Tällä viikolla

15.4.2018


Maanantai

Delhissä. Otin pari tuntia aurinkoa ja kävin jalkahieronnassa. Sen jälkeen pikainen illallinen ja sänkyyn. Katsoin loppuun Hölmö hullu rakkaus -elokuvan. Eipä ollut kummoinen, ainoa syy, miksi katsoin sen loppuun, oli kaunis Julianne Moore.

Luin Hylkäämisen päivät -kirjaa. En oikein lämmennyt sille. Kielenkäyttö tuntui tarkoitushakuisen rivolta, tosin vielä en tiennyt, oliko se kuitenkin oleellista kuvaamaan päähenkilön mielen järkkymistä. Päätin antaa kirjalle vielä mahdollisuuden ja jatkaa lukemista.





Tiistai

Kotiuduin. Pari tuntia perheen kanssa ja aikaisin unille. Luin Hylkäämisen päiviä ennen nukahtamista. Vielä kirjan puolivälissäkään en osannut sanoa, pidinkö siitä vai en.





Keskiviikko

Vähän töitä kotosalla.

Hain kirjastosta Archerin seuraavan kirjan, jonka olisin halunnut aloittaa jo heti. Se ensimmäinen loppui tosi yllättävästi ja kiinnostavasti, joten seuraava kutkutteli kovasti.

Illalla totesin lopultakin, että Hylkäämisen päivät ei ole minun juttuni. Selasin sen nopeasti läpi, enkä tykännyt. Siirryin Archerin Isän synnit -kirjaan.





Torstai

Illalla käytiin katsomassa kirjastossa taidenäyttelyä. Pikkuveli oli taiteillut hoidossa hienoja taideteoksia, jotka olivat muiden joukossa esillä 

Ostin kesän ensimmäiset pihakukat, suloisia liiloja pikkuorvokkeja 




Perjantai

Kevään merkkejä: Näin lenkillä kiurun ja sain alle kesärenkaat, hip hip hurraa!

Illalla käytiin uimassa.




Lauantai

Koko päivä meni töissä. Lähdin kymmenen aikaan aamulla kotoa ja tulin kahdeksan jälkeen.





Sunnuntaina

Vapaapäivä perheen kanssa :)

Ulkoilutin pikkukissaa hihnassa. Seurattiin (kuten muinakin päivinä tällä viikolla) pihan kevään merkkejä, joita kuvituksena tässä postauksessa.

Kävin lenkillä Pojan kanssa, hän pyöräili ja minä juoksin. Sitten kävin itsekseni tunnin kävelylenkillä, kun Mies otti pojat mukaan salille. (Bongasin pellolla töyhtöhyypän.) Ja sen jälkeen tein vielä lenkin potkupyöräilemään halunneen Pikkuveljen kanssa.





Onneksi nyt, vähän ennen iltakymmentä, voikin nostaa jalat ylös ja lorvailla hetken. Niin, ja kirjoittaa tämän postauksen :D



Uusi viikko se jo häämöttääkin ihan kulman takana.

Leppoisaa viikon alkua sinne!


3 kommenttia:

  1. Kivoja juttuja mahtui viikkoon♥ Ihana on lenkkeillä/ulkoilla kun on niin kauniita keväisiä ilmoja:) Leppoisaa alkanutta viikkoa😍🌷👋

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä olleet ihanat ilmat!!! Tosin eilen ja tänään ei ole juurikaan aurinko paistellut (noh, eilen illalla kyllä), mutta on sentään aika lämmin - ihanaa :) Kiitos samoin! ♡

      Poista

Sisällön tarjoaa Blogger.