Torkku vai lenkki?

31.10.2017


Tänä aamuna olo oli väsynyt ja tukkoinen. Olin nukkunut levottomasti ja hartiatkin olivat menossa sen takia ihan jumiin. Päätä särki, eikä pari kahvimukillistakaan auttanut oloon.

Minulla oli pari tuntia aikaa ennen kuin piti lähteä Kissan kanssa hammaskivenpoisto-operaatioon. Mietin, menisinkö torkuille vai lenkille. Torkuissakin olisi se riski, että uni ei tulisi ja joutuisin tunnin päästä luovuttamaan mahdollisesti entistäkin enemmän päänsärkyisenä.


Silloin lennähti punatulkku luokseni. Aivan kuin sanoakseen: "Hei! Katsohan maailmaa hetki linssin läpi, niin tuntuu heti paremmalta!" Ja niinhän se taas tuntui 


Laiskottamisesta huolimatta purin hampaat yhteen, laitoin tuorepuuron tekeytymään ja lähdin lenkille - pitkästä aikaa aurinkoiseen säähän!

40 minuutin reippailun jälkeen innostuin vielä tekemään vähän vatsoja - siihen on tässä ihan loistava video! Sarjat ovat juuri sopivan lyhyitä (tosin miten ihmeessä niinkin lyhyt aika voi tuntua niin pitkältä vatsoja tehdessä, hih!?) ja itse treenikin mukavan lyhyt. Juuri sopiva vaikkapa lenkin päälle tehtäväksi :)



Iloa päivään! 

Tuorepuuro on nyt masussa ja me lähdetään tästä kisun hammaskiven poistoon... :D

2 kommenttia:

  1. Ihana hetki ja kuvat :) Vatsalihaksia pitäisi kyllä treenauttaa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ihan liian harvakseltaan minäkin jaksan... :/

      Poista

Sisällön tarjoaa Blogger.