20.9.2016

12 faktaa Kantonista


Ni hao!

Vietin pari päivää Kiinan Guangzhoussa, eli suomeksi Kantonissa.

Tämä oli ensimmäinen visiittini kaupunkiin, mutta toivottavasti ei viimeinen - pidin paikasta hurjasti! Kiinan kaupungeista minulle entuudestaan tuttuja ovat Shanghai, Peking, Xian, Chongqing ja Sanya (Hainanin saarella), ja Kanton kiipesi suosikkilistani kärkipäähän yhdessä Chongqingin kanssa! Paikka toi mieleeni hyvin paljon myös paljon Hongkongin ja Bangkokin.

Tämän postauksen kuvat ovat Shamian Islandin saarelta.

Tässäpä faktoja:

1.

13 miljoonan asukkaan suurkaupunki on eteläisessä Kiinassa sijaitsevan Guangdongin maakunnan pääkaupunki.


2.

Kanton on neljäs kaupunki Kiinassa, jossa rajoitetaan autojen ostamista ruuhkautumisen torjumiseksi.


3.

Kanton on valtava, ruuhkainen, saasteinen ja intensiivinen Kiinan tuotantokeskus, jonka alueella
tehdään valtaosa maailman nahkatuotteista ja yli 90 prosenttia kelloista ja lenkkareista. Huhti- ja lokakuussa kaupungissa on suuret messut, jotka tuovat kuhisevaan kauppakaupunkiin valtavat määrät liikemiehiä ja kauppiaita.


4.

Vanhan sanonnan mukaan kantonlaiset syövät kaikkia lentäviä, paitsi lentokoneita ja kaikkia nelijalkaisia, paitsi pöytiä.

Kaupungissa voitkin herkutella niin kalkkarokäärmeellä kuin heinäsirkoillakin. Tai miksipä et innostuisi maistelemaan kovakuoriaista tai matoa...? :D



5.

Kantonissa on turvallista liikkua.

Minä palasin turvallisin mielin yksin iltamyöhällä hieronnasta takaisin hotelliin. Kaduilla pyöri niin kiinalaisia, kuin joitakuita ulkomaalaisiakin turisteja.


6.

Kaupungin valtavilta markkinoilta löydät niin silmälaseja, bonsai-puita, kuin trooppisia kaloja ja kaikkia muitakin mahdollisia lemmikkieläimiä.


7.

Katumarkkinoilta voi ostaa erilaisia rohtoja ja kuivatuotteita merihevosista ja sisiliskojen selkärangoista siansaparoihin, joita kiinalaiset imettävät äidit nauttivat ainakin tämän Turun Sanomien artikkelin mukaan vuohenmaidon kera.


8.

Iltaristeily Helmijoella upeasti valaistujen siltojen alitse tarjoaa ihastuttavan näkymän öiseen kaupunkiin pilvenpiirtäjineen. Guangzhou-sillan ja Shamian-saaren välinen matka on upea iltavalaistuksessa.

Itse nautin näkymästä joen rannalta käsin - kaunista oli!


9.

Valkoisen pilven vuori, White Cloud Mountain on 7,5 kilometrin päässä Kantonista pohjoiseen sijaitseva 30 huipun vuorijono. Korkein huippu Moxing Ridge on vajaat 400 metriä korkea ja kutsumanimeltään "eteläisten taivaiden ensimmäinen vuori". (Tutustu nähtävyyteen tarkemmin esim. täällä.)


10.

Shamian Islandin hiekkasärkkäsaari on hotelli- ja puistoalue Helmijoen rannalla. Se jaettiin Oopiumsotien jälkeen vuonna 1859 Britannialle (3/5) ja Ranskalle (2/5).

11.

Shamian Islandin sillat suljettiin iltaisin klo 22. Kiinankielen opinnot olivat kuolemanrangaistuksen uhalla kiellettyjä saaren asukkaille. Alueella on kauniita puistoja, idyllisiä kävelykatuja, vanhoja taloja, kahviloita ja gallerioita.

Siellä sijaitsee myös kirkko The Church of Our Lady Of Lourdes, jonka ranskalaiset rakensivat saaren itäiseen päähän 1892. Käväise messussa kauniissa kirkossa!




12.

Shamian Island on suosittu kuvauspaikka...

... ja sen kyllä huomasi! Joka puolella pyöri toisiaan kuvailevia turisteja.

Lisäksi pittoreskissa ympäristössä kuvataan mm. tuotteita verkkokauppoihin. Satuimme paikalle useisiin kuvaustilanteisiin, eikä ketään tuntunut häiritsevän lainkaan innokkaiden turistien kuvailut siinä siivellä!













Jaoin Guangzhoun kuvat kahteen postaukseen, seuraavassa sitten kuvia vähän rähjäisemmiltä kujilta.



Onko Kanton sinulle tuttu tai kiinnostaisiko mennä käymään siellä?




PS. Aiemmat reissupostaukseni löydät sivupalkin On the road -tunnisteella.


4 kommenttia

  1. Voi miten hieno nojatuolimatka! Voin vain kuvitella miten valtava kaupunki on... 13 miljoonaa asukasta, ihan käsittämätön määrä. Olis ottanut aivan ihania kuvia, upeita yksityiskohtia =). Otitko kuvat lapsista jollain pitkällä putkella kaukaa salaa vai näkikö vanhemmat että kuvaat lapsia? Mietin aina vallankin eri kulttuurissa, että uskallanko ottaa valkuvia ihmisistä =D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katinka! Itsekin tietysti aina mietin sitä, että tohtiiko ottaa kuvia. Mullahan on se nyrkkisääntö, että jos joku osoittaa jotenkin, esim. päätään pudistamalla tai ihan vaan näyttämällä ärtyneeltä, ettei halua olla kuvattavana, niin en ota kuvaa, tai jos oon jo ehtinyt ottaa, niin poistan tai ainakaan en julkaise. Tuolla Kantonissa kaikki kuvailivat aika iloisesti toisiaan, ja jotkut vanhemmat oikein kehottivat iloisesti muksujaan vilkuttamaan kameralle, että sain otettua kuvan :D Pari kuvaa on otettu kauempaa, mutta näkivät kyllä kuitenkin, että kuvaan.

      Poista
  2. Tykkään ihan valtavasti näistä todella upeista kuvistasi!! Ihastuttavia kuvauskohteita, varsinkin nuo supersuloiset lapset ja eläimet toki myös ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ansku ♥ Ja yhdyn mielipiteeseen - nuo lapset ja eläimet olivat kyllä niiin suloisia :)

      Poista

© AINA LÄHELLÄNI. Made with love by The Dutch Lady Designs.