Sokerilakon päätös

25.4.2018

Sokerilakko päättyi virallisesti sunnuntaina.

Viimeinen viikko (eli 9. extraviikko) ei ollut täydellinen, sokeria tuli syötyä yhteensä kolmena päivänä. Mutta vähän. Niitä mokkapaloja sunnuntaina. Lisäksi söin kahtena päivänä domino-suklaata, koska en ollut koskaan maistanut sitä ja halusin, ja se vei kyllä pikkusormen lisäksi mennessään aina koko käden. Mutta siinä kaikki. Palasin ruotuun saman tien ja se on käynyt helposti.

Tämä ryhtiliike sokerin osalta on kyllä ollut erittäin tarpeellinen ja tervetullut.

Sarah Wilsonin kirjan myötä on jäänyt monta juttua pysyvästi ruokavalioon:

  Sokerin välttäminen ihan ylipäänsä.

En syö sokeria enää oikeastaan missään, ainoastaan joissain yksittäisissä leivonnaisissa tai suklaassa suht harvinaisina herkkuhetkinä.

  Granola.

Siitä lähtien, kun ensimmäisen kerran valmistin kookoksista granolaa, en ole ollut päivääkään ilman. Uusi satsi valmistuu heti kun edellinen loppuu. Ohjetta on helppo muokata sen mukaan, mitä kaapista sattuu löytymään.

  Sokerilakon innostamana myös kalorilaskurin käyttö.

Mulla on käytössä Yazio, joka on tosi kätevä sovellus. Olen klikannut kaikki mainokset, vesilasien tuputtamiset ym. pois käytöstä, ja sovelluksesta on tullut tosi simppeli ja helppokäyttöinen.

En ole jaksanut kirjata kaloreita läheskään joka päivä. Olen huomannut, että aina niinä päivinä, kun pysyn sallituissa kaloreissa, paino laskee (daa!). Ja jos en pysy niissä, se pysyy - nyt sokerin jäätyä pois ruokavaliosta - samana. Hiljaa hyvä tulee, paino on onneksi yhä laskusuunnassa.




Innostuin tästä kaikesta niin paljon, että halusin tuon kirjan itsellenikin. Se oli loppu kaikista kirjakaupoista, mutta onnistuin löytämään sen käytettynä (ja täysin uudenveroisena!) Torista muistaakseni kympillä plus postituskulut!




Sain muuten matkan varrella lisäinspiraatiota sokerittomuuteen mm. Ida iholla -blogista. Lukaisepa nimittäin huviksesi tämä Sokeriton 10 kuukautta takana, ilman diettaamista -postaus!

Ärsyttää, että en itse ole saanut pidettyä varmaan yhtään ihan sataprosenttisesti sokeritonta viikkoa. Toisaalta kuitenkin painoa on pudonnut siitäkin huolimatta 9 viikon aikana yli 3,5 kg! Eli ei tämä huonosti ole mennyt ja olen tyytyväinen, jos saan jatkettua edes tällä samalla linjalla.

Niin, ja ne motivaatiofarkut... Ne mahtuvat jo suht mukavasti päälle! Vielä vähän pitää rutistaa, että tuntuisivat vähän väljiltä, mutta tämä on jo suuri voitto :)


Oletko sinä kokeillut sokerittomuutta?
Jos, niin huomasitko mitään eroa olossasi?


2 kommenttia:

  1. Hienoa! Kiva kun motivaatiopöksytkin jo sujahti päälle, paras palkinto "kärvistelystä":) Hyvä sinä♥ Minä olen usein vuoden alusta sellaisella "herkkulakolla" en kuitenkaan täysin sokerittomalla, tuokin tuntuu kivalta..paljon virkeämpi olo kun sokerit ei seilaa ees taas:) Leppoisaa keskiviikko iltaa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan vaan herkkulakko ois oikein hyvä vaihtoehto! Mä oon vaan semmonen kaikki tai ei mitään -tyyppi, helpompi olla kokonaan ilman kuin pysyä kohtuudessa... :D Eilen tuli syötyä sokeria, kun olin pojan kanssa kyläluutana ja reissulassena koko päivän, ja tuli ihan kamala olo :O Nyt on pidettävä kunnon kurinpalautus.

      Kivaa torstaita! ♡

      Poista