihana kiiltosuihke tällaisille karheammille hiuksille ja tuoksukin on tosi herkullinen! Ehkä vielä aavistuksen parempi olisi Paul Mitchellin The Shine -suihke, mutta sitä ei tunnu saavan enää oikein mistään. Toivottavasti valmistusta ei ole lopetettu.

Tulipas asiaa näistä, mutta olen ihan oikeasti etsiskellyt vuosia tuotteita joihin olisin tyytyväinen, ja ihanaa kun olen onnistunut nämä löytämään. Toki vinkit vielä paremmista tuotteista ovat aina tervetulleita ;)

Tässä ennen ja jälkeen -kuvaa kuontalosta:

22.2.2014

Hyvää viikonloppua!

Täällä vielä ystävänpäiväruusu porskuttaa.



Meillä ohjelmassa jälleen synttärihumua kuusivuotispirskeiden muodossa.

Kivaa viikonloppua kaikille! :)

20.2.2014

Torstaita!

Täällä on taas touhua riittänyt. Nyt onneksi jo ihan normiarkea – ollaan kaikki oltu terveinä, jee! Mies on ollut tämän viikon lomalla, joten teoriassa aikaa kirjoitteluun olisi löytynyt paljonkin. Käytännössä näköjään taas kuitenkaan ei... Tätäkin kirjoitan autossa apukuskin paikalla. Piti kyllä odottaa kotimatkaa ja pimeäntuloa; ei ole maisemia katseltavaksi, joten malttaa kirjoittaakin.

Taas on päivät kuluneet hujauksessa! On ollut neuvolaa, äiti/vauvatreffejä, sukulointia, auton katsastusta ja sen sellaista. Neuvolassa oltiin koko perhe. Hoidettiin samalla keikalla Vauvan neuvola, Pojan puolitoistavuotisneuvola ja minun jälkitarkastukseni. Neuvolakuulumiset olivat kaikkien osalta hyviä. Pojat olivat kasvaneet ja minä olen toipunut synnytyksestä hyvin. Vauva olikin kasvanut nyt ihan kohisten: painoa oli tullut kolmessa viikossa yli kilo! Mitat olivat nyt 5310g/57,5cm. Muutenkin kaikki oli mallillaan. Vertailun vuoksi: Poika oli aikoinaan samassa kuusiviikkoisneuvolassa yli kilon kevyempi! Poika kasvaa kuitenkin tasaisesti käyrällään, painoa nyt 10,5 kg. Syö paljon, mutta liikkuu niin valtavasti, että sutjakkana pysyy aina vain. Poika on muuten saanut tässä viime aikoina sellaisia pahan mielen ilmaisukohtauksia, että huhheijaa... uhmaikää (ei kun mikä ”tahtoikä” se nykyään sitten onkaan...) odotellessa...!

Liikkumaan en ole ehtinyt (yllättäen se on taas jäänyt muun tohinan jalkoihin), mutta olen sen sijaan yrittänyt rukata ruokavaliota terveellisempään suuntaan. Se ei vain painonpudotuksen suhteen tunnu itselläni riittävän. Muutenkin tuntuu, että minulla paino ei imetyksen aikana putoa millään, viimeksi oli sama homma. Imetys päättyi (itsestään, maidontulo vain loppui) kun Poika oli 5 kk. Sitten paino lähti putoamaan, ja Pojan ollessa 7 kk mahduin ensimmäistä kertaa vanhoihin farkkuihini. Niihin ehdinkin mahtua vissiin parin viikon ajan, kun aloinkin sitten odottaa Vauvaa.


Vaikka paino ei putoaisikaan, hyötyähän tuosta syömisten tarkkailusta on joka tapauksessa. Vähän on vain ruokavalion suhteen hakemista, kun en oikein osaa päättää mitä ”linjaa” noudattaisin. Karppaus sellaisenaan ei itselleni sovi, mutta tietyssä määrin kyllä. Siispä sokeria ja valkoisia viljoja vähentämään. Tykkään kovasti Paula Heinosen ja Satu Silvon ”Satumaista voimaa arkeen” -kirjasta. En usko, että niillä opeilla voi kovin pahasti mennä metsään = paljon kasviksia, kuitupitoisia viljatuotteita, hyviä rasvoja, sekä tarpeellisia ravintolisiä. Mieskin on muuten saanut taas osansa näistä vehnänorasmehuista sun muista, mutta kiltisti on kurkustaan kumonnut mitä eteen kannan ;)
 

Rakastan smoothieita. Lähin Jungle Juice Bar on harmillisen kaukana, mutta niitä voi onneksi valmistaa myös kotona! Ovat paitsi nameja, myös helppoja ja nopeita tehdä. Niihin voi käyttää mitä kaapista sattuu löytymään. Esimerkiksi marjoja meillä on aina pakkasessa, ja tämä on loistava tapa käyttää niitä.


Tässä esimerkki:
Kauramaitoa (tai manteli- tai soijamaitoa)
Banaani
Marjoja
Kaakaonibsejä
Leseitä
(Rahkaa tai maustamatonta jugurttia)

Nämä blenderiin ja sekaisin. Marjat lisään mukaan jäisinä, niin smoothie jää kivan raikkaaksi. Käytin tähän versioon kauramaitoa, koska Pojalla on maidoton ruokavalio, ja nappasin Pojalle annoksen välistä ennen rahkan lisäämistä. Marjoina tällä kertaa mustikoita ja vadelmia ja leseinä jotain kolmen viljan leseseosta, jota kaapista löytyi. Hyvää oli!
 
 
Herkkuhetkiin, namskis! :)

16.2.2014

Arpihaaste

Project Mama -blogin Katja kertoi opettavaisen arpitarinan ja haastoi lukijat kertomaan tarinan omasta arvestaan. Itseltäni niitä löytyy joitakuita, mutta vain yhdestä on jotain järkevää kerrottavaa. Nuoruusiän finniarvista ei jutunjuurta riitä ja sektioarpikin on sen verran siisti, ettei siitä kovin kummoista sotatarinaa aikaiseksi saa.

Itselläni on arpi ranteessa, kun gibraltarilainen apina aikoinaan otti ja puraisi. Kymmenvuotiaana tyttösenä silmät innosta tuikkien ojensin kourallista pähkinöitä (tai jotain vastaavaa suureksi herkuksi oletettua) apinalle, mutta tämäpä nappasikin pähkinöiden sijasta kiinni ranteestani ja haukkasi. Verta tuli tuosta valtimon kupeesta ihan kiitettävästi. Siitä kiidettiin sairaalaan, jossa sain jäykkäkouristusrokotteen. Sen jälkeen kotimaassa oltiinkin aina hämmentyneitä kun oli aika saada rokotustehosteita, kun ei tiedetty minkälainen tehoste siellä aikoinaan annettiin.

Kuvatodiste nro 1.
 

Speaking of the devil eli kuvatodiste nro 2.
Jos ei itse pääjehu, niin ainakin joku suht läheinen kaiffari.


En tiedä, onko tästä Skidille tarinaksi. Riippuu siitä, haluaako tämän omaavan terveen kunnioituksen apinoita kohtaan, vai toivooko tämän lähestyvän noita karvaisia veitikoita ujostelematta ja ennakkoluulottomasti ;)

Vuoden mutsi II -kirjaa tällä tarinalla ei varmaankaan ikävä kyllä voita, mutta hölmöhän sen mulle ilmaiseksi antaisi (toki ottaisin!), kun aikomuksenani kuitenkin on raottaa kukkaronnyörejä ja mennä se ihan kaupasta ostamaan.

14.2.2014

Ihanaa ystävänpäivää sinulle, ystäväni ♥

Minulla on ihania ystäviä, joille voin puhua kaikesta. Osa uudempia, osa vanhempia. Joidenkin kanssa on aikoinaan kulunut useampikin vuosi ilman sen suurempaa yhteydenpitoa kuin synttärionnittelut tai hyvän joulun toivotukset. Silti, kun lopultakin ollaan taas tavattu, on kuin aikaa ei olisi kulunut yhtään. Välillä eri elämäntilanteet ovat aiheuttaneet yhteydenpidon vähenemisen puolin ja toisin, mutta onneksi tosiystävien kanssa ei unohtamista. Joidenkin kanssa vain synkkaa aina vaan ♥

Viime aikoina olen ollut välillä luvattoman huono yhteydenpitäjä. Syynä sekä hajamielisyys (joka harmittaa itseäni valtavasti), että hetkittäin hektinen rumba täällä kotona. Yhtään ystävää en ole unohtanut. Minulla on ollut onni saada rinnalleni ihania, aitoja ystäviä, jotka ymmärtävät nämä vaihtelevat tilanteet ja ovat iloisia puolestamme, kun olemme nämä aarteemme hoivattavaksemme saaneet. Vastavuoroisesti yritän itse samalla tavoin kunnioittaa ystävieni elämäntilanteita, enkä hermostu, jos johonkin viestiin ei saman tien tule vastausta. Se tulee kyllä, kun tilanne sen sallii. Jos jälkikasvu survoo tavaraa vessanpönttöön tai on vaarassa kolhia itseään, viestin kirjoitus jää kyllä kesken. Ja kyllä - joskus pääsee sitten valitettavasti unohtumaan... Säilytän kuitenkin kaikki viestit, ja heti tilaisuuden tullen palaan niitä lukemaan ja vastaan. Joskus se onnistuu heti, joskus hetken päästä. Ikinä en poista viestiä ennen kuin olen siihen vastannut. Lupaan yrittää parhaani, ystäväni ovat minulle kovin tärkeitä. Ja toivon, että  ne tärkeimmät eivät jatkossakaan menetä toivoaan suhteeni.

Siispä kiitos Sinulle, ystäväni. Kärsivällisyydestäsi, uskollisuudestasi ja ihan vaan timanttisen hyvästä seurasta. Olen valinnut ystävikseni ja lähipiiriin kuuluvikseni tyyppejä vain parhaasta päästä ;) Ollaanhan yhteyksissä! Halataan, kun tavataan :)

Hali veljelle ♥

(Eipäs ollut aikaa tähänkään postaukseen aamulla, kuten olin ajatellut, vaan vasta illalla... hmph. No, onhan se vieläkin ystävänpäivä.)

Kuulumisia kuluneelta viikolta

Holahola!

Täällä ollaan oltu poikien kanssa kotosalla. Aika tasarahoja nämä päivät ovat, touhua riittää aamusta iltaan. Eipä ole ongelmia miettiä miten aikaa kuluttaisi. Lenkkipolut ovat tällä viikolla päässeet sammaloitumaan, ei ole paljon liikkumaan ehtinyt... Siis jos ei juoksemista esikoisen perässä lasketa ;)

Esimerkiksi eilinen päivä piti sisällään seuraavaa: Pojan aamupuuhat (pesu ja vitamiinit, Mies hoiti, kun minä ja Vauva vielä uinailimme) ja aamupuuron (ei poikkeuksellisesti maistunut), Vauvan aamupuuhat ja muutaman syöttämisen, Koiran ja Kissan aamu-ulkoilut ja ruokkimiset, päämäärätöntä haahuilua: Pojan kanssa kirjan lukua ja tv:n katselua, Pojan toistuvia kiellettyjen asioiden kokeilua - jokohan tänään saisi tehdä, kun eilen vielä ei...

Ennen päiväunia käytiin yhdessä kävelyllä, ja sitten onnistuin saamaan molemmat poikaset yhtä aikaa päiväunille. Sinä aikana "tulipalon sammutusta", eli pakollisimmat kotihommat alta pois. Ihmettelin tässä yksi päivä Miehelle, että pesen joka ikinen päivä pyykkiä, parhaimmillaan pari koneellista, ja silti tuntuu, että pyykkivuori vain kasvaa... huoh.

Sama touhu jatkui päikkäreiden jälkeen, eli poikasten syöttämistä ja vaipanvaihtoa vuoronperään :D Käytiin myös ruokakaupassa. Miehellä oli illalla menoa, joten minä hoidin kaikki iltapuuhat. Kun Poika saatiin kahdeksan aikaan unten maille, minä ja Vauva menimme suihkuun ja kylpyyn. Sitten vähän iltapalaa, hetki telkun ääressä ja sänkyyn. Eikä tarvitse unta kyllä odotella...! Täysiä ovat päivät, mutta ihanaa, kun ollaan oltu kaikki jo useampi päivä terveinä! On se ihan erilaista touhuta kaikkea, kun olo on hyvä sekä itsellä, että lapsosilla.

Sain lopultakin tilattua netistä Lundmyrin Älskling -tuttiketjun (piti aikoinaan tilata jo esikoiselle, mutta se silloin jäi), ja tilasinpa samalla tuollaiset ihanat sukatkin! Lisäksi meillä tuntuu olevan ihmeen vähän koon 56 vaatteita, joita Vauva tällä hetkellä käyttää, joten piti hommata hänelle vähän lisää päällepantavaa. Käytiinkin yhtenä päivänä poikien kanssa pyörähtämässä kauppakeskuksessa. Olin oikein tyytyväinen suoritukseeni, kun onnistuin reissun aikana ruokkimaan sekä pojat, että itseni, vaihtamaan vaipat (esikoisella vielä vatsavaivoja, eli useampikin vaihtokeikka tuli tehtyä) ja suorittamaan kaikki ostokset, eikä kenelläkään mennyt hermot. Tai no Pojalla ihan hetkellisesti, kun heitti protestina hetken odotteluun tuttinsa vessan lattialle, enkä heti päässyt sitä pesemään. Se on kuitenkin ihan normisettiä.

Ai niin! Lääkäri soitteli männä viikolla Pojan allergiatestien tuloksista, ja maitoallergiaahan se :( Nyt on siis paneuduttava maidottomaan ruokavalioon. Kuulemma vaiva onneksi paranee 80%:lla kahteen vuoteen, ja 90%:lla kolmeen-neljään ikävuoteen mennessä.

Tänään mennään tapaamaan ihania ystäviä lapsineen :) Viikonloppuna taasen on ohjelmassa ystävien lasten tuplasynttärit. Vauhti ei siis hiljene vielä hetkeen... Onneksi on perjantai ja Miehellä ensi viikko lomaa!

Nyt ei muuta kuin kivaa viikonloppua itse kullekin!
 
 
 

10.2.2014

Mikään ei ole niin varmaa, kuin epävarma

Toveri oksennustauti nimittäin palasi seurakseni viime yönä, jo toisen kerran viikon sisään! Syvä huokaus :( Meni onneksi jo ohi, mutta toki olo on edelleen heikko. Nyt alkaisi kyllä jo riittää sairastelu. On kyllä ihan horroria olla kipeänä, kun ei pysty lepäämään. Seuraavat taudit sitten joskus lasten mentyä kouluun, kiitos!

Samoin kuin viime viikolla, tälläkin kertaa missasin sairastumisen takia kivat treffit, höh. Tarkoitus olisi ollut tavata muita mamma"lomailevia" ystäviä, mutta toisin kävi. Harmi homma, sillä muiden seura tekee tosi hyvää. Pitää vain näköjään pikkulapsiperheessä sopia kaikki menot varauksella jos vain ollaan terveinä...

Jotain hyvää tässä päivässä kuitenkin on - olen saanut taas nauttia pienimmäisen hymyistä ♥ Ihanaa! Hän hymyili ensimmäisen kerran ollessaan tasan kuukauden vanha, ja pitää kyllä paikkansa, minkä jostain  netistä luin, että "pienen vauvan hymy on kuin huumetta vanhemmille" :) Niin totta! Sain myös lopultakin varattua ristiäisten ajan ja paikan, eli nimeä pitäisi vähitellen ruveta päättämään...

Pirteämpää päivää teille muille! Itse yritän koota itseni ja lähden hakemaan Poikaa hoidosta.

Amaryllis innostui taas kukkimaan.

9.2.2014

Uusi yritys

Muroja, nam!

... eli jokohan NYT uskaltaisi todeta kaikkien tervehtyneen. Nimittäin juuri kun huokaisin helpotuksesta ja luulin, että tulimme kaikki jo kuntoon, Poika otti ja sairastui parin terveen päivän jälkeen uudelleen. Blogi jäi taas kakkoseksi; hiljaista on ollut. Kuumeinen ja sylinkipeä poikanen menee luonnollisesti muun edelle ♥

Eilen aamulla Poika heräsi sitten terveen oloisena, ja kyllä huomasi, että akkuja oli pari päivää ladattu... Virtaa on taas vaikka muille jakaa - tervetuloa vaan hakemaan ;)

Käytiin muuten eilen hänen (ja tietty pikkuveljen) kanssaan ottamassa ne verikokeet. Testataan siis yleisimmät allergiat, esim. maitoallergia ja laktoosi-intoleranssi. Pahaa mieltähän siitä vähän tuli, mutta oli kyllä oikein reipas pieni poika. Tulokset saamme viikon päästä.

Mitäs muuta? Kuluneella viikolla pääsin parina päivänä lenkille, sitten pari päivää menikin potilaan kanssa neljän seinän sisällä. Sen sijaan viikon, tai tarkemmin kuukauden kohokohta taisivat olla nämä kuluneet viikonloppuyöt: siunattu Mies nukkui nimittäin molemmat yöt Vauvan kanssa ja minä sain ensimmäistä kertaa synnytyksen jälkeen nukkua useamman tunnin putkeen!
Oli kuulkaas ihanaa. Eilen kun heräsin, tunsin olevani taivaassa :)

Jospa nyt taas jaksaisi hetken aikaa porskuttaa, on kyllä ihan erilainen olo nyt! Eilen jaksoinkin sitten taas mennä lenkille. Taidanpa kirjata nuo liikuntakerrat muistiin tuohon sivupalkkiin, niin voin siitä seurailla miten homma etenee. Tuo kolmas lenkki tuntui jo vähän paremmalta kuin pari ensimmäistä (vaikka oli se vatsatautikin tässä välissä), eli kai se tästä vielä joskus iloksi muuttuu... Pitää vaan sisukkaasti jaksaa käydä. Vaa´alla ajattelin piipahtaa aina maanantaisin (eikös se sovi hienosti tuohon viikon muutenkin masentavimpaan päivään, heh...), mutta niitä lukemia en kyllä halua kirjata muistiin ennen kuin näen jonkunlaista edistystä tapahtuneen ;)

Rahkaa ja ananasta, nam!


PS. Tuntui niin kivalta kun Poika oli kotona nuo sairaspäivät, että luulenpa, että muutetaan hänen hoidossa käyntinsä nyt osa-aikaiseksi. Vauva jää luonnollisesti vähän vähemmälle huomiolle Pojan varastaessa show´n täysin (on niin vilkas, että häntä ei voi kyllä hetkeksikään jättää valvomatta...), mutta saahan Vauva olla toistaiseksi kaksin äidin kanssa yöt, ja lisäksi parina päivänä viikossa silloin, kun Poika on hoidossa. Luulen, että jatkossakin haluamme pitää Pojan osa-aikaisesti tuolla hoidossa, kun tuntuu siitä niin kovin tykkäävän, ja on hurjan iloinen kun saa touhuta toisten lasten kanssa. Jos tilanne tuntuu jossain vaiheessa muuttuvan, mietitään kuviot taas sitten uudelleen.

PPS. Kuvissa aamiainen ja lounas (toisinaan myös päivällinen), eli se, mitä taaperon äiti ehtii ahmaista suuhunsa jossain sopivassa välissä... Onneksi Poika osaa jo syödä aika hienosti myös itse, eli yhä enenevässä määrin pystymme ruokailemaan jo myös yhdessä.

4.2.2014

Hakuhistoriasta poimittua

Otsikko olisi voinut olla vaikkapa Googlen hakuhistoriasta poimittua Osa 1 (tai oikeammin ehkä osa miljoona plus jotain...), mutta se olisi tarkoittanut, että tulee myös Osa 2. Sitä taas en uskalla luvata, sillä tunnun muutenkin unohtavan kaiken tässä arjessa (ja koko elämässä).

Asiaan. On siis tullut tässä viime aikoina taas googlattua pari askarruttanutta asiaa.

"Taapero itkee koko ajan"

Meillä on näet viime päivinä asunut suuri pieni mielensäpahoittaja. Pienistäkin vastoinkäymisistä tulee iso itku tai muulla tavoin (esim. tavaroiden heittely) ilmenevä raivonpuuska. Ja pienillä tarkoitan todellakin pieniä. Jos kesken ruokailun vaihdetaan lusikka toiseen. Jos kesken ruokailun yritetään korjata lusikkaa parempaan asentoon (Noooooou...! Sen jälkeen peli on lopullisesti menetetty...). Jos ei saa mandariininpalasta omaan käteen, vaan siitä tarjotaan vain haukkua. Kun legot eivät asetu heti kohdakkain. Kun pikkuveljeä ei saa lyödä tai tökätä silmään, vaan vain nätisti silittää... Lista on loputon.

No, ilmeisesti taaperomme käytös on kutakuinkin normaalia. Näyttää olevan hyvin pitkälti temperamenttikysymys. Lisäksi itkuja lisää se, että hän ei vielä puhu, joten keinoja tunteiden ilmaisemiseen on vähän. Jäin myös miettimään omaa käytöstäni, ja samalla tavallahan tässä välillä sahataan aallonharjalta aallonpohjalle :D Lisäksi tilanne tuntui rauhoittuvan heti googlailtuani. Saattoi olla, että epätavallinen kiukuttelu johtui aiemmasta kipeänä olosta, väsymyksestä, tai mistä nyt vain... Eilinen ilta oli nimittäin jo normaali ja Poika oli oma iloinen itsensä. Yleensä hän on aina iloinen ja pulisee innokkaasti omia juttujaan (voi kun jo ymmärrettäisiin, mitä hän juttelee...!), ja murheet vain hetkellisiä. Ehdin jo huolestua, mihin se meidän ilopilleri hetkeksi katosi, mutta jospa oli vain joku "vaihe" taas, niitähän riittää.

"Taapero ei tottele"

Need I say more? Omaa tahtoa tenavalla tuntuu riittävän vaikka muille jakaa. Turhauttavaa, kun hän ei vielä puhu, eikä pysty perustelemaan asioita oikein mitenkään. (Tjaa, pystyyköhän minkään ikäiselle... ;) ) Hän tuntuu kuitenkin ymmärtävän PALJON, joten kai kannattaa kuitenkin yrittää perustellakin. Poika tekee vähän väliä asioita, jotka tietää kielletyksi, eikä tunnu olevan kielloista moksiskaan. Päinvastoin - välillä vain nauraa. Tämäkin käytös tuntuu google-oraakkelista bongaamieni keskusteluiden perusteella olevan varsin normaalia. Tehokkaimmaksi tavaksi reagoida olen toistaiseksi huomannut kokeneemmalta kasvattajalta saamani ohjeen: sanoa vain napakasti ei, ja viedä taapero pois kielletystä tilanteesta/paikasta, tai ohjata ajatukset johonkin muualle. Näillä mennään.

Poika tuntuu tekevän kiellettyjä asioita ihan tieten tahtoen heti, kun ei saa tarpeeksi huomiota. Esimerkiksi jos alan imettää, laittaa ruokaa, tai istahdan koneelle (sitä en hänen aikanaan yleensä koskaan edes yritä enempää kuin on pakko), touhu alkaa. Siis selvää huomion hakemista. Huomiota hän toki ansaitsee, mikäpä siinä, eli ei auta kuin yrittää ottaa touhuihin mukaan.

Poika on muuten kovin ihastunut pikkuveljeensä ja käy vähän väliä tätä halailemassa ja silittämässä ♥ Välillä kuitenkin vähän kovakouraisesti, eli tarkkana saa olla.

"Imetys ja painonpudotus"

Tästäpä riittäisi juttua vaikka kuinka, kuten painonpudotuksesta yleensäkin. No, lähtötilanne on siis se, että kiloja pudotettavaksi on melkoisesti. Koska imetän, en voi kuihduttaa itseäni näkemällä nälkää (toki mahdollisimman terveellisesti on syötävä). Jos painon haluaa putoavan, vaihtoehtoja ei jää monia. Siis enter liikunta!

Kuten aiemmin mainitsinkin, tästä on tarkoitus aloittaa taas säännöllinen liikunta. Tänään kävinkin tunnin vaunulenkillä. Ei tunnu paljolta, ainakaan siihen nähden, että ennen tätä toista raskauttani juoksin 8-10 km lenkkejä, mutta kylläpä vain oli raskasta! En ole vuosiin ollut näin huonossa kunnossa, jos koskaan. Varsinkaan lumisella tiellä ylämäkeen vaunuja puskiessa ei kyllä rasvanpolton kultainen sääntö, PPPP ( = pitää pystyä puhumaan puuskuttamatta) toteutunut... No, tästähän voi vain parantaa! Ja kyllä teki lenkki hyvää :) Muutama asia tässä elämässä on, jotka eivät koskaan jälkeenpäin harmita, että tuli ruvettua, esim. liikunta ja siivous. Pari muutakin keksin ;)

Kun imetys joskus loppuu, pitää muokata ruokavaliotakin reippaammin. Aikoinaan laihdutin reilut 10 kg Painonvartijoiden pisteitä laskemalla. En käynyt hengennostatuskokouksissa, vaan sain matskut ystävältä ja ihan itsekseni laihduttelin. Menetelmä tuntui sopivan itselleni hyvin, joten voi olla, että turvaudun samaan tälläkin kerralla.

Lähtöpainoa on siis melkoisesti. Kerrottakoon se julkisesti: tänään, eli neljän viikon kuluttua synnytyksestä, vaaka näyttää 73kg. Se on paljon se. Synnytystä edeltävään tilanteeseen on muuten pudotusta jo yli 10 kg, että summailkaas siitä... Ihannepaino alkaisi viitosella, realistisempi ehkä kuutosella, toki kymmenluvun pienimmästä päästä. Tavoitteeksi on asetettava kuitenkin ihannepaino, koska vähempään ei voi tyytyä. Siis viitosella pitää lukeman alkaa.

Yritän paneutua tähän painonpudotusprojektiin, nimettäköön se vaikka Largesta Smalliksi, tässä kevään mittaan enemmänkin. (Huomatkaa, että suurin osa näistä ajankäytöstä keskenään riitelevistä tekemisistäni alkaa sanalla yritän... se tehdään, mitä ehditään.) Josko tällaisesta itsensä julkisesti nolaamisesta olisi apua? Ainakin luin taannoin jostain (en kuollaksenikaan muista, mistä, mutta todennäköisyys osua oikeaan lienee suuri, jos arvaan, että Facebookista...) painonpudotusvinkkejä eri horoskoopeille, ja meille leijonille tehokkain tapa oli perustaa julkinen painonpudotusblogi :D Että jään odottamaan...






Ei voi ihminen olla onnellisempi, kun saa aamulla kopata syliinsä tällaisen unentuoksuisen hurmurivauvan ♥ Ylihuomenna muuten jo kuukauden ikäisen.

2.2.2014

Taudit selätetty, wuhuuu!

Oma olo on taas normaali. Siis väsynyt, kuten tällä hetkellä lähes aina, mutta ilman mitään ylimääräistä huonovointisuutta... ihanaa! Myös Poika tuntuu olevan oma itsensä. Miestä kiusaa flunssa vielä vähän, mutta alkaa olla jo voiton puolella. Vauvakin tuntuu vähän nuhaiselta edelleen, mutta se ei onneksi tunnu häntä juurikaan vaivaavan ja tuntuu muutenkin olevan paranemaan päin.

Poika piipahti kuitenkin eilen lääkärissä. Flunssa ja vatsatauti lähtivät itsekseen, mutta päätimme vihdoin viedä hänet tutkittavaksi pidempiaikaisen vaivan takia, hänellä kun on aina ollut löysä vatsa. Ohjeena oli ollut nyt alkuun jättää kokeeksi maito pois (muita maitotuotteita, esim. juustoa voi kuulemma vielä syödä), ja ensi viikolla (arkipäivänä) sitten otetaan joitain kokeita, en vielä tiedä sen tarkemmin mitä. Joltain allergialta vaiva kuitenkin kuulostaisi, varsinkin kun hänellä on myös hurjan kuiva iho. Kuulemma asiat liittyvät hyvinkin todennäköisesti toisiinsa. Mahdollisia allergian aiheuttajia on monia, esimerkkinä vaikkapa vehnä, jota Suomessa kuulostaa olevan vähän joka paikassa... No, katsotaan tullaanko maidottoman ruokavalion kokeilemisen tai noiden kokeiden perusteella yhtään viisaammiksi.

Iho kuivuu kyllä itselläkin näillä pakkasilla, ja rasvoja ja öljyjä kuluu. Vauvan ihoa ei pakkanen vielä kuivata, mutta muuten toki kaipaa kosteuttamista. Saikin muuten lahjaksi myös tällaisen ihanan Sophie the Giraffe -setin: kosteusvoiteita, öljyä ja pesuainetta. Raskiikohan näitä edes käyttää... :)


Koira toipui perjantaisesta toimenpiteestä hienosti! Olisi halunnut ruokaa jo samana iltana (oli helposti pääteltävissä siitä, miten raivokkaasti raaputti keittiön lattialla ammottavaa tyhjää ruokakipon paikkaa), mutta lääkäri oli kieltänyt ressukalta ruokailun. Eilen sai sitten jo syödä, ja ruokailu tuntuu luonnistuvan normaalisti, hieno homma!

Eilen oli leppoisa talvinen lauantaipäivä. Poikien nukkuessa päikkäreitä katselimme Miehen kanssa eilisen Voice of Finlandin. Sitten syötiin kaikki (pienintä maitopartaa lukuun ottamatta) hernekeittoa (NAM! Oli ehkä paras hernekeitto ikinä, kiitos vaan Miehelle!) ja mentiin ulkoilemaan. Mies ja Poika laskivat mäkeä pulkalla, tosin Poika ei ollut, harvinaista kyllä, ulkoilutuulella ollenkaan. Liekö ollut kuitenkin vielä vähän kipeän oloinen? Tänään ulkoilu oli onneksi jo vähän enemmän mieleen, pulkkailu ei tosin edelleenkään.

Minä sen sijaan kävin eilen ensimmäistä kertaa kunnon vaunulenkillä Vauvan ja Koiran kera, tuntuipa pitkästä aikaa kivalta! Tosin yön aikana oli tullut melkoisesti lunta ja ajotie oli vielä auraamatta, joten raskasta oli... Huomasi kyllä olevansa rapakunnossa. Painoa on pudotettavana raskauksien jäljiltä ihan kiitettävästi, syvä huokaus.

Tarkoituksena oli aloittaa saman tien säännöllinen liikunta. Tänään oli ajatuksena mennä vähän pidemmälle lenkille, huomenna taas vähän pidemmälle, jne... Viime yö oli kuitenkin niin katkonainen, että väsytti niin paljon, etten voinut kuvitellakaan lähteväni mihinkään lenkille. Pienessä väsymyksessä liikunta tekee hyvää ja piristää, mutta jos olo on niin tolkuttoman väsynyt, että tavarat tippuvat käsistä, ajatus pätkii ja unohtaa esim. käyttää suuntavilkkua autoillessa, jätän kyllä väliin :(  Heti kun väsymys helpottaa edes vähän, suuntaan kuitenkin lenkille. Niin usein kuin vain suinkin jaksan. Olkoon tämä lupaus. Tänään valitsin lenkin sijaan kolmen tunnin päiväunet, kun siihen kerrankin oli tilaisuus Miehen ollessa poikien seurana, ja oli kuulkaas autuasta! :)




Viereinen kuva olisi voinut olla eiliseltä. Ei kuitenkaan ole (vaan taitaa olla viime talvelta), koska kamera unohtui sisälle ja luntakin on vähän vähemmän. Lunta saatiin kuitenkin sen verran, että maisema kaunistui heti huomattavasti (ja Mies pääsi lumitöihin...).

Koira se kirmasi eilen pitkin pihaa yhtä onnellisena kuin kuvassa! Sääkin oli täydellinen: tarpeeksi lämmin, ettei tassuja palellut, mutta ei myöskään liian lämmin, kun lumi ei paakkuuntunut tassuihin. Lisää tällaisia päiviä, kiitos!
© AINA LÄHELLÄNI. Made with love by The Dutch Lady Designs.