Tuokiokuvia Manhattanilta osa 1

10.2.2016

Koska olen edelleen säästökuurilla, päätin kierrellä New Yorkin downtownin katuja kameran kanssa lompakon sijasta.

Pyörähdin vain Sephorassa ja pitäydyin etukäteen päättämälläni ostoslistalla. Yhden heräteostoksen kyllä tein - huulikiillon, jolla oli herkullisen värin lisäksi niin hauska nimi, että nappasin mukaan: Cougar red, puumanpunainen :D

Virallisella ostoslistalla olivat ripsiväri ja pohjustusaine, niitä sorruin ostamaan pari. Olen taas luopunut pidennyksistä, joten pitää tässä vähän haeskella sopivaa settiä ripsien laittoon, jäljelle jääneiden pituus kun on taas vain puolet entisestä.

Lisäksi käväisin farmasiakaupassa, mutta sitä ei lasketa, kun hammastahnaa, korvatulppia ja huulirasvaahan nyt tarvitaan aina.

Koska tuolta kertyy jo parissakin tunnissa kuvia paljon, jaan kuvat kahteen postaukseen.

Tässä mustavalkoiset kuvat, seuraavassa sitten värikuvat.

Jälleen jäi harmittamaan ne kuvat, jotka jäivät ottamatta: pari erityisen kaunista naista ja Brooklyn Bridgen alla olevan rakennustyömaan lihava rotta, joka livahti pulskaan varteensa nähden varsin ketterästi silmänräpäyksessä kulman taakse.

Pulukuvia ottaessani eräs autossaan istuva mies ruuvasi ikkunan auki ja kysyi minulta, miksi kuvaan sellaisia asioita, enkä esimerkiksi ympärillä olevia rakennuksia. Kerroin, että haluan kuvata ihan tavallisia arkisia juttuja. Ja että itse katselen mielelläni esim. omien vanhempieni aikaisia arkipäiväisiä kuvia, ja että ehkä omista lapsistani on hauska sitten myöhemmin katsella näitä.

Lisäksi olen alkanut kiinnostua yhä enemmän katukuvauksesta ja haluaisin oppia sitä lisää. Olen myös vähän arka kuvaamaan ihmisiä ja yritän oppia siinä rohkeammaksi.

Tällä kertaa talvi yllätti kävelijän. Suurin osa retkestä taittui lumituiskussa.



































2 kommenttia:

  1. Upeita kuvia! Jälleen! Kuten yleensäkin sinulta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana Elina <3 Ja kivaa päivää! :)

      Poista

Sisällön tarjoaa Blogger.