Karmiva Seili

15.9.2017

Alkuun on tällä kertaa ehkä syytä laittaa varoitus: Ei heikkohermoisille.

Teimme heinäkuussa retken Seilin saareen. Mies oli puhunut siitä jo pidempään, ja luulin meidän menevän vain iloiselle luontoretkelle kauniisiin saarimaisemiin.

Enpä arvannut, millainen historia paikalla on. En, ennen kuin luin infokyltin laituriin päästyämme.

Saarelle on lähetetty lepraan sairastuneita ja mielisairauspotilaita 1600-luvulta lähtien.

Nauvossa, Airistomeren eteläosassa (n. 30 km Turusta etelään) sijaitseva syrjäinen saari oli aikoinaan oivallinen paikka leprasairaalalle. Se sijaitsi vilkkaan Turku-Tukholma -laivareitin varrella, siellä oli suojaisia luonnonsatamia ja lisäksi hautausmaaksi soveltuva hiekkaharju.



Vuonna 1624 Turun Pyhän Yrjön hospitaalin kirkkorakennus siirrettiin Seiliin.

Spitaaliset asuivat erillään pääsaaresta sijaitsevalla kirkkosaarella. Heille rakennettiin sinne puiset asuinrakennukset, leivintupa ja sauna, joista on näkyvissä enää kivijalat. Pääsaarella asui hospitaalin henkilökunta ja spitaalia sairastamattomat potilaat. Nämä olivat erimerkiksi kuuroja, sokeita ja liikuntakyvyttömiä Turun Pyhän Hengen huoneen köyhiä ja vaivaisia.

Nykyinen punainen puukirkko rakennettiin entisen, rappeutuneen rakennuksen paikalle vuonna 1733.

Spitaaliset kulkivat kirkkoon omasta länsiovestaan (terveet käyttivät eteläovea) ja heille rakennettiin kirkon sisälle oma aidalla eristetty tilansa alttareineen. Kirkkoa ympäröi hautausmaa.


Sairaat tiesivät, että hospitaaliin joutuminen tarkoitti eristäytymistä muusta maailmasta. Että Seiliin jouduttua sieltä ei ole enää koskaan paluuta takaisin. Monet siirrettiinkin saarelle väkipakolla.

Potilaiden piti tuoda mukanaan 20 taalaria, sekä laudat omaa ruumisarkkuaan varten. Harvalla oli omaa rahaa, mutta koska leprapotilaasta haluttiin eroon, kotikylän väki keräsi tarvittaessa rahat keskuudestaan.

Potilaat lähettivät saarelta useita kirjeitä ja avunpyyntöjä läheisilleen mantereelle, mutta ne eivät koskaan päässeet perille. Vain kahden potilaan tiedetään päässeen terveeksi kirjattuna pois saarelta. Saarelle saattoi joutua myös esim. psoriasista tai märkärupea sairastavia virheellisen lepradiagnoosin perusteella.

Varsinaista lääkärinhoitoa spitaalisille ei järjestetty. Ensimmäinen lääketieteen oppinut vieraili saarella 1686. Lepraa pidettiin Jumalan rangaistuksena. Sairaita hoidettiin paloviinalla, parantavien lähteiden vedellä ja Jumalan sanalla. Tarinan mukaan "seilissä oleminen" juontaa muuten juurensa ajalta, jolloin spitaalipotilaat valmistivat saarella pontikkaa ja möivät sitä ohikulkeville laivoille. Liikaa nauttineiden, Turkuun matkaavien merimiesten sanottiin olevan täydessä seilissä.

Isonvihan (1713-1721) jälkeen Seiliin siirrettiin lähinnä mielisairaita. Kammoksuttu lepra alkoi hävitä Suomesta ja viimeinen leprapotilas - 52 vuotta saarella viettänyt Malin Matsdotter - kuoli vuonna 1785. Kaiken kaikkiaan saarella ehti asua ainakin 663 leprapotilasta.






Voi vain kuvitella, miten paljon kärsimystä - ja surua - saarella on koettu. Ja miltä se viimeinen venematka saarelle on tuntunut... Ajatuskin puistattaa.



Ensimmäinen maininta houruinhuoneesta eli mielisairaalasta on vuodelta 1689. Pääsaarella, kirkkoniemeä vastapäätä olevalla kalliolla sijaitsevassa rakennuksessa oli neljä selliä. Nykyiset kauniit kivirakennukset on rakennettu vuosina 1801-1851.

Sairaalarakennuksen pitkän käytävän varrella oli pieniä, yhden hengen kammioita. Olosuhteet olivat vankilamaiset. Potilaat pidettiin visusti eristyksissä, eikä huoneiden kunnosta juuri huolehdittu. Mielisairaita hoidettiin mm. seinään kahlitsemalla. Hoito koostui lähinnä ruuasta, vaatteista ja viinasta, ja potilaiden saamisesta rauhallisiksi kylvyillä, kääreillä, eristämällä ja sitomalla. Myös mielisairausdiagnoosin oli saattanut saada varsin heppoisin perustein, erityisesti köyhät, naimattomat naiset, joita kunnalla ei ollut varaa hoitaa köyhäintalossa. Tarinat kertovat myös vaimoista, joista miehet ovat halunneet eroon. Ja isäntiensä raskaaksi saattamista, seonneista piioista.

Vuoden 1889 jälkeen hospitaaliin otettiin vain naispotilaita ja se toimi naisten sairaalana aina lakkauttamiseensa vuonna 1962 saakka.

(Mainittakoon, että vuonna 1985 professori Pekka Halonen oli ehdottanut, että HIV-potilaat voitaisiin alkaa siirtää Seiliin aivan kuten lepra- ja mielisairaalapotilaat aikaisemmin.)










Katja Kallio on muuten juuri kuluvana vuonna kirjoittanut Seiliin sijoittuvan kirjan "Yön kantaja"! Varasin sen heti kirjastosta, eli muutaman päivän päästä pääsen lukemaan :)

Ja Jenni Vartiainenhan on tehnyt Seilistä levynsä nimikappaleen, jota en enää voi kuunnella saamatta kylmiä väreitä:



Oliko Seilin tarina sinulle entuudestaan tuttu?



Lue lisää esim. täältä ja täältä.

4 kommenttia:

  1. Kiehtovia kuvia ja todella mielenkiintoinen historia tuolla saarella! En ollut aiemmin lukenut Seilistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tosiaan mielenkiintoinen historia, joskin aika karmiva. Hurjan kaunista siellä kyllä on <3

      Poista
  2. Juurikin Katjan haastattelun myötä ajauduin Seilin pariin - siis haastattelu missä kertoo kirjasta. Kirja minullakin varauksessa ja kovastikin mietityttänyt varsinkin psykiatrian puoli, kun itse ten töitä mt-puolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mies kertoi kanssa kuulleensa sen haastattelun ja Katjan kertoneen siinä, että saman tien, kun oli kuullut Seilin tarinan, oli jättänyt kaiken muun ja alkanut kirjoittaa kirjaa..! Sain sen itse asiassa juuri tänään kirjastosta, enkä jaksa odottaa, että ehdin lukemaan (huomenna viimeistään)! Voin uskoa, että mietityttää. On kyllä hoitomuodot (ja asenteet) ottaneet muutaman viimeisen vuosikymmenen aikana aimo harppauksen eteenpäin - hyvä niin <3

      Poista