Paras kirja, jonka olen lukenut plus yksi toinen

Pakko vinkata parista loistavasta kirjasta.

Ensimmäisen kohdalla sana loistava tuntuu lattealta ja vähättelevältä - tämä oli ehkä paras kirja, jonka koskaan olen lukenut. M.L. Stedman: Valo valtameren yllä.

Kirja kertoo syrjäisellä majakkasaarella asustavasta pariskunnasta, joka toivoo kovasti lasta, mutta joutuu pettymään kerta toisensa jälkeen. Joutuu hautaamaan menetetyn lapsen toisensa jälkeen. Kun saaren rantaan sitten eräänä päivänä ajelehtii vene, jossa on kuollut mies ja elossa oleva vauva, se tuntuu kuin taivaan lahjalta. Että heidän on tarkoitus pitää huolta juuri tästä pienokaisesta. 

Tarina on mukaansatempaava ja nerokas, teksti ihan mielettömän kaunista. (Olen aina haaveillut pääsystä Australiaan, eikä tämä kirja ainakaan laimentanut sitä tunnetta.) Tarina on kerrottu taitavasti niin, että osasi asettua tarinan kaikkien osapuolten asemaan. Ymmärsi jokaisen tarkoitusperiä ja päätöksiä. Että joskus hyvät ihmiset vain sattuvat tekemään huonoja valintoja. Vääriä valintoja. Ja miten yhdellä väärällä valinnalla voi olla kauaskantoiset seuraukset moneen elämään. Tai kuinka yksi  turha ja tarpeeton väkivallanteko voi muuttaa jonkun koko loppuelämän.

Kirjan loppua oli vaikea lukea, sillä itkin monen, monen aukeaman ajan. Ihan mieletön kirja, jonka tunnelmasta en ole muutaman nukutun yönkään jälkeen päässyt oikein eroon.

"Minusta tuntuu kuin olisin ollut värisokea ennen Lucyn tuloa. Nyt maailma näyttää aivan erilaiselta. Se on kirkkaampi ja näen pitemmälle. Olen täsmälleen samassa paikassa kuin ennenkin, täällä on samat linnut, vesi on sama, aurinko nousee ja laskee aivan kuten ennenkin, mutta minä en koskaan aiemmin tiennyt minkä vuoksi, Tom."

Kirjassa on lisäksi mielenkiintoisia yksityiskohtia työstä majakoilla. Esimerkiksi majakanvartijana toimivan Tomin käsialaa syynättiin tarkkaan hänen allekirjoittaessaan seuraavan, kolmivuotisen työsopimuksensa: "Aluepäällikkö, joka oli tullut paikalle Fremantlesta hoitaakseen muodollisuudet tarkasteli jälleen Tomin käsialaa ja allekirjoitusta ja vertasi niitä alkuperäisiin asiapapereihin. Jos käsialassa näkyisi vähänkään merkkejä vapinasta, Tomin ei sallittaisi palata saarelle. Elohopeamyrkytys oli yleinen ongelma. Jos se havaittiin siinä vaiheessa, kun ainoa oire oli vapiseva käsiala, saatettiin välttyä lähettämästä majakalle vartijaa, joka olisi pestinsä päättyessä hullu kuin pullosta tullut."

Toinen kirja jota voin suositella on psykologinen trilleri, S.K. Tremaynen Jääkaksoset:

Takakannen teksti: "On kulunut vuosi siitä, kun toinen perheen identtisistä kaksostytöistä menehtyi onnettomuudessa. Perhe muuttaa syrjäiselle majakkasaarelle Skotlantiin toiveenaan jättää hirvittävä tragedia taakseen. Heidän elämänsä pirstoutuu uudelleen, kun eloonjäänyt Kirstie-tytär alkaa väittää olevansa Lydia, tytär, jonka vanhemmat luulivat kuolleen. Hyisellä, eristyksissä olevalla saarella menneisyys piinaa perheen äitiä: Mitä oikein tapahtui sinä kohtalokkaana päivänä, kun toinen kaksosista kuoli?"

Tämäkin oli hurjan vaikuttava kirja, joskin aivan erilainen, kuin ensiksi mainittu. Minulla kävi kylmät väreet luettuani takakannen kuvauksen, ja tiivis tunnelma kesti koko kirjan alusta loppuun. Viimeisen sivun luettuani olin aivan kananlihalla. Missään nimessä en haluaisi nähdä tästä kirjasta tehtyä elokuvaa... Enkä olisi pystynyt lukemaan tätä öiseen aikaan pimeässä. Jälkikäteen mietittynä juoni oli kyllä varmaan hitusen laskelmoiva, mutta kirja tempasi mukaansa täysillä, ja loppuratkaisukin oli yllättävä.

Joko olet lukenut nämä? Mitä tykkäsit?