24.8.2014

Ei oppi ojaan kaada eikä taito tieltä työnnä

Neljä iltaa sitten haistoin tuulessa syksyn. Se on metsän keskellä asumisessa ihanaa - voida joka aamu ja ilta avata ovi ja nuuhkia, mitä on ilmassa. Kesäinen helle tuoksuu ja kuulostaa erilaiselta, kuin elokuinen loppukesän lämpö. Kevään viileydessä voi olla jo lupaus tulevasta kesästä, samoin keväisessä tuulen havinassa. Nyt ilmassa on jo tietynlaista viileyttä, loppukesän tuntua. Ja ihan pienoinen aavistus syksyn kirpeyttä. Tummalla elokuisella yötaivaalla tuikkivat jo tähdet.

Sään ja vuodenaikojen lisäksi myös kirjakaupassa on aina omanlaisensa tuoksu. Tänä syksynä pääsin sitä pitkästä aikaa nuuskimaan ja tärkeänä "ostamaan koulutarvikkeita". Ilmoittauduin nimittäin parille kurssille! Toinen avoimen yliopiston, toinen aikuisopiston. Molemmat liittyvät journalismiin ja kirjoittamiseen.

Olen aina rakastanut kesän lisäksi syksyä. Syksy on aina merkinnyt jonkin uuden alkamista. Uuden vuoden alkua. Ennen syksyllä alkoi aina koulu. Tykkäsin siitä ihan hirveästi, vaikka sitä ei kehdannut ääneen tunnustaakaan, kun kaikki kaverit vaikeroivat sitä aina niin kovin.Yhä edelleen syksyisin tulee hinku aloittaa jotain uutta. Alkaa opiskella jotain. Syksy olisi muutenkin aina ollut minulle paljon otollisempaa aikaa hakea opiskelemaan. Keväällä ajatukset ovat olleet aina vahvasti kesän tulossa, eivätkä sitä seuraavassa syksyssä. Joka syksy havahdun siihen, että olisi pitänyt keväällä ajatella näitä asioita.

Toinen kursseista alkoi viime viikolla, ja jo ensimmäisen kerran perusteella olen järjettömän iloinen siitä, että tulin ilmoittautuneeksi mukaan. (Siitä kiitos myös Miehelle - kurssit olivat toivomani taannoinen synttärilahja!) Koulun penkillä en ole istunut millään muotoa yhteentoista vuoteen (en laske sitä lyhyttä valokuvauskurssia), mutta ainakin ensimmäinen kerta tuntui ihan luontevalta.

(Luonnollisesti kuvaushetkeen halusi ottaa osaa myös Kissa.)

Jokainen äitiyslomalainen varmasti saa jossain vaiheessa "lomaa" itsensä kiinni pohtimasta, mitä tämän jälkeen? Irtiotto töistä tarjoaa tilaisuuden ajatella asioita (sen verran, mitä nyt rättiväsyneessä mielessään nyt jaksaa pyöritellä). Mikä minusta tulee isona?  En aio erityisemmin puhua työstäni täällä blogin puolella, tämän tarkoitus on keskittyä muihin asioihin. Kerron kuitenkin sen verran, että olen unelmatyössäni, jota haluan tehdä myös jatkossa. Työ vie minut kuitenkin paljon pois kotoa. Pyörittelen mielessäni, olisiko tulevaisuudessa mahdollista olla vähän vähemmän pois.

Lisäksi töissämme, kuten lähes joka alalla tällä hetkellä, on kuitenkin tuulista, ja oman mielenrauhan säilyttämiseksi olisi ihanaa, että olisi joku plan B. Varasuunnitelma. Ja toisaalta haluan ihan muutenkin oppia jotain lisää. Tutkia, onko muillakin haaveilla onnistumisen mahdollisuuksia.

Ihan ultimate-haaveeni olisi tehdä osa kuukaudesta nykyistä työtäni ja osa kuukaudesta toista työtä. Jotta se unelma voisi toteutua, on pakko ottaa ensimmäinen askel. Jostain se on aloitettava. Tulevaisuus näyttää, oliko juuri tämä se vaadittava askel oikeaan suuntaan. Sitä paitsi kaikesta uuden oppimisesta on hyötyä ihan pelkästään elämääkin ajatellen.

 Tervetuloa syksy!


Hyvä lahjaidea voi olla auttaa toista kartuttamaan tiedollista - tai miksei vaikkapa taidollista - pääomaansa.
Toki kauniit kukat ja huolella valittu kortti tuovat myös mukavasti lisätäytettä pistekoppaan.


2 kommenttia

© AINA LÄHELLÄNI. Made with love by The Dutch Lady Designs.