Pojat ovat viime päivinä kyselleet kovasti, että milloin se kesä oikein tulee. Samaa olen miettinyt itsekin.
Onnellisena juuri pakkailin paksuimmat pakkashaalarit pois (vaikka nyyh, pojat varmaan kasvaa taas kesällä vähintään pari metriä ja ne on ensi talvena jo liian pienet), mutta odotan kuitenkin jo kieli pitkällä aikaa, kun piha ei ole enää edes luistinrata tai mutapainiareena, vaan pojat voi lykätä ulos shortseissa ja paidoissa ja CROCSEISSA, eikä tarvitse viritellä haalarin lenksuja - niitä jotka ovat vielä jäljellä, kun en ole saanut aikaiseksi ommella puuttuvien tilalle uusia -paskaisten aavistuksen likaisten kenkien ympärille.
En tiedä missä todellisuudessa ajattelin saavani aikaiseksi laittaa rairuohon kasvamaan. En ainakaan siinä samassa, jossa tulostimessamme on ilmapallo ja lapset pelaavat tennistä voimistelurenkailla ja television kaukosäätimellä. (Daa! En ollut tajunnut sitä erikseen kieltää...) Kuulin taannoin outoa ääntä yläkerrasta. Menin katsomaan ja havaitsin toisen pojan pelaavan jotain tenniksen tapaista voimistelurenkailla käyttäen kaukosäädintä mailanaan.
Seuraavana hetkenä yritin tulostaa tärkeää työpaperia, kun printteri alkoi ulvoa korviahuumaavasti. Sisältä löytyi ilmapallo. Siis sellainen, jossa oli ilmaa. Oli tungettu pienestä raosta sisälle.
Pikkuveljen kysymykset ovat jo kauan aikaa sitten muuttuneet "mikä" -kysymyksistä "miksi" -kysymyksiin. Nukkumaan mennessään hän haluaa tietää asioita, kuten miksi mä meen huomenna hoitoon, mistä me ihmiset ollaan tehty, mistä kävyt on tehty?
Onneksi kyselyihin kesän tulosta voi jo vastata, että ihan kohta! Ensimmäiset kukat (ylläolevien kuvien puistolumikellot) ovat tupsahtaneet pihallemme.
Ja näky, joka sai onnenkyyneleet silmiini:
Toisiaan kutsuvat muuttolinnut.
Saattoi oikein kuulla niiden huutelevan toisilleen äänet käheänä: "Kesä on kohta täällä!" Ja voi onnea - niinhän se on!
Poistuin hetkeksi siitä todellisuudesta, jossa tulostimessa on ilmapallo, haalarintaskut täynnä pikkukiviä, ja kohmeiset sormet pujottelevat märkiä ja hiekkaisia haalarinlenksuja pois kenkien ympäriltä - tavallista pidemmälle työreissulle. Ja kas vain, huomasin samantien ikävöiväni kaikkea sitä ♥ Onneksi tiedän, että pojilla on paljon hauskaa pääsiäistekemistä, ja Mies osaa vastata miksi-kysymyksiin... Vieläpä luultavasti paljon allekirjoittanutta paremmin ;)
Onnellisena juuri pakkailin paksuimmat pakkashaalarit pois (vaikka nyyh, pojat varmaan kasvaa taas kesällä vähintään pari metriä ja ne on ensi talvena jo liian pienet), mutta odotan kuitenkin jo kieli pitkällä aikaa, kun piha ei ole enää edes luistinrata tai mutapainiareena, vaan pojat voi lykätä ulos shortseissa ja paidoissa ja CROCSEISSA, eikä tarvitse viritellä haalarin lenksuja - niitä jotka ovat vielä jäljellä, kun en ole saanut aikaiseksi ommella puuttuvien tilalle uusia -
En tiedä missä todellisuudessa ajattelin saavani aikaiseksi laittaa rairuohon kasvamaan. En ainakaan siinä samassa, jossa tulostimessamme on ilmapallo ja lapset pelaavat tennistä voimistelurenkailla ja television kaukosäätimellä. (Daa! En ollut tajunnut sitä erikseen kieltää...) Kuulin taannoin outoa ääntä yläkerrasta. Menin katsomaan ja havaitsin toisen pojan pelaavan jotain tenniksen tapaista voimistelurenkailla käyttäen kaukosäädintä mailanaan.
Seuraavana hetkenä yritin tulostaa tärkeää työpaperia, kun printteri alkoi ulvoa korviahuumaavasti. Sisältä löytyi ilmapallo. Siis sellainen, jossa oli ilmaa. Oli tungettu pienestä raosta sisälle.
Pikkuveljen kysymykset ovat jo kauan aikaa sitten muuttuneet "mikä" -kysymyksistä "miksi" -kysymyksiin. Nukkumaan mennessään hän haluaa tietää asioita, kuten miksi mä meen huomenna hoitoon, mistä me ihmiset ollaan tehty, mistä kävyt on tehty?
Onneksi kyselyihin kesän tulosta voi jo vastata, että ihan kohta! Ensimmäiset kukat (ylläolevien kuvien puistolumikellot) ovat tupsahtaneet pihallemme.
Ja näky, joka sai onnenkyyneleet silmiini:
Toisiaan kutsuvat muuttolinnut.
Saattoi oikein kuulla niiden huutelevan toisilleen äänet käheänä: "Kesä on kohta täällä!" Ja voi onnea - niinhän se on!
Poistuin hetkeksi siitä todellisuudesta, jossa tulostimessa on ilmapallo, haalarintaskut täynnä pikkukiviä, ja kohmeiset sormet pujottelevat märkiä ja hiekkaisia haalarinlenksuja pois kenkien ympäriltä - tavallista pidemmälle työreissulle. Ja kas vain, huomasin samantien ikävöiväni kaikkea sitä ♥ Onneksi tiedän, että pojilla on paljon hauskaa pääsiäistekemistä, ja Mies osaa vastata miksi-kysymyksiin... Vieläpä luultavasti paljon allekirjoittanutta paremmin ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti