Tällä viikolla

11.4.2018

Tällä viikolla -katsauksesta tulikin Viime viikolla -versio, sillä viikonloppu kului perheen parissa ilman mitään mahdollisuutta kirjoittaa, ja sunnuntaina lähdinkin taas työreissuun Intiaan. Ja myönnän auliisti, että siellä priorisoin tällä kertaa lyhyen auringossa lorvailun ja jalkahieronnan (nyt onnistui, jee) blogiin kirjoittamisen edelle ;)

Tässä samalla myös postauksen lopussa lyhyt katsaus sokerittomaan ruokavalioon, eli skrollaa vain suoraan sinne, jos muu höpinä ei kiinnosta, mutta voin sen jo tässäkin kertoa, että siitäpä ei ole mitään erityisempää raportoitavaa :)


Maanantaina, eli toisena pääsiäispäivänä

✗  Käytiin elokuvissa, uimassa ja pizzalla.

Elokuva oli Petteri Kaniini. Olisin voinut katsoa sen heti uudelleen, niin ihania nuo Englannin maalaismaisemat kukkivine puutarhoineen olivat! Haluaisin muuttaa sinne 

Oletko sinä nähnyt leffan? Mitä pidit?

✗  Satoi luvatusti lunta.

Paljon.








Tiistaina

✗  Oli ihan mielettömän kaunis talvipäivä - huhtikuussa :D

Päätin, että nämä saavat luvan olla viimeiset kuvat blogissa tälle keväälle, joissa esiintyy lunta. Ugh.









✗  Aloitin uuden neuleen.

Yleensä neulomisvimma iskee syksyisin, mutta koska mulla on ollut kova a) vihreän värin kaipuu ja b) himo kokeilla pitsineuletta, päätin kokeilla pitsihuivin neulomista. Ohuesta langasta, että voisi pitää sitä keväälläkin.

  Illalla oltiin poikien kanssa kolmistaan, Miehellä oli työmeno.

Syötiin edellisenä päivänä pizzeriasta mukaan otetut pizzat ja pelattiin Unoa ja Afrikan tähteä.


Keskiviikkona

✗  Rupesin lounasta syödessäni katselemaan Modernia perhettä.

Istuin sohvalle ja katsoin pari minuuttia, ja jakso loppui... ja tajusin järkytyksekseni, että se oli koko sarjan viimeinen! OMG.

Nyt hakusessa on uusi sarja. Suosituksia? Taannuin jo takaisin katsomaan Frasieriä ja Frendejä, jotka osaan ulkoa. Ja lisäksi olen katsellut parinkymmenen minuutin pätkissä Netflixistä Hullu, hölmö rakkaus -elokuvaa, lähinnä vain siksi, että siinä on ihana Julianne Moore.


Torstaina

✗ Menin iltapäiväksi töihin koulutukseen.

✗  Tulomatkalla kävin Jumbossa ostamassa valokuvatarroja ja albumin.

Teetin vähän aikaa sitten kasan kuvia ja sain ne torstai-iltana jo albumiinkin. Tuhat kuvaa lisää odottaa koneella pienimuotoista karsimista ja lähtee sitten teetettäväksi, kenties jo lähiaikoina ;)


Perjantaina

✗  Menin aamusta asti tukka putkella.

Heräsin kuudelta. Kahdeksan jälkeen kävin polkemassa crossarilla ja tein vatsatreenin (tämän Rebecca Louisen 9 liikkeen setin, joka on täydellinen treenin jälkeen tehtäväksi).

Puoli kymmeneltä lähdin Pikkukissan kanssa lääkäriin kastraatiota varten...

... ajomatkalla tajusin, että en ollut sanonut Miehelle, että sille ei saa antaa ruokaa ennen leikkausta!

Tarkistin asian ja hän oli tosiaan ruokkinut sen aamulla...
... joten palasin kissa mukanani takaisin kotiin sovittuani, että toimenpide siirretään iltapäivään (samalla se jäikin sitten Miehen hoidettavaksi).

Tein hetken taustatöitä pariin lehtijuttuun ja ampaisin iltapäivällä Helsinkiin otsatukan leikkausta ja kynsi- ja ripsihuoltoa varten.

  Illalla katsottiin vähän Voice of Finlandia.

  Kuljetin koko päivän optimistisesti mukanani Jeffrey Archerin Vain aika näyttää -kirjaa (olin ajatellut lukea sitä ainakin kissan toimenpiteen ajan), mutta en ehtinyt lukea ennen kuin illalla sängyssä.





(Mainittakoon, että nuorukaisen operaatio toipumisineen sujui erittäin hyvin ja nopsasti.)



Lauantaina

✗  Käytiin poikien kanssa eväsretkellä sillä aikaa, kun Mies kävi salilla.

✗  Ennen sitä minä pääsin juoksemaan ja tunne oli ihan euforinen, kun sai juosta aurinkoisessa säässä asfaltilla. Vielä kun saadaan kaikki hiekat pois kaduilta, niin kyllä kelpaa :)

✗  Oltiin pihalla, pelattiin muutama Uno ja Afrikan tähti ja siivottiinkin jonkun verran.

✗  Luin loppuun Vain aika näyttää -kirjan ja OMG sehän oli tosi hyvä!




Itse asiassa niin hyvä, että varasin seuraavan osan saman tien kirjastosta ja käyn tänään hakemassa. Can´t wait!

Sitä ennen on pakko pikalukea jo heti lauantai-iltana aloittamani Elena Ferranten Hylkäämisen päivät pois alta. Menin hätäpäissäni aloittamaan sen, koska en vain voi mennä nukkumaan (saati lähteä työmatkalle) ilman kirjaa.


Sunnuntaina

✗  Jälleen lenkillä.

Kävelin tunnin verran podcastejä kuunnellen.

✗  Ja illalla kutsuivatkin jo työt.


PS. Sokerittomasta ruokavaliosta kiinnostuneille kerrottakoon, että ei juurikaan raportoitavaa tällä viikolla. Paino oli sunnuntaina 61,5 kg, eli putoaa, hurraa! Olen ollut paria pikku poikkeusta (loraus ketsuppia ja muutama asianmukaisesti kalorilaskuriin kirjattu suklaapalanen, sekä juustojälkiruoka, jossa saattoi olla lisättyä sokeria) lukuunottamatta ilman sokeria.

Mutta mainittakoon, että nyt ollaan saavutettu se piste, että ei oikeastaan tee juurikaan edes mieli mitään kovin makeaa! Menenkin tästä piirtämään rastin seinään.



Kivaa viikon jatkoa! :)


6 kommenttia:

  1. Kiitos vatsalihas-treeni vinkistä - aina voin kokeilla aktivoida itseäni :P Ja tuo kirja ja sen nimi - se saa aikaan halun lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä tosi hyvä treeni (olen saanut jo tuloksiakin!!!) ja juuri sopivan pituinen :)
      Ja tuo kirja on niin ihana, todellakin suosittelen <3

      Poista
  2. Kiva katsaus viikkoon♥ Ihan huippua että enää ei edes tee mieli sitä makeaa ja vaakakin oli yhteistyössä:) Leppoisaa viikonloppua ja auringon paistetta♥

    VastaaPoista
  3. Hih, menee vaan niin nopsaan nämä viikot, että tänään pitäisi taas miettiä kulunutta viikkoa :D Hurjaa tämä ajankulu!

    Kivaa viikonlopun jatkoa myös sinne ja aurinkoa, Päivikki! ♡

    VastaaPoista
  4. Olipas kiva kooste viikosta :) Moderni perhe on kyllä tosi leppoisa sarja, sen tapaisia kepeitä sarjoja on vaikea löytää. Grace & Frankie on hieman samantyylinen, pääosin hyväntuulista komediaa. The Crown, Stranger Things ja Mindhunters ovat hyviä myöskin, mutta ihan eri tyylisiä tosin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Grace & Frankie ois musta tosi hyvä, mutta mua häiritsee koko ajan, kun en tykkää siitä toisesta pääosa-miesnäyttelijästä (en muista nimeä...) yhtään!!! :D Mutta ehkä voisin päästä siitä yli ja antaa sarjalle vielä mahdollisuuden ;)
      Nuo toiset sarjat olivatkin ihan vieraita mulle, pitääpä tsekata. Kiitos vinkeistä, Piia! :) ♡

      Poista