5.5.2014

Terveiset mielensäpahoittajalta

Ettei menisi ihan pelkäksi makeiluksi kaiken onnellisiin hetkiin keskittymisen kanssa, kirjoitellaanpa näin maanantain kunniaksi jotain ihan muuta.

Heräsin tähän aamuun aavistuksen ärtyneessä mielentilassa (rumempaakin sanaa olisin voinut käyttää) kipeän polven kanssa. (Note to self: Älä juokse jos tekee kipeää.) Polveen sattui eilen lenkin aikana aluksi vähän. Sitten vähän enemmän. Pystyin juoksemaan kuudesta kilometristä viisi. Siinäpä oli viisi liikaa: nyt sattuu niin paljon, etten meinaa päästä kävelemään. Lenkit voi varmaan unohtaa muutamaksi päiväksi. Buu! Mielentila on siis optimaalinen pienelle marinalle.

Ajattelin muuten silloin blogia pystyyn pistäessäni perustaa ihan puhtaasti jonkuntasoisen valitusblogin, mutta jossain mielenhäiriössä päädyin sitten iloisempaan versioon. Listatessani potentiaalisia aiheita mielessäni ärsytyksenaiheita tulvi mieleen tuhat kertaa enemmän kuin ilahduttavia asioita... Syvä huokaus.

Kyllähän se vähän puun takaa tuli, kun jossain vaiheessa tajusin, että lähipiiri pitää minua ainakin jollakin tasolla helvetin hankalana tyyppinä ihmisenä, jota on toisinaan vaikea miellyttää. Tai jolle tulee ainakin kohtalaisen usein eteen tilanteita, kun kaikki ei mennytkään oman mielen mukaan.

Mies kertoi aikoinaan ihastuneensa iloisuuteeni. Ei ole muuten hetkeen asiasta mitään maininnut.

Liian usein ottaa päähän – milloin mikäkin asia. Self help -opukset (en ole lukenut, mutta pätkiä jostain vahingossa bongannut) ja viisaat neuvovat pitämään päivittäin ns. ”huolivartin”. Siis murehditaan tietoisesti hetken aikaa kaikkia mahdollisia murheita. Ja sitten ne poistuvat. Sekä listaamaan kaikki murheet paperille ennen nukkumaan menoa. Ja sitten ne poistuvat (tai ainakin yön ajaksi unohtuvat).

Mikä sitten ärsyttää? No kiitos kysymästä, vaikka mikä.

Se, kun koneesta häviää explorer ja yrittäessäsi ladata sitä takaisin saat koneelta viestin: "Sinulla on jo explorer – ONNEKSI OLKOON!".

Se, kun muksu heittää ruokakaupan ovella tutin maahan ja mies vielä tallaa päälle. Ainoa mukana oleva tutti, eikä puhdistusmahdollisuutta.

Palvelutankkaus. Jostain syystä olen lähipiirissäni ainoa, jota tämä ärsyttää. Jos ajan autoni tarkoituksella itsepalvelupumpulle se tarkoittaa, että haluan tankata itse. Tykkään siitä, enkä näe mitään syytä miksi en haluaisi tehdä sitä itse.

Sitten on näitä ikuisuusmurheita. Se, kun jäädään rupattelemaan liukuportaiden ylä- tai alapäähän. Kun työnnytään hissiin (tai metroon) ennen kuin päästetään muita ulos.

Niin ja: "Laitetaanko pakasteet pieneen pussiin?". No kuule ei laiteta.

Oma lukunsa tietysti ovat epäkohteliaisuusklassikot: Päästetään ovi takana tulevan naamalle. Törmätään, eikä pyydetä anteeksi. Aina ei sanota edes "Oho!". Oli muuten aika koominen näky pari päivää sitten marketissa, kun kaksi mieshenkilöä törmäsi kunnolla toisiinsa, eikä kumpikaan pukahtanutkaan mitään. Jatkoivat vain matkaansa niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Jonossa kiilaaminen. Jostain syystä tätä tapahtuu itselleni paljon. Olen ottanut tavakseni huomauttaa asiasta, mutta aina sekään ei tehoa. Joulun tienoilla, kun olin viimeisilläni raskaana ja kärsin niistä kamalista lonkkakivuista, huomautin eteeni kiilanneelle rouvasihmiselle olleeni ensin jonossa. Vastaus oli, että hän vain nopeasti maksaa ostoksensa. Olin, että ööh, niin oli itsellänikin tarkoituksena. Vastauksena oli: "No maksa sitten!", mutta ei tehnyt elettäkään siirtyäkseen. Kerran olin seuraavana jonossa, kun kaksi kassaa palvelivat molemmat asiakkaita. Toisen kassan vapautuessa olin menossa siihen, kun sivusta kiilasi eteeni mieshenkilö. Kerroin olleeni seuraavana vuorossa. Vastaus? "No ihan on oma vikasi kun olit vähän sivussa!"

Jonotan kauniisti. *

Se, kun yleisessä vessassa käydään nykimässä ovea, vaikka lukon punaisesta osoittimesta voi päätellä kopin olevan varattu. Kyllä - se voi olla epäkunnossa, mutta hetki pitää malttaa odottaa ja nykiä vasta sitten, jos alkaa tosissaan olla syytä olettaa tämän olevan asianlaita.

Autoilusta ja liikenteestä riittäisi marinaa omaksi blogikseen tai romaaniksi asti, mutta mainittakoon tähän palaan nyt se, kun jätetään auto viereiseen ruutuun vaikka tilaa olisi pilvin pimein. Lasten kanssa jätän mieluusti auton niin, että mahdun hyvin avaamaan ovet. Sitä kun ei etukäteen tiedä joutuuko survomaan taaperoa turvaistuimeen hyvässä hengessä vai rimpuilevana. Ei ole kiva jos joutuu samalla jännittämään kolahtaako naapuriautoon vai ei.

Ärsytyksen aiheet käsketään siis kirjata ylös niin ne helpottavat. Jään odottamaan.

 

PS. Huh, se helpotti. Nyt jaksaa taas olla iloinen.


*) Kuva täältä.

Lähetä kommentti

© AINA LÄHELLÄNI. Made with love by The Dutch Lady Designs.