12.5.2015

Iso pikkuveli

Pikkuvelipä ei ole enää ihan pieni.

Miten tässä näin kävi?!? Vauva vaihtui ihan huomaamatta taaperoksi.


Vauvakirjaakin on täytetty. Välillä vähän skarpimmin, välillä suurpiirteisesti muistellen...



Pikkuveli lähti kävelemään 1v 1kk:n ikäisenä. Toisin kuin isoveljensä, hän ei samantien vaihtanut kävelemistä juoksemiseen. Hän harjoitteli rauhallisesti ja käveli alkuun vain silloin, kun koki sen erityisen tarpeelliseksi. Vaikkapa olohuoneen pöydän äärestä television luokse, jos sieltä tuli jotain mielenkiintoista. Nyt, 1v 4kk:n ikäisenä, hän haluaa kävellä kaikki matkat itse.

Pikkuveli sanoo jo joitakin sanoja ja harjoittelee päivä päivältä enemmän. Tyypin joviaalista luonteesta huolimatta ensimmäinen oikea sana oli "ei". Se tuleekin kovin pontevasti, omaa tahtoa siis löytyy.

Ei:n lisäksi sanavarastoon kuuluvat "ohhoh" (jota käyttää ihan oikeissa tilanteissa), "pippu" (= tippui), "poppu" (= loppu), "äiti" (JEE!), "i-i" (= isi), "pampaat" (= hampaat) ja Kissan nimi. Lisäksi hän kyselee kovasti kaikkien asioiden nimiä ja ilahtuu, kun osaa näyttää vaikkapa korvansa tai paitansa, tai kirjasta eri juttuja.

Puhetta hän on ymmärtänyt jo pitkään hurjan paljon, ja on jo kauan osannut viedä pyydettäessä tavaroita eri paikkoihin.

Eilen oli lisäksi suuri hetki, kun hän oma-aloitteisesti meni xylitol-pastillin saatuaan viemään sen ensin isoveljelle. Tähän asti Poika on aina tarjonnut pastillin ensin Pikkuveljelle ja ottanut sitten itselleen. Jos Pikkuveli on saanut ottaa ensin, hän on napannut salamannopeasti pastillin omaan suuhunsa. Ja sieltä se eilen sitten tuli: veljen piti kanssa saada pastilli :)

Pojat nahistelevat kovasti - aina pitää esimerkiksi saada juuri se lelu, joka toisella sattuu olemaan, ja molempien pitää saada samaa ruokaa tai herkkua (poikkeus tähän on, jos jossain "on maitoa". Sen he ymmärtävät mukisematta, että sitä ei Pikkuveljelle voi antaa).

He ovat kuitenkin toisilleen valtavan tärkeitä. Poika huolehtii aina, että jos johonkin mennään, Pikkuveli tulee myös mukaan. Aamulla pitää heti herättyä selvittää, missä toinen on. Jos toisella on paha mieli, toinen lohduttaa. Kun mennään nukkumaan, toiselle annetaan aina hali ja toivotetaan hyvää yötä. Poika huolehtii nykyisin, että Pikkuveljellä on varmasti tutti, varsinkin jos hänellä on paha mieli. Eilen Poika tuli itse varta vasten ilmoittamaan minulle keittiöön, että äiti minä annoin Pikkuveljelle tutin!

Kun Poika saa jotain hyvää syödäkseen, hän vie sitä aina myös Pikkuveljelle ja kehottaa: Maista!
Ruokapöydässä he syöttävät vuoronperään toinen toistaan.

Vaikka hetkittäin tekisi mieli motata sitä, joka joskus on sanonut, että kyllä kaksi menee siinä missä yksi, niin tavallaan siinä on myös jotain perää. Esimerkiksi pottailusta täällä välillä tapellaan (kuinkas muutenkaan), kun molemmat haluaisivat istua siinä, ja välillä homma etenee käsirysyyn asti, kun yrittävät väkivalloin työntää toista pois potalta päästäkseen itse tilalle... :D

Semmoinen sympaattinen tyyppi tänne on ihan huomaamatta vauvan tilalle sujahtanut.

Semmoinen, joka tykkää syödä ja nukkua. Joka menee heti herättyään, ja muutenkin nälän yllättäessä roikkumaan syöttötuoliin haluten ruokaa. Joka tykkää istua sylissä. Joka itse illalla ilmoittaa haluavansa mennä sänkyyn, ja jää sänkyyn laskettaessa rauhallisesti niille sijoilleen, pupu kainalossa makaamaan. Joka tykkää antaa haleja. Joka kikattaa ääneen, kun ottaa kiinni sen poskista ja venyttää, ja joka tekee sitten nauraen saman sulle.

Semmoinen lutuinen Pikkuveli täällä meillä asuu 




Lähetä kommentti

© AINA LÄHELLÄNI. Made with love by The Dutch Lady Designs.