5.9.2014

Tää(kin) yö nyt ollaan vaan ja hengaillaan...

Niin se universumi kuuli, kun kerroin ystävälleni, että meillä ollaan oltu terveinä tosi pitkään. Ei auta, vaikka kerroin sen varovasti kuiskuttamalla. Matalalla äänellä, ettei vaan tulisi liiaksi kehua retosteltua. Näistä asioista kun ei henkseleitä paukutellen kannata kylillä kailottaa. Ei auttanut, vaikka pohjustin kertomaani epävarmana kiemurrellen: "Uskaltaakohan tätä nyt edes ääneen sanoakaan, kun nyt kun menen sanomaan tällä tavalla, niin ihan varmasti joku nyt sitten ottaa ja sairastuu..."  No kyllä. Ensin flunssan sai Poika. Nyt Pikkuveli.

Hyvin alkanut unikoulu otti ja lässähti alkuunsa. Useimmissa unikouluohjeissa on varoitettu, että usein 4. ja 5. yönä tapahtuu usein taantumista. No, en saa tietää miten meidän olisi normaalitilassa käynyt, mutta nyt nuha toi reippaasti takapakkia. Viime yönä ei juurikaan nukuttu, tukkoinen nenä häiritsi siinä määrin pienen reppanan unta. Onneksi Pojan nuha on jo helpottamassa, joten elän toivossa, että tämä pienemmänkin versio olisi nopeasti ohi menevä.

Kurssin viimekertaisena tehtävänämme oli kirjoittaa neuvokki. Neuvokkeja on siis näillä lehtien palstoilla, joilla annetaan neuvoja neuvottomille. Oman neuvokkini aihe oli taloudessamme ajankohtainen. Otin toissapäivänä narulta puhtaan bodyn pukeakseni sen Pikkuveljelle. Yllätyksekseni huomasin siinä olevan homepilkkuja. Oli muuten tietysti se lemppari pöllöbody, höh. Oltaisiinko heitetty se märkänä pyykkikoriin?

No, täällä on siis tilanne parhaillaan päällä. Onneksi Mies on supermartta ja muisti kuulleensa, millä homeesta pääsee eroon. Tarkistin (oikeiden) Marttojen sivulta (Täällä! On muuten paljon muitakin hyviä vinkkejä.) ja sama konstihan sielläkin seisoi. Raportoin tuonnempana, onnistuiko projektimme.

Tässä neuvokkini:

Unohtuiko vaate liian pitkäksi aikaa kosteana myttynä lojumaan? Tai viltti kesän touhuissa kuistille? Yllättivätkö homepilkut ikävästi ja salakavalasti? Ei hätää – niistä on mahdollista päästä eroon!

Tekstiili suositellaan pesemään ensin normaalilla konepesuohjelmalla. Esikäsittele nestemäisellä pyykinpesuaineella. Jos tämä ei poista hometta, voit kokeilla liottaa tekstiiliä piimässä 1 vuorokauden ajan. Huuhtele tekstiili käsin. Pese lopuksi pesuohjeen mukaan. Jos tekstiilin hoito-ohje sallii, valkaise tarvittaessa.



Kivaa viikonloppua!
Nuku hyvin, syö hyvin ja...
No, mitäpä sitä muuta - niillä pääsee jo pitkälle ;)

2 kommenttia

  1. Voi kurjuus tuota flunssaa. Se kokemus, mikä minulla on unikouluista (sekä omien lasten kohdalta että yli kuuden vuoden ajalta työssäni) niin monesti hankalin yön on toinen tai kolmas yö, sen jälkeen on jo paljon helpompaa. Monet nukkuvat jo neljännen-viidennen yön ihan täysin. Ellei tule flunssaa, korvatulehdusta, vatsatautia tai jotain muuta, joka sotkee koko pakan.

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Jotenkin ajattelinkin että voiton puolella sen kanssa jo oltiin, ihan reilusti. Ääh, kun nyt piti flunssan tulla sotkemaan kuviot. Olin toivonut että saataisiin pojat siirrettyä jo pian samaan huoneeseen nukkumaan, mutta ei. No, jospa menisi pian ohi.
    Sitä olen miettinyt, alkaakohan koko homma taas alusta...!?
    Kiitos tsempeistä! :)

    VastaaPoista

© AINA LÄHELLÄNI. Made with love by The Dutch Lady Designs.