Vauva on täällä! ♥ ♥ ♥

Meitä on nyt neljä :) Ja on ollut itse asiassa jo maanantaista asti, mutta oma olo on ollut niin kipeä, että koneen äärellä istuskelu ei ole käynyt mielessäkään.

Pikkuinen syntyi täsmällisesti laskettuna aikanaan, loppiaisena. Sunnuntaina supisteli kipeästi koko päivän, mistä tiesimme odottaa lähtöä. Aina välillä tuli kuitenkin pidempiä taukoja. Illalla ne sitten säännöllistyivät, ja myöhemmin illalla olo kävi niin tukalaksi, että lähdimme sairaalaan. Pääsimme sinne vähän ennen puoltayötä, ja kätilön laitettua minut hetkeksi käyrille ja tutkittua tilanteen menimmekin suoraan synnytyssaliin. Olipa sellainen urakka, että en olisi ikipäivänä uskonut. Koko yö siihen meni, ja rankkaa oli. Ponnistusvaihe oli... hmm, ei riitä sanat kuvaamaan... raskas, ja kesti tunnin. Vaiva kuitenkin kannatti, lopputuloksena oli maailman suloisin pikkuveli Pojalle.

Kovin kipeä olen ollut urakan jälkeen, ja olen edelleenkin, mutta suunta lienee vain ylöspäin...! Yhteiselo ei muutenkaan alkanut ihan siten kuin olisimme ajatelleet, kun kaiken lisäksi vielä esikoinen sairastui ennen kotiutumistamme, ja on ollut monta päivää kovassa kuumeessa. Luonnollisesti on ollut vuoroin väsynyt ja kiukkuinen, vuoroin syliä vailla. Vauvasta olemme joutuneet pitämään erossa sen verran kuin mahdollista, ettei tarttuisi häneenkin. Tänään oli onneksi jo ensimmäinen vähän normaali päivä, eikä enää kuumettakaan, vähän lämpöä vain. Miehellä on totisesti ollut kädet täynnä hommia, kun on joutunut hoitamaan sekä kipeän esikoisen, minua, että huushollin... Nostan hattua, ja kiitän ja kumarran! ♥

Nyt meitä tosiaan on neljä, ihmeellistä, hurjaa ja ihan epätodellista! Kiitollisuuden ja onnen määrällä ei ole rajaa ♥

Me isäsi kanssa seisottiin

käsi kädessä tässä

ja juteltiin ihan hiljaksiin:

"No nyt se on elämässä."

 

Sinä olit ihan pikkuinen

ehkä viikon vanha vasta.

Minä sanoin: "Pilvi kukkasten

kai ympäröi tätä lasta,

 

ja perhoset, lintuset untuvapäät

tuntuu lentävän korin yllä."

Isä kysyi: "Näkyjäkös sinä näät?"

Ja minä: "No ihmeitä kyllä."

 

Sinä olit se ihme tietysti

vaikka poruun puhkesitkin.

Imit minusta maitoa nälkääsi.

Minä ilosta nauroin ja itkin.

 

"Sill´on ripsissä tähden säkenet",

isäs naurahti ja keksi.

"Sen varpaat on puolukan raakileet."

Ja hän puki sinut puhtoiseksi.

 

Sinä nukuit. Oli talo hiljainen.

Löi kolmisin sydämemme.

"Tästä tulee kai hyvä ihminen",

me puhuttiin toisillemme.

 

                     Kaarina Helakisa