17.1.2014

Terveiset vauvakuplasta!

Huomenta!

Kello on yli puolenpäivän, ja nautiskelen aamu(!)puuroa Vauvan köllötellessä vieressä. Vauva on kyllä sujahtanut perheeseemme ihmeen luontevasti, ja on edelleen ilahduttavan tyytyväisen oloinen. Muistaakseni tosin esikoisen iltaitkut (joka ilta nelisen tuntia välillä 20-02) alkoivat vasta parin-kolmen viikon iässä, joten vähän jännittää miten tämän kakkosen kanssa käy...

Blogissa on ollut vähän hiljaista, kun tästä Vauvan kanssa kotona puuhaamisesta ei kovin paljon jutunjuurta löydy ;) Itse olen toipunut hyvin, ihanaa kun alkaa olla normaali olo! Eilen taisi ollakin siinä mielessä merkittävä päivä, että taisi olla ensimmäinen kunnon normipäivä, jollaisia tulevan vuoden aikana kertynee kymmeniä, ja jopa satoja.

Päiväni murmelina -tunnelmia siis luvassa: Mies vie esikoisen hoitoon, minä herään kuopuksen kanssa aamupäivällä (nyt olemme nousseet 10-11 aikoihin), muutama tunti Vauvan kanssa, siinä ohessa itselle aamiaista/suoraan lounasta ja suihkuun, vähän kotihommia, ja yhdessä Vauvan kanssa Poikaa hakemaan. Haemme Pojan aikaisemmin hoidosta, että ehtisin touhuta hänenkin kanssaan tarpeeksi, illat kun tuntuvat aina kovin lyhyiltä. Näin ehdin viettää kummankin pikkuisen kanssa mukavasti aikaa päivän mittaan. Esikoinen tuntuu viihtyvän hoidossa, ja hyvä, että saa ulkoilla ja leikkiä vähän vanhempien lasten kanssa, se tuntuu tekevän hänelle hyvää. Vauvasta on muuten ollut uteliaan kiinnostunut: käy vähän väliä kurkistelemassa kehtoon, jossa tämä nukkuu, ilmoittelee heti kun Vauva itkee, ja käy silittämässä tätä, kun hän on syömässä. Poika käy itse asiassa hymyillen vuoronperään silittämässä Koiraa ja Vauvaa, mikä on aika hellyttävää...

Vauva nukkuu yöt vieressäni ja herää yöllä syömään tunnin-kahden välein, toisinaan on tullut kolmenkin tunnin unijaksoja. Yöunien kokonaismäärä ei kuitenkaan tuntuisi itselleni riittävän, jos nousisin ylös jo aikaisin, tuo ylösnousemisen venyttäminen pitkälle aamupäivään tuntuu välttämättömältä, kun saa nukkua vielä pari tuntia lisää. Sillä jaksaakin sitten iltaan asti. Alkuillasta, tai jo iltapäivän lopulla, tulee tosin aina ihan mieletön väsymys, mutta ei auta kuin olla kiinnittämättä siihen huomiota sen suuremmin, esikoisen kanssa kun on juuri silloin jaksettava touhuta.

"Vauvankatsojia" on nyt alkanut käydä mukavasti. Olen iloinen, että olimme kotiintulon jälkeen muutaman päivän ihan keskenämme, en kyllä olisi jaksanut seurustella niin kipeänä ja väsyneenä. Nyt olo on siis jo hyvä, ja tekee kyllä tosi hyvää, että on vähän ohjelmaa ja saa tavata läheisiä. Ihana tunne olla taas vähän elämänsyrjässä kiinni :)

Pakkasta on muuten edelleen melkoisesti, ja pienoisia haasteita koimme eilen lähtiessämme Poikaa hakemaan, kun pihassa käyttämättömänä jo muutaman viikon seisoneessa autossani ei auennut yksikään ovi! Vartin yritin niitä avata, ja lopulta sain auki oikean takaoven, eli luonnollisesti sen kuskinpaikasta kauimmaisen - siitä sitten turvaistuimen yli etupenkille ryömimään... Oi tätä talviautoilun autuutta...! Eilen oli siis ensimmäinen päivä, kun haimme Pojan yhdessä Vauvan kanssa, ja olin hetken poikien kanssa kotona kolmistaan. Hengissä selvittiin kaikki ;) Tänään vien homman astetta pidemmälle, ja uskaltaudun poikien kanssa ruokakauppaan :D Tästä se lähtee...

Se on perjantai, oravanpyöräläisen onnenpäivä! Leppoisaa viikonloppua kaikille!

Lähetä kommentti

© AINA LÄHELLÄNI. Made with love by The Dutch Lady Designs.