Pikku juttuja, joista kaikki eivät ole pikkujuttuja

28.2.2018


 Mietin tässä vähän aikaa sitten, että ÄMPÄRI on kyllä ihana sana 

Miten ihanaa oli, kun katsottiin vähän aikaa sitten se Vaiana (IHANA) ja Pikkuveli nukahti mun syliin.





✩ Note to self: Lataa puhelin aina kun se on mahdollista.

Sen kerran, kun annat virtojen loppua ja ajattelet, että lataan sitten kotona, kotona odottaa sähkökatko.





✩ Meillä on "uusi" matto.

Bongasin sen taannoin kirppikseltä ja jätin ostamatta. Matto jäi vaivaamaan mieltäni ja eilen kävin hakemassa sen kotiin. Onneksi se ei ollut vielä mennyt.

Mitä tästä opimme? Tekemättä jääneet ostokset kaduttavat usein enemmän, kuin ne, jotka tuli tehtyä.

(Vieläkin harmittaa yksi viisitoista vuotta sitten ostamatta jäänyt Jackpotin farkkutakki, jota käyttäisin varmasti vielä tänäkin päivänä.)





Bongasin matonhakureissulla myös kivannäköisen, vanhan lipaston. Olen katsellut niitä sillä silmällä, koska tarvitsisin säilytyspaikan kaikille valokuvaustarvikkeille. (Oikeasti tarvitsisin kyllä kaapin.)

Sanoin myyjälle miettiväni hetken ja soittavani ensin miehelle. (Miespuolinen) myyjä tokaisi: "No ei sun nyt sille kyllä kannata soittaa!"

Oikeassa oli. Lipasto jäi vielä toistaiseksi ostamatta...




Mun auto on katsastettu!

Puolitoista kuukautta etuajassa! Ennenkuulumatonta.

Polven jättiläismustelma on paranemassa.

Olin ainoa, joka kolhi itsensä Hoplop-reissulla.

Otan aina KAIKKI korut pois heti kotiin tullessani.

Lenkille lähtiessäni laitan kuitenkin aina vihkisormuksen sormeen. Jos joutuisin onnettomuuteen tai tuupertuisin tien varteen, siitä näkisi heti, että olen naimisissa ja tiedettäisiin ilmoittaa puolisolle. Miettiikö muut tämmöisiä?




✩ Puhelimestani alkaa olla koko ajan tila lopussa.

Siirsin sieltä eilen kaikki videot koneelle talteen. Katsottiin yhdessä vanhoja videoita, joissa pojat olivat niin pikkuisia, en ehkä kestä  Naurettiin vedet silmissä niiden jutuille. Note to self 2: ota enemmän videoita arjesta. Niitä on IHANA katsella jälkeenpäin 


Mun päivä kuluu tänään kotona, yrittäen tehdä töitä kotona seinille hyppivän toipilaan kanssa. Pojalla on ollut pari päivää lämpöä, mutta ei ole enää... Arvatkaas, by the way, kuka lymyää peiton alla tuolla postauksen kolmannessa kuvassa :D

Sen verran kyllä paukkuu tuo pakkanen, että senkin puoleen pysytään visusti neljän seinän sisällä, hrrr. Kovin on nättiä ulkona, mutta onneksi saa ihailla sitä ikkunan takaa lämpimästä ;)


Aurinkoista keskiviikon jatkoa :)


4 kommenttia:

  1. Voi miten teillä on ihanan näköistä, niin kaunista ja kodikasta! Hieno matto! Nuo katsastukset jännittää aina,vaikka tietäisi että auto on ihan kunnossa:) Kiva kun meni läpi! Meillä oli aamulla -27 hyrrr:) Leppoisaa pakkaspäivää sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Yritän pitää olohuoneen siistinä ja keskikerroksen edes kohtalaisessa siivossa - ei tosin useinkaan onnistu ;) Muu kämppä onkin aika mullin mallin :D Jännä, miten se katsastus tosiaan jänskättää aina! Nyt selvisin onneksi ilman yhtään huomautusta, huh!

      Leppoisaa päivää myös sinne :) Täällä rupesikin yläkerrasta kuulumaan imuroinnin ääniä, niin pitääpä rientää katsomaan mitä siellä tapahtuu...... :D

      Poista
  2. Voi jestas kuinka on kaunis koti! ♥ Minä istahtaisin tuohon sohvalle ja katselisin vain onnesta soikeana ympärilleni - etenkin tuota UPEAA tapettia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Onneksi aina joskus ehtii istahtaakin sohvalla :D Tuo tapetti oli täysi heräteostos monen vuoden takaa - mentiin hakemaan ihan erilaista tapettia, mutta tämä tarttui mukaan ja viehättää vielä onneksi omaakin silmää :)

      Poista

Sisällön tarjoaa Blogger.