1.10.2014

Voihan pojat!

REPESIN.

Iltalehden (The Next Familyltä lainaama) juttu poikien kasvattamisesta.
"11 asiaa, jotka vain poikien vanhemmat ymmärtävät".

Mies bongasi tämän ja kiikutti nenäni eteen luettavaksi. Oli vissiin havainnut joitain yhtymäkohtia arkeemme.

Niin sitä vain itsekin olin ajatellut istuvani somasti sohvannurkassa kertoilemassa tarinoita tuhkimoista ja rumista ankanpojista. Sisustavani nukkekotia, ja esitteleväni ihastuksesta voihkivalle tenavalle soittorasiassa pyörivän kauniin, tyllihameisen ballerinan.

Olin ostanut vuosia aiemmin New Yorkista somat, vaaleanpunaiset nukenrattaat, jotka halusin antaa lapselleni, mikäli sellainen minulle joskus suotaisiin. Pojan ollessa vuoden ikäinen katsoin, miten hän kohteli serkkujensa vastaavia rattaita. Käänsi ne ylösalaisin ja koitti repiä renkaita irti. Ei onnistunut, joten ryhtyi hakkaamaan rattaita lattiaa vasten. Kun ilmeni, että toinenkin lapsistamme on poika, luovutin, ja lahjoitin rattaat läheisen ystävän tyttärelle. Meille on hankittu sen sijaan puisia ja muovisia kärryjä ja vaunuja, jotka ovat niin lujaa tekoa, että kestäisivät vaikka katolta alas heittämisen.

Jotkut kohdat artikkelissa kiinnittivät erityisesti huomioni.

Tähtien sota vastaa uskontoa.

En ole koskaan nähnyt yhtään Star Warsia (saakohan tällaista edes sanoa ääneen...?)  Mies on (järkytyksestä toivuttuaan) ilmoittanut asianlaidan muuttuvan jossain vaiheessa. Uhannut Tähtien sota -sulkeisilla. Aika näyttää, kauanko pystyn välttelemään tätä.

Pojilta saa parhaat halaukset.

Kuulemma vilpittömimmät ja vailla taka-ajatuksia. No kyllä! Siinä on jotain kertakaikkisen vilpitöntä ja valloittavaa, kun poika kietoo kätensä kaulaan ja halaa. Tai silittää. <3

Pierut ovat hauskoja.

Voin tässä vaiheessa todeta, että pelkkä poikalapsien synnyttäminen ei vielä automaattisesti tuo muutosta tähän. Ei naurata. Olen kuitenkin avoin ajatukselle ja jään odottamaan sitä artikkelin lupaamaa päivää, jona nauran muiden mukana.

Pojat ovat fyysisiä.

Valtaavat elintilaa tönimällä ja höykyttämällä toisiaan. Muksivat ilman syytä. Halaavat ja sitten möyhentävät. Näin on. Pojan halaukset Pikkuveljelle muuttuvat ihan järjestään sen luokan pihtiotteeksi, että hänet on pakko komentaa (tai repiä) irti kaverista. Ilman järjellistä (tai edes näkyvää) syytäkin tulee muksaistua säännöllisin väliajoin. Tuntuu kyllä kieltämättä tämmöisenä perus-naisihmisenä vähän erikoiselta käytökseltä.

Halit ovat kovakouraisia, mutta täynnä tunnetta ♥

Pojat eivät kuuntele.

Tutkimukset kuulemma todistavat, että poikien kuulo ei ole yhtä herkkä kuin tytöillä ja kuulosta vastaava aivojen osa kehittyy hitaammin.

Jep. Eikö sana kuulu vai eikö se vaan mene perille -huutojen kanssa kannattaa siis odottaa vielä tovi.

Siihen saakka pitää yrittää stoalaisen tyynesti hyväksyä se, että mukelo jatkaa ilmeenkään värähtämättä touhujaan, ja kutsut tulla ruokapöytään kaikuvat kuin (tai siis ehkä oikeasti) kuuroille korville.

Vaatteilla ei ole merkitystä.

Pojat eivät välitä siitä, mitä niiden päälle puetaan. Ja ne rytkyt, jotka päälle sattuvat, menevät saman tien likaiseksi ja rikki. Aamen tälle. Lisäisin myös, että mikäli joku mielipide pukemiseen ja vaatteisiin sattuu muodostumaan, se on ehdottomasti kielteinen. Ja jossain vaiheessa ainakin joillekin tulee pakkomielteinen hinku autoihin ja muihin värkkeihin paitaa koristamaan.

Pojat rakastavat ehdoitta.

Ilman mitään juonitteluita.

Parikin Pojan kanssa saman ikäisistä tyttökavereista on äitiensä kertoman mukaan kesken kiukuttelun muuttanut lähestymistapaa: lopettanut kiukuttelunsa kuin seinään, katsonut äitiään silmäripsiään räpäyttäen ja sanonut hymyillen, mitä hunajaisimmalla äänellä: Saisinko...?

Jos meillä kiukutellaan, niin meillä kiukutellaan. Ja sitten kun rakastetaan, niin rakastetaan.


Enkä tosiaan osaa sanoa, kumpi on kovempi kaveri - Batman vai Hämähäkkimies. Saako sanoa James Bond? ;) Ilmeisesti minulta odotetaan jossain vaiheessa asiaan jonkinlaista kannanottoa.

Yksi oleellinen seikka muuten on unohtunut listalta:

Kaikki menee rikki.

Eli se kaikkien poikien (ja niiden ikuisten pikkupoikien eli rakkaiden miesten) tarve pilkkoa kaikki esineet atomeiksi ja tutkia, mitä ne pitävät sisällään. Tai rikkoa ihan vaan huvin vuoksi, ilman mitään sen jalompia tarkoitusperiä.

MOT: Katselin juuri äsken, kuinka Pikkuveli puristi ilmapallon rikki.

Poksahdusta seurasi korviin saakka ulottuva kahdeksanhampainen hymy.



 
See the pattern...?


 
I rest my case.
 
 
 

4 kommenttia

  1. Ei voi olla totta! Jokainen kohta (pieruja myöten.. no myönnettäköön, olen pieruhuuomorin ystävä itsekin aina ollut) :D pitää paikkansa meidän taloudessa, kirjaimellisesti!! :o Kaikki sotketaan ja rikotaan ja äänenvolyymikin on välillä sitä luokkaa että joudun hakemaan lastenhuoneesta peltorit omille korvilleni. Esikoinen vajaa 6v osas just äsken tossa näköjään laittaa jonkun NHL pelin pyörimään ja sitä pelaa parhaillaan.. huutaa täyttä kurkkua: Jes 3-0!! Ja minuahan on siunattu kahdella tytöllä todellakin... :)

    Katri

    VastaaPoista
  2. :D No näköjään nämä on sitten aika universaaleja juttuja - sukupuolesta riippumatta!

    Mietinkin sen jälkeen, kun olin kirjoittanut, että unohtui muuten kokonaan mainita tuo volyymi. Alituinen meteli. Täällä on nimittäin pari päivää ollut ihan järkyttävä huutokonsertti, ihan riippumatta siitä, onko nää hyvällä vai huonolla tuulella :D

    Pitänee sopia nuo yleistykset siis koskemaan ihan vain lapsia, välittämättä siitä onko päällä housut vai mekko... ;)

    VastaaPoista
  3. Kyllä! Ei muuta lisättävää... kahden pojan jälkeen meille tuli tyttö. Hän on eloisa ja vilkas joidenkin mielestä, mutta meistä vanhemmista hän on itse rauhallisuus, nyt puolitoista vuotiaana hän on hyvin pieniääninen, varovainen ym. siis tyttö. ei lainkaan veljiensä kaltainen. Niin...ja meidän pojat ovat molemmat nyt koululaisia, pojat ovat kaikkien kavereita, mikä on kyllä huippua, mutta eilen meillä juhli 15 poikaa! Meteli ja fyysinen liike oli sen mukaista... ah, ihania poikia! :)

    VastaaPoista
  4. Apua noita juhlia...!!!!! Ehkä ansaitsisi viikon etelänloman jossain uima-altaan reunalla noiden jälkeen :D

    Jep, kyllähän nämä riippuu vähän siitä, mikä on vertailupohja :D Meillä on lähipiirissä parikin vilkkaana pidettyä tyttölasta, mutta tuntuu kyllä aika hermolevolta heidän hoitamisensa meidän touhupettereihin verrattuna :) Ja kyllä poikiemme kanssa aikaa viettäneet ystävät ovat myöntäneet, että ovathan nuo kyllä tosiaan, köh, melko energisiä tapauksia... Hih :)

    Mutta ihania ovat <3 Juuri seuraan tässä samalla, kun pojat rymyävät kikattaen sohvalla isänsä littanaksi <3

    VastaaPoista

© AINA LÄHELLÄNI. Made with love by The Dutch Lady Designs.