4.5.2015

So long, tutti!

Tässäpä postaus, jonka olisin kernaasti kirjoittanut jo kaaaauan aikaa sitten, mutta jossittelu on turhaa myös tässä. Pääasia, että pystyn sen tänä päivänä toteamaan: Poika on ollut nyt viikon ilman tuttia!



Tutin käyttö ei missään vaiheessa ole vähentynyt, enkä vain yksinkertaisesti ole jaksanut tässä arjen pyörityksessä ottaa tuttiasiaa asiakseni, kun on ollut milloin mikäkin enterorokko/vesirokko/flunssa/hoidonaloitus/kyläily/levottomatyöt/uhmavaihe
/jommankummanvanhemmantyöreissu tai muu (teko)syy. Poika kun on varsin temperamenttinen tapaus (= huutaa jokaista vastoinkäymistä kuin piru) ja jo ihan perusarjen asioista väännetään koko ajan kättä, niin enpä ole jaksanut lisätä palettiin vielä tutista riitelyä.

Ja miten homma nyt sitten hoitui?

Kas, mitä helpoimmin! Meillä oli nimittäin viikko sitten hammaslääkärikäynti. Ensimmäinen laatuaan - kunnassamme on tarkastukset 2-, 4- (ja 6-?) vuotiaana, ja kutsu tarkastukseen tupsahti eräänä kauniina päivänä postilaatikkoomme ihan pyytämättä ja yllätyksenä.

Sinne sitten Pojan kanssa marssittiin. Vähän itseäni arvelutti, miten homma tulisi sujumaan, mutta onneksi käytös tuollaisissa uusissa tilanteissa ja vieraiden ihmisten kanssa on yleensä jotakuinkin tolkullista. Niin myös nyt. Tuolin oikean korkeuden säätämisen kanssa kesti vähän liian pitkään, eikä pätkällä kestäneet hermot, niin tehtiin tarkastus sitten äidin sylistä käsin.

"Lääkäri" (taisi olla hoitaja) oli tosi symppis rouva. Tutkittuaan hampaat kysäisi, että onkos pojalla tutti käytössä. Myöntävän vastauksen saatuaan sanoi, että tutista olisi nyt sitten aika luopua, ettei mene hampaat pilalle. Ja heti.

Kerroin, että me ollaankin tässä vähän ajateltu, että voitaisi antaa jo tutit oraville. Hoitaja oli heti juonessa mukana, ja kertoi itse asiassa juuri saaneensa oravilta sähköpostia, että siellä on huutava tuttipula, ja oravavauvoille tarvitaan pikaisesti tutteja. Mieluiten juuri Pojan nimisiltä lapsilta :D

Lopuksi Poika sai valita mukaansa hammasharjan sekä itselleen, että Pikkuveljelle, sekä purkkaa.

Lähtiessä käväistiin vessassa. On muuten aika levollinen fiilis istua yleisessä vessassa, kun joku vetää pöntön kesken asioinnin ja juoksee sitten avaamaan oven lukon.

Purkka laitettiin suuhun, kun lähdettiin kävelemään takaisin autolle. Matkalla Poika kaatui ja purkka katosi joko mahaan tai maahan, mutta tulipahan kokeiltua :D

Poika päivitteli lääkäriltä lähdön jälkeen, että voi että, nyt ei enää voi käyttää tuttia. Piilotin tutit (niitähän oli luonnollisesti mukana useampi...) saman tien. Päivittelyä jatkoi koko päivän. Kun Mies tuli kotiin, Poika ryntäsi heti kertomaan, että arvaa isi mitä, minä olin hammaslääkärissä, enkä saa enää käyttää tuttia!

Pelkäsin iltaa, ja nukahtaminen olikin vähän tavallista hankalampaa. Poikaa ei nukuttanut millään, ja juttua olisi riittänyt. Ei kuitenkaan kiukutellut yhtään. Pari kertaa totesi allapäin: "Äiti haluan tutin." Niisk. Äidin sydän kyllä särkyi pikkuisen. Yöllä oli herännyt itkemään aika pitkäksi aikaa - Mies oli valvonut hänen kanssaan. Parin illan ajan nukahtaminen oli hankalampaa, eikä vieläkään suju niin jouhevasti, kuin tutin kanssa, mutta onneksi ihan kohtuuhyvin. 30-45 minuutin ajan kuuluu sängystä huutelua: "Äiiitiiii, tuleeee! Äiiitiiii, mulla on asiaa!!! Mulla on TÄRKEÄÄÄ ASIAAAA!" ja pitää rampata huoneessa.

Oli ihan loistojuttu, että homma hoitui näin, että "kunnon auktoriteetti" määräsi luopumaan tutista. (Ja sanoi myös, että pikkuveljellä täytyy vielä pitää tutti hetken aikaa...)

Suosittelen tällaista taktiikkaa! Hammashoitajan kanssahan voisi vaikka etukäteen sopia tällaisesta kuviosta :) Ihanaa, kun hoitaja oli näin taitava tapaus!


Hoitaja näki muuten etuhampaista myös taannoisen sohvalta putoamisen - oli nimittäin niin raisu setti, että tuttikin halkesi... Totesi ohimennen, että saattavat nuo hampaat mennä jossain vaiheessa harmaiksi, mutta yritetään pitää ne suussa niin pitkään, kuin vain mahdollista... öh... Joo, toivotaan tosiaan, että pysyvät paikallaan.

Vielä on hetkiä, jolloin ainakin salaa ihan pikkuisen kaipaan tuttiaikoja. Niinkuin vaikkapa autossa, kun sunnuntaisen kauppa- ja ravintolareissun jälkeen päätetään Miehen kanssa ajella kiertotietä kotiin, katsella maalaismaisemia, ja fiilistellä kevään ja kesän tuloa.

Takapenkin tyyppi toipuu nopeasti alkuhämmennyksestään, kun ei käännyttykään tutusta risteyksestä kotiin, ja dialogi alkaa:

Poika: Menenkö minä tarhaan? (Ajettiin tarhan ohi.) Mihin minä menen?
Minä: Et mene tarhaan. Käydään ennen kotiin menoa vähän ajelulla ja katsellaan maisemia.
P: MIHIN minä menen???
M: Et mene mihinkään. Kukaan ei mene. Ajellaan vaan vähän aikaa.
P: Ei mennä ihan vielä kotiin?
M: Ei mennä ihan vielä. Käydään ensin vähän ajelulla.
P: Mihin minä menen?
M: Kukaan ei mene mihinkään. Pysytään autossa. Ajellaan vähän aikaa ja katsellaan maisemia.
P: Ei mennä ihan vielä kotiin.
M: Ei. Ei ihan vielä.
P: Ei mennä vielä kotiin.
M: Juu ei, ajellaan ensin vähän.

Hetken hiljaisuus.

P: Ei mennä ihan vielä kotiin?
.
.
.

... ja tätä jatkuu koko loppumatkan ajan :D


Kivaa viikkoa just sulle! :)



Lähetä kommentti

© AINA LÄHELLÄNI. Made with love by The Dutch Lady Designs.