12.11.2015

Hääpäivä

South Beachin kuvat tulevatkin vasta seuraavassa postauksessa, koska eilinen hääpäivä kauniine kukkasineen kiilasi väliin :D

Meillä oli eilen hääpäivä. Neljäs, eli keramiikka-, hedelmä- (???), kaarna-, tai niin kuin tässä tapauksessa: kukkahääpäivä.

Mies oli skarppi, ja odotti minua jo toissailtana töistä palatessani kukkakimpun ja kortin kera. Kortti oli niin kauniilla tekstillä varustettu, että sydän pakahtui, eivätkä kukatkaan kauneudessaan paljoa jääneet jälkeen. Olen onnentyttö.

Olin aavistanut, että koska emme ristiin menneistä työajoista johtuen näkisi toisiamme hääpäivän aamuna, Mies huomioisi asian jo edellisenä iltana. Itse havahduin hääpäiväasiaan vasta viime tipassa, tässä kun just vasta saatiin isänpäivälahjahommelit kunnialla hoidettua (itse asiassa isänpäivälahjaksi ostamani neuletakki meni koon puolesta vaihtoon, ja on yhä matkalla omistajalleen...)

Ostin sitten hätäpäissäni hänelle kauniin suklaakonvehtirasian. Mies kohotti lahjansa saadessaan kulmiaan ja totesi huvittuneena, että ostit sitten meidän hääpäivänä lahjan itsellesi... Köh. Siis olinhan toki ajatellut, että me yhdessä popsittaisi ne sohvalla käsi kädessä. ;)

Pitänee kuitenkin muistaa Miestä vielä vähän huolellisemmin, kunhan tässä arjessa joku mahdollisuus siihen tulee.







Onnenpäivä-blogin kirjoittaja sen juuri taannoin kiteytti täydellisesti:
" Sen sijaan, että naisi sen ihmisen, jonka kanssa haluaisi pitää loputtomasti hauskaa, kannattaa naida se ihminen, jonka kanssa hauskanpidon lisäksi on kaikkein mieluiten silloin, kun kaikki menee päin helvettiä." 

Se on justiinsa näin. Tähän hitokseen sydämiä.




2 kommenttia

  1. Onnea hääpäivänne johdosta! Niin kauniita kukkasia.

    Tulen toistekin vierailulle blogiisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sirpa <3 Ja tervetuloa! :)

      Poista

© AINA LÄHELLÄNI. Made with love by The Dutch Lady Designs.