Carpe diem

Lomailen nyt kolmistaan poikien kanssa.

Yhden päivän kokemuksella voin sanoa, että vaihtelevasti on mennyt. On itketty. Pojat useammin, äiti kerran (kun Pikkuveli rikkoi tahallaan satavuotiaan ompelukoneen, joka kesti sata vuotta - paitsi meidän perheessä). On huudettu. Varmaan kaikki aika tasapuolisesti. On iloittu ja halittu. Käyty kahdessa leikkipuistossa, jäätelöllä, ajomatkalla Ikeassa (jossa Poika jäi ensimmäistä kertaa puoleksi tunniksi lapsiparkkiin, kun minä kävin Pikkuveljen kanssa ostamassa pari valokuvankehystä), leikitty kotipihassa ja kylvetty. Istuttu kainalokkain sohvalla ja katsottu yhdessä vähän Keksijäkylän Lottaa.

Poikien keskustelut ovat tällä hetkellä niin hauskoja, että tekisi mieli nauhoittaa kaikki. Harmittaa, että suurinta osaa en jälkeenpäin edes muista ja tosi harvat jutut tulee kirjoitettua itselle muistiin.

Olen aina ollut huono hetkessä eläjä. Muistelen menneitä, vaikka en niitä haikailekaan. Ikävöin kuitenkin menetettyjä läheisiä ja yhteisiä hetkiä. Mietin tulevaa, haaveilen ja suunnittelen.

Joka päivä minulla on kuitenkin sellaisia hetkiä, useimpina monta, joina tajuan, että juuri NYT: tämä hetki on sellainen, jonka haluan muistaa. Juuri nyt ja tässä olen onnellinen.

Eilen kiinnitin oikein tietoisesti huomioni näihin hyviin hetkiin. Koska tunnelmat pienten lasten kanssa vaihtelevat jatkuvasti ihan laidasta laitaan, ei ihan joka hetki tunnu siltä, että tässä ja nyt se onni on. (Siitä kirjoitin aiemmin myös esimerkiksi täällä.) Niitä hetkiä oli kuitenkin eilenkin hurjan paljon. Ihan tavallisia, iloisia hetkiä, joista jokaisen haluaisin niin kovasti jälkeenpäin muistaa.

Keskenään yhä hienommin leikkivät pojat. "Me leikitään äiti tämmöistä vauvalaiskiaisleikkiä!" Jäätelöä mutustavat, hymyilevät pojat. Pikkuveljen, joka totesi syötyään: "Kylläpä se oli HYVÄÄ!" Pojan, joka halasi lapsiparkista tultuaan Pikkuveljeä kaksi kertaa lujasti. Oli ollut ikävä ja pienempää harmitti tosi kovasti, että hän ei saanut jäädä sinne. Pyörällä ajelu kotipihassa. "Näitkö äiti miten hienosti mä ajoin!"

Kyllä äiti näki.

Ja sen kyllä myös muistaa.