Pikavisiitti Kiinaan ja uusi kamera

24.2.2016

Tarvitsin reissukameran, eli sellaisen, joka mahtuu työlaukun sisään. Pitkällisen pähkäilyn tuloksena päädyin Olympus OM-D E-M10 -mikrojärkkäriin.

Olen unettomina yön tunteina (ja niitähän on kuulkaa lukuisia) tutustunut eri vaihtoehtoihin, lukenut vertailuita ja testikokemuksia, ja pohtinut, mitkä ominaisuudet ovat itselleni must. Pidin esim. etsintä itselleni erityisen tärkeänä, mikä oli yksi suurimmista syistä päätyä juuri tähän Olympukseen.

Noh. Pari päivää meni kameraan tutustuessa ja hetkittäin olin jo aivan varma, että tuli tehtyä täysi hutiostos. Kunhan pääsin vähän jyvälle toiminnasta ja ennen kaikkea säädöistä, alkoi tuntua, että sillä saa ihan kelvollisia kuvia. Tai ainakin tulee vielä joskus saamaan.

Kamera ei pysy liikkeen mukana yhtään niin hyvin, kuin Canonini, tarkennus on paaaljon hitaampaa. (Poikia kuvannen siis jatkossakin Canonilla...) Oli kuitenkin positiivinen yllätys, että kameralla sai hämärässä (ja itse asiassa ihan pimeälläkin) ihan mukiinmeneviä kuvia! Ja se etsin...? Tämän vähäisen kokemuksen perusteella tuntuu, että siinä tuli maksettua turhasta - jostain syystä tällä tulee herkemmin kuvattua takanäytön kautta.

Minulla on linssinä kameran kanssa tullut Zuiko 14-42mm f/3.5. Ehkä jonain päivänä hankin tilalle jotain parempaa, tosin tällä hetkellä tuntuu, että ennemmin kuitenkin panostan mieluummin suureen rakkauteeni Canoniin, ja pidän tämän ihan vaan reissuversiona.



Kuten näkyy, kamera mahtuu mainiosti myös pienehköön käsilaukkuun.


Ylhäällä Olympus pienimmillään, alhaalla suurimmillaan.



Ja tässä ensimmäiset onnistuneet kuvat. (Jätän laittamatta kuvat omista varpaistani hotellihuoneen sängyllä, itsestäni kameran kanssa peilissä ja kotisohvalla uinuneesta Koirasta.)

Nämä kuvat ovat lyhyeltä kävelymatkalta hotellilta jalkahierontaan ja takaisin.














4 kommenttia:

  1. Onnea uudelle kameralle! Hienot kuvat, hyvin olet jo sinut sen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sirpa! Ihan jännää on kokeilla uudenlaista kameraa pitkästä aikaa. Vaikka onhan tässä taas opettelua... mutta onhan siihen koko loppuelämä aikaa :D

      Poista
  2. Onnea uudelle kameralle, sillähän tulee upeita kuvia! Ja kiitoset nojatuolimatkasta =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, alun hankaluuksien jälkeen rupeaa vähitellen helpottamaan.
      Ja ole hyvä - mielelläni tarjoaisin muille enemmänkin (plus pidempiä ja eksoottisempia) nojatuolimatkoja :D

      Poista

Sisällön tarjoaa Blogger.