17.2.2015

Back in business

Täällä ollaan taas.

Pahoittelut pitkäksi venähtäneestä radiohiljaisuudesta. Jos siellä joku tätä vielä lukee ja on kenties mietttinyt, että ollaankohan täällä vielä hengissä, niin ilmoitettakoon se tässä ja nyt: hengissä ollaan.

Tosin vähän siinä ja tässä kunnossa. Ainakin tällä hetkellä.

Poika on kuumeessa, Pikkuveljellä on lämpöä, yskä ja nuha. Omaa flunssaani olen kyllä mielestäni potenut ihan kiitettävän pitkään, tässähän se nimittäin vielä seurana porskuttelee. Sängyn pohjalla en ole makoillut alkurysäystä lukuun ottamatta, mutta nuha ja yskä eivät ota millään lähteäkseen. Ärsyttävää.

Sen verran olen tässä kuluneen kuukauden aikana oppinut elämästä, että jos joutuu heti joulun jälkeen järjestämään yksivuotissynttäreitä, hautajaisia, asunnon tyhjentämistä, ja suoriutumaan työhönpaluukoulutuksista, sekä sattuu sairastamaan sekä lapset että itse, suhaten samalla joka välissä töissä, niin voipi käydä niin, että joulukuusi saadaan pihalle tuossa joskus tammikuun loppupuolella.

 
Sain Mieheltä ystävänpäivänä aivan ihania kukkia ja suklaata.
 
Mies sai olla tyhjin käsin. Ai miksi? No kas, kävi niin, että viime ystävänpäivänä en (ainakaan muistaakseni) saanut Mieheltä mitään. (Tai no ehkä hyvän ystävänpäivän toivotuksen.) Tästä vedin johtopäätöksen, että me ei erityisesti vietetä enää ystävänpäivää, enkä siten ollen vaivautunut hommaamaan Miehelle mitään.
 
Tässähän oli se riski olemassa, että pahoitan mieleni ihan kunnolla siitä, että Mies oli hommannut mulle jotain, ja minä en sille, mutta suhtauduin tilanteeseen kohtalaisen aikuismaisesti ja olin vain iloinen kukkasistani. Tästä kuitenkin opittiin, että johdonmukaisuus ennen kaikkea myös näissä lahjahommissa. Jos jättää jonkun lahjomistilaisuuden väliin, voi jäädä itse seuraavalla kerralla nuolemaan näppejään.

 
Työelämään paluu on sujunut kohtalaisen kivuttomasti. Kun vein Pikkuveljen hoitoon, itkin  minä. Pikkuveli tokeni alkuhämmennyksestä toivuttuaan äitiä nopsemmin.
 
Pojat ovat sopeutuneet ihan hyvin siihen, että hoitoon vie tai sieltä hakee milloin isi, milloin äiti. Itse olen ollut aika paljon töissä iltaisin, ja Miehellä on ollut usein vetovastuu koko arkipäivästä, siis poikien vieminen, hakeminen ja iltahommat. Suurin haaste taitaa olla oma ikävöintini. Onneksi on skarppi puoliso, eikä tarvitse yhtään miettiä, miten kotona pärjätään.
 
Sen verran on kuitenkin poikia ollut ikävä, että nyt kun saatiin arki tästä käyntiin, ilmoitin Pojan tarhaan ja Pikkuveljen hoitajalle, että vähennetään hoitopäiviä, ja pidän arkivapaillani poikia kotona niin paljon kuin mahdollista.

 
Työ vie silloin tällöin kauemmaskin kotoa, onneksi ei kuitenkaan kovin pitkiksi ajoiksi.
 
 
Tänään ollaan pienten potilaiden kanssa leikitty...

 
... sekä opeteltu lintujen ääniä ja laulettu.
 
Poika halusi ja sai syöttää Pikkuveljeä tänään useammallakin ruokailulla. Sopi meikäläiselle, varsinkin kun vielä kiikutti lopuksi tyhjän lautasen pois. Näkisin tämän kehityksen ihan hyvänä ;)

 
Pojan soitinpaita (kuvassa) on valmis, samoin tähtihousut. Vähän menee harjoittelun piikkiin - kauluksesta tuli ruma - joten kun Mies sanoi (ihanan tahdikkaasti), että näistähän tulisi tosi hyvä yöpuku, en käynyt vastustamaan ajatusta.


 
Lisäksi käsitöitä on meneillään vähän siellä sun täällä.
 
Rupesin jatkamaan äidiltäni kesken jääneitä sukkia...

 
... sekä, havaittuani orastavan villasukkavajeen, laitoin alulle villasukat Pojalle.


Lisäksi työn alla on ompeluksia Pojalle (paita ja housut), sekä suunnitteluasteella vaatteita itselle.

Samalla yritetään joka välissä metsästää kalusteita kesämökille, niitä kun pitäisi tässä talven mittaan saada haalittua.

Ei käy siis ihan hetkeen aika pitkäksi.

Miehelle pisteet siitä, että sai minun työreissussa ollessani hommattua Pikkuveljelle turvaistuimen molempiin autoihin! Kyllä, se on jo niin iso. Niisk <3

Lähetä kommentti

© AINA LÄHELLÄNI. Made with love by The Dutch Lady Designs.