I´m alive

26.5.2018

Moikka pitkästä aikaa!

Täällä on ollut hiljaiseloa, sillä olen sairastellut. Iso osa toukokuusta on sujunut ensin flunssassa ja kun siitä jotakuinkin tokenin, tuli kirsikkana kakun päälle vatsatauti, joka kesti yli viikon. Tämä Intian tuliainen osoittautui E. colibakteeriksi. Ei muuten ollut kovin kiva seuralainen.

Toukokuuhan on ollut ihan mielettömän ihana - enpä olisi arvannut, että tämän kesän alku tulee olemaan tällainen!

Onkin harmittanut aika tavalla, kun en ole päässyt nauttimaan siitä sillä tavalla, kuin olisin halunnut. Ei pitkiä lenkkejä luonnossa, eikä juurikaan auringonottoa kotipihalla, pientä jaloittelua vain. Veto on ollut aivan pois ja muutenkin vointini on ollut erittäin vaihteleva, välillä useamman tunnin parempia jaksoja, välillä huonoja. NYT lopultakin tuntuu siltä, että elämä alkaa voittaa, huh helpotusta.




Hengissä täällä siis ollaan, vaikka olo ei vielä olekaan ihan täysin normaali.

Postaustahti tulee varmaan kesän ajan muutoinkin olemaan verkkainen. Aion tänä kesänä nauttia aiempia kesiä enemmän ihan vain olemisesta ja hetkeen keskittymisestä.

Mökillä ollessa aion tehdä vain mökkijuttuja ja jättää tietokonehommat mahdollisimman vähälle.




Työreissuilla aion rentoutua ja lukea, käydä vaahtokylvyssä kasvonaamion kera ja kuunnella Spotifyhin laatimaani Relaxing-soittolistaa. (Siellä on muuten myös ihana Classical music for reading and studying -lista ja muita vastaavia, suosittelen!)

Suomessa ollessani kuuntelen luonnon ääniä, niitä kun riittää, varsinkin nyt alkukesästä.




Olen niin onnellinen päätöksestäni downshiftata työtahtia - juuri nyt tuntuu siltä, että tahdin rauhoittuminen ei olisi voinut tulla parempaan saumaan.

Ihania alkukesän päiviä sinne!


4 kommenttia:

  1. Ikävä kuulla, että pöpöt iskivät, mutta hienoa, että nyt ollaan jo voiton puolella! :) Etenkin vatsatauti vie kyllä vedon pois pitkäksi aikaa.

    Itsekin olen ajatellut kesällä olla mahdollisimman vähän koneella ja postailla verkkaisemmin. Viime kesän Analytics-lukuja katsellessa huomasi, että heinäkuussa oli selkeä notkahdus lukijamäärissä, joten todennäköisesti moni blogeja lukeva vähentää myös ruutuaikaa kesällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kesäisin huomannut saman. (Tosin olen aiempinakin vuosina postannut kesällä harvemmin.)

      Mulla on ollut viime aikoina ihan hirmuinen kirjakuume, olen lukenut kaikki mahdolliset vapaahetket, ja se on kyllä niin ihanaa myös <3

      Ihania ja aurinkoisia kesäpäiviä sinne, Piia! :)

      Poista
  2. Huh sentään miten ikävä matkatuliainen! Onneksi olet jo toipumaan päin ♥
    Minä myös vähensin työtahtia roimasti ja postaustahtikin taitaa hidastua ainakin kesän ajaksi. Eletään hetkessä, ollaan läsnä läheisillemme ja nautitaan elosta ja olosta suloisessa suomen suvessa :)
    Leppoisia, lämpöisiä kesäpäiviä sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää, että oli kyllä ihan kamala viikko! Luojan kiitos se on enää muisto vain :D

      Ihana kuulla, että sullakin on onnistunut työtahdin keventäminen! Postaillaan kesällä silloin kun siltä tuntuu ♡ Ihania ja rentoja kesäpäiviä sinne myös ♡

      Poista