3.1.2014

Kontrolliultra ja meikkiostoksia...

Tänään käväistiin uudella kontrollikäynnillä sairaalassa, lääkäri tutki tilannetta ultralla. Nyt siis rv 39+4, eli kaksi päivää laskettuun aikaan. Ja miltä tilanne näytti? No, pienokaisen (ei liene enää oikea sana kuvaamaan meidän Vauvaa...) tämänhetkinen kokoarvio oli 4,4kg. OMG. Esikoinen oli siis 3680g, eikä mahtunut syntymään.

Iloinen asia on se, että vauveli on kuulemma niin alhaalla, että on alempana kuin esikoinen kertaakaan synnytysyrityksen aikana. Jos vain kääntyy oikeaan tarjontaan (raivotarjonta), mahdollisuudet alatiesynnytykseen ovat kuitenkin ihan kohtalaiset. Tämä lääkäri ei nähnyt järkeä synnytyksen käynnistämisessä, kun edellinen synnytys päättyi sektioon, eli nyt vain odotellaan ja toivotaan, että synnytys käynnistyisi itsestään... Voi kunpa, kunpa....

Minut laitettiin myös magneettikuvaukseen lantion koon selvittämiseksi siltä varalta, että synnytys ei ota alkaakseen, ja joudutaan myöhemmin (Vauvan vielä kasvettua) miettimään käynnistysmahdollisuutta uudelleen. Sen tulokset kuulemme joko myöhemmin tänään tai sitten pyhien jälkeen tiistaina.

Eilen kulutin aikaani tekemällä pienimuotoisen  meikki-inventaarion. Kuulostaa hyödylliseltä, eikö...?! Tosiasiassa se oli kuitenkin paikallaan: havaitsin lähes kaikkien purnukoiden olevan lopussa. Siispä korjaamaan asia, ja ostoksille - nettiin! Rakastan bareMinerals -meikkejä, enkä oikeastaan muuta meikkipohjaa koskaan käytäkään. Ne tuntuvat kasvoilla ihanilta, tarkoittaen, että eivät tunnu juuri miltään. Tuntuvat siis siltä, kuin ei olisi meikkiä ollenkaan. Hinta ei vain Suomessa ole ihan kohdillaan, joten tilaan meikkini yleensä aina netistä (jos en pääse Ameriikkaan asti ostoksille, sieltä saa luonnollisesti vielä nettiäkin edullisemmin).

Luottokaupoiksi ovat tulleet feelunique ja Amazon. Tuosta feelunique´sta tykkään tosi paljon, tuotteet ovat ainakin minulle tulleet tosi nopeasti, ja ilman postituskuluja. Tavarat postitetaan Euroopasta, joten ei tarvitse pelätä tullimaksuja. Ja nuo bareMineralsin hinnat ovat alle puolet Suomen hinnoista! Pitää vain tietää, mitä sävyjä tilaa. Itselleni valkkasi aikoinaan Nykin Sephoran myyjä oikean sävyn ostaessani merkin aloituspakkauksen. Sen jälkeen olen ostanut lisäksi muita sävyjä, ja sekoittelen niistä sopivat tarpeen mukaan. Välillä kun päivetystä on enemmän, ja välillä (= viime aikoina aina...) vähemmän. Ei säästy rahat nykypäivänä siis kotonakaan istuskellessa ;) mutta kiva kun oli aikaa hoitaa tuokin asia ajan tasalle.

Tällaista tänne, odottelua vain... jäitä poltellessa siis.

Kivaa viikonloppua! :)

Lähetä kommentti

© AINA LÄHELLÄNI. Made with love by The Dutch Lady Designs.