Tällä viikolla

2.4.2018

Hiljainen viikko oli osaltani aika hiljainen, paljoa ei jäänyt jälkipolville kerrottavaksi. Suuri osa viikosta kului työmatkalla. Enimmät tapahtumat ovat sijoittuneet kuluneeseen pääsiäisviikonloppuun.

Yhdistän tähän postauksen myös kuluneen "sokerittoman" viikon, jolla on ollut lipsumisia sinne ja tänne. Tein alunperinkin ihan tietoisen päätöksen ottaa tämän viikon rennosti, koska mm. söin niin paljon ruokia, joiden valmistusaineista tai grammamääristä ei ollut mitään hajua.

Paino on nyt 62,4kg, eli ei 200g enemmän kuin viikko sitten.

Homma jatkuu tänään uudella tarmolla! Suunnittelin pitäväni yhden täysin sokerittoman extraviikon, koska tämä viikko meni siltä osin pelastusarmeijalle. Kolme viikkoa siis ainakin vielä jäljellä.



Malkamaanantaina en kuollaksenikaan muista, mitä tein tai mitä tapahtui :D





Tikkutiistaina lähdin intiaan, jossa vietin kellokeskiviikon ja kiirastorstain. Otin reissun levon kannalta. Hieronnassa olisin sentään käynyt, mutta ei ollut aikoja, höh.





Pitkäperjantaina palasin kotiin Intiasta vatsataudin kera. Olo oli illalla ihan hirveä - vaikka lämpöä ei ollut kuin 37,3c joka paikkaan koski ja vatsaan sattui. Menin nukkumaan 19.30 ja nukuin kuin tukki kellon ympäri.

Lankalauantaina kävin poikien kanssa kylillä kaupassa ja Hesessä. Mietin, että herranen aika, meillä on jo isot pojat. Koko keikka sujui ihan loistavasti.

Myöhemmin Poika jäi käytösrangaistuksen vuoksi kotiin ja me käytiin Pikkuveljen kanssa katsomassa karitsoja Haltialassa (vielä ehtii tälle pääsiäiselle, siellä on avoimet ovet tähän päivään saakka klo 11-18). Esim. täältä lisätietoja.) Lisäksi hän ratsasti ponilla ja paistettiin makkaraa :)




Sukkasunnuntaina, eli pääsiäissunnuntaina

Käytiin Lohjalle avatussa uudessa eläinpiha SikaKivassa. Oli ihan sikakiva :) Pidettiin tipuja kädessä, pojat ratsastivat poneilla, ihmeteltiin villasikaa, marsuja, kanarianlintuja sun muita. Ja syötiin napolilaista pizzaa - jokaiselle jotain siis :D

Iltapäivällä käytiin ystävien luona ♡ Miehet rassasivat autoa ja vaimoväki vei lapset Hoploppiin :D

Iltakin oli varsin onnistunut, tarpeekseen temmeltäneet pojat menivät sopuisasti ja mielellään nukkumaan. Itse nautin Modernin perheen kera vähän mämmiä ja kermaa, nam 



(Vainu- ja Samppa-munat piileskelevät vielä pahvimunien sisällä, kun pääsiäismunia on matkan varrella saatu vähän sieltä sun täältä.)



Tällekin päivälle on tekemistä jäljellä, mutta onneksi ei tarvitse tuossa lumipyryssä mihinkään kovin kauas lähteä ajelemaan! Siitä kun on ilmeisesti povattu melkoista.


Miten teidän pääsiäinen on sujunut?


4 kommenttia:

  1. Pääsiäisen aikaan ollut aikomuksia monenlaiseen ulkoiluun ja tekemisiin, mutta suurin osa ajasta mennyt kuitenkin kotona rötvätessä :D No, onneksi ulkoiluakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotona rötvääminen on ihan parasta, ainakin jos saa vain rauhassa olla ja lorvailla :) ♡

      Poista
  2. Suloiset kuvat♥ Kivan kuuloinen pääsiäisviikko..siis ilman tuota vatsatautia:) Täällä pääsiäisviikko meni myös osaksi töitä tehden, viimeiset kaksi päivää sai vapailla ja nautiskella pääsiäisherkuilla:) Mukavaa alkavaa viikkoa ja huhtikuuta 😍👋

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, jos vatsatautia ei lasketa, pääsiäisviikko oli kyllä oikein bueno! Ja sekin tauti meni onneksi parissa päivässä ohi.
      Hyvä, että oot päässyt nautiskelemaan myös vapaasta ja HERKUISTA ♡
      Aurinkoa sinne teidän huhtikuuhun!

      Poista

Sisällön tarjoaa Blogger.