9.5.2017

Viime ajat

Voi blogiriepua. Heitteillä ja yksinään.

Mm. syystä, että...

... pojat ovat sairastaneet flunssaa.

... minä olen sairastanut flunssaa.

... olen sairastanut flunssan jälkitautina korvatulehduksen (!!!), ainoana koskaan meidän taloudessamme.


Olisin mielelläni kirjoittanut, että "... koska olen valokuvannut", mutta en ikäväkseni voi. Kuvaaminenkin on saanut odottaa.

Joitain kuvia olen ottanut poikien kanssa pihassa istuskellessani (pojat eivät istuskelleet) - silloin joskus, kun aurinko vielä paistoi, alkoi aavistuksen vihertää ja ilmassa oli lupausta kesästä. Eilen täällä satoi vaakasuoraan räntää tai jotain vastaavaa, kukat menivät kylmästä kauhuissaan suppuun ja linnut lakkasivat laulamasta lähes tyystin. Enpä voi niitä siitä moittiakaan.


Eilen ja tänä aamuna on neuvoteltu (if U know what I mean) jälkikasvun kanssa pitkään ja hartaasti soveliaasta pukeutumisesta. Poikien on vaikea ymmärtää, että kesä löikin yhtäkkiä hanat kiinni, ja leppeät tuulet ja auringonsäteet poskipäillä antavat vielä tovin odottaa itseään. Mutta hei, kenen ei olisi!?!








Oma flunssani ei ole vieläkään täysin ohi - muilla perheenjäsenillä se meni ohi kolmessa päivässä.

Olotilassa on kuitenkin pikkuhiljaa ollut havaittavissa lupausta paremmista ajoista.

Kivoja kevätpäiviä!
(Huolimatta siitä, että nytkin alkoi sataa lunta...!)

4 kommenttia

  1. Voi, toivottavasti paranet pian! Aivan ihania keväisiä kukkia olit saanut kuvattua. Kaikki olivat kauniita, mutta näsiä on minun lemppari ehdottomasti. Ihanaa kesän odotusta teidän koko perheelle <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katinka 💖 Ja kiitos myös kukan nimestä, mietittiinkin, että mikähän se oikein mahtaa olla... Vuokot ja krookuksen sentään tunnistin itse :D Samoin teille, ihanaa kesän odotusta!

      Poista
  2. Kauniita kuvia! Itse olen nyt neljättä päivää flunssassa, ihan raivostuttava, toivottavasti tämä on kuitenkin se viimeinen päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anu! Tuntuu kuin näiden ottamisesta olisi jo tosi kauan aikaa :D niin se aika rientää! Pidän peukkuja, että flunssa kaikkoaa ja pääset nauttimaan viikonlopusta kunnolla! <3

      Poista

© AINA LÄHELLÄNI. Made with love by The Dutch Lady Designs.