22.9.2014

Tutti. Uhka vai mahdollisuus?



NYT alkaa mennä hermo kuvassa näkyvään kapistukseen. Aargh! 

Puhun siis Pojasta, jonka yksi jos toinenkin ikätoveri on päässyt tästä (epäilemättä paholaisen keksinnöstä) eroon. Useimmat jo aikapäiviä sitten. Hyvä te! Nostan hattua. Please, kertokaa miten se tapahtuu.
 
Meillä tilanne on mennyt vain huonompaan suuntaan - koko homma on lähtenyt lapasesta. Mukana kaikkialla pitää olla ei vain yksi, eikä kaksi, vaan monta tuttia. Mielellään sata. Edelleenkin se lohduttaa mielipahassa, mutta siihenkään ei riitä yksi. Pitää löytyä sekunnin sadasosassa vähintään kaksi. Mielellään joka kädelle oma. Ja jalalle.
 
Ja koska meille on ainakin uskoakseni rantautunut the uhma, tutti jo ihan itsessään auttaa hermojen kiristymisessä. Kun oikein pännii (ja vähempikin riittää), sen voi heittää kauas pois ulottuvilta ja saada siitä vähän lisää aihetta kiukkuun. Autossahan se on ihan erityisen siistiä.
 
Olen lykännyt tämän, jälleen yhden uuden trauman tuottamista tulevaisuuteen. Ajatellut, että ei ole kiva ottaa isoveljeltä tuttia, kun Pikkuveli luputtaa sitä vieressä, mutta eiköhän aika ala olla kypsä. Pikkuveli suhtautuu onneksi kapistukseen maltillisesti - olen varovaisen toiveikas, että hänen osaltaan saataisiin ehkä kytkettyä koko toiminta pelkästään unien yhteyteen. Nyt kun unikoulu on toteutettu, kerätään tässä hiljalleen voimia seuraavaan projektiin.


Koska meillä onneksi vielä on myös sellaisia hetkiä, että käyttäydytään ihmisiksi ja ollaan raivoamatta, tänään vähän "askarreltiin".

Poika sai synttärilahjaksi Play-Doh -muovailuvahaa (Suurkiitos! ). Tuoksui muuten tosi herkulliselta, paketissa ohjeistettiin kuitenkin olemaan syömättä.

 "KIVAA!" oli Pojan kommentti. Ja niinhän se oli!




Vain mielikuvitus on rajana: ylläolevassa, epäselvässä kuvassa peitellään muumia nukkumaan :D


Toki yhteinen askartelu tarjoaa myös vanhemmalle oivan tilaisuuden päteä. Ainakin äidin taide oli Pojan silmissä jälleen kerran tunnistettavaa ^_^

Tänään ohjelmassa on Pojan kaksivuotiskuvaus. Kokoonpanolla äiti ja kaksi poikaa.
I´m sure that´s going to work out just great...! ;)



5 kommenttia

  1. 4 lapsestani vain yksi on suostunut syömään tuttia. Annoin syödä sitä ehkä liian pitkään (3 vuotiaaksi) mutta viimeisenä vuonna vain nukahtamishetkellä. Tutit haki sitten pihapuusta orava joka oli jättäyt tilalle nuken.

    VastaaPoista
  2. Tätä oravakorttia ollaan harkittu, Mieskin kun aikoinaan on luovuttanut omansa niille veijareille. Pitää vain sitten ehkä odottaa vielä vähän aikaa, kun mikään järkevä neuvottelu Pojan kanssa ei ihan vielä oikein onnistu, vaikka ihmeen paljon kyllä tuntuu ymmärtävänkin.
    Pitää vähän tuumailla - muuten tuttihomma olisi ok vielä hetken, mutta tosiaan kun on mennyt ihan överiksi tuo show, kun pitää olla ihan julmetun monta tuttia koko ajan käsillä... :D
    Kiitos kommentista :)

    VastaaPoista
  3. Taisin kirjoittaakin jo meidän tutistaluopumisprokkiksesta, mutta tässä vielä tiivistelmä:
    Eräänä päivänä Poitsun vahvat hampaat olivat purreet pienen palan tutin kärjestä pois. Kovasti ihmeteltiin Poitsun hienoja vahvoja hampaita, vauvallahan ei niitä vielä ole. Sattuipa niin, että parin päivän päästä hampaat olivat taas purreet tutista palasen pois, jne. Pikkuhiljaa tuttiosa kutistui olemattomiin ja parin kolmen viikom jälkeen jäljellä ei ollut enää mitään. Tästä on aikas ehkä pari viikkoa. Tutti ei kuitenkaan edelleenkään ole taaksejäänyttä elämää, vaan se on tärkeä turvantuoja, sitä ei vain enää imeskellä! Kiinnitin siihen tuttinauhan ja sidoin yhden ylimääräisen nauhan lisäksi, ettei katoaisi niin helposti. Uniräsyn ohella ovat tälläkin hetkellä Poitsun vieressä sängyssä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, muistan sen ja oon miettinyt oisko se hyvä keino. Mun kaveri oli leikannut koko imuosan ihan suoraan pois, ja perustellut just hienoilla hampailla. Mut mitäs kun meillä on niitä tutteja tsiljoona... :/ Huoh
      Mutta tämäkin menee harkintaan, kiitos Molly :)

      Poista
    2. Meillä oli vain kaksi.. Mä en hennonnut leikata heti kokonaan pois. Jotenkin tuntui, että se oli pehmeämpi lasku tutittomuuteen. Aluksi imeskeli edelleen kutistuvaa tuttiosaa, mutta vähitellen innostus lopahti, kun tutti ei millään enää pysynyt suussa..
      En olisi ikinä uskonut, että tutista luopuminen menee näinkin kivuttomasti, niin tärkeä se vielä hetki sitten oli!
      Tsemppiä projektiin, kyllä se siitä!

      Poista

© AINA LÄHELLÄNI. Made with love by The Dutch Lady Designs.