22.4.2014

Aurinkoista tiistaita!


Tässäpä parin yön takaa onnellinen kuva nro 10: Unilelu. (Plus yö vierashuoneessa ilman herätyksiä.)

Olen nukkunut unilelun kanssa kuusivuotiaasta. Silloin saamani Silja-hylkeen korvasi parinkymmenen erinomaisesti hoidetun palvelusvuoden jälkeen tämänhetkinen Lintsiltä ostettu ruskea. Ensimmäinen hylje nuhraantui 20 vuodessa sen verran, että raskain mielin luovuin rakkaasta yöseuralaisestani.

Ruskea versio ei tuntunut täydellisen oikealta, joten ostin toissakesän Tukholman-reissulta uuden valkoisen. Ilmeni kuitenkin, että hylkeille oli tupsahtanut elintasovatsaa ja perinteinen Silja-hylje on nykyolemuksessaan liian paksu kainalooni. Ruskea alkoikin tuntua kumman rakkaalta ja täydelliseltä. Hylkeen korvaa reissussa Mieheltä häälahjaksi saamani matkaversio Kuutti 

Kuva nro 11: Ruusu. Toissapäivän onnellisen hetken toi talven jälkeen kellarista pihalle vapauteen päässyt runkoruusu. Jota muuten ihastelin aamuauringossa pelkässä yöpaidassa. Lämpö, aah!

Kesä on taas pikkuisen lähempänä. On se vaan jännä, miten ne kasvit pimeässä kellarissakin tietävät mikä aika vuodesta on ja ymmärtävät alkaa kasvattamaan uusia ituja. Tähän ruusuun tulee aikanaan suuret, tuoksuvat, hennon vaaleanpunaiset kukat.

Aurinko liittyi myös eiliseen kuvaan nro 12: Auringossa kimaltava Aurajoki.

Pistäydyttiin Turussa yhden yön reissulla. Pistäytyminen on kyllä vähän turhan kepeän kuuloinen ilmaisu. Melkoista säätämistähän se yökyläily noiden kahden pätkän ja Koiran kanssa on. Auto pullistelee tavaroita siinä määrin, että voisi kuvitella kysymyksessä olevan vähintään kuukauden pituisen irtioton.

Perillä muksujen hoito on jatkuvaa kyselyä ja ihmettelyä: missä on se ja se, ja tuliko se ja se varmasti mukaan?  Jatkuvaa ennakointia: syömään ruvetessa ja pesulle mennessä on mietittävä tarkkaan etukäteen, mitä rekvisiittaa operaatioon tarvitaan ja kartoitettava mahdolliset uhat. Kotona harjaantunut korva tunnistaa äänen perusteella mitä näkymättömissä oleva tenava touhuaa. Muualla joutuu olemaan koko ajan vähän huolellisemmin kartalla tämän puuhista.

Paljon hyviäkin lastenhoidollisia puolia reissun päällä olossa on. Esimerkiksi Pojan harhauttaminen syödessä ja muutenkin on uudessa ympäristössä aina vähän helpompaa. "Näytäpä missä lamppu!" -kehotukset eivät kanna kotipöydän ääressä enää kovinkaan pitkälle. ABC:n pöydän ääressä sen sijaan kyllä. Ja mummunkin keittiössä on jos jonkinnäköistä lamppua, kukkaa, kissaa ja enkeliä. Lisäksi on useampia silmä- ja käsipareja mukana kaitsemisessa. Niin ja tietysti on ihanaa nähdä läheisiä, on se aina kaiken säätämisen arvoista.


Viimeiseksi, mutta todellakaan ei vähäisimmäksi, onnea tuova kuva nro 13 tältä päivältä: Koira. Eikä mikä tahansa koira, vaan hyvin nukkunut, iloinen, häntää viputtava Koira ♥

Koira väsyi pääsiäisvieraiden kyläilystä niin kovin, että ensimmäistä kertaa elämässään ei jaksanut seisoa automatkalla jaloillaan. Otin toissapäivänä sen minun ja Vauvan mukaan kauppareissulle ja käytettiin sitä lenkillä ihmisten (tai siis toisten koirien) ilmoilla. Kotiin lähtiessämme se ei jaksanut nousta ylös, vaan makasi koko matkan penkillä riiputtaen apeana päätään. Perillä kotona Mies kantoi sen sisälle, jossa hetken päästä vähän virkistyi. Minä itkeä pillitin koko ajomatkan ja ajattelin, että se on menoa nyt. Koirahan täyttää 3 kuukauden päästä kunnioitettavat 16 vuotta. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että rouva oli vain ihan pohjattoman väsynyt, se kun ei malta vieraiden aikana nukkua kunnolla ja syökin ihan luvattoman huonosti.

Tänä aamuna takkahuoneen sohvalta löytyi onnellisen oloinen, auringon lämmössä torkutteleva vanha rouva. Voi olethan kulta ilonamme vielä monta, pitkää vuotta...! Vissiin ei saisi laittaa kuin yhden kuvan per onnea tuottava asia, mutta jos joku oikeuttaa tekemään poikkeuksen, niin minusta kyllä tämmöinen lutuinen koiravanhus.



Tältä päivältä onnea tuovaksi hetkeksi olisi voinut listata myös unohtumisen sohvalle seuraamaan Solsidania. Siihen ei vain kyllästy! Anna kadehti tuttavaansa, joka oli vain kaunistunut lapsen saamisen myötä. Eikä levinnyt ammeen kokoiseksi. Jep. Tell me about it.

Tässä pikapäivitys. Halusin saattaa onnellisten kuvien homman ajan tasalle. Paremmalla ajalla sitten lisää. Nyt pesulle, pukeutumaan ja autoa katsastuttamaan. Peukut pystyyn ku liftarilla, kiitos, että menee kerralla läpi! Tähän mennessä ei ole vielä koskaan pettänyt katsastuksessa (muuten kyllä ihan kiitettävästi), toivotaan ettei tälläkään kertaa. Sen jälkeen aika koneella lorvailuun onkin kortilla, sillä olen yksin poikien kanssa huomiseen.

Aurinkoa kaikkien päivään!

Lähetä kommentti

© AINA LÄHELLÄNI. Made with love by The Dutch Lady Designs.