24.9.2015

Hetkiä

On niitä hetkiä, kun väsyttää.

Kun tuntuu, että elämä on yhtä siivoamista, kuuraamista, järjestelyä. Huutamista, torumista, komentamista... Kun unet ovat jääneet liian vähiin.

Nimittäin niin vähiin, että lapsi osoittaa silmänalusiasi ja kysyy, että onko sulla äiti tossa mustelma. (Ööh ei, kun se johtuu vaan väsymyksestä, tai sitten siitä, että äitistä on tullut vanha ja nyt se aamunaama ihan aikuisten oikeesti kestää koko päivän...)

Kun aamulla herätessäsi odotat vain iltaa ja nukkumaanmenoa, ja illalla et pysty nukahtamaan, kun mietit, että minkäköhänlainen yö tästäkin on taas tulossa, kun se kolmevuotias on ruvennut taas hulinoimaan öisin.

Kun vilkaistessasi vessanpönttöön näet pohjalla kimaltelevan rannekellosi.

Ja sitten niitä toisia hetkiä.

Kun ilta ei ole mennyt ihan putkeen. Kun kukaan ei ole totellut ja edes sana huono ei riitä millään mittapuulla kuvaamaan jälkeläisten käytöstä. Kun on huudettu puolin ja toisin, ja ollaan kaikki vuorollaan sujahdettu mielensäpahoittajan rooliin.

Ja sitten, kun on yhdessä puhuttu siitä, että meidän ilta nyt oli vähän tämmöinen huono (lapsi kysyy, että ai kun sä äiti kiukuttelit meille ja sinä vastaat, että niin no, kyllähän me taidettiin vähän kaikki kiukutella...)

Niin sitten keittiötä siivotessasi olkkarista kuuluu iloinen ääni:
"Kiitos päivästä! Kiitos sulle äiti tästä päivästä!"



Ja sitten on vielä niitä hetkiä... Nimittäin niitä, kun huomaat puolitoistavuotiaan pätkän oppineen laittamaan itse popot jalkoihinsa <3 Niisk.


Kiitos tästäkin päivästä.




Lähetä kommentti

© AINA LÄHELLÄNI. Made with love by The Dutch Lady Designs.