Kesän kynnyksellä alan aina himoita chick litiä. Vaikka valon lisääntyessä kaipaankin kevyempää luettavaa, ovat monet jäävät lukematta, koska ovat vain yksinkertaisesti ihan liian hömppää. (Sophie Kinsellan Himoshoppaajien ja Cecelia Ahernin PS. I love you:n lisäksi) Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää oli virkistävä poikkeus. Luin sen juuri loppuun ja voin suositella!
Louisa Clark on nuori nainen, joka ei varsinaisesti ole hukassa elämänsä kanssa, mutta on jäänyt vähän junnaamaan paikoilleen. Hän on tyytynyt tuttuun ja turvalliseen, mutta kovin tylsään työhönsä ja myös parisuhteeseensa ei-niin-iloluontoisen Patrickin kanssa. Kahvila, jossa hän työskentelee, lopetetaan yllättäen ja hän joutuu etsimään uuden työn. Valinnanvaraa ei juurikaan ole - hänen pitää elättää itsensä lisäksi myös vanhempansa ja opiskeleva sisarensa poikansa kera - ja hän ottaa pestin neliraajahalvaantuneen Willin hoitajana.
Kirja on rakkaustarina, mutta mielestäni ennen kaikkea kertomus ja muistutus siitä, että tämä elämä tulee oikeasti elää. Rohkeasti ja sydäntään seuraten. Will opettaa Louisalle elämästä enemmän, kuin tämä on siihenastisen elämänsä aikana koskaan oppinut, ja Louisa tuo raikkaan tuulahduksen ja iloa masentuneen ja usein kivuliaan Willin yksitoikkoisen arjen keskelle.
Moyes on palkittu naistenviihdekirjailija ja teksti oli erittäin sujuvaa ja helppolukuista - tästä tietysti varmasti kiitos myös suomentajalle! En malttanut lopettaa lukemista, vaan sivuja tuli käänneltyä pikkutunneille saakka. (Ja haluan ehdottomasti lukea myös kirjan jatko-osan Jos olisit tässä.) Mietin kirjaa lukiessani, että siitä saisi hyvän elokuvakäsikirjoituksen ja huomasinkin juuri, että siitä on tekeillä elokuva.
Louisa Clark on nuori nainen, joka ei varsinaisesti ole hukassa elämänsä kanssa, mutta on jäänyt vähän junnaamaan paikoilleen. Hän on tyytynyt tuttuun ja turvalliseen, mutta kovin tylsään työhönsä ja myös parisuhteeseensa ei-niin-iloluontoisen Patrickin kanssa. Kahvila, jossa hän työskentelee, lopetetaan yllättäen ja hän joutuu etsimään uuden työn. Valinnanvaraa ei juurikaan ole - hänen pitää elättää itsensä lisäksi myös vanhempansa ja opiskeleva sisarensa poikansa kera - ja hän ottaa pestin neliraajahalvaantuneen Willin hoitajana.
Kirja on rakkaustarina, mutta mielestäni ennen kaikkea kertomus ja muistutus siitä, että tämä elämä tulee oikeasti elää. Rohkeasti ja sydäntään seuraten. Will opettaa Louisalle elämästä enemmän, kuin tämä on siihenastisen elämänsä aikana koskaan oppinut, ja Louisa tuo raikkaan tuulahduksen ja iloa masentuneen ja usein kivuliaan Willin yksitoikkoisen arjen keskelle.
Moyes on palkittu naistenviihdekirjailija ja teksti oli erittäin sujuvaa ja helppolukuista - tästä tietysti varmasti kiitos myös suomentajalle! En malttanut lopettaa lukemista, vaan sivuja tuli käänneltyä pikkutunneille saakka. (Ja haluan ehdottomasti lukea myös kirjan jatko-osan Jos olisit tässä.) Mietin kirjaa lukiessani, että siitä saisi hyvän elokuvakäsikirjoituksen ja huomasinkin juuri, että siitä on tekeillä elokuva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti