1.9.2014

Unikoulun ekaluokkalainen

Huomenta!

Tiiättekös tunteen, kun on nukahtanut vaivattomasti, nukkunut levollisesti ja herää virkeänä ja energisenä uuteen päivään?

Juu, en minäkään.

Huushollissamme on nyt yksi koululainen - nimittäin unikoululainen. Lopultakin otin itseäni niskasta kiinni ja aloitin topakasti kokeilun. Hommaa on nyt takana kunnioitettavat yksi yö ;) Toivon voivani raportoida iloisesta edistymisestä. Kenties jo pian (please, please, please...)?

Ohjeen kopioin suoraan ystävältäni (kiitos vain neuvoista!), joka oli toteuttanut unikoulunsa onnistuneesti oman natiaisensa kanssa. Mikään huudatusunikoulu ei olisi tullut kysymykseen (ei kai niitä enää edes harrasteta?), kun en ikinä pystyisi kuuntelemaan lapseni itkua tekemättä mitään. Tässä systeemissä pistäydytään lapsen luona ensin 30 sekunnin välein noin vartin ajan, sitten pidennetään aikaa minuuttiin. Tosin huomasin itse vasta nyt jälkikäteen (kun unohdin nuo ajat siinä öisessä väsymystilassa, enkä luonnollisestikaan ruvennut kesken operaation niitä mistään tarkistelemaan...), että olisi pitänyt jo vartin päästä pidentää aikaa. Muistelin, että vasta paljon myöhemmin, ja olen rampannut puolen minuutin välein koko tuon tunnin ajan. Ei onneksi tainnut ihan metsään mennä silläkään systeemillä.

Pikkuveli nukahtaa kyllä helposti. Haluaa nukahtaa itsekseen omaan sänkyynsä. Jos yritetään liian pitkään sylitellä tai höpötellä, käy ensin levottomaksi ja sitten ihan ärtyy. Haluaisin pikkuisen nukkuvan samassa huoneessa kanssamme, mutta vaikuttaa siltä, että meidän läsnäolomme saa hänet vain heräilemään useammin.

Ongelmana on siis jatkuva yöheräily - havahtuu unesta kitisemään ihan jatkuvasti. Alkuillan (n. 20-23) nukkuu hyvin, sitten alkaa levottomuus. Eilen se alkoi klo 23:45.

Olin ajatellut, että kokeilisin unikoulusta tassutteluversiota, mutta se ei ollut meidän juttu. Samaa oli muuten raportoinut ystäväni omista kokeiluistaan. Pikkuveli sai ihan kamalan raivarin, kun koitin tassutella, siis ensin pitää kättä hänen päällään, ja - itkun vähän kiihdyttyä - silitellä rytmikkäästi. Pian huomasin, että hän rauhoittui paljon nopeammin, kun kävin vain laittamassa tutin suuhun, silitin lyhyesti päätä ja poskea, ja sanoin: "Shh, shh, nyt nukutaan, hyvää yötä kulta." Tätä kesti aika tarkalleen tunnin.

Viimeisillä kerroilla hän tuntui rauhoittuvan jo, kun avasin oven ja kävelin sänkyä kohti. Ja joillain kerroilla ei edes ehtinyt kulua tuota 30 sekuntia kitinän alkamisesta, kun hän jo rauhoittui. Jotenkin koin tärkeäksi, että kävin kuitenkin ihan viimeiselläkin havahtumiskerralla silittämässä ja hokemassa tuota mantraa. Tuntui hyvältä ajatella, että hän tiesi äidin kuitenkin olevan lähellä nukahtaessaan. Nukahdettuaan yhden aikaan, hän heräsi vielä pari kertaa, muistaakseni kahden ja kolmen aikoihin, mutta nukkui sitten tyytyväisenä aamuun asti.

Alku vaikuttaisi siis lupaavalta! Seuraavaksi tarvitaan sitten varmaan unikoulua vanhemmille... Itse ainakin olen jo niin yliväsynyt (toissayökin oli todella huono), että käyn niin ylikierroksilla, että nukahtaminen alkaa olla jo itselläkin vaikeaa... Viime yönä oli ainakin niin kierroksilla käyvä olo, että meni reilusti yli kahteen (ja sittenhän jo oli taas uusi herääminen...) ennen kuin uni tuli silmään. No, eletään toivossa, että tästä on nyt sitten suunta ylöspäin!

Laitan nuo yksityiskohtaiset unikouluohjeet, kunhan kokeilumme tästä vähän etenee. Stay tuned!

Täällä on muuten - sattuneesta syystä (tai no, lukuisista sellaisista...) - opittu sana "anteeksi". Itse asiassa tämäkin aamu alkoi pienellä katumusharjoituksella. Meillä on ehdoton kielto, että Pikkuveljen päälle ei kiipeillä, hänellä ei ratsasteta, eikä häntä käännetä väkisin. Todistin yhden tällaisen tapahtuman ja siitä lähdettiin Pojan kanssa suoraan jäähypaikalle - on jo tiedossa, että siitä ei enää anneta varoitusta. Jäähypaikalla tunteet kuumenivat ja jäähylle komennettu läpsäytti suutuspäissään äitiä. Siinä on toinen tapaus, josta ei varoituksia jaella. Siellä sitten seisottiin odottamassa, että äiti saa asiaankuuluvan anteeksipyynnön ja halauksen. Kylläpä kiemurteli pitkään, välillä äitiä mulkoillen, välillä vaivautuneen oloisena vääntelehtien. Lopulta suusta tuli: "Anki!", halin kera. Sitten mentiin tekemään sama Pikkuveljelle. Onneksi kuitenkin yleensä aina, jos jotain sattuu, pyytää jo nykyisin ihan oma-aloitteisesti anteeksi kaltoin kohtelemaltaan henkilöltä.

Anteeksi pyytämisen lisäksi täällä on opittu myös valehtelu. Tämä tuli kyllä vähän puun takaa. Oltiin olkkarissa ja lasten välillä tuli pienimuotoinen selkkaus. Menin hätiin. Pikkuveljen naamaan oli ilmestynyt punainen jälki. Poika osoitti sitä ja totesi sujuvasti: "Pipi. PAARMA!" Jep, jep...

Tänään suustani muuten pääsi ensimmäistä kertaa: "Älä sinäkin hakkaa lattiaa, katsos kun sinä olet jo isompi ja fiksumpi!"  Yeah, right...

Jos Poika muuten onkin vähän... hmm... haasteellinen tapaus, niin häneltä puolestaan käyvät (nykyisin) helposti niin nukahtaminen, kuin itse nukkuminenkin. Eilen illalla, kun vein hänet sänkyyn, hän pyysi: "Laula!". Ja minä lauloin :) Ensin Unilinnun, sitten Sinisen unen. Ne riittivät, ja tyytyväinen Poika kävi nukkumaan. Pää tyynyllä, jossa runo "Mistä on pienet pojat tehty?"
Niisk!  :´) ♥



Ostin taannoin Pikkuveljelle tuollaisen iloisen bodyn :) Se pääsi tänään ekaa kertaa päälle ja sai kaverikseen aivan ihanan pehmoiset Noshin housut.

Mitäs tykkäätte, onko liian retroa...? ;) Omaan makuuni tuo retro kyllä uppoaa mainiosti!

Sen lisäksi, että tänään alkoi syyskuu (siis apua...!!! Mihin se kesä taas meni???), tänään tapahtuu myös jotain muuta suurta... Siitä lisää tuonnempana.

Ihanaa viikon alkua just sulle!

2 kommenttia

  1. Wau, teillä on mennyt tosi kivasti unikoulun eka erä. Toivotaan, että jatkokin sujuu kivasti eli yöt paranevat nopeasti! Minä olen tehnyt työssäni paljon unikouluohjauksia ja on tärkeää löytää perheelle sopiva unikoulumalli. Unikouluja on paljon erilaisia. Kaikille vanhemmille ja lapsille ei sovi samat jutut ja siksi onkin hyvä löytää juuri se malli, joka sopii omalle lapsille ja myös omiin ajatuksiin.

    Vai on teillä paarma käynyt...

    VastaaPoista
  2. Tosiaan toivotaan, että yöt rauhoittuvat pian! Mutta jos ei, niin tiedänpähän siis kenen puoleen kääntyä! :)

    Jep, paarmapa hyvinkin... Oli kyllä niin nopea että äiti ei ehtinyt näkemään :D

    VastaaPoista

© AINA LÄHELLÄNI. Made with love by The Dutch Lady Designs.