11.8.2016

Kartanonneitoja kuvaamassa

Sain kunnian kuvata rakkaan ystäväni nelivuotiasta prinsessaa ja ystävääni ihanan vauvamasunsa kera.

Lasten kuvaaminen on toisinaan aika, hmm, haastavaa, mutta kuitenkin myös hurjan hauskaa. Koska tunnemme toisemme niin hyvin, tällä kertaa ei mennyt aikaa tutustumiseen. Erilaisten juttujen kokeileminen sujui mutkattomasti ja kumpikin osapuoli sai ehdottaa mieleisiään poseerauksia. Helpointa oli kuitenkin antaa neitokaisen vain touhuilla itsekseen ja räpsiä siinä sivussa kuvia. Siinä mielessähän lapset ovat eloisuudestaan huolimatta (tai ehkä juuri siksi) helppoja kuvattavia - heitä kun ei tarvitse erikseen kannustaa touhuamaan luontevasti jotain.

Koska vasta opettelen valokuvausta, huomaan tietysti vielä etsiväni omaa tyyliäni. Tosin joistain asioista olen jo varma. Rakastan ihmisten kuvaamista ja huomaan mieltyneeni siinä eniten yksinkertaisiin kuviin. En kaipaa sen suurempia lavasteita tai rooliasuja. Henkilö itsessään riittää. Tausta saa olla mielellään selkeä ja yksinkertainen. Parhaat kuvat - siis omasta mielestäni onnistuneimmat - esimerkiksi omista pojistani olen ottanut ihan  omassa koti- tai mökkipihassa, tavallisten touhujen lomassa. Tosin ei tuollainen viehättävä ja vehreä kartanomiljöökään (jossa nämä kuvat siis otettiin) kuvia ainakaan huononna :D

Kuvaan mieluiten - ja useimmiten - mustavalkoisena. Pidän kuitenkin toisaalta myös vahvoista väreistä ja kontrasteista, sekä rosoisuudesta. Näistä kuvista omat suosikkini ovat ensimmäinen ja viimeinen kuva. 

















Lähetä kommentti

© AINA LÄHELLÄNI. Made with love by The Dutch Lady Designs.