24.4.2014

Meidän arjesta päivää!

Nyt on sitten pää avattu perinteisimpien lastenkasvatusmetodien osalta. Turvauduin lahjontaan. "Jos syöt tämän, saat viinirypäleitä jälkiruuaksi." Uhkailua ja kiristämistäkin on epätoivon hetkinä tullut kokeiltua, mutta niiden päälle meidän vintiö ei vielä ymmärrä.

Facebookissa (siellähän sitä kaiket päivät hengaillaan) on kiertänyt arkikuvahaastevillitys, johon allekirjoittanutkin tuli kiskotuksi mukaan. Yllytyshullu kun olen ja muutenkin kaikin puolin vaikutteille altis. Tuli sitten ystävän kanssa puheeksi (tai siis ihan tekstareilla keskusteltiin, kun ei tässä ehdi mitään puheluita puhumaan), että olisi kyllä tilausta kunnon arkirealismiblogille (vaikka eiköhän niitäkin täältä blogimerestä löydy). Jotain oikeaa elämää pitäisi saada näkyviin kaikkien somien söpöstely-perhekuvien ja pikku prinsessojen ja prinssien vastapainoksi.

Tässä siis yksi omista kuluvan päivän arkikuvistani: Ei pilttiä syömässä Pilttiä (just tänään en jaksanut kokata itse). Ruokailija itse kirkuu räkä poskella kuvan ulkopuolella. Inhottava äiti yritti saada pientä ihmistä syömään. Anteeksiantamatonta.

Tänään on muutenkin ollut kohtuullisen väsyttävä päivä. On itkenyt Poika ja äiti on lohduttanut. On itkenyt äiti ja Poika on lohduttanut (!). Oli jo aamulla melkoisen univajeen lisäksi vähän kipeä olo, ja kun aamupäivä tuntui olevan vain yhtä huutoa, itku tuli. Ja kas! Poika lopetti oman itkunsa ja tuli halaamaan ja silittämään. Lohdutti kummasti. Lautanenkin saatiin lopulta tyhjäksi. Niiden viinirypäleiden avulla, mutta kuitenkin. Tänään tarkoitus pyhitti keinot.

Vaikka elo on onneksi pääsääntöisesti iloista, se ei poista sitä tosiasiaa, että meidän viikari ei touhuile somasti tärkätyssä kauluspaidassaan. Eikä tottele aina tai edes usein. Mood swingit ovat pahempia kuin mulla koskaan (ja tässä on kuitenkin käyty läpi pari raskautta alun ja lopun tunnemyrskyineen, hormonihoitoja, peeämässiä ja ihan ylipäätään naisena elämistä). Poika syö koiranruokaa aina kun käsiinsä saa ja tuhrii ikkunat puuroisilla kätösillään. Jos ruoka ei maistu, lappaa sitä lusikalla pöydälle ja lattialle tai heittää ihan vain summamutikassa johonkin. Äsken ihmettelin kun Vauvan pää tuoksahti oudolle. Lasagnetteahan se - Poika silitteli ruokailun jälkeen pikkuveljen päätä.

Bébé ruokailee kauniisti.

Eilinen oli huomattavasti hilpeämpi päivä, tosin ei niin hyvää, ettei jotain pahaakin. (Ihan aiheellisia ne ankealta kuulostavat sananlaskut, kuten itku pitkästä ilosta, ovat.)

Oltiin Kaivarissa treffeillä ihanien mammaystävien seurassa. Iloista yhdessäoloa, lounasta, aurinkoa, naurua ja sopivassa määrin valitusta ja marinaa (kyllä jos minulta kysytään, onnistuneilla treffeillä saa ja pitää vähän vuodattaakin). Ja kappas vaan, kun lähdin ajelemaan kotiin, onnistuin jotenkin osumaan tietä reunustaneeseen aitaan ja kolhaisemaan autosta peilin sijoiltaan. Näin se elämä tasapainottuu, ettei ihan pelkäksi ilakoimiseksi mene. PRKL.

 




Kaivarikuvista viimeinen olkoon samalla onnellisuushaasteen kuva nro 14 eiliseltä: Aurinko ja meri.

7 kommenttia

  1. Kiitos arkirealismipostauksesta :).
    Meillä ei lahjonnasta, kuten ei myöskään uhkailusta ole vielä mitään hyötyä. Varmasti tuun kyllä siihen sortumaan, keinot on välillä kortilla! Noi mood swingit on meilläkin hyvin tuttuja, vaik oon kyllä huomannut, että mullakin mieliala vaihtelee nykyään useammin (ja äärilaidasta toiseen). Mikään tai kukaan muu kuin oma lapsi ei varmasti voi saada fiiliksiä muuttumaan yhtä nopeasti. Toisessa hetkessä on ihan hermot riekaleina ja seuraavassa hetkessä on jo taas ihan myyty, kun Poitsu tulee antamaan pusun tai nauraa hekottaa jollekin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Molly kommentista :)
    Saman oon, juu, huomannut. Yhtenä hetkenä sitä repii hermot riekaleina hiuksiaan ja on valmis kierittämään itsensä tuhkassa ja seuraavana hetkenä kaikki onkin hyvin kun toinen onkin taas aurinkoinen ja tulee halimaan. Huhheijaa...
    Lahjonta taisi jäädä vain hetkelliseksi iloksi - ei onnistunut enää tänään. Otollisempia aikoja odotellessa siis täälläkin... ;)

    VastaaPoista
  3. Ihan tuttua. Hermo menee eikä kukaan tottele :)
    Tuliko mun sposti muuten perille?

    VastaaPoista
  4. Ei saisi tuntua kivalta, että on kohtalotovereita, mutta tuntuupa vaan ;) Välillä kun tulee sellainen olo, että enkö minä vaan osaa tätä hommaa... Semmoista se äitinä olo vissiin on. Yhdessä muksun kanssa opetellaan tätä elämää. Välillä ilon kautta, välillä hermoromahdusten :D
    Hyvä kun sanoit - sposti on tsekattu! :)

    VastaaPoista
  5. Hei, sait minulta blogihaasteen, käy kurkistamassa!
    http://kasvunilo.blogspot.fi/2014/04/ensimmainen-haaste.html
    T. Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jopas! Ihana haaste, otan vastaan! Tosi kiva blogi sulla :) Ennätin nyt vain nopsasti vilkaista, mutta heti kun on aikaa, perehdyn paremmin.

      Poista
  6. Kiva postaus! Arkirealismiblogeja on onneksi paljon. Ei tarvitse kokea olevansa yksin. Mä jätän söpöstelyblogit kokonaan lukematta :)

    VastaaPoista

© AINA LÄHELLÄNI. Made with love by The Dutch Lady Designs.